Elämäntyyli(ttömyys)

Nii pal sympoolinen kyltti Kambodžasta.

Nii pal sympoolinen kyltti Kambodžasta.

 

Kirjoitin edelliseen postaukseeni, että yleensä vuoteni menee niin, että vietän siitä reilun puolikkaan (ns. talvikauden) Turussa ja vajaan puolikkaan (ns. kesäkauden) Helsingissä. Kun sitten aloin ajatella asiaa tarkemmin, niin tajusin, ettei se ole pitkään aikaan mennyt noin yksinkertaisesti. Viimeksi minulla on ollut ”yksinkertainen” vuosi vuonna 2012. Kaikki vuodet sen jälkeen ovat sisältäneet kummallisen vaihtelevan kombon opiskeluja, töitä ja matkustamista, enkä useinkaan ole edellisessä kuussa tiennyt, tulenko asumaan samassa kaupungissa vielä seuraavassa kuussa.

Vaihdoin viime vuonna osoitetta kuudesti seitsemän kuukauden sisällä, työpätkien määrää en enää muista. Asuin kesällä 2,5 kuukautta samassa osoitteessa ihan ”omassa kodissa” (ei siis muiden nurkissa) ja vaikka sekin oli toisten ihmisten omistama ja minulle ja Tapiolle pelkkä kesäkämppä, niin nuo pari kuukautta tuntuivat uskomattomalta luksukselta. Siitä ehkä heräsinkin ajattelemaan, että onko tämä nyt mistään kotoisin, että normaali arki tuntuu helpolta luksukselta. Ensimmäistä kertaa ikinä takki tyhjeni jatkuviin muuttamisiin, ”kodittomuuteen” ja lähitulevaisuuden epävarmuuteen.

Tiedostan kyllä etuoikeutetun asemani. Olen pööpöillyt pitkin maita ja mantuja, koska minulla on ollut mahdollisuus siihen. En aio lisääntyä, joten en joudu huolehtimaan kuin itsestäni. Pätkätyöt ovat tehneet elämästä vaikeasti suunniteltavaa, mutta töitä on kuitenkin ollut – ja sitä myötä rahaa matkakassoihin. Minulla on aina ihmisiä, joiden luona pystyn yöpymään, oli kyse sitten spontaanista työpätkästä tai reissusta ulkomaille. Koska minulla on opiskelupaikka yliopistossa, on aina jotain, johon palata, kun seuraava työpätkä ei alakaan heti edellisen jälkeen. Olen saanut elämää epäjärjestelmällistä palapelielämää, koska minulla on ollut mahdollisuus valita niin.

Viime vuoden lopulla takki tuntui kuitenkin tyhjältä. Että saisiko tässä nyt hitto vie joskus tehdä muutakin kuin miettiä, missä kunnianarvoista takamustaan makuuttaa seuraavan viikon. Kun vihdoin oli joulun tienoilla vain mahdollisuus jumittaa kotona Turussa, en olisi halunnut lähteä sieltä ollenkaan. Tuli kuitenkin tammikuu ja muutto Hollantiin kahdeksi kuukaudeksi. Ja yhtäkkiä muutos olikin juuri se, mitä tarvitsin! Hollannissa asuminen on ollut todella mukavaa ja leppoista, vaikka toki olen samalla ollut uudessa työssä (tai siis työharjoittelussa) ja tuottanut hulluja sivumääriä materiaalia erästä harrastusprojektia varten. Vaikka välillä on uuvuttanut, niin takki on joka tapauksessa täydempi kuin ennen lähtöä.

Oli miten oli, niin olen kuitenkin jo aikoja sitten huomannut, että tällainen palapelielämä sopii minulle. Kuten tästäkin postauksesta näkee, se ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta joka tapauksessa arvostan itsessäni näitä ominaisuuksia, jotka tekevät minusta joustavan ja muutoksiin helposti sopeutuvan – unohtamatta sitä erittäin käytännöllistä seikkaa, että pystyn nukkumaan lähes missä tahansa, koska vietän elämästä niin paljon reissun päällä tai jatkuvasti vaihtuvissa kodeissa. :D Kuten olen muistaakseni aiemminkin blogissa kertonut, niin en vastusta rutiineja, mutta en myöskään tarvitse niitä kokeakseni elämäni vakaaksi ja turvalliseksi.

Jatkan tämän palapelin pelaamista niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa.

2 kommenttia

”Oletko jo pakannut?”

En ole muistaakseni koskaan vastannut otsikon useasti kuulemaani kysymykseen myöntävästi. En ikinä pakkaa reissua varten ennen kuin lähtöpäivänä, tai jos lähtö on aikaisin, niin edellisenä päivänä. Tämä siis riippumatta siitä, olenko lähdössä reissuun viikonlopuksi vai puoleksi vuodeksi. Aikaisen pakkaamisen kokisin hyvin epäkäytännölliseksi, sillä iso osa tai mahdollisesti kaikki mukaani ottamista asioista on joka tapauksessa sellaisia, joita käytän normaalissa arkielämässäkin. En myöskään harrasta testipakkaamista, mutta tämä johtuu puhtaasta laiskuudesta. ;)

 

Deuter Quantum 55 + 10 SL. Tällainen kokonaisuus minulla oli mukana 7kk:n Kaakkois-Aasian turneella. Palveli hyvin, mutta pienemmälläkin olisi pärjännyt.

Deuter Quantum 55 + 10 SL. Tällainen kokonaisuus minulla oli mukana 7kk:n Kaakkois-Aasian turneella. Palveli hyvin, mutta pienemmälläkin olisi pärjännyt. (Kuva kopioitu luvan kanssa osoitteesta www.deuter.com)

 

On aivan luonnollista ihmetellä toisten erilaisia tyylejä hoitaa elämässä milloin mitäkin, mutta arvostelu on sitten toinen juttu. Esimerkki: Myönnän, että minusta kuulostaa hieman oudolta ottaa toiselle puolen maailmaa pari matkalaukullista tavaraa esim. parin viikon reissua varten, mutta ei ole minun asiani kertoa kenellekään, kuinka hänen tulisi sen enempää arkielämänsä kuin matkansakaan viettää. Mikäli omaa elämänlaatua parantaa se, että mukana on paljon ja kaikenlaista, eikä laukkujen raahaaminen harmita, niin go for it!

 

Jossain päin Pohjois-Thaimaata bussia odottelemassa. Käytännössä edellisen kuvan kokonaisuuden kanssa kävi niin, että harvoin kannoin pikkureppua kiinni rinkassa, koska siitä tarvitsi vähän väliä jotain, eikä myöskään painopiste ollut optimi.

Jossain päin Pohjois-Thaimaata (vuonna 2013?) bussia odottelemassa. Käytännössä kävi niin, että harvoin kannoin pikkureppua kiinni rinkassa (ks. edellinen kuva), koska siitä tarvitsi vähän väliä jotain, eikä myöskään painopiste ollut optimi.

 

Oma pakkaustyylini on muotoutunut paljolti sen kautta, että myöskään Suomessa en vietä paikallaanpysyvää elämää. Yleensä vuoteni jakautuu siten, että asun siitä vajaan puoliskon Helsingissä ja reilun puoliskon Turussa. Asuinpaikkakunnasta riippumatta olen harvoin samassa kaupungissa viikkoa pidempää aikaa. Olen tavallaan koko ajan joko lähtökuopissa tai reissun päällä, eikä sellaisessa tilanteessa viitsi kantaa paljoa kamaa mukanaan. Se on opettanut, kuinka vähän tarvitsen ja kuinka ärsyttävää ylimääräinen tavara on.

 

Thaimaassa vuonna 2011. Onneksi vain kuukauden reissu, sillä taustalla näkyvä Varustelekan rinkka osoittautuikin mulle pitkällä tähtäimellä epäsopivaksi, koska rinkka on pitkä ja minä lyhyt. Nykyään palvelee Tapiota.

Thaimaassa vuonna 2011. Onneksi vain kuukauden reissu, sillä taustalla näkyvä Varustelekan rinkka osoittautuikin mulle pitkällä tähtäimellä epäsopivaksi, koska rinkka on pitkä ja minä lyhyt. Nykyään palvelee Tapiota, joka väsäsi rinkkaan lannevyön vanhasta nahkavyöstä.

 

Monet matkabloggaajat antavat pakkausvinkkejä, mikä on mahtava juttu, mutta minä koen itseni jotenkin todella kädettömäksi sellaisessa tilanteessa. Tyylini sekä itse pakkaamisen valmistelun että mukaan otettavien asioiden suhteen sopii omaan elämääni ja omiin reissuihini, mutta en tiedä, sopiiko se kellekään muulle. Mutta koska on joka tapauksessa kiinnostavaa ainakin minun mielestäni lukea tästä aiheesta, niin onnistuin aivonystyröitä hieromalla tonkimaan ”öö emt mä nyt vaan teen näin” -sopastani esille muutaman perusperiaatteen, joiden mukaan toimin, jos olen lähdössä useamman viikon tai kuukauden kestävälle reissulle.

 

Tarvitsin spontaanisti pienikokoisen mutta reppua isomman rinkan ja valitsin Ospreyn 36-litraisen Kyten tähän hommaan. Spontaanius tosin valitettavasti tarkoitti, että piti ottaa sitä, mitä kaupassa oli saatavilla, mikä tässä tapauksessa tarkoitti pinkkiä versiota. :D Tykkään pinkistä monessa muussa, mutta rinkoissa suosin mahdollisimman epäkiinnostavia värejä. (Kuva: www.ospreyeurope.com)

Tarvitsin spontaanisti pienikokoisen mutta reppua isomman rinkan ja valitsin Ospreyn 36-litraisen Kyten tähän hommaan. Spontaanius tosin valitettavasti tarkoitti, että piti ottaa sitä, mitä kaupassa oli saatavilla, mikä tässä tapauksessa tarkoitti pinkkiä versiota. :D Tykkään pinkistä monessa muussa, mutta rinkoissa suosin mahdollisimman epäkiinnostavia värejä. (Kuva: www.ospreyeurope.com)

 

1) Lista. Koska pakkaaminen on tylsää ja haluan hoitaa sen mahdollisimman nopeasti, olen tehnyt jo aikoja sitten listan, jossa on kaikki perusasiat (naamarasva, hammasharja, kännykänlaturi jne.), joita tulen tarvitsemaan maanosasta riippumatta. Luonnollisesti suuren osan niistä muistaisi muutenkin automaattisesti, mutta näin ei tarvitse pysähtyä edes ajattelemaan, eikä sen kohdan raksittuaan miettimään, että joko sen pakkasi. Riippuu reissusta, mutta perusasioiden lisäksi en monesti tarvitse kuin vaatteita, jotka valikoin otaksumieni sääolojen mukaan – ja valikoinnin jälkeen karsin osan takaisin kaappiin, kun ei niitä kuitenkaan tarvitse niin paljon.

2) Hällävälismiasenne. :D ”Jos jotain ei ole mukana, sitä ei tarvita.” Eli jos jotain jää kyydistä, niin usein sillä ei ole kauheasti väliä ja monia tarpeellisia asioita saa hankittua muualtakin. Toki voi käydä niinkin, että jäänyt asia on joko tuikitarpeellinen tai kallis/hankala hankittava, mutta koska tällaista ei ole vielä omalle kohdalleni sattunut, ripustaudun hällävälismiin.

3) Kengät. Niitä on mukana max. kahdet, joiden tulee molempien olla sellaiset, joissa jaksaisi vähintään pakon edessä talsia useamman kilometrin ja jotka eivät kuole soraan, mutaan, mukulakiviin tms. Toiset kengät vaelluskenkien ohella voivat siis olla jotkin fiinimmät, mutta koska tunnen itseni, niin tiedän, että niidenkin on kestettävä spontaaneja suunnitelmien muutoksia, eivätkä ne saa jättää minua tien päälle tai tehdä jalkojani kipeäksi.

 

Interrail 2012. Lainasin Tapion reppua ja makuupussia, koska oma reissureppuni oli liian pieni ja makuupussi liian suuri.

Interrail 2012. Lainasin Tapion makuupussia (tuo harmaa-punainen mötikkä) ja reppua, koska oma reissureppuni oli liian pieni ja makuupussi liian suuri. Reppu oli muuten ok, mutta ei kovin optimaalisesti muotoiltu, joten vei litramääräänsä (28) nähden liikaa tilaa.

 

4) Vaatteet. Niitä on oltava mukana vain vähän ja niiden on sovittava yhteen. Ei kasaa asukokonaisuuksia, jotka eivät ”pariudu ristiin”. Reissun päällä ollessa laittautuminen kiinnostaa minua vielä vähemmän kuin kotimaassa, joten kaikkien vaatteiden on oltava helppoja ja keskenään toimivia. Niihin ei myöskään saa olla liian kiintynyt, koska pesemis/pesettämisolot vaihtelevat, joten vaate ei välttämättä palaa kotiin entisessä kunnossaan. Vaatteiden ensisijainen tehtävä reissussa on tuntua päällä mukavilta ja usein myös suojata auringolta, mutta spurgumielikuvaa tulee välttää. Vaikka reissussa välillä rähjääntyykin, ei ole syytä antaa itsestään huonoa tai epäkunnioittavaa vaikutelmaa. Koska mitä vaan jännää voi käydä, on hyvä varautua myös pukeutumaan hiukan fiinimmin. Tällaisen asun virkaa toimittaa minulla jokin perusnätti mekko kivoilla sukkahousuilla, tilaa menee siis vain yhden vaatteen verran.

5) Itsensä tunteminen. En tingi minulle tärkeistä asioista vain siksi, että joku joskus internetissä sanoi, että on noloa matkustaa minkään kulkurinnyyttiä isomman pakaasin kanssa. Valintojensa kyseenalaistaminen ei toki ole huono juttu, koska sen kautta voi saada hyviä oivalluksia. En kuitenkaan jätä kotiin kaikkea mahdollista, mitä ilman pärjäisin, jos minulla on reissussa hauskempaa tai miellyttävämpää niiden kanssa. Esimerkkinä vaikkapa kasvovesi, joka kuulostaa turhakkeelta, mutta tekee herkän ihoni kanssa elämisestä niin merkittävästi siedettävämpää, että kannan tuota pulloa mukanani joka maankolkkaan.

Bonussektori: Omat tavaransa on jaksettava kantaa ilman, että se on huomattavan epämiellyttävää. Reissuaika on liian kallista kulutettavaksi siihen, että korkean omakätisesti mukaan valikoidut asiat ja/tai kantoväline vituttavat. Itse suosin rinkkoja, koska niiden kanssa on helpointa liikkua paikasta toiseen ja saan käteni vapaiksi.

 

Deuter Futura 28. Uusin perheenjäsen, jonka sain Tapiolta joululahjaksi ja jota rakastan palavasti! Tämä on ollut Hollannissa mukanani viikonloppureppuna (hiukan iso siihen tarkoitukseen) ja lähtee ensi viikolla mukaani kuukaudeksi pitkin Eurooppaa pööpöilemään. Täydellinen reppu, tässä se on!

Deuter Futura 28. Uusin perheenjäsen, jonka sain Tapiolta joululahjaksi ja jota rakastan palavasti! Tämä on ollut nyt Hollannissa mukanani viikonloppureppuna (tosin turhan iso siihen tarkoitukseen) ja lähtee ensi viikolla mukaani kuukaudeksi pitkin Eurooppaa pööpöilemään. Täydellinen reppu, tässä se on! (Lähde: www. deuter.com)

 

Kirjoita kommentti

Eilen Venäjä, tänään Suomi, huomenna Hollanti

Apua, mikä hullu vuosi tämä 2015 on ollut. Matkustaminen ei ole opettanut minulle sitä tärkeintä taitoa: Miten hidastaa myös kotimaa-arjessa. En ole suoraan sanottuna suonut ajatustakaan blogille, enkä ole erittäin poikkeuksellisesti edes ehtinyt lukea muiden blogeja, mikä on harmittanut. Tekisi mieli sanoa, että kun ensi viikon jälkeen ”valmistun” (eli valmistavat koulutus loppuu, näyttö toki pitää vielä suorittaa), niin tahti hieman hidastuu, mutta aina kun menen päästämään jotain tuollaista suustani, niin universumi kyllä kertoo, mitä mieltä se on moisesta yltiöoptimistisuudesta.

 

Huhtikuussa alkoi jo kevätvalo hymyilyttää.

Huhtikuussa alkoi jo kevätvalo hymyilyttää.

 

No mitäs. Valtaosan ajasta suoritin opintoja ja kirjoitin larppeja. Ja olin (taas) töissä Korkeasaaressa puolisen vuotta. Suunnittelin kauhunsekaisin tuntein yliopistolle paluuta. Otin uuden tatuoinnin ja lävistytin ylähuuleni. Pätkäisin tukkani – tai mun kampaajafrendini pätkäisi, itse en ole uskaltanut koskea edes kynsisaksilla otsikseeni keskellä Vietnamia, jossa ois ihan sama, miltä lopputulos näyttää. Asuin kesän kihlattuni Tapion kanssa Viikin lintukodossa peltojen, herukkapensaiden ja kirsikkapuiden keskellä, ja tunsin ensimmäistä kertaa, että Helsingissä asuminen voisi olla muutakin kuin pakollinen paha. Mutta palasin syksyllä Turkuun vain muistaakseni, miten paljon rakastan tätä paikkaa nimenomaan asuinkaupunkina. Valintoja, valintoja.

 

Vaarallinen duuni, voi joutua vaikka leijonan photobombaamaksi.

Vaarallinen duuni, voi joutua vaikka leijonan photobombaamaksi.

 

Ai pitäisikö otsikon jotenkin kuvata tätä postausta? Yritetääs. Käytin syyslomaviikkoni lyhyeen reissuun Venäjällä, koska Tapio on Jekaterinburgissa vaihdossa aina ensi kesäkuuhun saakka. Venäjä ei ole koskaan erityisesti kiinnostanut mua matkustusmaana – vaikka toki olen tietoinen sen monista kiehtovista puolista, se ei vaan siitä huolimatta yllä lähelle mielenkiinnon kohteiden kärkeä – ja tosiasiassa olisin halunnut tehdä treffit Azerbaidžaniin, mutta Tapio ei vielä ollut saanut multiple entry visaansa, joten näillä mentiin. Reissusta ei ole kauheasti kirjoitettavaa, joten siirryn seuraavaan ja kiinnostavampaan(?) aiheeseen.

 

Larppaaminen, tuo hilpeistä hilpein harrastus.

Larppaaminen, tuo hilpeistä hilpein harrastus.

 

Ensi vuoden tammikuussa pakkaan rinkkani ja muutan Hollantiin kahdeksi kuukaudeksi. Vaikka olen siinä vaiheessa jo ”valmistunut”, niin sain kuitenkin harjoittelupaikan hollantilaisesta apinoihin erikoistuneesta eläintarhasta Apenheulista. Palkkaahan siitä ei toki saa, enkä itse asiassa vieläkään ole ihan varma, miten aion mokoman rupeaman rahoittaa, mutta tuollainen työkokemus on kuitenkin sen verran arvokasta, että kannattaa vaikka velkaantua. Tällä alalla kun ei varsinaisesti kävellä työpaikkoihin pelkkää tutkintotodistusta heiluttelemalla, vaan osaaminen ja motivaatio alaa kohtaan pitää esittää ihan muilla tavoin.

 

Astetta laitetumpi tyllerö ihailee tukkaansa. Jaksan näyttää tältä tältä ehkä yhtenä päivänä vuodessa.

Hattaratyllerö vauhdissa.

 

Toivon ihan tosi paljon, että minulla on aikaa kirjoitella Hollannista kuulumisia. Kieltä en osaa, kämppä tuntuu mahdottomalta löytää sellaisesta pikkukaupungista kuin Apeldoorn ja stressaannun jo nyt ajatuksesta, että pitää jaksaa olla supersosiaalinen ja mega-ahkera päivästä toiseen tuntemattomien ihmisten keskellä. Mutta onneksi minulla on joissain asioissa naurettavan epärealistinen itseluottamus, joten enköhän pärjää ihan hyvin. :D YES I CAN.

2 kommenttia

Haaveilua ja fyysisiä muistoja

Akropolis, Kreikka

Akropolis, Kreikka

 

On se hassua, millaisia kuvitelmia ihminen elättelee. Ehdin juuri ihmetellä itselleni, että vaikka on talvi ja kaikkea, niin ei ole järjetön matkustushinku. Tokihan sitä aina olisi menossa, mutta tarkoitan nyt sellaista absurdiuteen saakka irrationaalista tilaa, jossa oikeasti tuntee kuolevansa tai vähintään saavansa sydänkohtauksen, jos ei pääse reissuun – tiedättekö mitä tarkoitan? Kyse ei ole enää pelkästä henkisestä pakkomielteestä, vaan siitä, että hinku on niin kova, että se leviää fyysisiksi oireiksi.

 

Thessaloniki, Kreikka

Thessaloniki, Kreikka

 

No, en siis kerrankin tuntenut tällaista ja olin tyytyväinen, koska tällä hetkellä ei koulun vuoksi ole minkäänlaisia matkustusmahdollisuuksia. On myös ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt kiusata itseään sen enempää omalla kuin muidenkaan matkablogeilla. Sain itseni kuitenkin kiinni, kun huomasin nyt jouluna tätini luona hätäisesti tunkevani selailemani Anna-lehden takaisin lehtipinoon. Syynä oli juttu Bhutanista ja spontaani reaktioni taisi olla aivojeni hätäinen viesti siitä, että nyt hei oikeesti, me ei ehditä ja jakseta alkaa kaivata Bhutaniin. :D

 

Meteora, Kreikka

Meteora, Kreikka

 

Ja keskellä Tapaninpäivän yötä oli vihdoin aikaa selailla matkablogeja. Huomasin heti pidätteleväni hengitystä silloin tällöin ja muuttuvani levottomammaksi. Alkoi tulla spontaaneja kummallisia mielihaluja tyylillä ”ANTAKAA MUN OLLA JUST NYT YÖBUSSISSA IHAN MISSÄ VAAN!”. Korvissa alkoi kuulua hälinä kaikilla osaamillani kielillä ja etenkin niillä, joita en osaa. Siinä vaiheessa nauroin, kun tunsin jalkapohjieni kihelmöivän – ne olivat juuri kuvitelleet olevansa jossain puolirisoissa läpsyttimissä matkalla hiekkapohjaista tietä ei-mihinkään-ja-kaikkialle.

 

Forum Romanum, Italia

Forum Romanum, Italia

 

Blogini nimi on siitä hauska, että vaikka olen aina perillä, en taida koskaan olla täysin aloillani.

 

Hagia Sofia, Turkki

Hagia Sofia, Turkki

 

(Kuvituksena random selfieitä tältä syksyltä Ranskasta, Italiasta, Kreikasta ja Turkista. Ei julkaisutarkoituksessa otettu, vaan itselle sellaisiksi ”merkitsin olleeni täälläkin” -muistikuviksi, mutta juuri siksi sopivatkin tähän yhteyteen niin hyvin.)

 

Nizza, Ranska

Nizza, Ranska

Kirjoita kommentti

Virallinen joulupostaus ja vuoden 2014 pikasummaus

Hei olen Laura ja olen juurikin se megarasittava jouluihminen, joka alkaa kuunnella joululauluja syyskuussa, fantasioi niin joulupöydästä kuin lahjojen antamisestakin ja muuttuu joulunpyhinä vaaleanpunaiseksi rakkauspalloksi, jonka silmissä vilisee vain punaista glitteriä, kuusenhavuja ja kynttilöitä. Ärsyttävyyskerrointa lisännee se, että meillä on aina Suomessa todella idyllinen ja ihana joulu, eikä vakiseurueemme (minä, isä ja tätini) koskaan joulustressiriitele, ajatuskin on absurdi. :D Jokunen joulu on tullut vietettyä ulkomailla kuten tietysti viime vuonnakin keskellä tuota ns. pitkää reissua, mutta ei se ole koskaan sama asia, vaikka hyvänä puolena ei tarvitsekaan kestää Suomen talvea.

 

Siinä vaiheessa aloin miettiä, pitäisikö tähän jouluhössötykseen hankkia hoitoa, kun koulussa meille tarjottiin nyt joulukuun alkupuolella joululounas ja saatuani ensimmäisen haarukallisen jumalaista lanttulaatikkoa suuhuni kajahti kaiuttimista Kuului laulu enkelten (yksi lempijoululauluistani) ja tuon aistien yhteisen ylilyönnin vuoksi jouduin puremaan haarukkaani, etten pillahtaisi itkuun. :D Voi joulu! <3 Tältä joululta ei ole kuvamateriaalia tarjolla, mutta laitetaan tähän väliin hieman vanhempi kuva, jossa esiintyy vuoden 1988 Laura sekä isänsä-EIKUNSIIS-Joulupukki!

 

39244_424212228307_6541214_n

 

Uutenavuotena on liian kiire summata mennyttä vuotta, joten olen tehnyt sitä ajatustyötä nyt joulun aikana. Vuosi 2014 oli monella tapaa kummallinen, eikä vähintään siksi, että tapahtui niin paljon niin yllättäviä asioita. Tietenkin joka vuosi oppii itsestään uusia asioita, mutta tuntuu, että tämä vuosi oli aivan erityisen opettavainen, niin hyvässä kuin pahassa. Toivon joka vuosi, että seuraava olisi pikkuisen hiljaisempi ja edes piirun verran vähemmän tapahtumarikas, mutta jopa silloin harvoin, kun yritän itse tosissani hidastaa, on elämä eri mieltä ja vauhti tulee jostain muusta suunnasta. 2015, katson sinua pelonsekaisella kunnioituksella..

 

Vaikka hiljentyneestä blogista ei sitä uskoisi, niin vietin yhteensä puolet vuodesta ulkomailla ja kävin 15 maassa. Piti oikein boldata tuo lause, että saisi tämän menemään omaankin tajuntaan. Ehkä tämä oli ihan hyvää tankkausta sitä varten, että vuodesta 2015 tulee nykyisen koulun vuoksi köyhä matkustusvuosi, koulua kun on vuoden alusta yhtä soittoa marraskuun lopussa häämöttävään valmistumiseen saakka. Hmm, siinähän ehtii koko vuoden sitten suunnitella, mihin lähtisi joulukuussa!

 

Kirjoita kommentti