Belgia Yleinen

Ihanat naiset Antwerpenissa

8.5.2017

Puiset liukuportaat oli ensimmäinen asia, joka sai minut kiinnostumaan Antwerpenista. Luin näistä liukuportaista vajaa vuosi sitten Viherjuuria -blogin Heidin esitellessä uusinta lempikaupunkiaan. Viime viikonloppuna sain kokea (ja haistaa) nämä historialliset portaat aivan itse. En pettynyt. Enkä pettynyt Antwerpeniin muutenkaan, vaan Heidin hehkutukset kaupungista olivat todellakin pitäneet paikkaansa. Muukin matkaseurueemme ihastui tähän Belgian timantti- ja satamakaupunkina tunnettuun Antwerpeniin.

Anwerpeniin minut vei järjestyksessä kolmas ulkosuomalaisten blogitapaaminen. Ensimmäisen kerran treffasimme Aachenissa, toisen kerran Mainzissa. Tällä kertaa vuorossa oli meille Saksassa asuville oikein ulkomaanmatka, viikonloppureissu naapurimaahan Belgiaan. Juna kuljetti meidät sinne kätevästi ja rajanylitystä ei huomaa oikeastaan muusta kuin yhtäkkiä alkavasta viestiäänien piipityksestä, kun puhelimiin tulee tervetuloilmoituksia siirtymisestä Belgian verkkoon.

Itselleni tämä on yhä vieläkin hämmentävä tunne. Että parissa tunnissa voi vaan junailla toiseen maahan, helposti ja vaivattomasti. Ja edullisesti. Etukäteen säästöhintaan ostettu junalippu Kölnistä antwerpeniin maksaa noin 25€/suunta eli ei pääse kukkaro liiaksi kevenemään ulkomaanmatkailusta täällä Keski-Euroopassa.

Antwerpenin rautatieasemaa ei turhaan kauniiksi kehuta.

Blogitapaaminen noudatteli hyväksi koettua kaavaa eli juomaa, ruokaa ja naurua. Mitä sitä toimivaa syteemiä muuttamaan.

Saavuimme antwerpenin rautatieasemalla lauantai-iltapäivänä ja mykistyin sen kauneudesta. Kellonaika ja nälkä ajoi meidät kuitenkin nopeasti kohti lounaspaikkaa, aseman lähellä sijaitsevaa Esco*baria. Annoskateus iski kyllä hieman, sillä oma leipäni oli paljon ankeamman näköinen kuin vieressä istuneen Heidin. Ja vielä suuremmaksi kateuteni kasvoi, kun näin Oilin, Jennin ja Ainon mielettömät salaattiannokset. Toisaalta oma lounasleipäni oli siitä hyvä, että mahaan jäi hyvin tilaa kakkupalalle. Niissä oli kyllä myös liikaa vaihtoehtoja valittavaksi ja kaikki olisivat taatusti olleet hyviä.

Lounaalta jatkoimme matkaa hotellille, jonka olin varannut meille Booking.comin kautta. Itse huoneet olivat melko vaatimattomat, mutta tilavat, mutta itse hotellirakennus sisäpihoineen oli positiivinen yllätys. Hotelli ja kokouskeksus Elzenveld on tehty 1300-luvulla rakennettuun ja sairaalana toimineeseen kompleksiin, jossa oli aivan omanlaisensa tunnelma sisäpihan puutarhoineen, patsaineen ja kappeleineen.

Ennen illallista kiertelimme vanhan keskustan kaduilla, istuimme parilla terassilla nauttimassa virvokkeita ja puhuimme. Ja valokuvasimme. Sitä samaa kuin näissä tapaamisissa aina. Eikä se puhe ja valokuvaaminen tauonnut illallisellakaan. Kävin juuri läpi ottamani 239 valokuvaa ja isossa osassa on joku meistä kamera kädessä tai vallan kameran takana. Olen myös huomannut, että tästä joulosta kukaan ei taida erityisemmin nauttia kuvaamisen kohteena olemisesta vaan mieluummin on itse siellä kameran takana.

Illallispaikaksi valikoitui Jennin bongaama pastaravintola, Pasta-Hippo-Vino, jossa ruoka oli hyvää ja Riesling raikasta. Tarjoilijan pienestä töykeydestä huolimatta paikasta jäi hyvä maku ja täysi vatsa, joten uskallan suositella muillekin.

Sunnuntaina tutustuimme Antwerpenin nähtävyyksiin.

Siinä missä lauantaina menimme ruoka ja juoma edellä, oli sunnuntaina tarkoitus keskittyä muutamaan nähtävyyteen ja Heidin johdolla kävelimme haistelemaan historian havinaa satamaan ja laskeuduimme Sind-Annatunneliin, jonne postauksen alussa mainitsemani puiset liukuportaat johtavat. Tykästyin satama-alueen tunnelmaan kovasti ja sumuinen sää toi vain lisäviehätystä maisemaan. Satamaa pitkin kävelimme Antwerpenin vanhimman rakennuksen, Steen-linnan tornien ohitse kohti museon (Museum aan de Stroom) ilmaista näköalapaikkaa.

Sunnuntain teemana taisi olla liukuportaat, sillä Antwerpenin viikonloppuloman toinen kohokohta oli museon liukuportaat, joita pitkin kohosimme kerros kerrokselta ylemmäs ja saimme ihailla joka kerroksessa uudenlaista Antwerpenin ylitse avautuvaa näkymää. Museon lukuisat näyttelyt olisivat varmasti olleet mielenkiintoisia, mutta juna odotti jo. Aino jäi sen sijaan kiertelemään näyttelyitä ennen omaa kotimatkaansa. Toivon mukaan hänen blogistaan voi pian lukea matkavinkkejä Antwerpeniin ja kokemuksia Stroomin näyttelyistä.

Museum aan de Stroom

Mikä sai minut ihastumaan Antwerpeniin?

Antwerpenista teki mielenkiintoisen sen määrittelemättömyys. Se on yhtäaikaa suuri, mutta pieni. Pramea, mutta ränsistynyt. Tyylikäs ja boheemi. Valkoisen  ja harmaan hillitty, mutta osaa sopivasti säväyttää väreillä. Ihmiset olivat tyylikkäitä ja rentoja olematta kuitenkaan sitä liikaa. Vaikka osa vanhoista taloista oli hyvin ränsistyneitä, olivat ne sitä viehkolla tavalla. Ja vaikka roskikset pursuilivat paikoin yli äyräiden roskien levittäytyessä pitkin katua, oli sekin vain omalla tavallaan ihastuttavaa. Näin siinä paljon myös Hollantia. Sen teki kapeiden talojen piparkakkumaiset reunukset, tiiliseinät ja lukuisat polkupyörät.

Antwerpenistä tuli tunne, että se on aito. Omanlaisekseen muodostunut. Sitä on vaikea kuvailla. Se pitää kokea. Ja Antwerpen on helppo kokea. Se on tiivis ja tarpeeksi pieni, jotta sen voi ottaa haltuun kävelemällä. Se on silti tarpeeksi iso, jotta siellä riittää katuja käveltäväksi ja terasseja, kauppoja ja nähtävyyksiä koluttavaksi. Yksi yö ja kaksi päivää ei ollut ollenkaan riittävästi.

Antwerpen oli ihana. Ja minä haluan sinne uudestaan.

Lue täältä matkakumppanieni jutut ja koe ja näe viikonloppu Antwerpenissa useiden silmäparien kautta:

Viherjuuria: Antwerpen – lempikaupunkini

H niin kuin Hausfrau: Junalla Antwerpeniin ja bussilla takaisin

Viisi kymppiä lasissa: Pikapyrähdys Antwerpenissa

Facebooktwitter

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply