Etusivu > Lapset ja matkailu > Perhelomailijan Bulgaria

rannalla

Perhelomailijan Bulgaria

Bulgariassa kattavat palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat kimaltavan meren ja valkoisen hiekkarannan tuntumassa. Useimmat rannat ovat matalia, joten ne sopivat myös pienille lapsille. Lisäksi Bulgarian lomakaupungeissa sijaitsee tiheästi leikkipaikkoja, huvilaitteita ja puistoja.

Pienemmällä lomabudjetilla matkustaville Bulgaria on oikea unelma, eivätkä suurenkaan perheen lomakustannukset pääse kasvamaan päätä huimaaviksi.

Lähtökohtana Albena

Albena on eräs Bulgarian suosituimmista lomakohteista. Albena on pieni, siisti ja mukava lomakylä, jossa on helppo irtautua stressistä ja huolista. Rentouttavassa ilmapiirissä voi täysin siemauksin nauttia lomasta, ruoasta ja perheen yhdessäolosta. Albenan vihreyden keskellä sijaitsee lukuisia ravintoloita ja huvittelupaikkoja. Kaupungin maanmerkki on hieman erikoisen mallinen hotelli Dobrudjan, jonka herkkuravintolassa voi nauttia maan erikoisuuksia.

Albenan kuusi kilometriä pitkä hiekkaranta on loiva ja leveä, ja sieltä löytyy myös lukuisia huvituksia perheen pienimmille. Albena sijaitsee Bulgarian Mustanmeren rannikon pohjoisosassa, ja sieltä on sijaintinsa vuoksi helppo tehdä päivän tai parin mittaisia ostos- tai huvitteluretkiä Bulgarian muihin osiin. Edestakainen taksimatka 40 kilometrin päähän maksaa alle 40 euroa.

Ostoksilla Varnassa

Noin 38 kilometrin päässä Albenasta sijaitseva Varna on Bulgarian suurin satamakaupunki, ja edullisen hintatasonsa vuoksi erinomainen shoppailuretkikohde. Varna on viehättävä vanha rannikkokaupunki, jossa on kaunista arkkitehtuuria ja paljon kahviloita, ravintoloita ja historiaa. Varnaa ei turhaan kutsutakaan Bulgarian kesäpääkaupungiksi. Varnassa on leveät kadut, upeita aukioita ja kauniita puistoja, mutta se on bulgarialaisen mittapuun mukaan moderni kaupunki. Tarjolla olevista ostosmahdollisuuksista kannattaa keskittyä esimerkiksi hopeakoruihin, puutöihin, nahkalaukkuihin, kenkiin ja vaatteisiin. Marian taivaaseenastumisen katedraalin vieressä sijaitsevilla markkinoilla voi tehdä todellisia löytöjä.

Kulttuuria Nessebarissa ja rantaelämää Sunny Beachilla

12 kilometrin päässä Albenasta sijaitseva pieni Nessebarin kaupunki on päässyt ansaitusti Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon kulttuurihistoriallisen idyllinsä ansiosta. Ikivanhojen muurien kupeella yksinäisellä niemellä sijaitsevan Nessebarin rakennukset ovat peräisin myöhäiskeskiajalta ja 1700-luvulta. Unohtumattoman tunnelman kaupunkiin tuovat kapeat ja sokkeloiset mukulakivikujat, joita kulkeminen vie monille viehättäville nähtävyyksille. Nessebarin nähtävyyksiä ovat muiden muassa Apollon temppeli, Stara Mitropolia -basilika ja runsaasti koristeltu Johannes Kastajan kirkko 1000-luvulta.

Vaikka Nessebarissa on pieniä, uimiseen sopivia lahdelmia, ei Sunny Beachin hienolle hiekkarannallekaan ole kuin vajaan kilometrin matka. Sunny Beach on viimeisen kymmenen vuoden aikana kehittynyt suosituksi ja huippumoderniksi rantalomakohteeksi. Sunny Beachillä riittää tekemistä vesiurheilusta ravintoloihin ja ostoskatuihin. Pitkän rannan varrella kuhisee myyntikojuja, päivänvarjoja ja rantakahviloita. Sunny Beachin hintataso ei päätä huimaa, sillä ravintoloissa saa pääruoan noin viidellä eurolla ja oluen vaivaisella eurolla.

Rauhaa Balchikissa

Balchik sijaitsee vilkkaiden lomakeskusten välissä muutaman kilometrin päässä Albenasta, ja onnistuu olemaan pieni rauhan tyyssija vilisevän elämän keskellä. Balchikissa voi helposti vierailla läheisestä Albenan tai Kultahietikon lomakylästä. Kalkkikivimuodostelmat ovat upea kehys yli 2000 vuotta vanhalle Balchikille, jonka osuvat lempinimet Hopeariviera ja Valkoinen kaupunki ovat hyvin kuvaavia. Balchikissa voi nähdä merkkejä menneiltä vuosisadoilta kaupungin arkkitehtuurissa, kuten upeassa kuningatar Marian kesäpalatsissa. Musiikin ystävät saattavat hyvällä onnella päästä kuulemaan konsertin akustiikastaan kuuluisassa Kreikkalaisessa kirkossa.

Satamakaupunkina myös Balchikista löytyy kauniita merimaisemia ja hienoja rantoja, mutta suurien lomakylien väenpaljous on poissa. Rauhalliseen kaupunkiin voi siis huoleti saapua nauttimaan aurinkoisista lomapäivistä.

Arvostele artikkeli: Perhelomailijan Bulgaria
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,75/5
- 4 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo