Etusivu > Lapset ja matkailu > Lapsellisen hauska loma

Huvilaitteita, vesipuistoja, tukuittain jäätelökioskeja, leikkipuistoja, karkkikauppoja, jännittäviä museoita ja paljon muita lapsia – siinä on monen keskenkasvuisen lomatoivomuslista. Yhdestä paikasta kaikkea tätä on hieman vaikea löytää, mutta muutama toivomus kerrallaan on jo helpompi toteuttaa. Tässä on muutamia esimerkkejä lapsellisen hauskan loman matkakohteiksi.
Suuren perheen voi olla vaikea saada joukkonsa kokoon ja suunnata etelän maille, varsinkin silloin kun rahatilanne ei sitä millään salli. Helppo tapa viedä koko perhe mukavalle lomalle on lastata lapset autoon ja ajella johonkin mainioon käyntikohteeseen Suomessa.
Ranuan eläinpuisto on erityisesti leikki-ikäisten suursuosikki: puistossa voi paitsi ihastella ja ihmetellä jos jonkin sorttisia eläimiä, myös kavuta pitkin ihania puusiltapolkuja. Eläinpuistossa on noin 50 villieläinlajia ja 200 eläinyksilöä, sekä kesäaikana myös kotieläinpuisto, joten ihmeteltävää riittää. Lapset näyttävät mielellään taitojaan kävelyreitin temppuradalla ja matkan vaikein osuus voi olla lasten saaminen pois puistoalueelta illan hämärtyessä. Ranuan eläinpuistoon vai matkata kesät talvet, sillä kohde on auki vuoden jokaisena päivänä. Talvella puistossa voi katsella jääveistoksia ja lähteä vaikka poro- tai husky-ajelulle. Kesällä Ranuan eläinpuistossa voi viettää aikaa esimerkiksi satupuistossa, autoradalla tai mönkijäajelulla. Ranuan eläinpuisto sijaitsee Ranualla, noin 80 kilometrin päässä Rovaniemeltä ja noin 165 kilometrin päässä Oulusta.
Tiedekeskus Heureka on paitsi erittäin hauska ja huvittava paikka, myös erittäin opettavainen. Nähtävänä on näyttelyitä niin sisällä kuin ulkona ja mikä parasta, useimmissa kohteissa kävijät pääsevät itse kokeilemaan mitä erilaisimpia asioita. Päänäyttelyssä voi ihmetellä esimerkiksi ikiliikkujaa ja Foucault’n heiluria, sekä testata onko ainutlaatuinen. Tiedepuisto Galileissa on kymmeniä kohteita tieteen eri aloilta ja toiminnallisia kohteita yhdistää tiede ja taide. Nuorimmat kävijät viihtyvät erinomaisesti Lasten Heurekassa, jossa voi kokeilla esimerkiksi fakiirin petiä, jättisuuria huonekaluja ja aikamasiinaa, sekä rakentaa vaikka iglun. Heureka on avoinna lähes vuoden jokaisena päivänä, ja ovet ovat suljettuina vain juhannusaattona, jouluaattona ja joulupäivänä. Tiedekeskus Heureka sijaitsee Vantaalla.
Puuhamaa on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista perhematkakohteista. Puuhamaassa aurinkoista päivää voi viettää esimerkiksi suositussa vesipuistossa, moottoriradalla ja hurjien Victorian putousten pärskeessä. Kaikki Puuhamaan 60 kohdetta ovat käytössä sisäänpääsymaksulla. Suurin osa kohteista on suunnattu lapsille, eli aikuinen saa suurimman ilonsa lasten hauskanpidosta, auringonotosta ja vaikka eväsretkestä. Puuhamaa on auki kesäkaudella 18.5 – 9.8.2009 joka päivä. Puuhamaa sijaitsee Tervakoskella, noin 20 kilometrin päässä Hämeenlinnasta.
Vaikka autolomassa on omat hyvät puolensa, joskus koko perheen mieli auttamatta halajaa kaukomaille. Lapsien tarpeet on hyvä ottaa huomioon myös etelän matkaa valittaessa, sillä mitä enemmän kohteesta löytyy lapsille mukavaa ja turvallista puuhasteltavaa, sitä helpommalla pääsevät myös aikuiset.
Kanarian saaret ovat etelänmatkojen klassikko. Koska esimeriksi Teneriffalla on jo pitkät matkailuperinteet, kohde tarjoaa hyviä hotelleja, hyviä hiekkarantoja, paljon ravintoloita ja paljon tekemistä perhelomalaisille. Saarelta löytyy myös suuri vesipuisto, jossa viihtyvät isommatkin lomalaiset. Hurjimpiin liukumäkiin on jopa asetettu ikärajoja. Toinen mainio retkikohde Teneriffalla on Papukaijapuisto, missä voi katsella pingviinejä, delfiinejä, miekkavalaita ja merileijonia. Koko perhe voi lisäksi lähteä valloittamaan Espanjan korkeinta huippua, sillä vuokra-autolla Teide-tulivuoren maisemia on helppo ihastella. Matkoja Teneriffalle tarjoaa esimerkiksi Finnmatkat.
Bulgariassa viihtyvät kaikki vauvasta vaariin. Bulgarian Albena on erityisesti perhelomailijoiden suosiossa, sillä kohde tarjoaa tekemistä koko perheelle siistissä ja rauhallisessa ympäristössä. Valkohiekkainen ranta syvenee loivasti ja lasten on helppoa ja turvallista telmiä vedessä. Albenassa sijaitsee mukavan rannan lisäksi vesipuisto ja pieni huvipuisto, joissa lapset takuulla viihtyvät. Koko perhe voi lähteä myös kokeilemaan esimerkiksi pientä patikointia kukoistavissa maisemissa. Albenan lisäksi Sunny Beach on lapsiperheille mukava kohde, sillä Sunny Beachin rannalla on lapsille monia huvituksia: vesiliukumäkiä, pomppulinnoja ja trampoliineja. Sunny Beachissa voi päivän viettää rannan lisäksi esimerkiksi Action Aquapark-vesipuistossa. Bulgaria on kaiken lisäksi yksi edullisimmista perhematkakohteista, joten perhelomasta saattaa tulla kokonaisuudessaan yllättävänkin edullinen.
Perhelomaa voi rantojen lisäksi lähteä viettämään myös kaupunkiin. Euroopassa hyvä kaupunkikohde koko perheelle on esimerkiksi Kööpenhamina. Tanskan eloisa pääkaupunki on malliesimerkki kaupungista, jossa on helppoa matkustaa pienienkin lasten kanssa. Kööpenhamina on myös mallikas pyöräilykaupunki, joten koko poppoo voi lähteä valloittamaan kaupunkia pyörien selässä ja tehdä vaikkapa piknik-retkiä lähiympäristöön. Kööpenhaminan ehdottomia koko perheen käyntikohteita ovat hauska Legoland ja legendaarinen Tivoli. Lento+hotelli-paketteja Kööpenhaminaan tarjoaa esimerkiksi Travellink.