Hyppää sisältöön

Lasten kanssa Viroon – perhelomailijan 7 tärppiä

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 05.04.2017
Viro on helppo kohde koko perheen kesälomalle. Vesihuveja, seikkailupuistoja ja eläintarhoja - katso viisi tärppiä lasten kanssa lomailevalle.

1. Kylpylähuveja koko perheelle

Virossa on yli 30 kylpylää, joista lähes kaikissa on myös lapsille sopivia vesipuistoja ja uima-altaita. Lisäksi monet kylpylät tarjoavat leikkipaikkoja ja päivähoitopalveluita.

Viron suurin vesipuisto sijaitsee Pärnun Tervise paradiis -kylpylässä, jossa voi liukua alas 11 metriä korkealta lähtötasolta neljää erilaista liukumäkeä pitkin. Pisin näistä on jopa 85-metrinen. Rohkeimpia vesipetoja varten kylpylässä on neljä metriä korkea hyppytorni.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Perheystävällisiä vesipuistoja ovat myös esimerkiksi Tarton Aura-keskus, Rakveren Aqva Hotel & Spa ja Tallinnan Kalev Spa.

2. Viro on täynnä perhekohteita

Virossa on useita mielenkiintoisia koko perheen kohteita, joissa riittää touhua ja ihmeteltävää. Tieteen saloihin voi tutustua hauskalla ja konkreettisella tavalla Baltian suurimmassa tiedekeskuksessa, Tarton Ahhaassa.

Aika kuluu kuin siivillä myös Tallinnan merimuseossa Lentosatamassa tai perheen pienimmille suunnatussa puuhamaassa Vembu-Tembumaassa, joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä pääkaupungista. Lasten kanssa voi poiketa myös Tallinnan NUKU- ja Miia-Milla-Manda -museoissa.

Teiden ja liikenteen historiaan voi kurkistaa Maantiemuseossa 240 kilometrin päästä Tallinnasta sijaitsevassa Varbusen kylässä, kun taas aikamatkoja pääsee kokeilemaan Wittensteinin aikakeskuksessa Paidessa tai Rakveren linnassa.

Myös Astrid Lindgrenin ja Ilon Wiklandin fantasiamaailmaan perustuva Ilonin Ihmemaa Haapsalussa tarjoaa hauskaa ajanvietettä ulkoilmassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Rantaloma Virossa

Paras rantalomakausi Virossa ulottuu kesäkuusta syyskuuhun, ja varsinkin heinä-elokuussa rannat täyttyvät auringonottajista ja uiskentelijoista. Viron parhaat hiekkarannat sijaitsevat Tallinnassa, Narva-Jõesuussa sekä kesäpääkaupunki Pärnussa, joka on Viron suosituin rantalomakohde.

Visit Estonia / Sven ZacekPärnu, Viro
Virossa voi nauttia rantatunnelmasta vaikkapa pitkillä hiekkarannoilla.

Pärnu on varsinkin lapsiperheiden suosiossa sen matalavetisen ja nopeasti lämpenevän lahden ansiosta. Merenrantojen lisäksi sopivia uimapaikkoja tarjoavat pienet metsäjärvet ja joet.

Useimmilla rannoilla on ruokapaikkoja ja mahdollisuus vuokrata välineitä sekä lapsille leikkipaikkoja keinuineen, karuselleineen ja liukumäkineen. Suosituimmilla rannoilla, kuten Pärnussa ja Tallinnan Piritassa, on myös lentopallokentät aktiivisempaa lomanviettoa kaipaaville.

4. Päivä seikkailupuistossa

Aktiivista toimintaa raittiissa ilmassa löytyy Viron seikkailupuistoista: pitkät ilmalennot ja korkealla puiden latvoissa kulkevat reitit tarjoavat jännitystä koko perheelle. Itsensä voi laittaa koetukselle esimerkiksi Otepäässä, Valgerannan seikkailupuistossa Pärnumaalla tai Alutagusen loma- ja urheilukeskuksessa Itä-Virossa. Tallinnassakin pääsee seikkailemaan Nõmmen ja Piritan seikkailupuistoissa.

Viron seikkailupuistot

5. Tutustu luontoon lasten kanssa

Viron monipuolinen luonto tarjoaa monenlaista ihmeteltävää ja mahdollistaa erilaisten ulkourheilulajien harrastamisen. Koko perheelle sopivia aktiviteetteja ovat esimerkiksi ratsastus, kalastus ja metsissä tai rannoilla retkeily. Myös lautta- tai laivamatka jollekin Viron 1 500 saaresta on lapsille jännittävä kokemus.

Metsäretkelläkin voi toki nähdä vilauksen karvakuonosta, mutta varmemmin eläimiä pääsee seuraamaan turvallisesti lähietäisyydeltä Tallinnan eläintarhassa sekä 25 kilometrin päässä Tartosta sijaitsevassa Elistveren eläinpuistossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

6. Seikkaile jännittävässä kartanossa

Lahemaan kansallispuistossa Tallinnan itäpuolella sijaitseva Palmsen kartano on kohde, joka kiinnostaa kaikenikäisiä. Kartano sekä sen ympärillä avautuva ulkomuseo muodostavat hiljattain kunnostetun kartanokokonaisuuden, johon kuuluu puistoja, puutarhoja ja historiallisia rakennuksia.

Tekemistä on kaikenikäisille, sillä kartanon päärakennuksessa on monia näyttelyjä, joissa voi tutustua vaikkapa kartanonherrojen elämäntyyliin. Näyttävän puistoalueen matkapoluilla taas voi seikkailla vaikka koko päivän, ja pihapiirissä taas on mahdollisuus muun muassa poniajelulle. Kartanossa on lisäksi paja, missä voi takoa itselleen vaikkapa onnenrahan.

8. Hyppää mystisen linnan tunnelmaan

Reilun tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitsevassa Rakveren keskiaikaisessa linnassa nuoret vierailijat pääsevät tutustumaan kiinnostavan aikakauden elämään. Linnassa järjestetään työpajoja sekä näyttelyjä, ja vieraat voivatkin vierailla muun muassa keskiaikaisessa kidutushuoneessa tai parturissa.

Linnassa voi kokea myös sepän töitä takomalla itselleen kuparikolikon, tai hypätä kemian maailmaan valmistamalla mustaruutia alkemistin johdolla. Lisäksi linnassa on useita eläinasukkaita.

Lähde: Visit Estonia
Kuvat: Visit Estonia / Sven Zacek

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Risteilyt Tallinnaan

Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily

Tallinnan vanhin apteekki

Huomasitko Tallinnan yllättävän nähtävyyden? Euroopan vanhimmasta apteekista saa myös vettä väkevämpää

Tallinna

Tiesitkö tätä? Tallinnan suosituimman ravintolan takaa paljastuu kummitustarina

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja