Yleinen

Blogin profiloituminen

keskiviikko, marraskuu 26, 2014

Blogien profiloituminen on aihe, joka on ollut mieleni päällä pitkään. Olen ajatellut kirjoittavani siitä jo muutaman kuukauden ajan, mutta muut aiheet ovat menneet tämä ohi. Ovat olleet mukamas tärkeämpiä. Nyt minulla ei ole kuitenkaan yhtäkään tekosyytä, olen Italianon kotikotona Toscanassa ja hän tekee töitä – minä voin yhtä hyvin blogata samalla. Palasin juuri pizzanhakureissulta, istuin alas proseccon ja juuston kanssa ja tällä hetkellä kirjoitan tätä juttua. Jos elämässä on joskus niitä hyviä pieniä hetkiä, niin tämä on juuri sellainen.

Blogimaailman sillisalaatti

On tyypillistä, että blogit ovat profiloituneet tiettyihin aihepiireihin. On olemassa matkablogeja, ruokablogeja, treeniblogeja, käsityöblogeja, kauneusblogeja. Sekä kymmeniä ellei satoja muitakin aihepiirejä. Henkilökohtaisesti tykkään lukea blogeja, joilla on selkeä aihepiiri.

Sillisalaattiblogit eivät pidemmän päälle jaksa pitää mielenkiintoani yllä, varsinkaan silloin jos aiheita vilisee blogissa liikaa. Tämän kaltaiset blogit kuuluvat usein kategoriaan lifestyleblogit. Seuraan näitä lifestyleblogeja silloin tällöin ja ne seuraamani koostuvat usein matkailun, ruoan ja muodin yhdistelmästä. Joskus hieman muotiakin mahtuu sekaan. Lifestyleblogien ongelma on kuitenkin se, että se lifestyle ei vielä itsessään kerro lukijalle yhtään mitään. Lifestyleblogeja lukiessa joutuu tekemään hieman taustatutkimusta ja punnitsemaan sitä, kiinnostaako blogi oikeasti. Lifestyle-kategorian alle näyttääkin kuuluvan jos jonkinmoista aihepiiriä aina mammablogeista sisustusblogeihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen. Siksi haluaisin että omalla blogillani olisi selkeä linja. Tai ainakin nykyistä selkeämpi.

a48fa6334680d1bbadd6a79406294965

Kuva täältä

Ajatuksia omasta blogista

Koen että oma blogissani aihepiirit heittelevät melkoisesti, eikä tätä voi luokitella vain yhteen kategoriaan. En haluaisi blogini olevan monien aiheiden summa, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu että aihepiirin rajaaminen aivan pelkästään esimerkiksi matkailuun olisi ratkaisu, joka rajaisi ajatuksiani sekä lukijakuntaani liikaa. Toki kirjoitan matkailusta, ja paljon kirjoitankin. Mutta kirjoitan myös ulkosuomalaisuudesta, elämästä uudessa kulttuurissa, ruoasta ja juomasta, pohdin asioita sekä puhun ihanien pienten hetkien puolesta, niin reissuilla kuin arjessakin. Inhoan arjen luksusta – sanaparia, mutta kai hyvän viinitastingin Lontoossa perjantain päätteeksi voi sellakseksi luokitella? En myöskään lukeudu varsinaiseksi budjettireissaajaksi, tosin en luksusreissaajaksikaan. Tykkään reissata hostelleissa mutta myös hyvin tasokkaissa hotelleissa, eli tuollakaan saralla se profiloituminen tuskin olisi kovin tuloksellista. Rakastan kirjoittaa ruoasta, mutta haluan blogiini muutakin. Hankala dilemma.

On olemassa aiheita, jotka ovat blogissani vähäisessä roolissa. Esimerkiksi sisustusjuttuja ei blogissani ole ollut, ja kosmetiikkajututkin ovat olleet vähemmällä. Rakastan vaatteita, mutten ole muotiblogiksi tätä blogia profiloinut. En koe että melko klassinen tyylini olisi kovin kiinnostava, vaikka muutamaa reissuvaatepostausta olenkin mielessäni pyöritellyt. Eikä minua välttämättä kiinnosta muodista joka päivä kirjoittaakaan. Arkityylini Taiwanissa on viime kuukausina ollut luokkaa flipflopit-shortsit-toppi, joten mitään suurta inspiraatiota muotiblogistani tuskin kukaan tällä hetkellä saisi.

Tällä hetkellä teille lukijoille on siis luvassa ulkosuomalaisen arki- ja matkailupainoitteista ajatusvirtaa, ruoka-ja juomajutuilla höystettynä. Hetkistä nauttien. Tämä pysynee vallitsevana suuntauksena hamassa tulevaisuudessakin, katsotaan kuitenkin josko sitä punaista lankaa onnistuisin hieman vielä luomaan. Olen parhaillaan ideoimassa visuaalisesti hieman yhtenäisempää ulkoasua, se lienee ensimmäinen askel eteenpäin.

Bloggaajat: painitteko te samojen juttujen kanssa? Entäs te lukijat, millaisia blogeja tykkäätte lukea? Blogia joka käsittelee vain yhtä tiettyä aihepiiriä vai blogia jossa käsitellään enemmänkin aiheita?

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply Katja sunnuntai, marraskuu 30, 2014 at 16:12

    Hyvä kirjoitus!
    Mä tykkään todella paljon sun tyylistä kirjoittaa! Mun mielestä on ihan hyvä, että on tavallaan se punainen lanka, mutta ei se ole pahitteeksi jos sitä ei aina täysin seuraa. Eli esim. arjen hetket ulkosuomalaisena ym. mistä oot kirjoittanut on tosi hyviä ja niissä tulee persoona hyvin esille ja kaikki kuitenkin linkittyy ihan mahtavasti matkailun pariin.Sellaiset sillisalaatti blogit ei oo oikein ollut mun juttu. Yleisesti kaikki mitä tulee seurattua on kuitenkin linkittyneet omaan kategoriaan melko vahvasti.

    Mulla on itselläkin vähän lanka hakusessa, sellainen täydellinen rajaaminen, mutta toisaalta en ole ottanut siitä mitään suurempaa stressiä. Loppujen lopuksi blogin kirjoittaminen on mulle kuitenkin harrastus. Pääasia, että itse nauttii, on kuitenkin jonkunlainen selkeä suunta ja siinä samalla se oma persoona tulee hyvin esiin ja blogi menee eteenpäin. Sellainen liian harkittu ja huoliteltukaan ei ole hyvä, koska kuitenkin se persoona siellä kirjoitusten takana on monesti se, minkä takia sitä blogia lukee.

    • Reply Lena / london and beyond keskiviikko, joulukuu 3, 2014 at 08:27

      Kiitos paljon positiivisista kommenteista Katja ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta! Aikataulut menivät hieman uusiksi paluumatkalla Taipeihin.

      Oot oikeassa tuossa, että tekee sitä mitä itse nauttii ja kirjoittaa asioista joista pitää. Tämä kun on suurimmalle osalle meistä kiva harrastus ja siitä pitää myös saada iloa 🙂 Toki jonkunlainen suunta on hyvä olla, mutta kun on tekemästään kiinnostunut niin yleensä se tulee ns. automaattisesti. Persoona jää noissa laskelmoiduissa blogiessa usein varjoon, ja niitä harvemmin minäkään luen. Sulla on blogissa myös tosi kiva linja ja tykkään lukea kirjoituksiasi, pidä se:) Persoonallinen ote on aina mukava ja siitä saa lukijana paljon irti, sulla paistaa myös omat jutut hyvin kirjoituksista!

  • Reply AnskuBCN sunnuntai, marraskuu 30, 2014 at 14:04

    Kivaa pohdiskelua, jota itsekin käyn ihan koko ajan :). Silloin kaaaauuuan sitten, kun aloin blogata vuosituhannen alussa, blogit olivat lähinnä julkisia päiväkirjoja, eikä varmasti monikaan miettinyt kovin tarkasti profiloitumista jonkun kategorian alle. Nyt kun olen taas alkanut aktiivisemmin viettää aikaa täällä blogimaailmassa, mun on ollut vaikea päästä tästä asennoitumisesta eroon. Haluan blogissani keskittyä matkajuttuihin ja jättää rönsyilyt pois (aina siinä onnistumatta ;)). Sain juuri pyynnön eräältä lukijalta kirjoittaa enemmän itsestäni ja lisätä blogiin kuvia itsestäni, mutta en halua. Haluan tehdä jutut omalla tavallani, ja vaikka tiedän, että jos jakaisin yksityiselämäni ja etenkin lasteni yksityiselämän blogissani, saisin enemmän lukijoita, niin silti en siihen ala. Äh, en osaa selittää… Blogini olkoon jatkossakin ulkosuomalaisblogi, joka keskittyy matkusteluun ja jättää selfiet ja lasten hassutukset (yleensä) väliin!

    • Reply Lena / london and beyond keskiviikko, joulukuu 3, 2014 at 08:22

      Pahoittelut myöhäisestä vastaamisesta, matkaan takaisin Taipeihin kului enemmän aikaa kun oli tarkoitus.

      Tuo on hyvin totta, että silloin aivan blogien alkuaikoina blogeja kirjoitettiin päiväkirjamielessä ja mitkään kategoriat tuskin pyörivät kenenkään mielessä… Mulla on tuo matkajuttu lähtenyt vähän käsistä ulkosuomalaisjuttuihin yms. Ymmärrän tuon yksityisyyden, olen sitä myös itse pohtinut. Itseni nimen voin antaa julki, mutta muut jäävät ulkopuolella. Satunnainen selfie sillointällöin mukana. 😀

  • Reply satuvw perjantai, marraskuu 28, 2014 at 08:13

    Pizza ja prosecco, unelmayhdistelmä!!! Ah…

    Itseäni kiinnostaa loppujen lopuksi se persoona blogin takana, ja se saa lukemaan matkablogia silloinkin kun vaikkapa se kyseisen postauksen kohde, tai hotellijuttu ei varsinaisesti kiinnosta 😉 Eli jos blogissa ei ole yhtään mitään muuta kuin sitä matkaa, ruokaa, tai muotia, niin en kyllä kovin kauaa jaksa lukea. Tosin oma bloginikin on sekoitus ulkosuomalaisen (perhe)elämää Norjassa, ulkoilua ja matkailua, missä vauvamaha on ihan varmasti jossain kuvassa vilahtanut. 🙂 Toisessa ääripäässä ovat blogit missä postaukset on tehty laskelmoidusti klikkejä hakien, ja sellaistakaan en kauaa jaksa. Ja siis toki mielestäni joku linjaus on hyvä olla että ei mene ihan sekasotkuksi, mutta mielestäni sulla on ollut tosi kivasti tasapainossa jutut. Loppujen lopuksi se menee mielestäni niin että mistä itse tykkää kirjoittaa niin kirjoittaa siitä, kaikkia ei aina voi miellyttää!

    • Reply lena lauantai, marraskuu 29, 2014 at 10:05

      Tuo yhdistelmä kyllä toimii, en voi kieltää. 😀

      Tosi hyvä huomio on tuo, että persoona saa ihmisen lukemaan blogia vaikka jokin matkakohde tai hotelli ei välttämättä olisikaan oman kiinnostuksen kärkipäässä. Pelkät matkakuvaukset on tylsiä jos niissä ei ole yhtään omia näkökulmia.

      Meillä on blogit varmaan jonkin verran yhteneviä tuossa ulkosuomalaisuudessa ja matkailussa sekä niiden yhdistämisessä. Klikkilaskelmointeja en minäkään jaksa lukea (tosin joskus tulee uteliaisuudesta klikattua joku raflaava otsikko auki) – mutta aitous on se juju. Hyvät otsikot on sitten asia erikseen. Kiva kuulla että blogi on tasapainossa juttujen osalta, siihen aina pyrin. 😉 Kaikkia ei voi miellyttää eikä pidäkkään, siihen linjalle olen jo lähtenyt. Kaikkien miellyttäminen vie blogin usein väärille linjoille ja lopunviimein se ei kiinnosta enää kovin montaa..

  • Reply rosita keskiviikko, marraskuu 26, 2014 at 20:47

    Kas, säkin pohdit bloggaamista! Mäkin just postasin aiheesta.

    Mun mielestä kaikki noi ulkosuomalaisuus, ulkomaiden ruoka ja reissuvaatteet uppoo matkablogiin kun voi puuroon! Ne on sitä omaa elämää, jonka takia itte seuraan matkablogeja, on kiva nähdä miten muut matkustaa ja asuu ja mitä ne niistä jutuista tykkää.

    • Reply lena torstai, marraskuu 27, 2014 at 10:13

      Bloggaamista on superkiva pohtia 🙂 Pitää tsekata sunkin juttu aiheesta!

      Kiva kuulla että ulkosuomalaisuusjutut sopivat matkablogiin, vaikka arkijuttuja aina tänne silloin tällöin kirjoittelenkin! Tuota juttua aina mietin silloin tällöin. Tosin itse pidän paljon blogeista, joissa on henkilökohtaista juttua sopivissa määrin ja siihen tuo ulkosuomalaisuusfokus sopii hyvin.. pääsee kurkistamaan arkeen.

  • Reply Maarit Johanna keskiviikko, marraskuu 26, 2014 at 18:32

    Minä komppaan Annaa siltä saralta, etten jaksa yhtään lukea blogeja joissa on matkajuttujen lisäksi jotain ihan ”roinaa”. Ulkosuomalaisuus, ulkona syöminen ja pienistä asioista nauttiminen ovat oikein hyviä juttuja matkablogin rinnalle ja tykkäisin kyllä reissuvaatepostauksestakin! Mulle oli kynnys julkaista alkusyksystä se päivän asu islantilaisittain-postaus, koska halusin vain esitellä uuden villamekon, mutta se saikin ihan kivan vastaanoton. Vaihtelu virkistää ja ei minusta matkabloginkaan 100% tarvi olla matkoja ja kohdevinkkejä. 🙂
    Kyllä, pohdin samoja asioita. Minun blogi on vasta vuoden joten profiloituminen on vasta ihan alkuvaiheissa. Islannissa oloaika on melkein kolmasosa koko blogin olemassaolosta joten en yhtään tiedä millä tyylillä jatkan. Jonkinlainen linja on löytynyt, mutta katson nyt sen mukaan miltä tuntuu. Kynsiä en aio blogissani lakata. 😀

    • Reply lena torstai, marraskuu 27, 2014 at 10:10

      Sama juttu täällä! Matkajutut on tosi jees, ruokablogeja seuraan siksi että niissä on kiinnostavia ruokavinkkejä. Toki nämä voivat sekoittua makuja maailmalta-jutuissa, eikä se minua haittaa. Mutta jos aiheesta pompitaan aivan sivuraiteille, on se sitten aivan eri asia. Tuo reissuvaate-postaus on työn alla ja mietinnässä, pitää tosin ensin miettiä millaista garderoobia alkaa esitellä. Taiwanissa pärjää vähemmällä ja Euroopan talvi onkin sitten eri juttu.

      Mulla on about saman ikäinen blogi sun kanssa, ehkä pari kuukautta vanhempi… eli alkuvaiheessa ollaan ja odotan mihin tämä suunta tästä kehittyy. En mäkään aio kynsilakkaesittelijäksi alkaa, toki lakatut kynnet näkyvät kuvissa. Olen niin huono lakkaamaan että ei siitä tosiaan postausta saisi aikaan. 😀 Eri asia voisi sitten olla pientä reissuluksusta eli kynsihuolto Firenzessä skumppalasin kera, mitäköhän tässä viikonlopuksi keksisi…. 😉

      • Reply Maarit Johanna torstai, marraskuu 27, 2014 at 11:03

        Mulla oli jotenkin käsitys että olet bloggaillut useamman vuoden mutta että vain puoli vuotta minua pidempään! Tämä yllätti totaalisesti. 😀
        Kynsihuolto skumppalasin kera kuulostaisi mielenkiintoiselta! Klikkaisin ^^

  • Reply Anna Koskela keskiviikko, marraskuu 26, 2014 at 16:59

    Mä olen niitä ”vanhan” koulukunnan kasvatteja ( voiko sellaisia olla blogimaailmassa), joka tykkää että ruokablogi on ruokablogi ja matkablogi matkablogi. Jos ruokablogissa rupeaa vilahtelemaan vauvamahaa ja koiratarvikkeita, se poistuu samantien listalta. Sitä pitää saada, mitä tilaa, ja jos blogin nimi on ruokapainotteinen, niin pitää sisällönkin olla sitä 😀

    Matkapuoli on minusta laveampi. Tiedän todella monta ulkosuomalaista blogia ( sinun lisäksi), jotka pystyvät kirjoittamaan maasta, maassa opiskelusta, paikallisesta kulttuurista, arkipäivän kommelluksista jne. niin että teksti säilyy silti mielenkiintoisena. Ongelmalliseksi koen blogit joissa matka-aiheen rinnalla on treenijuttuja, kynsienlakkausta ja kaikkea hömppää. Niistä kun usein ollaan minäminä-tasolla ja puuttuu se punainen lanka siihen matkailuun, minkä takia blogia seuraan.

    Bloggaajan itse olen ankara itselleni. Aiheen on todellakin aina palveltava vain ja ainoastaan matkalusta kiinnostunutta ihmistä. Eli se yhtymäkohta kirjoittamani jutun ja matkailun väliltä on löydyttävä. Toinen asia on sitten mitä matkailusta kiinnostuneet ihmiset asiat haluavat lukea. Toisille hotelliarvostelu ei ole mieleistä, toinen taas tykkää vaikka matkalukemis vinkeistä. Tuolle tasolle vietynä pidän päättämisvallan itselläni.

    • Reply lena torstai, marraskuu 27, 2014 at 10:05

      Ollaan aika samoilla linjoilla. Matkablogi on matkablogi ja ruokablogi on ruokablogi. Tosin matkablogeissa voin ”suvaita” ruokajuttuja maailmalta, ravintolajuttuja jne. 😀 Noin siis pääpiirteissään, riippuu kokonaisuudesta sillä luen muutamia lifestyleblogejakin joissa on asiaa maan ja taivaan väliltä. Selasin juuri kännykällä muotiin keskittynyttä lifestyeblogia, jossa oli postaus skumppabrunssista tms. Kiinnostukseni nousi välittömästi. 😉

      Matkablogeihinkin liittyy paljon juttuja, mistä jotkut tykkäävät ja jotkut ei. Henkilökohtaisesti pidän hotellijutuista, niin kirjoittajana kuin lukijana. Monet eivät sitten jaa tätä näkemystä ja hotellijutut on no-no. No, kaikkia ei voi eikä pidäkään miellyttää joten pitää pitää oma, hyväksi havaittu linja 🙂

  • Reply Laura/My post-University life keskiviikko, marraskuu 26, 2014 at 16:35

    Tämä oli mielenkiintoista luettavaa, en kyllä itse ole turhan paljon miettinyt oman blogini kategorisoimista, olen ihan tyytyväinen siihen linjaan että luokittelisin itseni ulkosuomalaiseksi bloggaajaksi joka bloggaa aika monesta aihepiiristä…Tosi selkeätä 😀 Mä itseasiassa varmaan tykkään enemmän blogeista joista käsitellään ainakin muutamaa aihepiiriä, en oikein jaksa lukea matkablogeja joissa kirjoitetaan ihan vaan pelkistä reissuista (tosin niitäkin poikkeuksia löytyy)….

    • Reply lena keskiviikko, marraskuu 26, 2014 at 16:55

      Mä viime kuukausien aikana olen pohtinut tätä juttua melko paljon, kun olen mietiskellyt blogeja ilmiönä yleensä. Meillä taitaa olla aika samat aiheet blogeilla, ulkosuomalaisuus ja matkailu on isoissa osissa ja sit on juttua työstä / opiskelusta. 🙂

      Lifestyleblogeissa muutama aihepiiri on jees ja saa itseni kinnostumaan jos aiheina on esim ruoka, matkat, ehkä muoti hieman. Mutta jos se lifestyle alkaa mennä vaikka äitiblogin puolelle niin minulle ei niissä ole ihan hirveästi sanomaa.. Eli all in all, muutama kiinnostava aihepiiri saa minut pysymään kiinnostuneena mutta jos niitä on liikaa (sellaisia joista en varsinaisesti ole kiinnostunut) niin aika äkkiä kiinnostus lppuu 🙂 Hyvin selkeästi selitän…. 😀

    Leave a Reply