Australia

Vinkkejä Adelaiden kaupunkilomalle

18.12.2016

Rehellisesti sanottuna en ihastunut Adelaideen ensi silmayksellä. Enkä toisellakaan. Ensivaikutelma kaupungista oli vähän tylsä. Kaupungin arkkitehtuuri (siis sen puute!) ei vakuuttanut, ennemminkin hämmensi. Mutta yhtä rehellisesti voin sanoa, että kolmantena matkapäivänä aloin löytämään Adelaidesta paljon hyviä puolia ja mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Tuntui, että Adelaide tarvitsi vähän aikaa näyttääkseen parhaat puolensa. Luulen, että pitkän matkan ja aikaeron tuomalla rasituksella ja saapumisillan sateisella säällä oli myös vaikutusta asiaan.

adelaiden keskustaadelaiden keskustaanadelaiden arkkitehtuuri

Oma asunto Adelaidessa Airbnb:n kautta

Majoituimme loman alussa ihan Adelaiden ydinkeskustaan, jotta olisi mahdollisimman helppo tutustua kaupunkiin lasten kanssa. Oli kiva kokeilla miltä tuntuisi asua aivan Adelaiden keskustassa. Tilavassa asunnossa (kolme makuuhuonetta, täysin varusteltu keittiö, olohuone ja kaksi kylpyhuonetta!) oli myös mukava toipua tulomatkan rasituksesta ja 8,5 h aikaerosta. Keskeinen sijainti helpotti kaupunkiin tutustumista. Huoneisto sijaitsi keskusta-alueen ilmaisen bussireitin (Free City Connector) vieressä, joten siitä oli helppo lähteä tutustumaan Adelaiden keskustaan julkisilla. Jonkun kerran menimme keskustaan myös kävellen. Ydinkeskustan ostoskadulle (Rundle Mall) oli matkaa noin 2 km. Huoneiston läheltä Hutt Streetiltä löytyi pieni ruokakauppa ja paljon ravintoloita, joten illalla oli helppo käydä ulkona syömässä. Lähellä oli iso puistoalue, josta löytyi myös lapsille leikkipuisto ja kaunis japanilainen puutarha.

Marshmallow playspace -leikkipuistossa oli tutut Lappset -leikkivälineet.

Adelaiden Marshmallow Park playspace -leikkipuistossa oli tutut Lappset -leikkivälineet.

Tämä oli meille ensimmäinen kerta, kun varasimme majoituksen Airbnb:n kautta ja tämän kokemuksen jälkeen ei varmastikaan jäänyt ainoaksi kerraksi. Kaikki toimi oikein hyvin ja majoitus oli juuri sellainen kuin ilmoituksessa oli luvattu. Omistajat asuivat viereisessä asunnossa ja saimme heiltä ystävällistä apua, kun sitä alussa tarvitsimme. He olivat myös varanneet meille hieman aamupalaa: tuoretta leipää, juustoa, hedelmiä ja maitoa kahviin. Oikein kiva yllätys 🙂 Airbnb:n kautta varaamamme huoneisto oli kallein Australian majoituksistamme (n. 170€/yö), mutta toisaalta oli todella tilava ja sijainniltaan loistava. Luvattu ilmainen Wifi toimi moitteettomasti. Oli siis todellakin hintansa arvoinen. Majoituksistamme Australiassa voit lukea lisää täältä.

Hyödynnä ilmainen julkinen liikenne

Adelaidessa keskustan alueella liikennöi ilmainen bussilinja Free City Connector. Se kuljettaa kätevästi keskeisille turistinähtävyyksille ja kaupungin päähoukutuksiiin. Lisätietoja ja reittikartat löytyvät täältä: Free-City-Services

Adelaidessa voi myös vuokrata polkupyörän ilmaiseksi! Sanoisin jo mahtavaksi palveluksi 🙂 Itse emme tätä hyödyntäneet, mutta, jos ilmainen polkupyörän lainaaminen kiinnostaa, niin lisätietoja asiasta löytyy täältä: adelaide free bikes info

adelaidessa vanhaa ja uutta rinnakkain

Mutta mitä jäi käteen eli parhaiten mieleen Adelaidessa viettämistämme yhteensä 8 päivästä? Mikä oli kaupungissa parasta? Kokoan tähän lyhyehkösti parhaimmat palat Adelaidesta. Mitä kunnon turistin on kaupungissa ainakin koettava ja nähtävä. Tässä meidän perheen Top 3 parasta puuhaa Adelaidessa.

Top1 parasta Adelaidessa olivat papukaijat ja lepakot

Vaikka Adelaidessa on 1,3 miljoonaa asukasta, ei se tunnu ollenkaan niin suurelta kaupungilta. Keskusta-alue on melko pieni ja sen saa haltuun helposti jalkaisin (tai ilmaisen bussin avulla). Me olimme matkalla lasten kanssa ja täytyy myöntää, ettemme näin ollen tutustuneet mitenkään kattavasti Adelaiden tarjoamaan ravintola- tai yöelämään. Meille lomalla pääosaa näytteli ranta- ja luontoelämykset, joita yllätys yllätys, pystyi kokemaan myös Adelaiden keskustassa! Lasten mielestä Adelaiden kaupunkilomamme parasta antia oli seurata värikkäiden papukaijojen touhuja keskellä kaupunkia, bongata valtaisa lepakkoyhdyskunta ja ihailla mustia joutsenia Torrens-joella.

adelaidessa elää valtava lepakkoyhdyskunta adelaidessa asuu mustia joutsenia

Erilaisten eläinten lisäksi myös eksoottisen kasvillisuuden ihmettely on oleellinen osa meidän matkailua – myös kaupungeissa. Adelaiden keskustan tuntumassa on myös upeita puutarhoja. Vierailustamme Adelaiden kasvitieteellisessä puutarhassa ja japanilaisessa Himeji -puutarhassa voit lukea lisää omasta postauksestaan täältä.

adelaide kukkakauppa

Top2 kaupunkiranta Glenelg valloitti meidät kaikki.

Jos haluat kokea rantalomatunnelmaa Adelaiden kaupungissa, niin ota suunnaksi Glenelg. Glenelgistä löytyy niin upeaa valkoista hiekkarantaa kuin loistavat valikoimat liikkeitä, ravintoloita ja muita palveluita. Glenelgistä ja muista Adelaiden rannoista voit lukea lisää täältä. Adelaiden edustalla on yhteensä 70 km rantaviivaa, joten valinnanvaraa on!

adelaide glenelg

Top3 ihaile katutaidetta, kiipeile kalanruodoissa ja jonota possujen selkään muiden turistien tavoin

Adelaidessa on siellä täällä toinen toistaan hienompia seinämaalauksia ja graffiteja. Kaupunkikuvassa sulassa sovussa (vai pitäisikö sanoa että sotkussa ja sikinsokin sekaisin) on perinteistä rakennustyyliä ja nykyaikaista modernia rakennusta. Parhaassa tapauksessa taideteokset ovat osa kaupunkia ja itselleni jäi parhaiten mieleen hauska puisto keskustassa. Puisto oli samalla upea veistosteos ja lasten leikkipaikka. Mikä mahtava idea tuoda taide osaksi arkea.

Hindmarsh Square Sculptures

Hindmarsh Square Sculptures

Upea seinämaalaus kauppahallissa, Adelaide central market

Upea seinämaalaus kauppahallissa, Adelaide Central Market

Keskustan ostoskadulla, Rundle Mallilla ovat myös kuuluisat elämänmenoa ihmettelevät ja roskista tonkivat possut. Nämä Marguerite Derricourtin taideteokset ovat ihastuttaneet ihmisiä vuodesta 1999 lähtien.

adelaide rundle mall adelaide roskispossu

Lopuksi vielä koottuna pieni vinkki- ja linkkilista Adelaideen:

  • Central Market, kauppahalli. linkki kotisivuille: www.adelaidecentralmarket.com
  • China Town kauppahallin vieressä
  • Botanic Gardens, Adelaiden kasvitieteelliset puutarhat. Ilmainen. linkki kotisivuille: botanic gardens
  • japanilainen puutarha
  • ostoskatu Rundle Mall. Linkki kotisivuille: rundlemall.com
  • Tandanya, kansallinen aboriginaalien kulttuuri instituutti, Grenfell Street. Avoinna ma-la 9:30-16:30. Galleriaan ja myymälään ilmainen sisäänpääsy, erillisiin tapahtumiin pääsymaksu. Australian vanhin aboriginaalien omistama monialainen taidekeskus. Tandanya tarkoittaa kaurnan kielellä punaisen kengurun paikkaa. linkki kotisivuille: www.tandanya.com
  • seikkailupuisto. linkki kotisivuille: adelaideshores.com
  • Adelaiden eläintarha. linkki kotisivuille: www.adelaidezoo.com

adelaide taidekaupunki

Kaupungin ulkopuolellakin on kivoja retkikohteita:
  • Gorge villieläinpuisto noin 40 min ajomatkan päässä Adelaidesta. Me kävimme siellä viimeisenä lomapäivänä kenguruita syöttämässä ja koaloita ihastelemassa. Villieläinpuistokäynnistämme voit lukea lisää täältä.
  • saksalainen kylä Hahndorf Adelaide Hillsseillä on kiva päiväretkikohde. Me poikkesimme siellä matkalla Barossa Valleyhyn. Hahndorfista voit lukea lisää täältä.
  • päiväretkivinkkejäni Port Adelaideen, St Kildaan ja Mount Loftylle.
Facebooktwitter

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 19.12.2016 at 10:01

    Adelaide vaikuttaa tosiaan ehkä vähän perustylsältä kaupungilta, joka on kuitenkin varmasti mukava pysähdyspaikka läpikulkumatkalla jonnekin. 🙂 Canberrastahan sanotaan, että se on äärettömän tylsä, kenties Adelaide on siis sitä kiinnostavampi kohde? Mustat joutsenet ovat kyllä upeita!

    • Reply Jonna / Lempipaikkojani 20.12.2016 at 16:59

      Minulla ei ole muista Australian isoista kaupungeista kokemusta, mutta uskon kyllä, että Adelaide häviää esimerkiksi Melbournelle monessakin suhteessa. Ihan passeli kaupunki Adelaide kuitenkin oli ja etenkin lasten kanssa liikkumiseen kivan kokoinen ja selkeä. Mutta totta on, että meille enemmän elämyksiä toivat Adelaiden ympäristöstä löytyvät muut kohteet, esimerkiksi Barossa valley ja Victor Harbor. Mutta niin me muutenkin pidämme enemmän pienemmistä kaupungeista, kylistä ja luontomatkailusta.

    Leave a Reply