Saksa Yleinen

Miten Saksa on muuttanut minua

7.4.2017

Saksa sopii minulle tai sitten minä sovin Saksaan. Monessa suhteessa olen imenyt itseeni vaikutteita ympäristössä ja ympäröivä maa on muuttanut tapojani.

Reilu vuosi sitten kirjoitin tänne blogiin erilaisia huomioita siitä, miten vuodet Saksassa ovat minua muuttaneet. Missä tavoissa ja asioissa olen saksalaistunut. Nämä pitävät edelleen paikkaansa, mutta vuosi lisää on tuonut mukanaan toki uusiakin tapoja. Tämä postaus on kirjoitettu pikkuinen pilke silmäkulmassa, mutta kyllä näissä huomioissa totuudensiementäkin on löydettävissä.

Siinä missä vuosi sitten kirjoitin jo aivan tottuneeni käteisen käyttöön, olen vihdoinkin päässyt paremmin sinuiksi pikkuhilujen kanssa. Välillä jopa kaivan tasarahan kaupan kassalla tai ainakin etsin ne pienimmät sentit myyjälle annettavaksi. Olen oppinut sentteihin niin hyvin, että joskus Suomessa (tai Hollannissa) jään odottamaan vaihtorahaa, siis sitä 1-2 senttiä, jos ostos maksoi vaikkapa 4,99€. Kerran melkein huomautin Suomessa myyjälle, että hän unohti antaa minulle vaihtorahan. Onneksi tajusin mokani ajoissa. Olen oppinut myös sullomaan niiitä senttejä kassojen vieressä oleviin keräyslippaisiin, joten ihan ne kaikki eivät kotiin asti kulkeudu kolikkopurkkeja täyttämään.

Kaupassa käydessä olen nykyään myös tottunut pikapakkaaja. Kassalla ei tosiaankaan odotella rauhassa tavaroiden pakkaamista maksun jälkeen, vaan tuotteet on sullottava kauppakassiin/ostoskärryyn samaa tahtia kuin myyjä niitä viivakoodinlukijan läpi on vetänyt. Suomessa huomasin kaupan kassalla vierähtävän aivan liian kauan aikaa ja tuskastuin edellisen asiakkaan hitauteen. Miksei niitä ostoksia voisi alkaa pakkaamaan jo ennen maksua. Noudatin tätä Saksassa oppimaani tehokkuutta tunnollisesti myös Suomen lomalla.

Muutenkin Suomessa tuntuivat kaikki olevan jotenkin niin hitaita. Viime kesänä jäätelökioskilla kesti 15 minuuttia, jotta myyjä sai kolmen perheen jäätelöt kauhottua. Johan siinä ensimmäisten jäätelöt on syöty, kun viimeinen saa omansa.

Sama hitaus suomalaisten tavassa vastata kysymykseen ärsyttää minua. Tajusin tässä joku aika sitten omaksuneeni saksalaisen keskustelurytmin. Suomeksikin puhuessa tykkään käyttää aktiivista kuuntelua eli hymyilen, nyökkäilen ja hoen täytesanoja osoittaakseni kuuntelevani vastapuolen juttua.

Yksi saksalaisten tervehtimistavoista on ollut jokseenkin vaikea oppia. Nimittäin etuminen käyttäminen ystäviä tervehtiessä. Tämä tapa on itselläni vieläkin hieman hakusassa, mutta paremmin se jo sujuu kuin vaikka vuosi sitten. Ja naapureiden tervehtiminen herra/rouva sukunimellä. Sekin alkaa jo vähitellen onnistua, jos oikein keskityn. Sen päivään sanominen nyt menee rutiinilla ja siitä tavasta tykkäänkin kovasti. Välillä jopa vartavasten pysähdyn pidemmillekin juttusille enkä ainakaan enää luimistele oven takana odottamassa, jos kuulen jonkun naapurin olevan rappukäytävässä. Paitsi joskus tosi harvoin, jos ei yhtään huvita sosiaalinen kanssakäyminen.

Olen myös huomannut, että tämä rouvittelu-kulttuuri on tarttunut hyvin lapsiinikin. Minusta on ihanaa, että lapseni puhuvat rouvista, ihan naisia yleisestikin tarkoittaessaan. Kyllä se vaan paremmalta kuulostaa kuin Suomessa käytetty täti. Saati sitten se. Kerran meillä esikoinen ihan närkästyi, kun pikkusisko käytti hänestä suomalaisittain pronominia se. Esikoinen korjasi napakasti, että ihmisistä sanotaan hän.

Tervehtimisestä ja kohteliaisuuksista pääsenkin itselleni mieleiseen tapaan eli tuntemattomienkin kehumiseen ja huomioimiseen. Ai että siitä tulee hyvälle mielelle. Lapseni saavat täällä myös erittäin paljon positiivista huomiota ja ovatkin siihen niin tottuneita, että Suomessa joulumalla ihmettelivät, miksei heistä Suomessa pidetä. Eipä se ystävällisyys ja kivat kommentit tekisi yhtään huonoa Suomessakaan arkea piristämään. Ja minun itsenikin tässä pitäisi kunnostaustua. Eihän se nyt kovin vaikeaa voi olla.

Mutta eipä tuo saksalainen pienempi henkilökohtainen tila alussa ollut lapsillenikaan helppoa. Muistan vieläkin, kun esikoinen aikanaan valitteli, ettei pidä matematiikasta. Kyselin miksei, kun hänhän on siinä hyväkin. Vastaus oli yllättävä. Esikoinen ei olisi halunnut olla matikassa niin hyvä, koska hyvin menneen kokeen jälkeen kaikki ystävät häntä pussasivat ja halasivat onnitellessaan. Heh. Nykyään nuo lapseni nyhjäävät sujuvasti käsikkäin ja sylikkäin ystäviensä kanssa. Minäkin olen oppinut useammin halaamaan ystäviäni. Mutta kyllä minä silti vielä joskus hätkähdän, kun joku vähän oudompi tulee koskettamaan. Ja omasta mielestäänhän saksalaiset ovat etäisiä ja kylmiä…

Kylmyydestä tuli mieleen, että hanskoja en ole vielä osannut jättää pois. Käteni kertakaikkiaan tarvitsevat hansikkaat, toisin kuin saksalaiset, jotka tuntuvat pärjäävän ilman käsineitä pakkasellakin. Asuntojen kylmempään huonelämpötilaan ja ikkunoiden kautta tuulettamiseen sen sijaan alan olla tottunut. Oikeastaan Suomessa käydessä asunnoissa on todella kuuma. Vaikka en minä silti vielä pysty ikkuna auki suihkussa käymään. Ehei. Päin vastoin kuumennan patterin avulla pesuhuoneen mukavan lämpimäksi ennen suihkua. Ja sitten suihkun jälkeen taas äkkiä patteri kiinni ja ikkuna auki.

Ihan kaikkia uuden asuinmaan tapoja ei onneksi ole pakko omaksua.

 

Lisää vinkkejä Saksaan ja matkaideoita Lempipaikkojeni facebookissa / instagrammissa / twitterissä

Facebooktwitter

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta 8.4.2017 at 15:52

    Hauska postaus, ja etenkin toi matikkajuttu nauratti! Täällä Belgradissakin saa pelata noiden lyhyeiden kassahihnojen kanssa sullomalla tavarat pussiin sitä mukaa, kun niitä kertyy. Mun mielestä se on raivostuttavaa. 😀

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 9.4.2017 at 10:28

      No joo, oikeasti tuo lyhyt kassahihna on vähän rasittava. Mut kaikkeen tottuu. Myös nopeuteen ja ripeyteen monissa asioissa. Aluksi olin myös aivan liian hidas saksalaisissa leipomoissa ja jäätelökioskilla….

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu 9.4.2017 at 20:55

    Mulla on kanssa aina sormikkaat kädessä ja nää nauraa mulle. Mutku on kylmä sormista. En luovu niistä varmaan ikinä.

    • Reply Jonna 10.4.2017 at 09:09

      Meillä käydään lasten kanssa (tai no, keskimmäisen lähinnä) neuvotteluita hanskoista. Hän ei niitä millään enää käyttäisi. Lienee siis saksalaistunut tässä asiassa. Mulle ei kyllä mene hanskattomuus oikein jakeluun, koska kuitenkin paksuja villamyssyjä käytetään ihan yleisesti ja sitten huivit on tiukasti kaulassa melkein kesälläkin… Mutta sormet halutaan palelluttaa.

  • Reply Miia 10.4.2017 at 11:43

    Tosi hauskoja pointteja kyllä! En ole itse koskaan ajatellut, että saksalaiset olisivat ”koskettelijoita”, mutta kai kaikki tuntuvat suomalaisiin verrattuna sellaisilta. 😀

  • Leave a Reply