Toscana sopii myös lapsille

Taaperon kanssa Toscanassa

Lapsiperhekin voi saada rennon lomamatkan – vuokraamalla talon tyylikkäästä Toscanasta.

Pinkit crocsit vilistävät pitkin nurmettunutta hiekkatietä. Perässä seuraavat hieman isommat sandaalit. Amelie, 2, ja Luminia, 3, keräävät tohkeissaan kukkia ja juoksevat vanhempiaan karkuun. Ilmassa lentelevät kärpäset ja ojan vieressä solisee kevätpuro.

Edessä on kaksi lomaviikkoa Toscanassa. Kaksi viikkoa hyvän ruuan ja juoman parissa. Viikko ystäväperheen kanssa ja viikko omalla perheellä. Voisiko matkalta enempää toivoa?

Mukulakiviä ja elokuvamaisemia

Takana on kolmen ja puolen tunnin lentomatka sekä pari tuntia lentokentältä vuokratussa autossa. Viimeinkin tiet ovat muuttuneet entistä kapeammiksi ja lähestymme määränpäätä.

Vaaleanpunainen, vanhaa kunnioittaen entisöity La Capanna -kivitalo odottaa meitä mukulakivisen kujan päässä korkealla mäellä. Sen pihapiiri on vehreä ja kotoisa, paljon nurmikkoa lasten paljaille varpaille ja sopivasti oliivi- ja viikunapuita varjostamaan päivän kuumuudelta.

Sisältä löytyy olohuoneen ja keittiön lisäksi kaksi makuuhuonetta kylpyhuoneineen, joista toisessa on ihanana bonuksena kylpyamme. Talo on juuri niin ihana kuin matkanjärjestäjä Gaia Travelsin Leevi Leväsalmi oli kuvaillut.

Paras yllätys odottaa kuitenkin talon takana, mäen huipun korkeimmalla kohdalla. Pensaiden takaa paljastuu mitä hienoin näkymä – kirkkaan turkoosinsininen uima-allas lyhyeksi leikattuine nurmikkoineen taustallaan silmänkantamattomiin avautuva näkymä toscanalaiskylään. Ei voi olla totta, mitään näin kaunista ei voi nähdä kuin elokuvissa!

Elämänjanoa ja lämpimiä kohtaamisia

Kun olemme asettuneet taloksi, täytyy heti suunnata tutkimusretkelle lähiympäristöön. Kapea tie viettää jyrkästi alas kivitalojen välistä. Koirat ja kissat loikoilevat tien reunoissa ja kyläläiset toimittavat ympärillä arkiaskareitaan.

Virttyneeseen villapaitaan pukeutunut isäntä tulee tervehtimään uusia talonvuokraajia kainalossaan sangollinen vihanneksia. Tuike kuuron papan silmissä on ystävällinen ja sanattomanakin kohtaaminen sykähdyttää. Se on yksi niistä hetkistä, jotka piirtyvät lomaltamme erityisesti mieleen.

Italialaisissa tuntuu olevan jotakin erityislaatuista. Jonkinlaista elämäniloa ja -janoa, jatkuvaa pilkettä silmäkulmassa. Vain iloisessa Italiassa voi nähdä vanhan papan ajavan moottoritiellä ikkuna auki, kyynärvarsi ulkona. Vain Italiassa tarjoilija iskee silmää ja kehottaa ottamaan paukun, vaikka matkaan on lähdetty auton ratissa. ”Ei poliisia”, miestarjoilija vakuuttaa.

Italialaisten elämänasenne näyttää heijastuvan kaikkeen, mutta etenkin ruokaan. Ystävämme totesi kerran illallisella, että italialaisessa ruuassa maistuu ihmisen käden jälki. Siinä maistuu sen tekijän rakkaus ruokaan ja elämään. Siinäkö selitys, miksi italialainen ruoka on niin maailmankuulua ja taivaallista?

Kevätsateita ja muurahaisia

Toukokuu on hienoa aikaa matkustaa Italiaan. Vielä ei ole liian kuuma eikä meneillään ole kiihkein turistisesonki. Lisäksi luonto on kauneimmillaan, herännyt juuri eloon. Tien reunoja koristavat kirkkaanpunaiset unikkopellot ja luonnon vehreydessä on jotain satumaista.

Keväällä sadepäiviä on tosin keskikesää hieman enemmän. Sateiset iltapäivät kuluvat talolla verkkaisesti kirjoja lukien ja lähikaupunkeihin tutustuen. Cortona, Siena ja Pienza tulevat tutuiksi. Aurinkoiset päivät pyhitetään aurinkotuoleissa löhöilylle. Siis ne ajat, kun taaperot nukkuvat päiväunia. Reissun kuopukselle Adelelle, 4 kk, uni maistuu vielä useamman kerran päivässä.

Italia on lapsiperheelle helppo matkakohde. Lyhyt lento ja kätevä autonvuokraus mahdollistavat helpot siirtymät paikasta toiseen. Itse talolla lapsiperheen elämää voi elää niin kuin kotonakin, mutta vain upeammissa maisemissa. Laitamme ruokaa ja pesemme pyykkiä, mutta lopun ajasta rentoudumme.

Ravintolassa syöminen ei vilkkaiden taaperoiden kanssa kovin montaa kertaa houkuttele, joten oma keittiö ja grillipaikka ovat lapsiperheen lomailussa ehdoton plussa. Pitkästä aikaa lomalla löytyy hetki lukea kirjaa ja lakata varpaankynsiä. Esikoisten leikkiessä vesilätäköissä ja puhallellessa saippuakuplia ajatukset alkavat virittyä uudelle taajuudelle.

Sateisina päivinä tytöt nauttivat lämpimistä kylvyistä. Amme vain täyteen kuumaa, höyryävää vettä ja vesilelut mukaan. Sitten polskimaan! Edes kylpyhuoneessa majailevat pikkuiset ötökät eivät harmita Italiaan ihastunutta. Mitä olisi matka ilman muurahaisia kylpyhuoneessa?

Siellä sydämeni läikähtää

Kun taivas kirkastuu sateen jälkeen, täytyy heti suunnata ulos. Kasvien tuoksu erottuu selvästi kosteasta maasta – timjamin kukkien aromi polun varrella on huumaava.

Katseeni kiinnittyy kylän taloihin kukkuloiden lailla ja kupeessa, pieniin autoihin, puihin ja kiemurteleviin teihin. Mieli on levollinen. En kaipaa minnekään muualle. En mihinkään muuhun hetkeen. Olen kotona. Italiassa.

Paluumatkalla talolle mietin, millaista olisi herätä joka aamu kylän ääniin ja kukon kieuntaan, kävellä kivettyjä katuja lihakauppaan ostamaan päivän tarveaineet, pistäytyä hakemassa tuoretta leipää lähileipomosta ja seurata kylän miesten kortinpeluuta illan hämärtyessä? Miltä tuntuisi istuttaa oma puutarha, josta voisi poimia tuoreet yrtit ja hedelmät ruokapöytään?

Erityisen vaikutuksen matkalla tekee läheisyyden tuntu, jonka italialaisperheistä aistii. Heillä ei näy jatkuvasti auki olevia televisioita, tietokoneita ja iPodeja, vaan verkkaisia illallisia naapureiden ja perheenjäsenten kesken hyvän ruuan ja viinin seurassa. Yhteisöllisyyttä ja yhteyttä. Rakkautta ja kiireettömyyttä.

Ilta saapuu kylään

Siniharmaa usva on laskeutunut pienen toscanalaiskylän ylle. Alhaalta laaksosta kuuluu koirien haukuntaa niiden vastatessa toistensa kutsuun. Mäen solat ovat täynnä pieniä valopilkkuja, talojen ikkunoista ja valaistuista kirkoista kajastaa kotoista valoa. Vieno tuuli puhaltaa mäen huipulla ja saa uima-altaan veden väreilemään. Illan rauha on rikkumaton.

Viimeisenä iltana ystäväperheemme kanssa miehet valmistavat herkullisen illallisen. Pihvit sihisevät grillissä ja savu leijuu ilta-auringon valaistessa pihapiirin. Rosmariiniperunat, pihvit ja melonisalaatti vievät kielen mennessään. Lapset juoksevat ympäri pöytää kikattaen. Punaviini maistuu täyteläiseltä. Niin myös elämä.

Mistä aloittaa Toscanan matkan suunnittelu?

Jos talonvuokraus Toscanasta kiinnostaa, kannattaa ensin ottaa yhteyttä Gaia Travels –matkatoimistoon. Suomalainen matkatoimisto on erikoistunut Italian ja Toscanan matkoihin sekä erityisesti talonvuokrauspalveluihin. Toimisto auttaa sopivan kohteen ja huvilan löytämisessä sekä tarvittaessa muissakin järjestelyissä alkaen lennoista, vuokra-autoista ja retkistä. Ilman asiantuntijan apua voi sopivan talon löytämiseen mennä valtavasti aikaa.

Lentoyhtiöistä Finnair ja Blue1 lentävät Suomesta suoria lentoja Italiaan. Kohteina Rooma, Milano ja Firenze. Toscanaan suuntaaville paras vaihtoehto on Firenze, mutta koska lentoja sinne on vain pari kertaa viikossa, on myös Rooma hyvä vaihtoehto.

Lapsiperheen vinkit Toscanaan

1. Vuokraa auto turvaistuimineen heti lentokentältä. Näin vältyt Rooman ruuhkilta ja lisästressiltä.
2. Vuokraa tarpeeksi iso auto. Takakontti täyttyy äkkiä lastenrattaista.
3. Navigaattori on ehdoton matkan helpottaja. Lapsiperheellä riittää muutakin mietittävää kuin oikea reitti.
4. Harkitse, haluatteko uima-altaan. Virkistävänä lisänä se tuo myös loma-arkeen enemmän vahdittavaa.
5. Selvitä, onko talon lähellä jyrkänteitä. Tasainen nurmikko on lapsiperheelle toimivampi vaihtoehto.
6. Jos perheessänne on vilkkaita taaperoita, erilaiset pienet pelikonsolit, kirjat ja eväät ovat ehdottomia apuja ravintolaillallisilla.
7. Suosi talon omaa keittiötä/grillipaikkaa. Ehdottomasti helpoin tapa lapsiperheelle selvitä ruokailusta. Italiassa kun lounas alkaa yleensä kahdelta ja illallinen puoli kahdeksalta, eivät aikataulut mene aina suomalaisen lapsiperheen arjen kanssa yksiin.
8. Ota mukaan italialaisia keittokirjoja. Esimerkiksi Jamie Oliverin ja Saku Tuomisen Italian keittokirjat ovat loistavia oppaita italialaisen ruuan saloihin.

Teksti: Tellervo Uljas
Kuvat: Jani Uljas

Päivitetty: 19.12.2014

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (17 votes, average: 4.59 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

3 kommenttia

Italian on kaunis maa,haluaisin asua Toscanan lumoavissa maisemissa.
Kiitos mukavasta matkajutusta.Laittakaa myös enemmän kuvia tälle palstalle.