Sunnuntaina pääsin vetämään toista retkeä ensimmäistä kertaa – nimittäin Bangkokin kaupunkikierrosta! Tuo retki on aika pitkä, 07:00 oli lähtö Hua Hinista, ja illalla olin kahdeksalta kotona. Paloin myös aika pahasti, kun en tas ollut älynnyt laittaa rasvoja naamaan. Muuten oli kiva reissu!

Tarjolla taas vähän kuvamateriaalia kahden kuukauden takaa, kun itse kävin retken opiskelemassa.

Päivän ensimmäinen etappi oli kukkamarkkinat. Bangkokin vanhassakaupungissa on katu, joka on ihan täynnä kojuja, joissa myydään vatsapoimittuja kukkia ja tuoreita hedelmiä.  Hinnat on hyvin edulliset, ja tuolta kaupungin hotellit/ravintolat yms käy ostamassa kukkansa.  Vähän niinkun tukkumyymälä.  Kuvasa lootuksen-kukkia, joita sais hintalapun mukaan 200THB kimpun (n.4,5 €).

Viiden minuutin kävelymatkat päässä sijaitsee Wat Po, eli lepäävän Buddha temppeli.  Paikka siis kuuluisa valtavasta Buddhapatsaasta, joka vähän lepäilee. Thaimaan 30 000 temppeliä on jaettu eri kategorioihin: on kuninkaalliset temppelit ja tavalliset temppelit.  Kuninkaalliset temppelit jaetaan vielä kolmeen eri arvoasteikkoon, joista hienoimpaan, eli 1. luokkaan kuuluu 6 temppeliä.  Wat Po on yksi niistä, eli yksi Thaimaan hienoimpia.  Paikalla on yleensä han riittävästi porukkaa, joten oon tosi ylpeä, että oon onnistunut ottamaan kuvan niin, ettei siinä näy ketään muita   Pituutta Buddhalla 46m päästä varpaisiin.  Jalkopäähän kiertämällä saa otettua kuvan koko patsaasta.

Samoilla nurkilla sijaitsee myös kuninkaallinen palatsi, eli Grand Palace.  Toimi aina nykyisen kuninkaan hallituskauteen asti kuningasperheen asuinsijana.  (Nykyisen kuninkaan veli ja edeltävä hallitsija, Rama VIII, kuoli mystisissä merkeissä Grand Palacessa vain vuoden hallittuaan, ja sen vuoksi nykyinen kuningas Rama IX päätti muuttaa paikasta pois.  Kuulemma siellä asuu liikaa huonoja henkiä.)  Palatsin alueella sijaitsee myös temppeli, Wat Phra Kaew, eli smaragdibuddhan temppeli, joka kuuluu kuninkaallisten temppelien erityisluokkaan (vielä 1. luokkaa ylempi..), ja on Thaimaan kaikkein pyhin temppeli.  Erityisen siitä tekee se, ettei siellä asusta ollenkaan munkkeja, niinkuin muissa temppeleissä, vaan temppeli on kuninkaan yksityiskäytössä.

Erityisesti kuninkaat Rama IV ja Rama V tykästyivät eurooppalaiseen tyyliin ja arkkitehtuuriin, ja rakennuttivat eurooppalaistyylisiä rakennuksia Grand Palacen alueelle.  Jotta thaimaalainenkin vaikutus näkyisi näissä rakennuksissa, rakennettiin niille perinteinen thaimaalaistyyppinen katto.  Aikalaiset eivät oikein arvostaneet tätä rakennustyyliä, vaan näille on kovasti naurettu.  Onhan se aika hassun näköinen..

Lounaan jälkeen jatkettiin vielä China Towniin ja vielä yhteen temppeliin!  Pakko myöntää, että tuossa vaiheessa meinaa itselläkin tulla jo temppelit korvista ulos.  Mutta kaikki nuo Bangkokin hienoimmat nähtävyydet on temppeleitä, niin pitäähän niitä kiertää.. Kyseessä on Wat Traimit, eli kultaisen Buddhan temppeli.  Tuo Buddhapatsas on maailman suurin täyttä kultaa oleva patsas.  Patsas on useamman vuosisadan ikäinen, todennäköisesti jo Ayutthaya-kaudelta, ja löytyi vahingossa rakennustöiden aikaan, kun isoa betonista buddhapatsasta siirrettiin, ja kaivinkone rysähti alas rikkoen patsaan.  Onni onnettumuudessa tämä patsas löytyi siis sisältä.  Betonin sisään se oli todennäköisesti valettu turvaan parisataa vuotta aiemmin Burmalaisten hyökkäyksen aikaan.

Vähän vielä yleismaisemaa Bangkokista.  Chao Praya -joki ja kanaalit on yhä tärkeitä liikkumisväyliä, mutta vielä 100 vuotta sitten niiden merkitys oli vieläkin suurempi.  Aikoinaan Bangkok tunnettiin “Idän Venetsiana”, mutta 1900-luvulla nopean teollistumisen kautena monet niistä täytettiin ja rakennettiin teitä päälle.

Tässä kuvassa näkyy hyvin, miten saasteinen ilma Bangkokissa on. Kuulemma 10 vuotta sitten tilanne oli vielä pahempi ennen kuin Skytrain, eli ilmajunarata saatiin valmiiksi.

Ja vielä loppukevennys.  Tälläisen temppelikissan näin lököttelemässä aikaisemmalla Bangkokin-reissulla jonkun temppelin puutarhassa.  Sille oli vissiin tullut vilu tuolla 35 asteen helteessä…

Meidän retki päättyy MBK-ostoskeskukseen, jossa on vapaata kiertelyaikaa niin asiakkaille kuin oppaalle   Mulla oli tarkotus ihan vaan ettiä joku kiva kahvila ja syödä jäätelö, mutta kas kummaa löysinkin kivoja vaatteita, ja sain tuhlattua 1200 THB.  Tulee kalliiksi tää retkien vetäminen!

• Tweettaa
• 

Perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa vetämään Hua Hinin paikalliskierrosta.  Rakastan vetää retkiä, ja olin innoissani päästessäni kokeilemaan tuotakin retkeä.  Retken vetäminen ekaa kertaa aina vähän jännittää, ja joutuu improvisoimaan aina paljon, kun aina ei muista mikä tulee missäkin järjestyksessä, kuinka pitkä ajomatka olikaan kohteesta A kohteeseen B ja niin edespäin.

Tästä retkestä mulla on jopa tarjota kuvamateriaalia – otin valokuvat sillon pari kuukautta sitten, kun itse olin opiskelemassa kyseistä retkeä.  Omilla retkillä en yleensä valokuvaa.  Näyttäähän se vähän hassulta, jos opas on itse pahimpana turistina valokuvaamassa..

Kyseessä on siis parin tunnin kierros Hua Hinissa, jonka aikana käydään mm. Maruekataywan palatsissa, jonka Rama VII rakennutti vuonna 1923 kesäpalatsikseen.  Palatsi on lähempänä Cha-Amia, n. 20min ajomatkan päässä Hua Hinista.  Palatsi tunnetaan myös nimellä “Rakkauden ja Toivon palatsi”, sillä kuningaspariskunta asuteli siellä kuningattaren ollessa raskaana, ja pariskunta kovasti toivoi poikaa, josta olisi tullut uusi vallanperijä.  Kuningatar sai kuitenkin kaksikin keskenmenoa, ja lopulta hänet syrjäytettiin kungattaren asemasta, ja kuningas otti uuden vaimon.

Palatsi on maailman pisin tiikkipuinen palatsi, 399m pitkä, ja rakennettu pilarien varaan.  Pilareita yhteensä 1040 kpl.  Eräs asiakas tuhahti nähtyään palatsista kuvan “sehän on tuollainen luuranko!  Miksi minä tuon haluaisin nähdä?”, mutta mun mielestä se on kiva käyntikohde.  Siellä käy myös koko ajan mukava merituuli, joten ulkoilmassa kävely ei ole niin tuskaista.

Kierros päättyy teehetkeen yhdessä Hua Hinin vanhimmista hotelleista, rautatiehotelli vuodelta 1922, nykyinen Centara Hua Hin.  Hotelli on yksi ihanimmista nähneistäni, kerrankin hieno hotelli, jolla on historiaa ja tunnelmaa!  Tuo kyseinen teehetki on avoin kaikille halukkaille (asui sitten hotellissa tai ei), ja 488 THB hintaan saa kahvia/teetä ja vetää napaansa rajattomasti buffetin herkkuja.  Tarjolla on siis erilaisia pikkuisia sandwhicheja, piirakoita ja muuta pikkusuolaista, lettuja, jäätelöä, keksejä, leivonnaisia, suklaavaahtoa.. Om nom!  Myönnetään suoraan, että pääsyy, miksi olin niin innoissani tuon retken vetämisestä oli tuo teehetki    Mutta euroissahan tuo on samanhintaista kun peruskahvi + pulla Robert’s Coffeessa, että kahvin ja herkkujen ystäville voin kyllä muutenkin suositella tuota teehetkeä.  Kannattaa jättää lounas tosin sinä päivänä väliin!  Muutenkin meinasin haljeta kierroksen lopussa..

Illalla mentiin vielä parin muun matkatoimiston oppaan kanssa syömään ja yksille. Tai siis yksille oli tarkoitus mennä, mutta kerrankin oli tosi hyvä tunnelma, tavattiin kivoja ihmisiä ja viihdyttiin kahteen asti baarista toiseen kiertämässä ja lörpöttämässä.  Hua Hinin yöelämä on pääasiassa suunnattu 50+ yksinäisille miesihmisille, jotka kaipaa vähän helpotusta yksinäisyyteensä, mutta pari paikkaa täältä löytyy, joihin mekin parikympiset naisihmiset tunnetaan olevamme tervetulleita.  Erityisesti näin perjantai-iltana oli ihan hyvä meno!

 Johanna Tukiaisen tavoin lähdin vapaapäiviksi Koh Sametille sydänsuruja parantamaan. Hyppäsin Hua Hinissä minibussiin jo klo 06:00, koska halusin ehtiä ajoissa Koh Sametin hiekkarannoille aurinkoa ottamaan.  Ei ihan toteutunut suunnitelma!

Olin saanut edellisenä päivänä viestin, että mun työlupa olisi haettavissa Bangkokin työvirastosta.   Virasto oli vaan 4km päässä paikasta, johon minibussit pysähtyy (Victory Monument), joten aattelin kipaista sinne nopeasti aamulla yhdeksän maissa.  Älysin käydä tourit information -pisteellä pyytämässä, että he kirjoittaisivat mulle kyseisen paikan nimen thaikirjaimilla, ja heti eka pysäyttämäni taksikuski tiesi paikan.  Päästiinkin sinne ihan nopsaan kymmenessä minuutissa.  Mutta itse paperin saaminen ei niin helppoa sitten ollutkaan!  Minun oli tarkoitus tavata paikallisagentti paikan aulassa, joka veisi mut oikeaan paikkaan.  Tyyppiä ei näkynyt missään, ja puhelimessa selvisi, että hänelle ei ollu infottu, että mä olen tulossa.  Noh, hän lupasi hypätä taksiin ja tulla “ihan heti”.  Vartissa ehdin kyllästyä, ja lähdin itse etsimään oikeaa kansliaa talosta, ja löysinkin sinne ihan helposti.  Mutta papereita en saanut ulos, ennen kuin agentti toisi tarvittavan kuitin.  Uusi soitto agentille, kestää vielä 40 minuuttia.  Ihan hiilenä istuin penkille lukemaan kirjaa… ja havahdun siihen että oon odottanut jo tunnin siellä!  Uusi soitto agentille ja ei vastaa!  Kävin sanomassa tosi ystävälliselle virkailijalle että nyt kyllä häivyn, ja allekirjoitin valmiiksi kaikki paperit, että agentti sitten lopulta jos paikalle jonain päivänä raahautuu, saisi noudettua luvan ilman minua.  Koitin soittaa vielä kerran, mutta kun ei kerta vastattu, niin otin taksin takaisin Victory Monumentille.  Taksissa sitten tietysti agentti soittaa, että olisi nyt siellä.  No niinpä tietysti!  Hienoa!  Ei muuta kun takas ja VIHDOIN 3 tuntia aikaa tuhlattuani sain sen hiton työluvan käteeni.

Mainittakoon tässä välissä, että vaikka työministeriöön löydettiin heti suorinta tietä, piti paluumatkalla käydä kokeilemassa KAHTAKYMMENTÄ eri taksia, ennen kuin joku vihdoin älysi, missä Victory Monument on!  Kyseessähän on siis vain yksi tärkeimmistä skytrainasemista, ja bussien päätepysäkki… Mutta mitä turhaa taksikuskin tuota paikkaa on tietää.. Vissiin yritin lausua liian hienosti aseman nimeä.  Yritin kyllä monkua niin paljon kun osasiin “Vittoliiiiii Monumeeeeeent!”

Tähän taksilla ramppaamiseen tietty kului koko mun käteiskassa.  Joten eikun automaatista rahaa nostamaan.  Ainoa vaan, että työnnettyäni kortin automaattiin päässä alkoi lyödä tyhjää.  Niin mikäs se PIN-numero taas olikaan…?  Itselle ainakin käy aina noin, kun täytyisi muistaa joku tärkeä nettipankin salasana / kännykän PIN-koodi tms, niin tietysti sen unohtaa just sillä hetkellä!  Koittelin siinä pariakin eri numeroyhdistelmää kolmelta eri automaatilta, mutta totesin, että kohta kyllä menetän korttini, enkä enää uskaltanut kokeilla.  Luulin että ne nopeammin oikeastaan syö sen kortin.. Ehdin viittä eri numeroa koittaa. Mut ei mennyt oikein!  Vähän alkoi itkettää.  Suomessa on niin nihkeetä pankkiasioiden hoito puhelimitse, on tuosta aiemminkin tullu kokemusta, kun Turkissa hukkasin SEKÄ pankkikortin ETTÄ nettipankin salasanat samaan aikaan tietysti.  Pankin vastaus ongelmaan oli että “Millon sä seuraavan kerran lennät Suomeen?  Pääsisitkö käväsemään täällä pankissa tällä viikolla?”.  Just joo.  Milläköhän rahalla ne aatteli että mä noita lentolippuja varailisin, kun en penniäkään rahaa sillä hetkellä omistanut.  Onneksi nettipankin salasanat lopulta löytyi kaverin kämpiltä, ja koko juttu saatin ratkastua sen avulla.  Luojan kiitos tälläkin kertaa juttu ratkesi aika nopeasti sillä, että keksin käydä pankista kysymässä apua.  Ja he suostuivat Bank of Ayutthayassa toimittamaan palvelun nimeltään “cash advance”, eli siis antoivat nostaa käteistä konttorissa sisällä henkkareita vastaan.  Kortti työnnetään kortinlukijaan samalla lailla, kun kaupassa ostasit jotakin, mutta tavaran sijaan saatkin vaan käteistä.  Mieletön palvelu!

Tän episodin jälkeen kello oli jo puoli kaksi iltapäivällä.  Halusin kuitenkin sinne Koh Sametille mennä, kun siitä oli jo sovittu.  Eli minibussiin vaan ja suunnaksi Ban Phe, eli satama, josta paikallislautat lähtee Koh Sametille.  Matkaan kuuluisi kulua n. 2,5 tuntia, mutta ketään ei varmaan yllätä kun sanon että viiden maissa oltiin perillä.  Bussikuski vielä ehti siinä välissä vähän yrittää tehä omaa tienestiä, ja ajo mut röyhkeesti pikkuseen matkatoimistoon, jossa mut yritettiin pakottaa ostamaan yksityiskuljetus pikaveneellä saarelle.  Hintaa vain 400 THB.  Tuo paikallislinja maksaa sen 50 THB, joten totesin että en nyt tälläsiin rahanvientiyrityksiin suostu, ja vaadin että kuski ajaa mut ihan perille asti, niin kun sovittu.  Ihan käsittämätöntä, että näin käy Thaimaassa!  Taisinkin kirjottaa jo aiemmin, ettei täällä oo koskaan tullu sellanen olo, että tulisi “huijatuksi”.  Egyptissä oli ihan “normaali käytäntö”, että jos otat taksin basaarialueelle, niin kuski vie sut oman serkunsa/kaimansa/veljensä vaimon kaverin pikkuputiikkiin, josta sun oletetaan ostavan jotakin.  Näemmä löytyy kaikenlaisia yrittäjiä täältäkin. 

Tietysti lauttaa piti siinä jokunen tovi vielä odotella, ja vihdoin ja viimein perillä Koh Sametilla olin sitten kuudelta.  Ei ihan toteutunu “ihana rentouttava päivä rannalla” suunnitelmien mukaan.  Onneksi perillä odotti ihana seura, hyvä ruokaa ja viinipullo.  hengailtiin koko ilta rannalla, ja tutkailtiin yöelämän tarjontaa.  Ehdin tosiaan kaksi valokuvaa ottaa ennen auringonlaskua.

Pakko sanoa, että ihana paikka!  Vähän hiljainen, mutta varsinkin syrjäsemmät rannat olisi ihan täydellisiä esim. häämatkalle.  Ja hyvin toimi myös sydänsurujen parantamiseen nuo paratiisirannat.

Myös Tuksu siskoineen tuli bongattua!  He oli leiriytyneet keskelle rantaa, missä makasivat yläosattomissa thai-hieronnassa.  En ala kommentoimaan sen enempää siitä, miten soveliasta Thaimaassa on liikuskella yläosattomissa..  Mun mielestä kyseinen tapa ei kuulu mihinkään julkisille rannoille.  Kuulemma tämä kaksikko on herättänyt melkosesti ihmetystä saarella, myös kaikkien muiden kansalaisuuksien edustajien keskuudessa, vaikkei he edes tunnistaneet näitä “julkkiksia”.  En ottanut kuvaa heistä valitettavasti, vaikka ehdittiinkin hetki miettiä, että saataisiin varmaan joku kiva palkkio materiaalista esim. Hymylle tai Seiskalle lähetettynä.

Iltaelämä saarella oli lievästi sanottuna hiljaista, vaikka oli siellä jonkin verran reppumatkailijoita, joilla näytti olevan ihan hyvä meininki.  Oltiin ehkä vähän liian selviä ja tylsiä liittymään heidän riehuntaan, ja kömmittiin nukkumana yhdeltätoista.  Seuraavana aamuna oli taas aikanen herätys, lähdin klo 07:00 lautalla takasin keskustaa, koska mulla oli illalla vielä töitä.  Perillä Hua Hinissa oli tasan klo 15:30 (en halua edes laskea kauanko tohon matkantekoon taas meni..), ja työt alkoi klo 16:00.  Selkä oli kaiken tuon bussissa istumisen jälkeen niin kipeä, ettei edes liikunta, venyttely ja sauna auttaneet, vaan vasta särkylääkkeiden avulla sai unta. 

Kaiken kaikkiaan olisi ollut ihana reissu, jos oisin ehtinyt viettää perillä vähän enempi aikaa.  Ehkä vielä joskus.

Oli kyllä varsinainen perjantai 13. päivä, ja koko viikonloppu jatkui samalla kaavalla.  Pieniä ihmissuhdeongelmia, mutta ulvottuani 3 päivää putkeen syömättä ja nukkumatta, olo alkaa nyt vihdoin helpottaa.

Mutta jotain positiivistakin sentään!  Pääsin kesäksi juuri sinne kohteeseen, johon halusin!  Eli mua kutsuu toukokuussa Taormina, Sisilia!  Mun arkeologiainnostus lähti pienenä liikkeelle juuri antiikin roomalaisista, joten latinaa on tullut luettua 4,5 vuotta (alotin jo yläasteella!), ja yliopistossa kahlasin myös kurssit klassista kreikkaa ja klassista arkeologiaa.  Ootan myös niin innolla, että pääsen taas opettelemaan italiaa!  Luin lukiossa kaksi vuotta kieltä, mutta abivuonna loppui aika kesken, enkä sen jälkeen oo enää italiaa puhunu.  Italia on niin kaunis kieli! Una bellissima lingua! (tai jotain sinnepäin, vähän tosiaan ruosteessa tuo kielitaito).

Missään muualla Italiassa en olekaan ehtinyt käydä, paitsi Napolissa ja sen lähialueilla (Pompeiji yms).  Sisiliasta  tiedän vaan, että siellä mafia hallitsee koko saarta.. Katotaan millaseen soppaan saan itteni keitettyä kesän aikana!  Tässä vähän Sisilia-fiilistelyä:

Juu ihan kivalta vaikuttaa!  Kuvat on linkattu Finnmatkojen sivuilta.

Piristystä viikon alkuun on tuonut myös tän viikon vapaiden suunnittelu.  Mulla on 1,5 päivää vapaata putkeen, joten lähden kaverin luokse Koh Sametin saarelle.  Oon kuullut, että se on uskomattoman kaunis saari, ja että siellä kukaan ei pidä kenkiä jalassa.. Liekö urbaanilegenda, mutta itse aion ainakin heittää töppöset laukun pohjalle heti kun pääsen sinne!  Suunnitelmissa rannalla lököilyä, rentoilua, juoruamista, ja Koh Sametin yöelämään tutustumista.  Sokerina pohjalla tällänen fakta, että saarella majailee tällä hetkellä myös Johanna Tukiainen!  Katotaan saataisko Tuksusta illaksi menoseuraa!

Tänään mulla oli aamu vapaana, mutta alotin päivän jo klo 08:00 tarmoa puhkuen.  Kävin salilla treenaamassa, lounaalla nettikahvilassa ja kitaratunnilla.

Olin näemmä harjotellu tarpeeksi sitten maanantain, koska Mr. June ei huutanut mulle.  Mr. June lupasi, että se on mulle tosi inhottava, jos en treenaa, niin sen pelossa muistan harjotella joka päivä.  Sain ison kasan uusia sointuja opeteltavaksi, ja sovittiin että tuon mukanani sellasien biisien nuotteja, joita haluisin oppia soittamaan.  Mulla oli tietysti heti mukana THE BIISIN nuotit.  Nimittäin Fast Car by Tracy Chapman.  Rakastan tota kappaletta, varsinkin tätä coveria siitä: http://www.youtube.com/watch?v=M4zCOHFrLVY.

Kuulemma se sisältää jotain erikoisia jazzsointuja ja vaikeeta näpyttelyä, mutta sain ottaa harjotteluun sen perussoinnut.  Oon valtavan innoissani tuosta kitaransoitosta!  Mieletöntä että oon vihdoin toteuttamassa unelmaa, joka mulla on ollut jo vuosikaudet!  Niin helposti sitä vaan jää haaveilemaan tollasista jutuista, eikä koskaan toteuta niitä. 

Mulla on kerrankin illaksi sovittua ohjelmaa.  Mun ihanat kummit on Hua Hinissa tällä hetkellä, ja he on kutsunut mut yökylään.  Mulla on maailman parhaat kummit.  Kaikki 4 kappaletta.  Ne ei oo älynneet, että kummilapsen hemmottelu kuuluisi lopettaa siihen konfirmaatioon, vaan tää huolenpito on vaaan tuplaantunut sen jälkeen!  Enkä todellakaan pistä pahaksi!  Tän illan suunnitelmissa on lautapelejä, hyvää ruokaa ja ehkä pari olutta.  Ihana saada muuta ajateltavaa, kun huominen perjantai 13. päivä ja kesäkohteiden selviäminen!