All Posts By

Jonna / Lempipaikkojani

  • Saksa

    Saksalainen pukeutumistyyli

    Sain inspiraatiota Chez Helenan esitellessä ranskalaista arkityyliä ja innostuin tekemään vastaavan listauksen saksalaisesta (arki)pukeutumisesta. Näyttääksesi saksalaiselta vaatekaapistasi tulee löytyä ainakin seuravat vaatekappaleet: huivi (kaikilla naisilla on aina huivi. Myös usein jo pikkulapsilla.) farkut (kaikilla…

    22.9.2017
  • Yleinen

    Lähteä vai jäädä?

    Palata vai pysyä? Tämä kysymys on noussut viime aikoina monesti esille iltaisin lasten jo nukkuessa. Että lähteäkö vai jäädä tänne. Palatako Suomeen vai haaveilla jostain kolmannesta maasta. Saksassa asumisessa on valtavasti hyviä puolia. Täällä…

    16.9.2017
  • Kaksikielisyys / kielitaito

    Opi kieltä laulamalla

    Olen opettanut Suomi-koulussa alle kouluikäisiä pari vuotta ja yksi eniten käyttämistäni metodeista on yhdessä laulaminen. Osa oppilaistani puhuu ja ymmärtää suomea sujuvasti, osa ei osaa suomea juuri ollenkaan. Kaikki oppilaani ovat kaksi- tai useampikielisiä.…

    11.9.2017
  • Saksa Saksassa asuminen

    3 x eväät kouluun

    Koulun alkaminen tarkoitti myös eväsrasioiden täyttämistä joka aamu. Kaikille kolmelle lapselle. Yhteensä tämä tekee 15 eväsrasiaa viikossa! Tämä on kyllä selkeästi asia, joka on Suomessa paremmin. Kouluruokailu siis. Eihän näihin eväisiin nyt niin kauaa…

    8.9.2017
  • Yleinen

    Harmaat piiloon vegaanisti

    En häpeä myöntää, että minulla on jo runsaasti valkoisia hiuksia ohimolla ja niskassa eli olen alkanut harmaantumaan. Minkäs sitä geeneilleen mahtaa. Enkä usko, että olen maailman ainoa alle nelikymppisenä harmaantuva! Asialle voi onneksi tehdä…

    6.9.2017
  • Matkailu Saksassa Saksa

    Miksi pidin Berliinistä?

    Berliini ei saanut minua huokailemaan ihastuksesta, enkä voi sanoa edes ihastuneeni kaupunkiin ensi silmäyksellä. Berliinissä kulkiessa ei tule huudahdeltua spontaanisti sanoja ihana tai kaunis, kuten vaikkapa Reinin varren kauneimmassa kylässä Linz am Rheinissa. Berliini…

    1.9.2017
  • Saksa Saksassa asuminen

    Koulunaloitus on juhlan paikka!

    Vihdoinkin kuopuksen kauan ja hartaasti odottama päivä koitti. Tänään oli suuri ja merkittävä päivä nuorimmaisen elämässä. Einschulung. Koulun ensimmäinen päivä. Eilen lämpömittari kipusi vielä 30,2 asteeseen. Tämä päivä koitti sateisena ja yli kymmenen astetta…

    31.8.2017
  • Saksa Saksassa asuminen

    Saksan arjen aakkoset: B + C

    Postaussarja arjen aakkosten toinen osa on yhdessä kirjaimet B ja C. Tässä kohtaa mennään aika helpoilla ja oletettavilla sanoilla, jotka olivat kyllä minulle jo entuudestaan tuttuja. Ensimmäisenä esittelyssä B niin kuin Bratwurst. Ei ole…

    30.8.2017
  • Saksa Saksassa asuminen

    Mitä maksaa koulu Saksassa?

    Vastaus on ei mitään, jos puhutaan itse koulunkäynnistä. Saksassa julkiset koulut ovat ilmaisia, (maksullisia yksityiskouluja on kyllä myös), mutta kustannuksia vanhemmille tulee koulukirjoista ja -tarvikkeista. Myöskään ilmaista ruokailua kouluissa ei ole, vaan lapsille tehdään kotona…

    27.8.2017