Kyllä Suomessakin paistaa aurinko!

On taas se aika vuodesta: valot saa pitää päällä koko päivän, että näkee lukea sosiaalisesta mediasta ystävien pohdintaa tästä Suomen parhaasta vuodenajasta. Harva vaikuttaa tyytyväiseltä – varsinkin kun vettä tulee vaakasuoraan, eikä kukaan omista saappaita. Jostain syystä myös vesikelit yllättävät suomalaisen joka vuosi.

Tänä vuonna olen kuullut erityisen paljon kommentteja siitä, kuinka kesä oli kylmä ja ikävä. Mökeillä oli kurjaa, eikä osa ollut vaivautunut sinne ollenkaan. Ja tietenkin taas kerran mustikkasato oli katastrofaalinen, ja nekin vähät joutuivat vääriin käsiin. Kaiken kaikkiaan oli kurjaa.

Minä ajattelin nyt Instagram Travel Thursdayn hengessä todistaa heidän kaikkien olevan väärässä: kyllä Suomessa paistoi kesällä aurinko. Minun instagramissani on siitä monta todistetta, jotka nyt haluan jakaa teidän kaikkien kanssa.

Se alkoi jo keväällä, kun hehkuva aurinko toivotti talveen väsyneen matkaajan tervetulleeksi uuteen kauteen. Erityisen hienolta aurinko näytti oman mökin terassilta, kun sinne vihdoin monen kuukauden odotuksen jälkeen taas pääsi. Kevät on meille aina haastavaa ja arvoituksellista aikaa, sillä mökkitiemme kulkee syvän notkelman kautta. Tuo notkelma on yleensä täynnä lunta vielä hyvin pitkään sen jälkeen, kun lumet muualta ovat lähteneet, minkä vuoksi maan pitää olla todella puhdas ennen kuin me pääsemme autolla omalle tontille asti. Se hetki, kun keväällä vihdoin pääsee mökille, on aina vuoden paras hetki.

Keväällä aurinko korosti myös uuden syntyä, kun kirsikan kukat nauttivat lämmöstä. Ei tarvinnut matkustaa edes Japaniin asti, kun hanamista pystyi nauttimaan myös Kaipiaisissa.

Juhannuksena aurinko on yleensä parhaimmillaan. Vaikka tänä vuonna juhannussäät olivat enemmänkin jäätäviä kuin helliviä, osui aurinko kuitenkin joskus meillekin.

Eniten saimme kuitenkin nauttia auringosta kesäretkillämme. Teimme päiväretkiä niin Verlaan, Kotkaan kuin Tykkimäen huvipuistoonkin, ja säät suosivat meitä Kotkan retkeä lukuun ottamatta. Onneksi teimme sinne uuden vierailun vain pari viikkoa myöhemmin, kun kävimme katsomassa Kotkan Meripäivien meininkiä 16 vuoden jälkeen.

Teimme kesällä monta mukavaa retkeä, kuten tämän Kotkan Meripäiville. Tästä eteenpäin keikkakalenteri kuitenkin kumisee tyhjyyttään, ja uusi arki hankaloittaa matkojen suunnittelua. Kaikkea toivoa ei ole kuitenkaan vielä menetetty – siitä lisää blogin puolella. ✨ 🇬🇧 We took many nice trips this summer – including this one to my old home city Kotka. After this we have no trips planned. What kind of a travel blogger am I? I haven't lost all hope yet, so there might be some surprises on the way. Thoughts about this now on the blog. ✨ ☀️ #kotka #visitkotkahamina #katariinanmeripuisto #kotkanpuistot #kotkanmeripäivät #bluesky #merenäärellä #travelwithkids #travelwithchildren #wearetravelmums #adventuringmoms #matkabloggaaja #matkablogi #travelblogger #travelblog

A post shared by Katja Jankeri (@lahtoselvitetty) on

Tätä maisemaa katselin lapsuudessa lauantai-iltaisin, kun Hugo Mullqvist ja Jytyorkesteri soittivat taustalla. Ulkona miehet seisoivat tupakkaringeissään, naiset hiipivät kesämekoissaan pihan perälle huussiin, ja nuoret tekivät vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen joko mopon pärinällä tai ihailevalla hihinällä. Jossain vaiheessa Verlan puuhiomo ja pahvitehdas luetteloitiin Unescon maailmanperintöluetteloon, ja tanssit joutuivat siirtymään kauemmas museoalueelta. Tänä päivänä Verla on yksi Suomen kesän hienoimmista vierailukohteista, jota käy ihailemassa jopa 30 000 ihmistä vuosittain. Tarina Verlasta ja minusta nyt blogissa – linkki biossa! ✨ 🇬🇧 When I was a child I used to watch this on many Saturday evenings. I saw men standing there smoking cigarettes, women going to the outhouse with their skirts flying in the wind and young boys and girls trying to impress the opposite sex. A band was playing in the background. Later Verla became a Unesco World Heritage Site, and the dances had to move away from the museum site. Today Verla is one of the most interesting cultural sights in Finland and about 30 000 people visit there every year. There's a story about me and Verla now on the blog – also in English. Link in bio! ✨ ☀️ #verla #verlantehdasmuseo #verlagroundwoodandmill #kouvola #visitkouvola #unescoworldheritagesite #tripdownmemorylane #matkabloggaaja #matkablogi #travelblogger #travelblog

A post shared by Katja Jankeri (@lahtoselvitetty) on

Lappeenrannan seudulla ja Taipalsaarella vietimme useammankin päivän, ja siellä saimme todellakin nauttia auringosta ja lämmöstä. Lapset kahlasivat rantavedessä ja Lappeenrannan hiekkalinnalla tuli oikein hiki hiekkalaatikon reunalla istuessa.

Eikä tämä syksykään täysin ilman aurinkoa ole mennyt. Pari viikkoa sitten lämpötilat olivat korkeammalla kuin juhannuksena, ja ainakin Lammassaaressa kävimme ihanassa auringonpaisteessa. Syksy on suosinut ulkoilua, vaikka lokakuu saapuikin yhtenä märkänä rintamana.

Nyt olen haikein mielin heittänyt jäähyväiset kesälle ja kaivanut kaapista esiin kuravaatteet ja kumisaappaat. Mökki on kuta kuinkin laitettu talviteloille, ja arki on täyttänyt kalenterin. Onneksi on kuitenkin kuvat, joista voi tarkistaa, että oli se kesä kuitenkin yhtä ihana ja aurinkoinen kuin muistinkin. Hellepäiviä ei kai juuri koko kesänä Suomessa ollut, mutta edes vähän sitä auringonpaistetta.

Yksi tämän vuoden auringonpaiste on kuitenkin jäänyt mieleeni muita kirkkaampana. Vietimme joululomaa maaseudulla Kaipiaisissa, missä pakkanen laskeutui pariinkymmeneen asteeseen ja pysytteli siellä useamman päivän. Sinnikkäästi yritimme ulkoilla joka päivä, vaikka se käytännössä tarkoitti parin minuutin piipahdusta, ennen kuin lapset alkoivat romahdella yksi kerrallaan.

Matalalla paistava aurinko oli kuitenkin niin kirkas, että se paljasti kaikki kuviot, joita pakkanen oli onnistunut ikkunalaseihin tekemään. Harvoin ikkunat ovat niin täynnä jäisiä kukkia. Parasta näissä muodostelmissa ja niihin paistavassa auringossa oli se, että niitä sai katsella sisällä ihanassa lämmössä.

Tämä ajatus mielessäni suuntaan kohti seuraavaa talvea: kylmästä ja pimeästä ajasta huolimatta sisällä on lämmintä ja valoisaa, eikä aurinkokaan koko talvea poissa pysyttele. Keskitalven aurinko onkin harvinaisena vieraana montaa muuta kollegaansa kirkkaampi ja tervetulleempi. Ja niiden kirkkaiden ja paisteisten talvipäivien jälkeen saapuu taas se kevätaurinko, joka ennen pitkää osuu meihinkin.


 

*Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @lahtoselvitetty.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Terhi | VAGABONDA 9.10.2017 at 16:17

    Ihanan positiivinen katsaus säiden puolesta ei niin hyvään kesään! Näiden perusteella Suomessa on tosiaankin aurinko pilkahdellut – ja varmasti enemmän kuin Kööpenhaminassa, jossa ei kesää juuri näkynyt ainakaan elokuun alkuun mennessä, jolloin lähdin kohti etelää etsimään lämpöä ja aurinkoa. Tsemppiä syksyyn! 🙂

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 9.10.2017 at 22:07

      En tiedä, kertovatko nämä kuvat enemmän Suomen säästä vai minun halustani nähdä se aurinkoisena. Muistan itsekin monta ei-niin-aurinkoista hetkeä, mutta instagramiin olen selvästi halunnut tallentaa vain ne aurinkoiset otokset. Mekin kävimme elokuussa Tanskassa, jossa sentään ei paljon satanut vettä, muttei juuri aurinkokaan paistanut. Ymmärrän hyvin, miksi olet suunnannut etelään. Minulla on ensimmäinen syksy hyvin moniin vuosiin, kun en syksyllä matkusta mihinkään, ja nyt jo parin sadepäivän jälkeen olen alkanut katua tätä päätöstä.

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana 9.10.2017 at 19:18

    Kekseliäs postaus IGTT:hin! Minunkin kesässä paistoi aurinko, en tiedä mistä ne puhuvat, kun sanovat viime kesän olleen kurja. Mun kesä oli yksi parhaista. Ei mikään hellekesä, mutta riittävän aurinkoista. Mä tykkäsin!

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 9.10.2017 at 22:09

      Mun etuna oli tänä kesänä se, että ensimmäistä kertaa päästiin mökillä oikeasti sisätiloihin viettämään aikaa. Enää ei tarvinnut kärvistellä ulkona säällä kuin säällä, vaan sai syödä sisällä pöydän ääressä. En siis ehtinyt katselemaan sadetta tai paistetta, kun vain ihailin uutta mökkiä lämpimistä sisätiloista. Mutta on niitä aurinkoisiakin päiviä pakosti ollut, koska kaikissa meidän retkikuvissamme paistaa kirkas aurinko. Muistikuvani eivät siis voi olla täysin väärät.

  • Reply Travelloverin Annika 1.11.2017 at 22:10

    Suomalaisten lempiaihe: valitetaan säästä. Liian kylmä, liian märkää. Ja sitten kun paistaa, häikäisee. Kun on lämmin, on hiki. Ihania me ollaan. 🙂 En ollut koko kesänä Suomessa, mutta kyllä maailmallekin kantautui mutinaa, miten sää ei ole Suomessa hellinyt. Lienet poikkeusyksilö ja ollut oikeassa paikassa.

    • Reply Katja / Lähtöselvitetty 3.11.2017 at 00:35

      Voi olla, että olin oikeassa paikassa – tai sitten se oli vain asennekysymys. Mun tapauksessa kyse oli ehkä eniten siitä, että palikat olivat kerrankin kohdillaan: sain vielä olla koko kesän lomalla, ja sain viettää sen maailman parhaassa paikassa koko perheen kanssa. Ihan sama, vaikka taivaalta olisi satanut mitä, niin olisin ollut tyytyväinen.

    Leave a Reply