Viherterapiaa.

P2110284

Olen joskus aiemminkin kehunut miten paljon pidän Ruissalosta. Se on heittämällä suosikkipaikkani Turussa, monestakin syystä. Siellä luonto on kauneimmillaan ja paikkaan liittyy monia tärkeitä muistoja, niin viime vuosilta kuin jo lapsuudestanikin.

Lenkillä Ruissalon puistoissa ja poluilla on tullut viimeisen vuoden aikaan käytyä aika tiuhaan, pari viikkoa sitten sujahdin siellä saukkona avantoonkin. Mutta viime lauantaina tie vei sisätiloihin ja Turun yliopiston ylläpitämään Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan.

Olin unohtanut miten maaginen paikka se oikeasti onkaan.

P2110280

P2110273

Olin käynyt sisällä kasvihuoneissa viimeksi lukioikäisenä, biologian kurssin tiimoilta. Etäisesti muistan myös miten olen käynyt siellä pikkulapsena vallan opatestetulla kierroksellaja oi miten siitä nautinkaan. Lapsuudessani unelma-ammattini oli floristi, tai kuten asian silloin ilmaisin ”kukkakaupan myyjä”. Eikä ihastukseni viherkasveihin vieläkään ole kuihtunut, vaikka itse aika tehokas niitä olenkin kuihduttamaan.

P2110263

P2110285

Muutamalla eurolla sain suoranaisen miniloman tropiikissa. Sademetsäilmasto tuntui taivaalliselta pakkasten jälkeen ja kaikki se vihreä väri herätti harmauden keskellä. Ei lainkaan huono sijoitus.

Auringonnousun aikaan.

P2120319

Minulla on muutama kaveri, jotka kutsuvat itseään auringonlaskunmetsästäjiksi. Etenkin kesällä käy kaveriporukassamme useaan otteeseen kutsu lähteä tsekkaamaan auringonlaskua. Ja mikäs sen mukavampaa kuin istua kalliolla lämpöisenä kesäiltana ja katsoa miten taivas muuttaa värejään.

Itse olen kuitenkin enemmän auringonnousuihmisiä. 

Olen aamuvirkku ja säännöllisen arkirytmin ansiosta viikonloppuisinkin silmät lupsuvat kiinni iltakympin maissa, eikä sängystä ole ongelmia nousta seitsemältä. Silloin kun tarjolla on iltamenoja, on moinen meininki vähän hankalaa. Mutta jos viikonloppu on pyhitetty lököilylle omille touhuille, on aamuvirkkuus parasta. Kun ennen puoltapäivää on jo tehnyt aamulenkin, syönyt, tiskannut ja lukenut tenttiin, voi loppupäivän käyttää täysin vapaavalintaiseen lööbaan ja seikkailuun.

P2120311

Sen lisäksi, että itse auringonnousun maalaamaan pastellitaivaan bongaus on rentouttavaa, aamulenkki herättää hyvin. Ja on aivan parasta palata kotiin, jossa valo tulvii sisään ikkunoista tietäen että päivä on vasta aluillaan. Auringonlaskuretkiltä kun joutuu palaamaan pimeään, jonka jälkeen ei tee kuin mieli sulkea simmut ja nukahtaa.

Myönnän kuitenkin, esimerkiksi juuri tänään sain todistaa myös huikean auringonlaskun. Sellaisen, jossa taivas oli punainen kun Muumeissa ja pyrstötähdessä konsanaan. Auringonnousujen ja -laskujen ihastuksen juju lienee siinä, että koskaan ei tiedä, tuleeko toista samanlaista enää koskaan vastaan. Ehkä juuri siksi niistä yrittääkin tallettaa mieleen jokaisen pienenkin hippusen.

Kiitos minä, kiitos maailma.

PB272548

Marraskuuhuni on jo jokunen vuosi sitten rantautunut perinne merien takaa. Ajatus lähti siitä, kun katsoin Frendit -tuotantokausia läpi ehkä kahdeksattatoista kertaa (allekirjoittaneen huomio: aloitin ne jälleen alusta viime viikolla). Joka kausi on omanlaisensa, mutta yksi perinne löytyy jok’ikisestä. Sen nimi on Thanksgiving.

Joulu on ainakin omassa tuttavapiirissäni vahvasti perhejuhla. Päätinkin ryhtyä luomaan Thanksgivingistä ystävien juhlaa. Perinnettä joka kokoasi vanhan porukan saman pöydän ääreen ainakin kerran vuodessa. En ole aivan onnistunut, aina joku puuttuu, mutta yritys on jo kolme vuotta ollut ainakin kova. Ja siinä samassa olen saanut kokkailla mitä ihanimpia safkoja. Tänä vuonna nostettiin pöytään paahdettua bataattia, kalkkunaa ja kasviksia, sienisipulipiirasta ja kurpitsakakkua. Ja viho viimeiset vatsan kolot täytettiin suklaahippukekseillä.

P9181615

PB052107

PB062116

Elämäni ei ole täydellisen onnellista, mutta aika helpolla löydän siitä montakin kiitoksen arvoista asiaa. On koti, on ruokaa, on perheenjäseniä lähellä, on mahtava työpaikka, erinäisiä kavereita. Ja kourallinen hyviä ystäviä, joihin voi luottaa. Osa heistä aika kaukanakin maailmalla, mutta silti onneksi olemassa. (Eräs snäppäili  viettäneensä autenttista Thanksgivingiä Amerikan maalla. Pakko myöntää että vähän kateeksi kävi). Eritoten haluan kiittää itseäni siitä, että olen uskaltanut tarttua mahdollisuuksiin ja uskaltanut toteuttaa unelmiani.

Ja kun elämä on hyvää täällä kotona, uskaltaa taas haaveilla jättävänsä sen hetkeksi jossain vaiheessa nähdäkseen maailmaa.

Tällä hetkellä haaveilen vaelluksesta Islantiin, roadtripistä Jenkkeihin, safarista Afrikassa. Sisiliasta, Hollannista, Marokosta, Perusta, Malesiasta, Indonesiasta. Matkakuume, se on sammumaton.

Kävinkö missään?

Syyskuussa kirjoitin mahtipontisen haaveilevasti niistä kaikista paikoista joissa haluaisin aikoisin syksyn aikana käydä. Pirunpelloista, Teijosta.

En ole käynyt niistä missään.

Olen hautautunut syksyn aikana johonkin koulukirjojen, työkiireiden ja harrastusprojektien välimaastoon. Kaikki muu on vähän jäänyt. Viime perjantaina tajusin etten ollut käynyt kunnon lenkilläkään kuukausiin. Asia oli korjattava pikimmin.

PA011867

P9121457

PA222043

Syksyn aikana kävin kyllä saaristossa. Kävelyllä Muumimaailmassa. Nukuin riipparissa ja laavussa ja keräsin puolukoita. Mutta en ole ehtinyt juurikaan pyöriä kymmenen kilsan sädettä kauempana omasta kodistani.

Tämä syksy ei ole missään nimessä ollut huono, mutta tekemisen täyteinen kylläkin. Niinpä mitä talveen tulee, aion vapaa-aikanani ainoastaan luvata rentoutuvani. Ei tarvitse käydä missään jos silti ei tunnu. Maailmanvalloitukselle tulee taas oma aikansa, mutta jotta seaika koittaisi, on pakko painaa ensin aika paljon duunia. Ja se on kieltämättä välillä vähän raskasta.

Mutta uskon, että vielä se palkitsee.