Pitkäperjantai ja flunssa

Tänään on pitkäperjantai ja olen saanut flunssan enkä mitä tahansa pikku nuhaa vaan oikean räkäflunssan.Eilen aivastelin noin 100 kertaa ja joka kerta kun aivastin rikkoutui osa pääni verisuonista ja lensi kait avaruuteen.en osaa aivastaa niin että suu olisi auki ja paine purkautuisi ulos ei minä pidän suun kiinni että paine pysyy pääni sisällä ja tekee kait tuhoja aivosoluilleni.

Tänään olisi noita kulkueita tässä lähellä sinne odotetaan tuhat määrin ihmisiä mutta jään tänne sisälle potemaan tautiani. puhelimeni ilmoitti minulle viestin aamulla kun sen avasin Leila sateenvaro ulos Benalmedaanassa tänään 10 astetta on luvassa lämpöä.Kylmin päivä sitten täällä olo aikanani.Mies lähti kuitenkin ilmoja uhaten katsomaa olisiko meidän paikallinen Fuengirola.fi lehti ilmestynyt sen jako paikalle. Olemme tulleet riippuvaiseksi lehdestä jossa kerrotaan suomalaisille mitä tulevan viikon aikana tapahtuu ja myös sivutaan myös espanjan sellasia asioita joista halutaan lukijoille kertoa.

Ystävä pariskunta lähti eilen suomeen ja tässä on hieman tottelua siihen että ollaan kahestaan järjestämässa päivittäisiä juttuja.No tämä päivä kuluu minulla sisällä nenää niistäen ja Yle Arenaa katsellessa ostimme vielä mokkulan tietokoneeseen ja saamme näin koneet pelittämään. Ensi viikolla alamme oikein todella katselemaan syksyn vuokra kämppää ei vielä osto aikeita vaikka sekin kyllä himoittas sais asunnoista sitten sellasen kuin itse haluaa. siinä on vain yksi juttu pitäs myydä Moision talo ja vielä emme ole siihen valmiita.

Nyt mies jo tulikin lehdet kainalossa ilma kuulemma ihan ok ja aurinko paistaa pilaileekohan puhelimeni vai laittokohan suomeen lähtenyt ystävä sen  viestin minulle…

T: leila

Yksi vastaus artikkeliin ”Pitkäperjantai ja flunssa

  1. Sanna

    Harmi että oot sairastunut, koita nyt lepäillä. Täällä aurinkoinen päivä, yöt -10 pakkasta. Ei pääse vielä pihaa kaapimaan, niin jäässä on joka paikka. Täytynee vaan odotella. Enää pari vkoa ja sitten nähdään 🤗

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *