Kiikarissa koko maailma – 501 Must-Visit Destinations

Tunnustan olevani keräilijä. En niinkään keräile tavaroita – mitä nyt tietyn kirjailijan koko tuotanto pitää olla hyllyssä, samoin kuin kaikki Disneyn klassikkoelokuvat numerojärjestyksessä – vaan enemmänkin keräilen pisteitä muiden laatimista listoista. Näin teen myös matkustamisen suhteen. Olen jo vuosia pitänyt ohjenuoranani kahta kirjaa:

Patricia Schultzin 1000 Places to See Before You Die on tietenkin lähes mahdoton tehtävä, sillä paikkoja on niin paljon. Pidän kuitenkin siitä, että suureen määrään mahtuu myös paljon erilaisia kohteita museoista kerran vuodessa järjestettäviin festivaaleihin. Yhden matkan aikana myös on mahdollista saada monta merkintää suunnittelemalla matkareitti oikein. Suurimpana miinuksena kirjassa on se, että siellä on valtava määrä hotelleja. Esimerkiksi Jamaikalla ei opuksen mukaan ole mitään muuta nähtävää kuin Ocho Riosin Four Seasons -hotelli. Kuka ihme haluaa kiertää vain maailman huippuhotelleja?

Bounty Booksin kustantama 501 Must-Visit Destinations taas ei ole yhtä yksityiskohtainen, eikä sitä kautta sisällä niin paljon erikoisia kohteita. Monet suuretkin kaupungit ovat vain yksi maininta, mikä toisaalta on ahdistavaakin: kun on kiertänyt koko Amsterdamin, saa laittaa vain yhden merkinnän. Kirjassa on myös erittäin paljon luontokohteita. Saadakseen kirjan täyteen pitää tosiaankin vaeltaa reppu selässä metsästä toiseen.

Käytän kuitenkin nyt ohjenuorana noita 501:tä paikkaa, jotka on kirjattu Bounty Booksin kirjaan. Kaikki siihen saamani merkinnät ovat olleet kohteita, jotka ovat tehneet vaikutuksen ja joista on helppo kirjoittaa. Niiden joukossa on niin Tukholman kaltaisia vakiokohteita kuin myös revontulien kaltaisia ilmiöitä, joita on vaikea sijoittaa tiettyyn aikaan ja paikkaan. Kaikkia niitä kuitenkin yhdistää se, että ne jättävät jäljen.

 

Se on varmaa, että ihminen, joka elämänsä aikana on kokenut kaikki nuo 501 paikkaa, on nähnyt maailman hyvin laajasta perspektiivistä. En tiedä, tulenko minä koskaan olemaan se ihminen, mutta ainakin yritän hiljalleen hivuttautua lähemmäs maalia – askel ja matka kerrallaan.

 

13/501: Berliinin paras kaupunginosa

12/501: Lauantai Istanbulin maustebasaarissa

11/501: Mitä maksaa matka Montserratille?

10/501: Päättymätön projekti Barcelonassa

9/501: British Museum: Kenelle kivet kuuluvat?

8/501: Lontoo opetti kävelemään

7/501: Pariisi parhaassa seurassa

6/501: Praha: Omatoimimatkailun alkeet

5/501: Makumatkoilla Tallinnassa

4/501: Tarinoita kahdesta kaupungista

3/501: Vietnam Veterans’ Memorial — Muistomerkki muiden joukossa?

2/501: Washington DC — Pääkaupunki isolla alkukirjaimella

1/501: Turistina Tukholmassa