Etusivu > Lapset ja matkailu > Perhelomalla Kööpenhaminassa

Trendikäs Kööpenhamina sopii mainiosti myös koko perheen lomapaikaksi. Tanskan kamaralta löytyy koko perheelle mukavaa puuhaa ikähaarukkaan katsomatta. Kööpenhamina on tunnettu myös Hans Christian Andersenin kaupunkina, ja satuaiheisten kulttuurinähtävyyksien ohella suosittuja lapsiperheiden käyntikohteita ovat pääkaupungissa tai sen tuntumassa sijaitsevat Tivoli ja Bakkenin huvipuisto.
Kukapa ei tuntisi satuja pienestä tulitikkutytöstä, Lumikuningattaresta, keisarin uusista vaatteista tai rumasta ankanpoikasesta. Hans Christian Andersen on yli 130 vuotta kuolemansa jälkeenkin yksi luetuimmista ja rakastetuimmista lastenkirjailijoista. Andersenia esittävän patsaan voi löytää esimerkiksi Raatihuoneen torilta Kööpenhaminan keskustasta. Kirjaa pitelevä ja olkapäänsä yli kaukaisuuteen tuijottava patsas on hyvä tausta myös perhepotretille. Lisäksi kannattaa pistäytyä Andersen-aiheisessa museossa: Hans Christian Andersen Museum sijaitsee Rådhuspladsenilla.
Andersen-teeman mukaisia matkamuistojakaan ei ole Kööpenhaminasta vaikea löytää. Monet matkamuistomyymälät ja tavaratalot tarjoavat Andersenin satujen innoittamaa tavaraa laidasta laitaan. Matkamuistojen metsästyksen ohella perheen shoppailuintoilijat haluavat varmasti tutustua myös muuhun Kööpenhaminan ostostarjontaan.
Andersenilla on sormensa pelissä myös Kööpenhaminan kenties tunnetuimmassa turistinähtävyydessä. Kuuluisa Pieni merenneito -patsas on Kööpenhaminan symboli ja lähes pakollinen nähtävyys kaupunkiin matkaaville. Churchill-puistossa meren rannalla sijaitsevan patsas perustuu H.C. Andersenin Pieni merenneito -satuun ja kiven päällä istuva patsas paljastettiin vuonna 1913. Ennen kuin koko perhe suuntaa patsasta katsomaan, kannattaa ensin muistella Andersenin satua tai mikä parempaa, lukea se lapsille ääneen. Kun satu on tuoreena mielessä, Pieni merenneito –patsas näyttää entistäkin haavoittuvammalta ja koskettavammalta.
Tanskaa voidaan eräässä mielessä pitää huvipuistoelämän uranuurtajana, sillä Kääpenhaminan lähellä sijaitseva Bakken on maailman ensimmäinen ja samalla vanhin huvipuisto. Bakken avattiin jo vuonna 1583 eli huvipuisto on huiman 426 vuoden ikäinen. Bakken sijaitsee Klampenborgin vanhassa metsästyspuistossa ja huvipuiston alueelle on vapaa pääsy.
Kaunis huvipuisto Tivoli on Kööpenhaminan tunnetuimpia nähtävyyksiä, jonka porteista kulkee vuosittain miljoonia ihmisiä. Eipä siis ihme, että monen suomalaisperheenkin lapset hinkuvat Tanskan matkalla Tivolin huvituksiin. Tivolin suosituimpia laitteita on Vuoristorata, joka on myös puiston vanhimpia: Rutschebane on valmistunut jo vuonna 1914. Huvilaitteiden ja hyvien ravintoloiden ohella Tivolissa voi nauttia myös paraateista ja ilotulituksista. Kesän kuukausien ohella Tivoli on avoinna myös joulun aikaan, jolloin puistossa vietetään tunnelmallisia Joulukarnevaaleja.