Omalla autolla Viroon

Autoilu on aina yhtä jännittävää. Vaikka olen ajanut tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä monilla eri autoilla, aina tulee eteen uusia jännitettäviä asioita. Pitääkö minun kääntyä tuosta vai tuosta? Mikä ihme tuo liikennemerkki taas olikaan? Mistä tuo kolina tulee?

Kun autolla lähtee ulkomaille, jännitettävää tulee vielä moninkertaisesti enemmän. Kuinka ajan auto junan kyytiin? Miksi nuo välkyttävät minulle valojaan tunnelissa? Mikä on etuvalo norjaksi? Voinko oikeasti ajaa noin lähelle seuraavaa kuin tuo satamatyöntekijä tuossa viittilöi?

Me lähdimme kesäkuun alussa automatkalle Viroon. Kerta ei ollut aivan ensimmäinen, mutta tämän laajuista automatkaa emme olleet aiemmin tehneet. Nyt matkasuunnitelmana oli olla pari yötä Tallinnassa, jatkaa siitä muutamaksi yöksi Pärnuun ja sitten vielä Haapsalun kautta takaisin Tallinnaan. Matkaan mahtui monta ensimmäistä kertaa.

Nopein ei aina ole mukavin

Ylitimme Suomenlahden edullisimmalla vaihtoehdolla: Vikingin FSTR-katamaraanilla. Ajaminen laivaan sujui vanhan mallin mukaan, mutta jo satamassa hämmästyimme laivan pientä kokoa. Kyseessä ei tosiaan ollut mikään Superstarin kaltainen pika-alus palveluineen, vaan pienen pieni katamaraani.

Tallinna

Aluksella oli yksi kahvila ja yksi baari, sekä noin kymmenen neliön kokoinen myymälä. Palvelut olivat kahdessa kerroksessa, eikä niiden välillä päässyt eksymään. Vaikka käytimme alkumatkan jäätelön syöntiin, kävimme pyörähtämässä kaupassa, ja jokaisen lapsen kanssa erikseen vessassa, jäi ylimääräistä oleskeluaikaa turhan paljon. Ainoa paikka oleilla oli käytävänpätkä baarin ja kaupan ulkopuolella.

Jännittävän matkasta teki se, että tuuli otti katamaraaniin kiinni aivan eri tavalla kuin olemme enää aikoihin tottuneet. Merimatka ei siis ollut leppoisaa istuskelua, vaan aikamoista akrobaattitemppua, kun seilasi lasten perässä käytävän laidasta laitaan. Myös pahoinvointiaspekti tuli alusta asti mukaan, mikä ei aluksella taida olla tavatonta – niin hyvät oksennuspussivalikoimat nimittäin löytyi kahvilan astiatiskiltä.

Tallinna

Matka oli toki nopea – alle kaksi tuntia, mutta olin erittäin tyytyväinen, kun huomasin, että paluu oli astetta isommalla Superstarilla. Jos yhtään on suunnitelmissa nauttia myös merimatkasta, kannattaa valita jokin muu alus kuin FSTR.

Laivan jo tultua satamaan yllätyksen aiheutti poistuminen laivasta: kun yleensä poistuminen tapahtuu siistissä jonossa eteenpäin ajamalla, meidän paikkamme olivat ylemmän liuskan alla sillä tavalla, että jouduimme ensin peruuttamaan jonkin matkaa, ennen kuin pääsimme edes ulos päin johtavaan jonoon. Opastajia onneksi löytyi joka käänteeseen, mutta osa oli selvästi hämmentyneitä tästä ajotavasta sekä omasta peruutusvuorostaan.

Tallinna

Auto parkkiin Tallinnassa

Meidän matkamme ensimmäinen pysähdyspiste oli siis Tallinna, josta olimme vuokranneet asunnon kahdeksi yöksi. Tähän asti olemme aina poistuneet suoraan satamasta jollekin suurista maanteistä, mutta nyt meidän piti löytää yksityinen talo hyvin läheltä keskustaa. Onneksi puhelimen navigaattori osasi neuvoa melkein oikeaan paikkaan, eikä lauantai-iltana ollut paljonkaan muuta liikennettä.

Tallinna

Olimme myös etukäteen varmistaneet, että talossa on jonkinlainen pysäköintimahdollisuus. Asuntoon kuuluikin oikeus pysäköidä talon aidatulla sisäpihalla, mihin jätimme auton hyvillä mielin. Parkkipaikka tosin on ehkä väärä ilmaus, kun kyse oli pikemminkin pienestä takapihasta, johon oli sulloutunut autoja sinne tänne. Sain kuitenkin auton mahtumaan aivan kiviseinän viereen erään puun alle, ja siinä se sai nököttää pari päivää. Muistona tietenkin paksu tahmainen kerros puun kukintoja.

En usko, että olisimme kuitenkaan olleet ongelmissa, vaikkei asuntoon olisikaan kuulunut omaa pysäköintimahdollisuutta. Ainakin meidän kotikadullamme Kentmannilla näytti olevan autoja pysäköitynä vähän joka puolelle kaikin päin. Yhtään ydinkeskustan ulkopuolelta näytti ainakin löytyvän kadunvarsipaikkoja.

Tallinna

Autolla Tallinnassa

Muutenhan Tallinnassa ei ole oikein järkeä ajella autolla. Vaikka paikalliset sitä paljon harrastavatkin, pääsee joka paikkaan kätevästi kävellen, ja yhtään kauemmas kulkevat esimerkiksi raitiovaunut.

Tämä tuli todistettua viimeistään lähtiessämme Tallinnasta, kun päätimme käväistä vielä lounaalla läheisen Solaris-kauppakeskuksen Lido-ravintolassa. Matkaa ei ollut kuin pari korttelia, mutta päädyimme ajamaan kunniakierroksia ympäri kaupunkia. Parkkipaikan sentään saimme helposti, mutta sekin oli lopulta hyvin lähellä majapaikkaamme, josta olimme liikkeelle lähteneet. Meidän olisi siis kannattanut mieluummin kävellä syömään, ja hakea auto vasta sen jälkeen.

Pärnu

Autoilu voi olla mukavaakin

Automatka Tallinnasta Pärnuun on syy, minkä takia Viroon ylipäätään kannattaa lähteä autolla. Reitti on helppo, tie on hyvä ja maisemat vaihtuvat matkan aikana. Noin kahden tunnin ajamisen aikana pääsee Tallinnan keskustasta lähiöiden läpi maan eteläosan hiekkarannoille.

Tosin välttämättä autoa ei tälle matkalle tarvitse. Ystäväperhe teki samaan aikaan saman siirtymän bussilla, eikä heidän matkantekonsa ollut yhtään sen vaikeampaa. Bussilippujen hinnat ovat edulliset, ja varsinkin kalliimmissa luksus-busseissa (jotka nekään eivät ole kalliita) on paljon tilaa ja jopa omat viihdejärjestelmät lentokoneiden tapaan. Varsinkin kesäaikaan kannattaa kuitenkin ostaa bussiliput etukäteen, sillä ne saatetaan varata täyteen.

Pärnu

Pärnussa autolla on helppo liikkua. Parkkipaikkoja on paljon ja reitit ovat selkeitä. Lyhyitä matkoja varten tosin ei kannata autoa käynnistää, sillä kaupunki on pieni ja sen jaksaa hyvin kävellä päästä päähän. Kuitenkin, jos haluaa vaikka käväistä ruokaostoksilla suuremmissa marketeissa, on autosta hyötyä.

Autolla pääsee myös tutustumaan Pärnun lähiseutuihin. Lasten suosikki alueella on Lottemaa, joka on virolaisen lastenkirjahahmon Loten ympärille rakennettu teemapuisto. Luontomatkailijoiden taas kannattaa suunnata Soomaan kansallispuistoon.

Pärnu

Kaikki tiet eivät ole helppoja

Muutaman Pärnussa vietetyn päivän jälkeen suuntasimme matkaohjelman mukaisesti kohti Haapsalua. Monet olivat kehuneet meille kaupungin tunnelmaa, joka eroaa täysin esimerkiksi etelän rantakohteesta. Ajomatkaa Haapsaluun näytti olevan alle kaksi tuntia, joten se sopi meidän ohjelmaamme hyvin yhden yön kohteeksi ennen Tallinnaan paluuta.

Yllätys oli kuitenkin suuri, kun Pärnun ja Haapsalun välinen maantie olikin aivan muuta kuin olimme ajatelleet: jos Tallinnasta voi ajaa Pärnuun leveää asfalttitietä pitkin, on Pärnusta köröteltävä Haapsaluun kapeaa polkua, joka pahimmillaan kapeni yhden auton levyiseksi. Onneksi sentään vauhtia oli mahdollista pitää vain noin 40 km/h, sillä silloin tien laidalla seisoskelevat hirvetkään eivät päässeet pelästyttämään niin pahasti.

Virossa suuria maanteitä kulkee vain kohti Tallinnaa, muut tiet ovat huomattavasti pienempiä. Pärnun ja Lihulan välinen tieosuus siis meni hyvin pitkälti körötellessä, kunnes pääsimme Tallinnasta Saarenmaalle johtavalle tielle numero 10, joka taas oli jo kunnon maantie.

Matka-aika kuitenkin oli alle kaksi tuntia, ja näimme matkalla runsaasti Viron maaseutua eli en voi valittaa lopputulosta. Aika monta kertaa tosin ehdin kyseenalaistaa kartanlukijani ohjeita, kun risteys risteykseltä tie vain kapeni ja muuttui soratieksi. Onneksi yhteistä taivalta on takana niin paljon, että omista epäilyksistäni huolimatta uskoin häntä.

Haapsalu

Vessahätä yllättää heti Haapsalun jälkeen

Haapsalussa ajoimme auton heti parkkiin majapaikkamme eteen Väike-Viigin varrelle. Majoituksemme ei ollut aivan ydinkeskustassa, vaan Väike viik –järven luoteisrannalla, josta kuitenkin oli kätevä kävelymatka keskustaan. Autoa ei siis siirtymiin tarvinnut sielläkään, vaan seuraavan kerran starttasimme auton, kun oli aika siirtyä takaisin Tallinnaan.

Haapsalu

Tällä ajomatkalla oli helppo huomata, kuinka Tallinna-keskeinen maa Viro on. Kun edellisenä päivänä olimme körötelleet Haapsaluun hiekkateitä pitkin, oli tie Haapsalusta Tallinnaan taas leveää maantietä. Ajomatkaa kertyi vain tunnin verran.

Tällä matkaosuudella tulimme myös todenneeksi sen, että suomalaisen ABC-ketjun kaltaisia suuria pysähdyspaikkoja ei Viron teiden varrelta oikein löydy. Kun lapselle iskee takapenkillä vessahätä, on puskassa käynti oikeastaan ainoa vaihtoehto. Me löysimme yhden huoltoaseman, jonka pihalle pysähdyimme, mutta olin oikein tyytyväinen, kun huoltamorakennuksen taakse kyhätty vanerikoppi oli lukittu isolla lukolla ja varustettu SULETUD-kyltillä. En usko, että lapsi olisi sinne suostunut sisään astumaankaan.

Jos vessahätä vaivaa vielä Tallinnaa lähestyttäessä, kannattaa pysähtyä isojen markettien alueella jollain suurella huoltoasemalla. Me ajoimme niistä vauhdilla ohi, jonka jälkeen vessoja oli taas lähes mahdoton löytää. Keskusta-alueella olisi pitänyt tietää, mihin ajaa, koska pienemmillä huoltoasemilla ei ole vessoja. Lopulta päädyimme Sadama Turgin parkkipaikalle ennen vessojen löytymistä.

Haapsalu

Entä jos auto hajoaa?

Ulkomailla jännitän usein sitä, että autolle tapahtuu jotain. Jos on liikkeellä vuokra-autolla, on vuokraamolla yleensä palvelunumero, johon voi soittaa. Jos kuitenkin on liikkeellä omalla autolla, täytyy ongelma ratkaista itse. Muutama vuosi sitten jouduin rantautumaan Lofooteilla autoliikkeeseen vaihdattamaan etuvaloa. Kaikki sujui hyvin, vaikkei yhteistä kieltä juuri löytynyt.

Virossa en tällaista huolta kuitenkaan tuntenut – varsinkaan lähellä Tallinnaa. Tallinnan keskusta-alueen ympärillä on valtavat määrät autoliikkeitä ja -korjaamoja, joihin monet suomalaiset tuovat varta vasten autojaan korjattavaksi. Tallinnan lähellä siis ollaan tottuneita suomalaisiin autoilijoihin, samoin kuin varmasti Pärnun seudulla.

Haapsalu

Mihin seuraavaksi?

Tätä Viron matkaa suunnitellessamme yksi pitkään mukana kulkenut kohdevaihtoehto oli yliopistokaupunki Tartto. Ensimmäisenä suunnitelmana olikin ajaa Pärnusta Tarton kautta Tallinnaan, mutta lopulliseen ratkaisuun se ei päässyt pitkän ajomatkan takia.

Nyt Pärnusta Haapsaluun ajettuani tiedän, miksi Pärnun ja Tarton välinen ajoaika on 2,5 tuntia, vaikka matka näyttää kartassa suhteellisen lyhyeltä. Myöskään tuolla välillä ei ole isoa maantietä, vaan tiet ovat luultavasti samanlaisia kuin Pärnun ja Haapsalunkin välillä. Tartossa siis kannattaisi lähteä käymään suoraan Tallinnasta.

Haapsalu

Jos haluaa ajaa mahdollisimman hyvää tietä pitkään, kannattaa Tallinnasta suunnata suoraan etelään eli Pärnun kautta vaikka aina Latvian puolelle. Tie E67 eli tuttavallisemmin Via Baltica on Baltian maiden ylpeys, ja siitä pidetään huolta. Tie on leveä ja asfaltti on hyvää.

Jos taas etelän suunta on jo nähty, voi lähteä kokeilemaan kahta Viron muuta suurta maantietä: tietä E263 kohti Tarttoa tai tietä E20 kohti Narvaa. Nämä kolme tietä ovat tuttuja ainakin nimeltä kaikille, jotka ovat lähteneet autolla liikkeelle Tallinnan satamasta: jo heti sataman jälkeen täytyy valita, haluaako lähteä Pärnu maanteen, Tartu maanteen vai Narva maanteen suuntaan.

Pärnu

Virossa autoileminen on helppoa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Virossa kuljettajan promilleraja on 0,2, mutta käytännössä maassa on nollatoleranssi. Suomen säännöistä poiketen autosta pitää lain mukaan löytyä myös jauhesammutin, joka kannattaa hankkia mukaan jo Suomesta.

Hauskoja autoiluja Virossa! Muistakaa käydä vessassa ennen lähtöä!

Kotka

Suomi-kohde numero 28: Kotkan Meripäivät

Minä olin jalkapallolapsi. En itse koskaan astunut kentälle, mutta isoveljen ahkeran jalkapalloharrastuksen myötä vietin kentän laidalla paljon aikaa. Kun vielä isä innostui huoltajaksi ja joukkueenjohtajaksi, meidän perheemme vapaa-ajan vietto oli sillä sinetöity. Emmekä olleet ainoa perhe Kotkassa.

Minä tein läksyt urheiluhallin sivupenkillä, myin turnauksissa lihapiirakoita ja pussitin irtokarkkeja takahuoneessa. Tärkein vuosittainen työtehtävä oli kuitenkin Kotkan Meripäivillä: KTP:n olutta ja hailia myyvän anniskeluravintolan nurkassa oli kioski, jonka ovella minä päivystin vanhempieni talkoovuoron loppumista ja seurasin juhlakansaa.

Kotkan Meripäivät

Kotkan Meripäivät ovat yksi Suomen suurimmista kesäjuhlista ja niitä on vietetty heinäkuun loppupuolella vuodesta 1962. Tapahtuma kerää Kotkaan vuosittain noin 200 000 tuhatta kävijää, ja se näkyy katukuvassa joka puolella keskusta-alueella.

Täysi-ikäiseksi päästyäni minä vietin monia Meripäiviä kaupan kassalla. Vaikkei kauppa edes sijainnut aivan ydinkeskustassa, oli Meripäivä-viikonloppu sielläkin vuoden suurin rutistus. Olutlavoja raahattiin pitkään riviin, ja harvinaisesti kaikki kassapaikat oli miehitetty koko päiväksi. Silti jonot olivat takaseinälle asti, mutta ihmiset olivat aina iloisia.

Kotkan Meripäivät

Meripäivät on tapahtuma, jolla on paljon sisältöä. Tärkeässä roolissa ovat laivat ja satama, mutta ohjelmaa on ympäri kaupunkia. Iltaisin on suuria konsertteja, ja lapsille on omat Lasten Meripäivät. Tapahtumia löytyy laidasta laitaan.

Silti monille Meripäivät ovat ennen kaikkea juhla oluen juomista varten. Tämän minä näin jo lapsena KTP:n teltalla, samoin kuin vähän vanhempana kaupan kassalla. Läheskään kaikki eivät nauttineet merestä tai laivoista, vaan muuten vain kosteasta tunnelmasta.

Ymmärrettävistä syistä Meripäivät eivät kuitenkaan ole kaikkien kaupunkilaisten mieleen. Tapahtumien laajasta kirjosta huolimatta kaikki eivät jaksa innostua festivaaleista, vaan joko karkaavat viikonlopuksi muualle, tai sitten vain pysyttelevät visusti kotona. Täytyy sanoa, että minullekin muutama vuosi kaljanmyyntiä riitti, ja olin ihan tyytyväinen päästessäni pois kaupungista juhlien aikaan.

Kotkan Meripäivät

Tänä kesänä tein kuitenkin paluun Meripäiville – 16 vuoden poissaolon jälkeen. Edelliset Meripäivät majoituimme puolityhjässä asunnossa, kun vanhempani olivat vieneet lähes koko muuttokuormansa pois kaupungista. Yritimme kierrellä satamassa ja nauttia juhlasta, mutta jotain jäi puuttumaan. Ehkä kyseessä vain oli täydellinen kyllästyminen vuosikausia jatkuneeseen traditioon.

Tällä kertaa olimme liikkeellä päiväseltään koko perheen voimin. Kävimme ihanalla päiväpiknikillä ystävieni ja heidän perheidensä kanssa upeassa Katariinan meripuistossa ja kävelimme sataman halki katsellen Tall Ships Racen korkeita purjealuksia. Satamasta löytyi myös Tivoli Seiterä, sekä Lasten Meripäivät, joilla olisi päässyt esimerkiksi rakentamaan omaa puuvenettä. Me emme kuitenkaan viipyneet satamassa pidempään, sillä erittäin helteinen ilma ja joka paikassa leijuva muikkukojujen tuoksu saivat kaipaamaan hieman väljempiä vesiä.

Kotkan Meripäivät

Festivaalien sydämenä toimiva satama olikin täynnä ihmisiä ja vilskettä. Heti alueen ulkopuolella oli kuitenkin jo väljempää, ja torilla saimme istua lihapiirakoilla ihan rauhassa. Yhdestä festivaalilavasta huolimatta siellä oli jopa unelias tunnelma.

Sapokan vierasvenesatamaan sen sijaan olivat parkkeeranneet merikarhut, jotka eivät jaksaneet siirtyä kovin kauas veneiltään. Rantaravintolan terassilla juomat kaatuilivat pöydille sen verran tiheään, että jatkoimme yksien virvokkeiden ja loputtoman vessajonon jälkeen matkaa eteenpäin.

Vaikka Meripäivät ovat lujasti puhdistaneet mainettaan pelkkinä olutfestivaaleina, on alkoholin nauttiminen selvästi juhlien ykkösaktiviteetti. Kaduilla oli jopa outo olo kävellä ilman tölkkiä, ja ihmiset olivat parkkeeranneet kalja- ja lonkerolaatikoiden kanssa jokaiselle mahdolliselle nurmikaistaleelle.

Kotkan Meripäivät

Satamassa tunnelma oli selvästi erilainen, sillä sinne ei saanut omia juomia viedä mukanaan. Meno olikin selvästi siistimpää siellä, mutta samalla myös paljon ahtaampaa. Satama ei myöskään tarjoa minkäänlaista suojaa auringolta ja kuumuudelta, joten siellä oli jopa vähän tukalaa. Toisaalta siellä olisi ollut erilaisia juomaravintoloita, mutta täpötäysille terasseille pysähtyminen ei lasten kanssa oikein houkutellut. Ihmisiä kun oli paljon joka paikassa.

Kotkan Meripäivät

Minulle Meripäivät olivat kuitenkin parhaimmillaan heti päivällä Katariinan meripuistossa. Siellä oikeasti meren äärellä näin pitkästä aikaa ystäviäni ja heidän perheitään; grillasimme makkaraa kaupungin järjestämällä grillillä ja joimme kahvia termoskannuista. Hulina ja juhlakansa olivat jossain hyvin kaukana.

Kotkan Meripäivät

Kotkan Meripäivät

Kotkan Meripäivät

Lapsuuteni Meripäivistä muistan myös aina hyvän tunnelman. Epäilemättä ihmiset joivat silloinkin liikaa alkoholia, mutta eri urheiluseurojen ja järjestöjen vieri viereen sijoitetuilla terasseilla oli aina hauskaa. Ihmiset kiersivät terassilta toiselle tervehtimässä tuttuja ja tapaamassa uusia ihmisiä. Ja meitä lapsia ja nuoria oli töissä lähes jokaisella terassilla.

Tällä kerralla teimme lopuksi pikaisen vessakäynnin Kotkan sataman legendaarisessa Kairossa ja kävellessämme 6-vuotiaan kanssa kahdestaan kohti parkkialuetta hän mietti, miksi aikuisten pitää olla siellä niin humalassa. Tämä kysymys ei ole tullut vastaan missään muualla päin maailmaa – kuin omassa kotikaupungissani. Voi meitä suomalaisia!

 


 

I was a soccer child. I never stepped on the field, but since my older brother was an enthusiast, I got to spend a lot of time on the side of the field. My whole family was there, and we weren’t the only family like that in Kotka.

I used to do my homework by the soccer field, I sold snacks at the tournaments and I assorted candies for the snack bar. The most important job of the year was working at the Kotka Maritime Festival: the soccer club KTP had its own restaurant there, and I stood there time after time waiting for my parents’ shift to be over and watching people have fun.

Kotka Maritime Festival is one of the largest summer events in Finland, and they have been held since 1962. The event gathers approximately 200 000 visitors to Kotka every July, and you can see the festivities everywhere in the city.

As I grew up a little I spent many Maritime Festivals working at a local store. Even though the store wasn’t even located in the very center of the city, the Maritime Festival weekend was the biggest trial of the year. We hauled beer stands all over the stores and kept all the cash registers occupied the whole day. Still the queues were very long, but people were always in a good mood.

The Maritime Festival is an event, that has a lot of content. The ships and the sea play the most important part, but you can find something all over the city. There are big conserts in the evenings, and the kids have their own Maritime Festival.

Still for many people the festival is all about drinking beer. I witnessed this already as a child, as I did working at the store. Not nearly everyone was interested in the sea or the ships, but had other things in their minds.

Not everyone in Kotka is happy about the festival. Even though there is a lot to do, many locals go somewhere else for the weekend or stay strictly at home. I have to admit, that selling beer there for a few years was enough of a festival for me too.

This summer I went back to the Maritime Festival after 16 years. The last time I was there we were staying at a half-empty apartment, because my parents had already moved away most of their stuff. We tried to wander around the harbour and enjoy the festivities, but still something was missing. Maybe I’d just got so tired of a tradition that had been going on for so long.

This time I was there with my whole family. We had a nice picnic at the georgeous Katariina Seapark with my friends and their families, and we walked through the harbour watching the tall sailing ships of the Tall Ships Race. There was also a small amusement park for the kids and the kids’ Maritime Festival, where you could for example build your own small boat. We didn’t stay at the harbour very long, because the day was very hot, and we needed to find some place a bit cooler and less crowded.

The harbour is definitely the heart of the festival, and it is full of people and action. As soon as we got a bit further from the harbour, it got a lot more tranquil and by the market square it was almost drowsy.

At the Sapokka guest harbour we found a lot of happy sailors, who hadn’t made it very far from their boats. The drinks were flying down often enough at the restaurant, that after quick drinks and a very long line to the bathroom, we headed back.

Even though the Maritime Festival is trying very hard not to be a festival just for drinking beer, the alcohol comsuption was still clearly the number one activity of the festival. We were the minority by walking the streets with no cans in our hands, and there were people everywhere sitting with their boxes of beer.

The atmosphere at the harbour was however different, because you couldn’t take your own drinks there. There was a lot less drinking, but it was also much more crowded. The harbour didn’t offer any kind of shade from the sun and the heat, so it was not easy being there either. There were a lot of places to stop for a drink, but the overcrowded terraces didn’t really attract stopping there with kids either.

I enjoyed my time at the Maritime Festival the most right when we got there: when we were enjoying the day by the sea at the seapark with my friends. We were barbecuing on grills that were provided by the city and we drank coffee from our own flasks. The razzle and the dazzle were somewhere very far away.

From the Maritime Festival in my childhood I remember the good atmosphere. No doubt people were drinking too much alcohol also back then, but it was alway fun at the terraces, that were run by sports clubs and other organizations. People went from one terrace to another seeing old acquaintances and meeting new ones. Every terrace had kids and teenagers working at them.

This time we ended our trip by taking a short toilet break at the legendary harbour restaurant Kairo. As I was walking back to the parking lot with my 6-year-old, she kept wondering why people had to be so drunk there. We’ve never had this conversation anywhere else in the world – except in my home city. Oh how we Finns operate!

Verlan tehdasmuseo

Suomi-kohde numero 27: Verla

Punnitusvaa’an viereen ovat painautuneet pienet jalanjäljet. Ne kuuluvat Maria Mattsonille, joka työskenteli kyseisen vaa’an ääressä yli 50 vuotta. Jäädessään eläkkeelle hän oli 77-vuotias.

Kun Verlan pahvitehdas lakkautettiin heinäkuussa 1964, työntekijöiden keski-ikä oli yli 70 vuotta. Lakkautuspäätös oli tehty jo 1950-luvulla, mutta Kymin Osakeyhtiö piti toiminnan käynnissä niin kauan kuin vanhat työntekijät jaksoivat töitä tehdä. Nuoremmat olivat jo siirtyneet yhtiön muihin tehtaisiin. Tällaista tehtaan alasajoa ei ole Suomen teollisuuden historiassa sen jälkeen nähty.

Verla

Unescon maailmanperintökohde

Suomesta löytyy seitsemän kohdetta, jotka on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon. Näistä Merenkurkun saaristo on ainoa luontokohde, kun taas muut kuusi ovat kulttuurikohteita.

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas hyväksyttiin luetteloon vuonna 1996. Vuonna 1872 perustettu Verlan puuhiomo ehti toimia tehtaana vuoteen 1964 asti, jolloin sen omistanut Kymin Osakeyhtiö lakkautti tehtaan. Tilat ja laitteet saivat olla paikoillaan vuoteen 1972 asti, jolloin tehtaan perustamisen satavuotisjuhlan kunniaksi paikka avattiin museona.

Verla

Verla

Tehtaan tiloihin pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla, joita järjestetään tasatunnein. Näillä kierroksilla kuulee varmasti myös Maria Matssonista, josta on kasvanut eräänlainen Verlan puuhiomon ikoni.

Tehtaan alueelle on vapaa pääsy ja myös erittäin pieneen perusnäyttelyyn pääsee tutustumaan maksutta. Suosittelen kuitenkin lämpimästi opastettua kierrosta, sillä harvassa paikassa pääsee tutustumaan tehtaaseen, jossa ei ole muutettu mitään toiminnan lakkauttamisen jälkeen. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas edustavat suomalaisen puuteollisuuden varhaista aikaa, jolloin työtavat olivat hyvin yksinkertaiset, ja jolloin ihmiset tekivät suurimman osan työstä.

Verla

Verla

Tehtaan alueelta löytyy varsinaisten hiomo- ja tehdasrakennusten lisäksi muun muassa pahvikollivarasto, jossa vielä 1990-luvun alussa järjestettiin lauantaitansseja. Tuolloin rakennusta kutsuttiin Riemuriiheksi, jonka lavalle nousivat joka lauantai Hugo Mullqvist ja Jytyorkesteri. Tuon riihen lattialla minäkin opettelin tanssimaan valssia ja tangoa, ja istuin seinustan penkillä tarkkailemassa suomalaista tanssilavakäyttäytymistä. Unesco-aseman seurauksena tanssit jouduttiin siirtämään pois arvorakennuksesta, joka tänä päivänä toimii esimerkiksi näyttelytilana. Tänä kesänä riihessä on ollut näytteillä paikallisen luontokuvaajan Lassi Kujalan hienoja eläinkuvia.

Verla

Verla

Riemuriihen pihalla minä seurasin suomalaisen kesäillan seremonioita: sitä, kuinka miehet seisoivat tupakkaringissä, ja naiset kävelivät hameenhelmat heiluen metsänreunan ulkohuussiin. Tänä päivänä vanhaan tallirakennukseen on rakennettu suuret ja modernit vessat, joissa riittää koppeja pitkässä rivissä.

Rannassa päivystivät nuoret, jotka olivat tulleet tapaamaan toisiaan lauantai-iltana. Tytöt ja pojat istuskelivat kivillä ja yrittivät vaivihkaa naukkailla juomapulloistaan. Pojat pärisyttivät mopojaan ja tytöt hihittivät käytökselle. Minä olin vielä liian nuori heidän seuraansa, mutta jotain oudon kiehtovaa toiminnassa silti oli.

Verla

Verla

Verla

Tänä päivänä pihapiiristä löytyy myös ravintola ja erilaisia kauppoja, joissa myydään paikallisia tuotteita, kuten Kouvolan lakritsia ja Kouvola-kahvia.

Verla

Verla

Verla

Yksi mielenkiintoisimmista on myllymakasiinissa sijaitseva Viiniverlan myymälä, josta saa tilan omia luomuviinejä, sekä esimerkiksi limuja ja siidereitä. Me testasimme erittäin hyvän makuista omenasiideriä, jossa prosenttejakin oli peräti 7,5. Ei siis mitään kevytjuomaa.

Verla

Verla

Verla

Lähimpänä parkkipaikkaa sijaitsee Patruunan pytinki, jossa ennen asui tehtaan isännöitsijä. Myöhemmin pytingissä on toiminut tilausravintola, mutta tällä hetkellä rakennusta remontoidaan uuteen käyttöön.

Verla

Verlan kylä

Verlan kylä on syntynyt tehtaan ympärille. Ennen tehtaan perustamista alueella ei ollut vakituista asutusta, kun jo 1900-luvun alkupuolella asukkaita oli yli 300. Tuohon aikaan kylällä toimi kolme kauppaa. Tänä päivänä Verlan kylällä on asukkaita vain muutama kymmen, mutta seudun kyläyhdistyksen alueella asukkaita on noin 200.

Lisäksi Verlan alueella on paljon kesäasukkaita ja tällaisena minäkin saavuin Verlaan 1980-luvun alkupuolella. Perheemme hankki muutama kilometri Verlan kylältä eteenpäin mökkitontin, johon rakennettiin pieni hirsimökki. Kirkasvetinen Jukajärvi oli ihana paikka viettää lapsuuden kesiä ja opetella uimaan ja sukeltamaan.

Verla

Vietimme mökillä paljon aikaa, joten ehdimme tutustua myös lähiseutuihin. Kävimme kaupassa Karppisella, joka oli siihen aikaan jo kylän ainoa kauppa. Kyösti Karppiselta tosin saikin kaiken, mitä vain keksi tarvita: me hankimme sieltä kaikenlaista ruoasta aina rakennustarvikkeisiin asti – jopa minun ensimmäinen herätyskelloni on ostettu Karppisen liikkeestä. Ja jos kaupasta ei jotain löytynyt – kauppias tilasi sitä välittömästi.

Verla

Kävimme myös kaupan naapurissa sijainneessa Verlan Kievarissa, jossa viimeistään kuuli paikallisuutiset. Vaikka Kievarin omistajat vaihtuivat moneen otteeseen vuosien mittaan, terassilta tehtaalle avautuvat näkymät pysyivät kuitenkin samanlaisina.

Verla

Kun lapsena ajoi Verlan kylän läpi monta kymmentä kertaa vuodessa, paikan arvoa ei tietenkään ymmärtänyt. Kävimme muutaman kerran museon kierroksilla, mutta silti paikka oli meille enemmän tanssipaikka, jossa pääsimme hetkeksi metsän keskeltä ihmisten ilmoille. Tehtaan piha ei ollut paikallisten yrittäjien kauppapaikka ja taidonnäyte, vaan se oli kyläläisten ja kesäasukkaiden kohtaamispaikka, jossa punatiiliset seinät toimivat tuttuna taustana suomalaiselle tanssilavaromantiikalle.

En varsinkaan osannut arvostaa kalliomaalauksia, jotka löytyvät aivan kylän keskustasta. Kahdeksasta hirvestä ja kolmesta ihmisestä koostuva kuvio on ajoitettu jopa 6000 vuoden päähän, mutta minulle se oli aina vain hauska leikki, jossa punaisesta töhrystä piti etsiä pari tunnistettavaa kuviota. Myöhemmin olen patikoinut pitkiä matkoja päästäkseni näkemään kalliomaalauksia, vaikka yksiä olen tuijottanut koko lapsuuteni.

Verla

Verla

Verla

Lyhyen matkan päästä löytyy myös Kokkokallion hiidenkirnu, josta on kaivettu maa-ainesta aina 3,2 metriin saakka. Tätä hiidenkirnua eivät tosin ole aina arvostaneet muutkaan kuin minä, sillä viimeksi minun siellä vieraillessani vuosia sitten sitä oli selvästi käytetty vessana. Ehkäpä hiidenkirnukin pysyy tänä päivänä puhtaampana.

Verla

Samalla tavalla kuin Verlan tehtaaseen jätettiin sen lakkauttamisen jälkeen tavarat paikoilleen, lähdin minäkin Verlasta vähin kantamuksin. Otin mukaani vanhat sinappilasit, istuin rantakivellä juomassa yhden jaloviinan ja ajoin pois. Mökki oli myyty.

Verla

Tänä kesänä palasin Verlaan ja tontin reunalle ensimmäistä kertaa 11 vuoteen. Tontille on kohonnut uusi mökki; Verlan tehtaasta on tullut suosittu turistikohde, jonka parkkipaikalle on jonoa. Asiat menevät eteenpäin, ja niinhän sen pitää ollakin.

Verla


Verla Groundwood and Mill

You can see tiny foot steps next to the old scale. They belong to Maria Mattson, who worked at that station for over 50 years. She was 77 years old when she retired.

When the Verla Groundwood and Board Mill was shut down in 1964, the average age of its employees was over 70 years. The owner of the Mill had decided to shut it down already in the 1950’s, but they decided to keep it running as long as the old employees wanted to work. The younger ones had already moved to other factories. There hasn’t been a shut down like this in the Finnish industry after that.

There are seven Unesco World Heritage Sites in Finland, and only one of them is a nature site. Verla Groundwood and Board Mill is also a cultural site and was accepted on list in 1996.

Verla Groundwood was founded in 1872 and as Groundwood and Board Mill operated until 1964. Everything was left as it was, so it was opened as a museum in 1972.

You can visit the Groundwood and Mill on a guided tour at summertime. You can visit the surroundings and a very small basic exhibition for free, but I definitely recommend taking a guided tour that starts every hour. The Groundwood and Mill represent the early stages of Finnish forest industry, and you don’t very often get to see an old factory with all the appliances still standing there. And at the guided tour you can also see Maria Mattson’s foot steps next to the scale.

Besides the Groundwood and Mill you can find other buildings in the area. There is for example an old warehouse, where we used to dance on Saturday evenings back in the 1980’s and 1990’s. I went there a lot when I was a child, and that’s where I learned to dance all the classic dances. That’s also where I learned everything about the behaviour and the customs that were practiced on light summer evenings. The dances had to move away from the building as it became a part of a Unesco Site, and these days you can see different kinds of exhibitions there. The exhibition this summer was by a local nature photographer Lassi Kujala.

You can also find different kinds of shops and a restaurant on site. One of the most interesting ones is a shop of a local wine producer Viiniverla, that sells its own organic wines there. We tried their apple cider that tasted very good and had plenty of alcohol in it.

The village of Verla was born around the factory. Before the factory there was no settlement there, but in the early 1900’s there were already 300 inhabitants there. Nowadays there are only about 30 permanent inhabitants, but there are about 200 inhabitants right around the village.

I arrived in Verla in the early 1980’s to stay at a summer place we had recently purchased. It was a wonderful place to spend my childhood summers and learn to swim.

We spent a lot of time there, so we also had time to get to know the surroundings. We did our shopping at the local store that was run by an older couple. You could find anything at their store – and if there was something you didn’t find, they’d order it for you right away.

We also visited the bar that was right next to the store. It had many owners during the years, but still it was the place to hear the local news. And the view from the terrace to the Groundwood and Mill was always equally interesting.

As we drove through the village tens of times every summer when I was a child, I never realised how remarkable the place was. We went on a guided tour at the museum a few times, but still it was more a place for having fun than a place with cultural value.

I didn’t even appreciate the old rock paintings right in the middle of the village. The 6000-year-old picture, that consists of eight moose and three men, used to be just a game for me: if I could see a figure in that red mass of paint. Later I’ve hiked long trails to see rock paintings, even though I’ve stared at one my entire childhood.

Close to the rock paintings there is also an ancient pothole, that is at least 3,2 meters deep. Many others besides me haven’t appreciated the pothole in the past, because last time I visited there years ago it had been used as a toilet. Hopefully it’s cleaner there nowadays.

The same way the things in the old Groundwood and Mill were left as they were, I also left Verla. I took with me a few glasses, had a shot of Finnish Jaloviina and drove away. The place had been sold away.

This summer I went back there after 11 years. There was a new shiny building at our old plot; Verla had become a very popular tourist destination. Things move on, and that’s the way it should be.

Typötyhjä matkakalenteri

En tiedä, mutta luulisin, että esiintyvästä taiteilijasta tuntuu suurin piirtein tältä, kun keikkakalenteri ammottaa tyhjyyttään.

Tietenkään minun tilannettani ei voi oikeasti verrata siihen: minun toimeentuloni ei ole riippuvainen tästä, ja tyhjän kalenterin sijaan minun kalenterini pursuaa kaikenlaisia menoja ja kinkereitä. Onhan se silti todella ärsyttävää, kun matkakalenteri on ihan tyhjä.

Kahden viikon päästä suuntaamme koko perheen voimin kolmeksi päiväksi Tanskaan. Tarkoituksena on ajella Billundiin ja viettää päivä Legolandissa, sillä kolmesta lapsesta vain yksi on päässyt siellä käymään. Ja helmikuussa Norwegian tarjosi ystävällisesti mahdollisuuden lunastaa 19 euron lentoja Kööpenhaminaan. Noiden kolmen päivän jälkeen meidän matkakalenterissamme ei ole yhden yhtä merkintää.

Kalenterin tyhjyydelle on pari konkreettista syytä: uudenlainen arki ja vanhanmallinen talous. Viimeiset kaksi ja puoli vuotta minä olen ollut kotona lasten kanssa – tärkein tehtäväni on ollut valmistaa heille viisi ateriaa päivässä ja viedä heidät ovesta ulos mielellään edes silloin tällöin. Palkkani on ollut sen mukainen: muutama sata euroa kotihoidontukea, jolla ei kovin kauas matkustella. Silti on matkusteltu.

Tänään torstaina meidän arkemme sai uudenlaisen muodon, kun yhden koululaisen lisäksi meillä on yksi eskarilainen ja yksi päiväkotilainen. Syyskuun alussa minä palaan takaisin päivätöihin. Kaiken tämän lisäksi kalenterista löytyy monenmoisia harrastuksia.

Matkojen varaaminen ei siis ole enää yhtä yksinkertaista kuin se on ollut viimeiset pari vuotta. En voi tarttua tarjouksiin, eikä miehen ylipuhuminen enää riitä toimenpiteeksi, sillä jotenkin lomista pitäisi sopia myös esimiehen kanssa. Enkä ehkä ihan vielä kehtaa ruveta soittelemaan omia lomasuunnitelmiani, kun en ole vielä edes palannut töihin. Onneksi lomapäiviä sentään on jäänyt säästöön.

Ja jollain keinoin tämä parin vuoden rahallisesti kuiva kausi myös pitäisi saada korjattua: ryhtyä taas tunnolliseksi lainanlyhentäjäksi ja maksaa pois luottokortteja. Kohta kun rahaa taas tulee enemmän, sitä täytyy myös käyttää laskujen maksamiseen.

Yritän nyt kuitenkin olla ahdistumatta tästä tilanteesta, jollaisessa en ole ennen ollut – ehkä tästä vielä kumpuaa uusia ajatuksia ja uusia seikkailuja. Meillä on kuitenkin loppusyksystä tiedossa parin viikon putkiremonttievakko, jonka tietysti muiden nurkkia mieluummin viettäisin jossain vähän kauempana kotoa.

Ja jos säästyneitä lomapäiviä ja rahoja malttaisi pantata vielä vuodenvaihteeseen asti, voisi päästä vähän pidemmälle juhlimaan synttäreitä. Tällä kertaa kun ne ovat pyöreitä!

Suunnitelmia ja haaveita siis on yhtä paljon kuin aina ennenkin – nyt vain se konkretia antaa vielä odottaa itseään. Sillä aikaa voin kuitenkin jatkaa ahkerointia, sillä kaikki tämän vuoden matkatkaan eivät ole vielä päätyneet blogiin asti.

Tämän jutun kuvat ovat muuten Instagramissa tämän kesän aikana julkaisemiani. Meidän kesämme koostui yhdessäolosta, pitkistä aamuista, valoisista illoista ja paljosta naurusta – sekä muutamasta mukavasta retkestä.

Jotain haikeaa tässä hetkessä kuitenkin on: syksy saapuu väistämättä. Hyvää sellaista kaikille!

Instagramista minut löydät nimellä @katjajankeri

Suomi-kohde numero 26: Aurajoki

*Yhteistyössä Pernod Ricard Finland ja Santa Helena -viinit

Miten mä pääsisin täältä rautatieasemalle? No se on tuol tois puol jokke. Milläköhän mä pääsisin sinne? No mee förillä.

Noin 70 kilometrin mittainen Aurajoki virtaa Turussa vajaan yhdeksän kilometrin matkan jakaen kaupungin kahtia lounas-koillissuunnassa. Joen itäpuolelta löytyvät Tuomiokirkko, Turun yliopisto ja Samppalinna, kun taas länsipuolelle jäävät Turun linna, Kakolanmäki ja se rautatieasema.

Aurajoen voi ylittää yhteensä yhdentoista sillan kautta. Kaupungin ensimmäinen silta, Vanhan Suurtorin kohdalta kulkenut Pennisilta tuhoutui Turun palossa vuonna 1827. Nykyisistä silloista vanhin on vuonna 1899 valmistunut Tuomiokirkkosilta, joka on aikojen saatossa muutettu puusillasta rautasillaksi.

Joen yli voi mennä myös sillä förillä: ilmaisella kaupunkilautalla, joka kuljettaa ihmisiä Aurajoen yli Kakolanmäen kohdalla. Vuonna 1903 aloittanut föri on Suomen ainoa kunnallinen ja maksuton jokilautta. Föri tuokin kaupunkiin tuulahduksen Amsterdamia, jossa lautat kuljettavat ihmisiä rannalta toiselle taukoamatta.

Turku

Aurajoen merkitystä Turulle on vaikea käsittää käymättä kaupungissa itse. Monia kaupunkeja ja kuntia halkoo joki, mutta missään muualla Suomessa en ole törmännyt keskusta-alueeseen, joka on rakentunut niin selkeästi joen kahdelle rannalle. Joen ylittäminen on arkipäivää, ja toisaalta joen vartta käveleminen on paras mahdollinen tapa viettää aikaa. Tässä suhteessa Turku muistuttaa Pariisia, jossa Seinen varret ja sen ylittävät sillat ovat yhtä oleellinen osa kaupunkia kuin vaikka Eiffelin torni.

Turku

Kotkassa ja Helsingissä asuneena merikaupunkilaisena minun on vaikea käsittää, että vahvasta merenrantakaupungin asemastaan huolimatta Turku ei tunnu merikaupungilta. Siellä on satama ja upea saaristo, ja Mayerin telakalta valmistuvat risteilijät tuovat töitä monelle kaupunkilaiselle, mutta silti meri ei näy kaupunkikuvassa. Meren sijaan elämä on keskittynyt Aurajoen rannoille ja sen ympäristöön, ja sitä kautta kaikki on pienemmässä mittakaavassa.

Minä vierailin Turussa heinäkuun lopulla Tall Ships Race -purjehduskilpailun aikaan. Olin matkassa Pernod Ricard Finlandin ja Santa Helena -viinien vieraana ja pääsin tutustumaan alkoholitehtaan toiminnan lisäksi myös Aurajoen varteen ja sen täyttäneeseen festivaaliin.

Turku

Turku

Ennakkoon olin odottanut eniten Suomen Joutsenen näkemistä. Vuonna 1902 Ranskassa rakennettu Suomen Laivaston entinen koululaiva seisoo nykyään museolaivana Forum Marinumin edessä. Suomen Joutsenelle pääsee vierailemaan, ja Tall Ships Racen aikana laivalle olivat asettuneet muun muassa kaupungin edustajat, sekä Yleisradio tekemään suoraa radiolähetystä.

Turku

Turku

Turku

Suomen Joutsenen vierestä löysin vanhan tuttavuuden, kun Bore-varustamon vuonna 1960 valmistunut S/S Bore toimii rannassa hotellina. Minä olen seilannut laivalla niin Viipurissa kuin Suezin kanavan kautta Punaiselle merellekin – tosin silloin laivan nimi oli Kristina Regina. Laiva on seissyt Aurajoessa vanhalla nimellään ja vanhoissa väreissään vuodesta 2010.

Turku

Aurajoen varren suurin yllättäjä oli minulle kuitenkin Forum Marinum. Vuonna 1999 perustettu mielenkiintoinen museo on erikoistunut Lounais-Suomen merenkulkuun ja erityisesti laivanrakentamiseen. Myös rakentamisen nykyvaiheet suurine risteilijöineen ovat edustettuna näyttelyssä. Forum Marinumista löytyy myös paikallisen Jouko Kurrin valtava perämoottorikokoelma, sekä Kultaranta-vene, jolla neljä presidenttiä – K.J. Ståhlberg, Lauri Kristian Relander, Kyösti Kallio ja J.K. Paasikivi – siirtyivät mantereelta kesäasunnolleen Kultarantaan. Museon ravintola Göranissa voi ihailla Göran Schildtin purjevenettä, jolla hän purjehti ympäri Välimerta.

Turku

Turku

Turku

Turku

Turku

Turku

Tall Ships Racen aikana oli helppo käsittää, miksi Aurajoen varrelle keskittynyt Turku on niin erilainen paikka kuin meren äärellä toimivat Helsinki ja Kotka. Kävin juuri viikkoa aiemmin Kotkassa katsomassa samoja purjelaivoja, jotka oli parkkeerattu pitkin satama-aluetta. Satama oli täynnä laivoja, mutta niitä oli vaikea verrata toisiinsa – kaikki näyttivät suurilta.

Aurajoessa taas laivat olivat vieri vieressä joen kahdella puolella: joki oli siis aivan täynnä purjelaivoja. Laivat vertautuivat toisiinsa ja suurimmat erottuivat helposti. Laivojen väki myös pystyi vilkuttelemaan kannelta toiselle ja he olivat selvästi kontaktissa toisiinsa. Tapahtumasta tulivat purjehduskilpailua enemmän mieleen purjelaivojen kokoontumisajot, joissa tärkeintä oli toisiin tutustuminen.

Turku

Turku

Turku

Aurajoki erottaa Turun kaksi puolta, mutta ne ovat silti tarpeeksi lähellä, että rannalta toiselle voi vilkutella. Meren äärellä seuraava ranta on jossain niin kaukana, ettei siitä voi olla edes varma – joki taas erottaa vain näennäisesti. Ja kun meren rantaa vihmovat myrskytuulet ja vieraat henkäykset, joen rannat ovat suojassa muutokselta. Kaikki voi pysyä ennallaan.

Turku


The dialect in Turku – the former capital of Finland – is like a different language to someone born and raised in the eastern part of the country. All the words are missing their lasts vowels, but there sure are plenty of consonants.

Turku is devided by the river Aurajoki, that is 70 kilometers long and runs nine kilometers through the city. You can find all the biggest attractions and sights just next to the river.

The river can be crossed through eleven bridges. The first bridge in the city was ruined in the big fire of Turku in 1827. The oldest of the modern bridges is from 1899 and was later altered from wooden bridge to iron bridge.

You can also take the ”föri” across the river. Föri is a city ferry that takes people cross the river free of charge. It started running in 1903 and is the only communal and free ferry in Finland. Föri brings a breath of Amsterdam to Turku, with the ferry being a normal part of everyday life.

It’s hard to realize the meaning of Aurajoki to Turku without visiting the city yourself. Many cities are crossed by rivers, but Turku is the only city I’ve seen in Finland, that is so significantly built on the river banks. That part reminds me of Paris, where Seine is as important to the city as the Eiffel Tower.

As someone who’s lived all her life by the sea, it’s hard for me to realize that even though Turku is a city by the sea, it doesn’t feel like it. Turku has a big harbour and a magnificant archipelago, and many of the world’s largest cruise ships are built at the Mayer Shipyard in Turku, the proximity of the sea is not that visible in Turku. The city is much more focused on the river.

I visited Turku in the end of July, when it was hosting the Tall Ships Race sailing competition. I was there as a guest of Pernod Ricard Finland and Santa Helena Wines, and I got to visit Pernod Ricard’s factory, but also Aurajoki and the festival there.

Beforehand I was looking forward to the Suomen Joutsen the most. This ship – The Swan of Finland – is the former school ship of the Finnish Navy, and is now located in Aurajoki. It has been turned in to a museum and can be visited.

Right next to Suomen Joutsen I found an old friend of mine. S/S Bore is a ship that was built in 1960 and is now operating as a hotel. I’ve sailed the ship in the Baltic Sea and also through the Suez Canal to the Red Sea. Back then the ship was called Kristina Regina. Now the ship has been located in Aurajoki with its old name and colours since 2010.

The biggest surprise for me was Forum Marinum. This interesting museum was opened in 1999 and is specialized in shipping in southwestern Finland and also Finnish shipbuilding. The large cruise ships are also represented there, as well as a very large private collection of outboard motors and the Kultaranta-boat, that used to take Finnish presidents to their summer residence in Naantali. In the restaurant of Forum Marinum you can also admire the beautiful wooden sail boat of Finnish author Göran Schildt, who used to sail his boat in the Mediterranean.

During the Tall Ships Race it’s easy to see, why Turku, that is located on the banks of Aurajoki is so different from Helsinki and Kotka. I had been to Kotka just a week earlier to see the same large sailboats. In Kotka the ships had been located in the big harbour, where it was hard to tell them apart.

In Turku all the large ships had been sailed to the narrow river, so that the river was filled with large sailboats. People on the boats could wave at each other and clearly they were more in contact. The event reminded me more of a reunion than a race – and that was a good thing.

Aurajoki devides the two parts of Turku, but still they are close enough to be in contact with each other. When you look at the sea, you can’t tell where the opposite shore is, but the river only separates you seemingly. And when the sea shore is afflicted by the storms and foreign winds, the river banks are protected from the change. Everything can remain as it is.

Tallinna lasten kanssa

Tallinna on matkakohteena meille suomalaisille usein liian helppo: siellä on tullut käytyä jo vuosikymmeniä, ja vanhankaupungin kaduilta on vaikea päästä pidemmälle. Kaikki tuntuu jo niin nähdyltä ja koetulta, eivätkä lapset innostu enää yhtään vanhoista muureista tai mukulakivikaduista.

Tallinnasta löytyy myös paljon muuta: isoja puistoja, hiekkarantaa ja jopa metsää. Erilaisista vaihtoehdoista kannattaa ottaa selvää etukäteen, jolloin voi harhailun sijaan suunnata suoraan lauttarannasta haluamaansa suuntaan. Minä kokosin yhteen muutamia kohteita, joista me olemme viime aikoina nauttineet.

Kadriorgin puisto

Me keksimme vasta tänä kesänä mennä Kadriorgin puistoon, joka sijaitsee vanhankaupungin itäpuolella. Valtavassa puistossa on linna ja useita museoita, joista nykytaiteen museo Kumu lienee suomalaisille tutuin. Lapsille Kadriorgin tärkeimmät kohteet ovat kuitenkin Miiamillan lastenmuseo ja sen edessä oleva leikkipuisto.

Tallinna

Miiamilla on museo, jossa lapset pääsevät leikkimään ja kokeilemaan asioita. Se sijaitsee matalassa puutalossa, jossa on myös kahvila. Meidän vierailupäivänämme museo oli valitettavasti suljettu, joten hyvästä yrityksestä huolimatta emme päässeet sinne tutustumaan.

Tallinna

Tallinna

Tallinna

Onneksi meitä kuitenkin helli kaunis helluntaisää, joten lapset viihtyivät leikkipuistossa paremmin kuin hyvin. Aika olisikin ehkä loppunut kesken, jos olisimme menneet vielä museoon, sillä leikkipuistossakin riitti tutkimista. Puisto oli rajattu järkevästi kahteen alueeseen, joista toinen oli suunnattu viisivuotiaille ja sitä nuoremmille, kun taas toinen puoli oli haastavine laitteineen selvästi isompien puoli.

Tallinna

Tallinna

Leikkipuiston viereen oli myös taktisesti sijoitettu maksullinen tivoli, johon lapset olisivat tietenkin halunneet. Kolmen euron laiteliput tuntuivat kuitenkin niin kalliilta, että lapset saivat tyytyä ilmaisen leikkipuiston tarjontaan.

Nukketeatterimuseo Nuku

Tallinna

Jos kuitenkin päätyy lasten kanssa vanhaankaupunkiin, kannattaa piipahtaa myös Nukketeatterimuseo Nukussa. Museo ei ole suuren suuri, mutta siellä riittää katseltavaa ja ihmeteltävää lapsille. He voivat tehdä omia nukketeatteriesityksiään ja varjoteatteria, tai kokeilla marionettinuken käsittelyä. Me vierailimme siellä toukokuisena sunnuntaipäivänä, ja olimme lähes ainoat vierailijat.

Tallinna

Tallinna

Tallinna

Nukussa suosittelen lämpimästi myös sen kahvilaa, ja erityisesti kahvilan takahuonetta. Pöytien viereltä löytyy laaja valikoima erilaisia leluja, joilla lapset voivat leikkiä sillä aikaa kun vanhemmat nauttivat ansaitut päiväkahvit.

Tallinna

Telliskiven alue

Minunlaiselleni Berliini-fanille Tallinnassa sopii erityisesti Telliskivi. Rautatieaseman takana sijaitseva alue on viime vuosina kokenut muodonmuutoksen, kun vanhoja junahalleja on remontoitu esimerkiksi ravintoloiksi. Hallien välissä menee pieniä kujia, joita pitkin lasten on hyvä juoksennella.

Tallinna

Telliskiven F-hallista löytyy yksi kaupungin puhutuimmista ravintoloista: F-hoone. Me kävimme siellä syömässä ystäväperheen suosituksesta. Ravintola olikin mukava ja rento, ja lapset viihtyivät leikkihuoneessa. Ruoka oli hyvää ja kohtuuhintaista. Suosittelen kuitenkin varaamaan pöydän ja reilusti aikaa: ravintola nimittäin on usein täynnä, eikä keittiö ole nopeimmasta päästä. Meitä pieni hitaus ei haitannut, sillä meillä oli koko sunnuntai-ilta aikaa viettää siellä.

Tallinna

Parhaimmillaan F-hoone olisi kuitenkin ehkä toiminut meille niin, että olisimme istuneet ulkoterassilla, jonka vieressä oli pieni leikkipuisto lapsille. Leikkipuiston lasten lisäksi ääntä tuottivat iloiset aikuiset, jotka pelasivat pöytätennistä. Siellä paikka minusta eniten muistuttikin Berliiniä.

Tallinna

Lennusadam

Entinen lentosatama Lennusadam on joitakin vuosia sitten muutettu hienoksi merimuseoksi. Museon vetonaula on sukellusvene, jonka sisälle pääsee kuvittelemaan itsensä merten syvyyksiin. Muutakin meriaiheista nähtävää ja tutkittavaa museosta löytyy myös lapsille.

Lennusadamin ympäristöä voi muutenkin suositella lasten kanssa. Museon pihassa on leikkipaikka, jonka puusta rakennettuun laivaan lapset pääsevät kiipeilemään ja leikkimään. Kesäaikaan satamasta löytyy myös kahviloita ja terasseja, joissa voi tankata.

Lennusadamin vieressä on myös Patarein entinen vankila, jonka sulkeutuminen viime syksynä jäi harmittamaan kovasti. Vankila oli niin huonokuntoinen, että sen pitäminen avoinna yleisölle olisi vaatinut mittavia korjaustoimia, joiden maksajaksi mikään taho ei ollut valmis ryhtymään. Sinällään Patarei ei ehkä olisi ollut lapsille sopiva vierailukohde, mutta sen ympäristöstä saattaa edelleen löytyä mielenkiintoista tutkittavaa.

Tallinna

Helppoja ruokapaikkoja

Tämän kesäisellä matkallamme iloinen yllätys oli Lido-niminen ravintola kauppakeskus Solariksessa. Lido on latvialainen ketju, jonka ravintoloissa aterian saa koota itse erilaisista valmiista komponenteista. Ainakin lounasaikaan se näytti olevan paikallisen työväen suosiossa. Ensimmäistä kertaa Lidoon mennessä kannattaa varata aikaa tutkailulle – valinnan varaa on nimittäin todella paljon. Paikalle on tyypillistä myös se, että kaikki maksaa erikseen: jopa ketsuppi maksoi 60 senttiä, joten lorautinkin sitä lautaselle reilun annoksen.

Minä valitsin tarjottimelleni annoksen pelmenejä (3 euroa), kana-ceasar -salaatin (4 euroa), sekä lapsille ranskalaisia (1.55 euroa) ja ketsuppia (0.60 euroa), sekä lohivartaan (5.50 euroa). Näistä kalleimman eli lohivartaan olisin myös voinut jättää pois, sillä lapset täyttivät vatsansa valtavalla ranskalaisannoksella.

Hienoa Lidossa on myös se, että ruokaa voi käydä hakemassa osissa: ensin voi käydä hakemassa jotain, ja myöhemmin täydentää lautasta, jos vielä jää nälkä. Varsinkin lasten kanssa tämän on kullanarvoinen asia, sillä valmiit annokset meinaavat aina jäädä lautaselle.

Tallinna

Tallinna

Keväällä pääsin myös kokeilemaan kehuttua Manna La Roosa -ravintolaa. Tarkoituksenamme oli mennä vieläkin kehutumpaan Tai Bohiin, mutta se oli jostain syystä sunnuntaipäivänä suljettu. Manna La Roosa avasi ovensa juuri sopivasti meidän lounasaikaamme, ja saimmekin ruokailla lähes ainoina asiakkaina.

Tallinna

Manna La Roosan suurin valtti lasten kanssa on sen sisustus. Koko sisustus on kerätty yksittäisistä esineistä, joita on mukava tutkia. Pöytäpintoihin on maalattu kuvia, ja jokaisen nurkan takaa löytyy erilainen teema erilaisine esineineen. Rauhallista ateriaa toivovalle aikuiselle paikka saattaa aiheuttaa päänsärkyä, mutta lapset jaksoivat tutkia yksityiskohtia loputtomiin.

Tallinna

Tallinna

Tallinna

Ruoka sinänsä oli hyvin tavallista, mutta kiitosta täytyy antaa lasten vaihtoehdoille. Manna La Roosassa ne olivat kanaa tai lohta perunoiden kanssa. Esimerkiksi lohi ja ranskalaiset muutaman kasviksen kanssa olivat oikein hyvä ja terveellinen vaihtoehto – varsinkin, kun hintaa oli vain muutama euro. Myös päivän pasta toimi seitsemän euron arvoisesti.

Tallinna

Tallinna

Tallinna

Leluostoksille

Tallinnaan suuntaavan suomalaisen kannattaa unohtaa vanhat ajat, jolloin ajettiin taksilla Mustamäen torille ostamaan piraattiverkkareita ja karkkeja. Tänä päivänä Tallinna on länsimainen ostospaikka siinä missä Helsinkikin – ja hinnat ovat sen mukaiset. Enää ei voi olettaa saavansa tavaroita pilkkahintaan, vaan esimerkiksi lelut maksavat saman verran kuin Suomessakin. Valikoima saattaa kuitenkin olla erilainen.

Tallinna

Kaupungin paras leluvalikoima löytyy luultavasti Kaubamajan yläkerrasta. Sieltä löytyvät kaikki tunnetuimmat lelumerkit ja valinnanvaraa on paljon. Kannattaa kuitenkin katsoa hintalappuja, sillä esimerkiksi Legot maksavat enemmän kuin Suomessa. Yhtä kerrosta alempaa löytyy myös lapsille mukava leikkipaikka. Sinne voi mennä yhdessä lapsen kanssa tai lapsen voi jättää henkilökunnan valvottavaksi. Leikkipaikka on maksullinen, mutta kuittia vastaan saa tunnin ilmaista leikkiaikaa.

Tallinna

Mitä seuraavaksi?

Mihin sitten suuntaisin seuraavilla Tallinnan matkoillani? Ehdottomasti takaisin Kadriorgin puistoon ja MiiaMillan lastenmuseoon. Tekisin myös retken Piritan alueelle, jonka hiekkarannat ja tv-torni olisivat varmasti lasten mieleen.

Siinä missä Telliskiven alueen sanotaan olevan jo vähän pois muodista, kaupungin trendikkäimmät hahmot suuntaavat nyt esimerkiksi Koplin alueelle. Vaikken itse trendien perässä menisikään, epäilen, että sieltä voisi vielä löytyä rentoja asuinalueita – ja sitä kautta mukavia leikkipaikkoja lapsille.

Tallinna

Sen kuitenkin tiedän, että seuraavillakin vierailuillani aion suunnata pois kaupungin ydinkeskustasta ja lähteä tutkimaan uusia kulmia. Kesäkuussa nimittäin onnistuimme matkustamaan raitiovaunulla – ja viimein jopa maksamaan matkan. Vaikka maksaminen olikin hankalampaa kuin monessa maailman suurkaupungissa, uskaltaisin kokeilla sitä uudelleen, ja seuraavalla kerralla uskaltaisin ajella myös hieman kauemmas.

Tallinna nimittäin on paljon muutakin kuin keskiaikainen keskusta!

Suomi-kohde numero 25: Lauttamatka Turun saaristossa

Ramppi laskeutuu alas, portit aukeavat. Vaihde päälle ja eteenpäin. Paikallisten jono menee ensin, sitten on muiden vuoro. Oma paikka mahdollisimman läheltä edellä olevaa autoa ja käsijarru päälle. Sitten varovasti ulos autosta ihailemaan maisemia.

Jos ei ehdi kiertää koko Saariston rengastietä, kannattaa ehdottomasti tehdä edes yksi lauttamatka Turun saaristossa. Jo pelkästään se hetki, kun lautta nytkähtää liikkeelle ja alkaa lipua kohti määräasemaa, on kokemisen arvoinen. Yleensä saariston kauneuden ja monimuotoisuuden näkee jo heti matkan alusta lähtien.

Saariston rengastie

Minusta lauttamatkoilla on myös mukava ajatella niitä ihmisiä, jotka tekevät tuon matkan mahdollisesti joka päivä. Saaristossa asuu vielä paljon ihmisiä, jotka käyvät töissä tai kaupassa toisella saarella. Jopa terveysasemat toimivat kiertävällä väellä.

Talvisin merellä liikkuminen on kylmää puuhaa, mutta silloin muita menijöitä on vähemmän. Kesällä taas ilma on yleensä kauniimpi, mutta lauttasatamat ovat täynnä lautalle pyrkijöitä. Etenkin juhannusruuhkat Korppoon lauttasatamassa ovat legendaarisia, kun mökkiläiset ja muut juhlijat yrittävät päästä seuraavaan saareen.

Saariston rengastie

Saaristoon lähtevän kannattaakin aina muistaa, etteivät saaret ole vain vierailukohteita tai nähtävyyksiä, vaan niissä asuu ja työskentelee ihmisiä. Heille lauttamatka on samanlainen työmatka kuin meille matka bussilla tai metrolla. He vain eivät voi valita kulkuvälinettä ruuhkien mukaan.

Siksi kannattaakin aina vilkutella iloisesti autoille, jotka ajavat ensimmäisenä lauttoihin paikallisten etuoikeudella, sillä siinä saattaa mennä lounasravintolasi tarjoilija tai majapaikkasi huonesiivooja. Jokainen pääsee kyllä lauttaan vuorollaan.

Saariston rengastie


The ramp comes down and the gates are opened. You put on a gear and head forward. The locals go first, and then it’s your turn. You drive as close to the car in front of you as possible. You stop the engine and step out to admire the view.

If you haven’t got the time to drive the entire Archipelago Trail, I suggest you at least take one ferry ride in the archipelago. Just the moment, when the ferry takes its first nod forward and starts sliding towards the destination, is worth the trip. Usually you can see the beauty and complexity of the archipelago right from the start.

I also like to think about the people, who make that journey every day. There are still many people living in and working at those islands.

It’s not as pleasant in the archipelago during the wintertime, but then there aren’t that many others going. Then in summertime, the weather is much nicer, but the ferries can get very crowded. Especially before Midsummer the traffic jam is legendary: everyone is trying to be at the festivities on time.

When you go out to the archipelago it’s always good to remember, that the islands are not just sights, but there are people living and working there. They take the ferry to work and back home, and it’s not as simple as when we take the bus or the subway. They can’t choose or change their plans, if there’s more traffic.

So when you see those local cars driving on to the ferry before you, you should just wave at them happily, because that might be the waiter who’ll serve you your lunch or the receptionist at the hotel where you’re staying at. Everyone gets their turn getting in.

Berliini lasten kanssa

Me poistumme harvoin kesällä Suomesta. Joitakin autoretkiä olemme tehneet esimerkiksi Norjan puolelle tai Viroon, mutta yleensä pysyttelemme visusti koti-Suomessa nauttimassa maamme parhaasta vuodenajasta.

Neljä vuotta sitten kuitenkin pakkasimme tavarat ja lapset ja lensimme kahdeksi viikoksi Berliiniin. Se oli meille jo kolmas kerta kaupungissa, ja jokaisella kerralla matkustimme sinne lasten kanssa. Viimeistään tuolla matkalla meille selvisi, että Berliini on maailman paras kohde lasten kanssa. Kaipaan sinne jatkuvasti vieläkin.

Koska viimeisimmästä matkastamme kaupunkiin lasten kanssa on kulunut jo niin kauan, on ehkä hyvä hetki laittaa ylös ne asiat, jotka mielestäni tekevät siitä niin lyömättömän kohteen lapsiperheille. Minua myös hieman painostettiin kollegani Katin toimesta, sillä hän yritti keväällä etsiä arkistoistani vinkkejä Berliiniä varten. Ei niitä löytynyt.

  1. Leikkipuistot

Ehdottomasti paras asia Berliinissä ovat leikkipuistot. Niitä on joka kulmalla ja ne ovat lähes poikkeuksetta parempia kuin missään muualla maailmassa. Parhaudesta eivät ehkä kaikki ole samaa mieltä, mutta minä olen pitänyt erityisesti siitä, että ne ovat kaikki erilaisia, ja antavat lapsille reilusti haasteita. Esimerkiksi Arkonaplatzin puusta tehty kiipeilyrakennelma on oikeasti niin korkea, että minua pelotti siinä. Pienen arkailun jälkeen lapset kuitenkin juoksivat sitä ylös alas minun pitäessäni jalat tiukasti maan tasalla.

Berliini

Berliinin leikkipuistot ovat kaukana suomalaisesta Lappset-maailmasta. Monet on rakennettu puusta hyvin ronskilla kädellä, eikä niissä varmasti ole seurattu suojamääräyksiä kaidevälien ja telinekorkeuksien osalta, mutta minä pidän niistä juuri siksi. Toisaalta kaupungista löytyy myös muovista ja metallista rakennettuja leikkipuistoja, kuten eräs mitteläinen avaruusaiheinen puisto, joka kesäkuun kuumuudessa todella muistutti jonkin planeetan pintaa.

Myöskään berliiniläiset lapset eivät ole saaneet oppejaan suomalaisessa leikkipuistossa. Suomen säännöt siitä, kuinka liukumäkeä ei saa kiivetä ylöspäin, voi jättää kotiin, koska niitä noudattamalla ei pääse koskaan laskemaan. Paikalliset lapset ovat vauhdikkaita ja ottavat oman tilansa, mutta samalla myös kohteliaita ja ystävällisiä. He eivät myöskään ala heti itkemään ensimmäisestä kolauksesta, vaan pudottuaan puhdistavat hiekat vaatteista ja jatkavat leikkejä.

Berliini

Ja jos jossain leikkipuistossa on omaan makuun liian vauhdikas meininki, voi aina lähteä johonkin toiseen puistoon, joka löytyy takuuvarmasti viimeistään korttelin päästä.

Berliini

Muita meidän testaamiamme hyviä leikkipuistoja ovat esimerkiksi Weichselplatz, Burg-am-See, Mauerpark, sekä Boxhagener Platz. Kaikkiin näihin paikkoihin löydät helpoiten kirjoittamalla puiston nimen Google Mapsiin ja seuraamalla ohjeita. Jos haluat etukäteen nähdä berliiniläisten leikkipuistojen variaatiota, kannattaa laittaa Googlen kuvahakuun ”spielplatz berlin”. Kahta samanlaista puistoa et kuvista varmasti löydä.

Berliini

2. Ruokailumahdollisuudet

Kaikki, jotka ovat käyneet ravintolassa syömässä yhden, kahden tai jopa kolmen lapsen kanssa, tietävät millainen sirkus se saattaa olla. Nälkäiset lapset kiljuvat pöydässä, kun keittiössä on ruuhkaa; kaikki potkivat pöydänjalkoja, kun eivät ole päässeet tarpeeksi juoksemaan ulkona; ja kaikki ruokailuvälineet on pudotettu lattialle ennen ensimmäistäkään ruokalajia, koska ne ovat ainoita leikkivälineitä.

Berliinissä sen sijaan syöminen on helppoa. Lähes kaikki ravintolat ovat lapsiystävällisiä eli niissä ei tarvitse istua selkä suorassa. Lapset ovat mukana syömässä ja heitä näkee paljon. Tällainen on esimerkiksi suosikkipitseriamme Il Casolare, jonka löytää aivan Landwehrkanalin rannalta. Terassin mutkattomat puupenkit tekevät tilanteesta niin epämuodollisen, että lapsetkin rentoutuvat välittömästi.

Berliini

Minun suosikkitapani syödä on kuitenkin noutoruoka, koska missään sitä ei saa niin helposti ja halvalla kuin Berliinissä. Lähes joka kulmalla on kioski, josta saa kolmen euron kebabeja ja falafelejä, joita on helppo kantaa myös leikkipuistoon. Iltaisin voi hakea asunnolle kasan vietnamilaista tai intialaista ruokaa, josta on helppo jakaa koko perheelle. Myös Babel Kastanienalleella on todettu hyväksi paikaksi, jonka suuresta lautasesta riittää syötävää isommallekin porukalle.

3. Museot ja nähtävyydet

Minä voisin kuluttaa Berliinissä viikkoja vain kierrellen leikkipuistoja. Jos ei kuitenkaan jaksa enää istua puupenkeillä ja kaivaa hiekkaa kengistään, voi tutustua myös kaupungin muuhun tarjontaan.

Vaikka lapset harvoin innostuvat museoista, on Berliinistä hyvä mahdollisuus löytää myös heitä kiinnostavia vaihtoehtoja. Esimerkiksi Pergamon-museo on antiikin temppeliä esittelevä museo, josta löytyy suuria kokonaisuuksia. Ainakin meidän lapsemme tykkäsivät kiipeillä Pergamonin valtavilla marmoriportailla ja ihailla Ishtarin sinikultaista porttia.

Berliini

Berliini

Meidän mieleemme on ollut myös elokuvamuseo, joka on rakennettu moneen tasoon. Vaikka lapset eivät moniakaan elokuvia tai niiden tähtiä tunnista, vetoavat esimerkiksi Marlene Dietrichin esiintymisasut myös kauneutta rakastavaan lapseen.

Lasten kanssa voi lähteä myös jokiristeilylle, joita lähtee esimerkiksi museoalue Museuinselin vierestä, sekä Friedrichstrassen juna-aseman luota. Risteilyt kestävät yleensä tunnista kahteen, minkä lapsikin usein jaksaa istua kyydissä – erityisesti jos mukaan on pakattu hyvät eväät. Jokilaivan kyydistä kaupungin näkee erilaisesta perspektiivistä.

Muista nähtävyyksistä kannattaa harkintaan ottaa myös televisiotorni Fernsehrturm. Meidän lapsemme eivät juuri innostuneet maisemista, mutta he nauttivat hurjasta hissimatkasta ja ottivat kaiken ilon irti tornin 70-lukulaisesta sisustuksesta. Teräsputkikalusteet ja puuviiluiset pinnat innostivat lapsia kiipeilemään ja pujottelemaan kalusteiden välissä. Myös yläbaarissa nautitut apfelschorlet saivat suurta kannatusta.

Berliini

Berliini

Jos haluaa kokea historian havinaa, kannattaa suunnata Treptower Parkiin tai Olympiastadionille. Treptower Park on kaupungin kaakkoisosaan rakennettu valtava neuvostosotilaiden muistomerkki. Se on suuruudessaan ja monumentaalisuudessaan niin vaikuttava, että jopa lapset tykkäsivät olla siellä.

Berliini

Berliini

Berliini

Myös Olympiastadionilla on aivan omat merkityksensä meille aikuisille ja lapsille. Jos meille paikasta tulevat mieleen vuoden 1936 olympialaiset ja tietty valtakunnankansleri, on se lapsille vain loputon juoksurata ja kiipeilyteline.

Berliini

Berliini

Berliini

4. Eläintarha

Berliinin eläintarha on kohde, jossa me olemme käyneet aina kaupungissa vieraillessamme. Sinne pääsee kätevästi lähijunalla, mutta oma ohjelmanumeronsa on myös kävellä sinne valtavan Tiergartenin puiston läpi. Puistossa vaeltaessaan on vaikea kuvitella, kuinka suuri puisto on jätetty rauhaan niin keskellä kaupunkia. Jo puistossa on paljon katseltavaa lapsille.

Berliini

Vaikka eläintarhat saattavat monissa paikoissa olla aika arveluttavia vierailukohteita, on Berliini minun mielestäni yksi parhaista vaihtoehdoista. Se on vihreä ja eläimillä on tilaa olla. Olen tosin kokenut siellä myös surullisia hetkiä: eläintarhan muutaman vuoden takainen vetonaula jääkarhu Knut oli aika surkea näky. Raivokohtaustensa takia muista eristetty jääkarhu yritti lähes helteisessä kelissä etsiytyä kallion koloon. Myöskään toista vetonaulaa jättipanda Bao Baoa en halunnut kauaa häiritä: se istui apaattisen näköisenä syömässä porkkanaa, kun valtava lauma ihmisiä tuijotti sitä lasin läpi vain muutaman sentin päässä. Molemmat vetonaulat kuolivat vain vähän aikaa vierailumme jälkeen. Ehkä eläintarha onkin hyvä paikka keskustella lasten kanssa elämistä ja niiden roolista meidän maailmassamme.

Berliini

Berliini

Parasta Berliinin eläintarhassa on minun mielestäni ollut sen leikkipaikka. Myös se on hieno ja vaativa, ja lapset viihtyisivät siellä loputtomiin. Leikkipaikan vieressä on luonnollisesti ravintola, jonka terassille pääsee syömään ja juomaan leikkimisen lomassa. Ainoa häiritsevä seikka leikkipaikassa on sen sijainti karhuaitauksen vieressä. Jotenkin en pystynyt olemaan rentona, kun nojailin kiipeilytelineeseen, ja kapean polun toisella puolella minua tuijotti valtava karhu.

Berliini

5. Puistopiknikit

Niin mukavia kuin leikkipuistot ovatkin, kannattaa Berliinissä suunnata eväiden kanssa muuallekin. Yksi parhaista paikoista siihen tarkoitukseen on entinen Tempelhofin lentokenttä, joka on säästetty suureksi puistoalueeksi. Nurmikolla on hyvä syödä eväitä ja pelata pihapelejä, ja entisillä kiitoradoilla voi juosta kilpaa.

P1040378

Me kokeilimme myös sunnuntaipiknikiä Volkspark Friedrichsheinissa, jonka nurmikot olivat täynnä pyhäpäivää viettäviä kaupunkilaisia. Paikalla oli suuria perheitä, pienempiä kaveriporukoita ja kaikkea mahdollista. Lähes jokaisella oli grilli kuumana, ja keskustelu kävi kovaan ääneen. Mekin olimme ostaneet kaupasta mukaan kertakäyttögrillin, jonka käyttöä suomalaisina sääntöriippuvaisina kuitenkin arastelimme. Roskiksen vierestä löysimme onneksi hylätyn pallogrillin, jonka päälle uskalsimme asetella kertakäyttögrillin ruoanlaittoa varten. Myöskään kämpille unohtunut korkkiruuvi ei pilannut päivää, sillä naapuriseurueesta löytyi heti apu tilanteeseen.

P1040386

6. Aikuisetkin viihtyvät

Berliinissä lasten on helppo viihtyä, sillä aikuisetkin viihtyvät. Minulle riittää yleensä se, että paikassa on rento ilmapiiri ja siellä on helppo elää. Berliinissä on aina ollut helppo löytää leikkipaikkoja, helppo löytää ruokaa ja helppo istua itse penkillä lasten leikkiessä.

Berliinissä myös saa juoda olutta leikkipuistoissa. Ei niin, että se olisi minulle leikkipuistoelämän edellytys, mutta pidän ajatuksesta, ettei aikuisten tehtävä ole vain seistä vahtimassa lapsiaan. Monien leikkipuistojen yhteydestä jopa löytyy jonkinlainen biergarten, johon vanhemmat voivat mennä siksi aikaa, kun lapset leikkivät puistossa. Yksi minun suosikeistani on Burg-am-See, jonka merirosvoaiheisen leikkipuiston yhteydessä on ulkoravintola, josta juomien lisäksi saa myös lapsille sopivaa syötävää.

Berliini

Toinen suuri suosikkimme on Golgata, jonka leikkipaikka tosin on sen verran syrjässä, ettei sinne näe ravintolasta. Golgatan leikkipaikalle paikalliset vanhemmat hakivat juomia ravintolan puolelta, kun taas meidän lapsemme halusivat nimenomaan viettää aikaa ravintolan puolella. Rantatuolein ja kiikuin varustettu ravintola, sekä kioskista myytävät makkarat ja hapankaalit vetosivat myös lapsiin.

Berliini

Berliiniin on tärkeintä pakata mukaan hieman seikkailumieltä ja rento asenne. Siellä ei missään nimessä kannata jäädä Brandenburgin portin ja muiden tunnetuimpien nähtävyyksien alueelle kävelemään, vaan kannattaa rohkeasti hypätä junan kyytiin ja matkustaa muihin kaupunginosiin. Esimerkiksi Friedrichshein ja Neukölln ovat alueita, joista löytyy lapsiperheille paljon tilaa olla ja leikkiä.

Jos taas kaipaa hieman etnisempää ja eksoottisempaa meininkiä, kannattaa suunnata Kreuzbergiin. Siellä pääsee nopeasti sukeltamaan pois Mittelle ja Prenzlauer Bergille tyypillisestä lapsiperhekuplasta ja näkee kaiken sen kirjon, josta kaupunki muodostuu.

Ja jos haluaa saada Berliinistä mahdollisimman paljon irti, kannattaa jättää tarkat päiväohjelmat jo lähtiessä kotiin. Toki voi laittaa ylös joitain kohteita, joissa haluaa käydä, mutta parhaimmillaan kaupunki on silloin, kun siellä voi kävellä rauhassa tarvitsematta kiirehtiä mihinkään. Koska se on aivan varmaa, että lapset haluavat pysähtyä joka ikisessä kadunkulmassa ja leikkipaikassa, eikä niistä kerran sinne mentyään ihan äkkiä pääse pois.

Ja jos sadepäivä pääsee yllättämään, kannattaa käyttää vähän aikaa myös KaDeWen leluosastolla, sillä se on iso ja hieno.

Berliini

Lisää Berliinistä pääset lukemaan näiden linkkien alta:

Opetuksia Berliinistä

Parasta Berliinissä

Berliinin paras kaupunginosa

Suomi-kohde numero 24: Saariston rengastie

Vuosi sitten aloitimme kesälomamme erikoisesta ilmansuunnasta: itään suuntautuvan mökkimatkan sijaan suuntasimme auton keulan kohti länttä ja Turun saariston rengastietä.

Saariston rengastie on noin 250 kilometrin pituinen matka, jonka varrella on yhdeksän lossia ja lauttaa, sekä 12 siltaa. Vuonna 1996 avattu rengastie lähtee Turusta ja kiertää muun muassa Nauvon, Kustavin ja Naantalin kautta takaisin Turkuun.

Me aloitimme matkamme ajamalla ensimmäisenä päivänä Nauvoon asti. Maisemat olivat kauniit ja meren läheisyys alkoi tuntua vahvemmin kilometri kilometriltä. Maisemat olivat ehkä vähän liiankin mielenkiintoiset, sillä niitä ihastellessani en huomannut nopeusrajoitusta, enkä varsinkaan tiekameraa, joka iloisesti väläytti valoaan kuvamme tallentuessa sen muistiin. Onneksi ylinopeutta oli sen verran vähän, että auton omistava mies pääsi tällä kertaa varoituksella.

Saariston rengastie

Nauvosta meidän reittimme jatkui toiseksi yöksi Iniöön ja kolmantena päivänä sieltä Naantaliin. Matkan varrella olisi ollut useita mielenkiintoisia vierailukohteita, kuten Kuusiston piispanlinnan rauniot, Finbyn jatulintarha Paraisilla, sekä Kustavin käsityökylä, mutta meidän matkaamme määritteli vatsatauti, jonka kourissa jokainen matkusti vuorollaan. Me siis jouduimme jättämään väliin kaikki ihanat näköalapaikat ja maatilamyymälät, ja sen sijaan ajamaan vain majapaikasta toiseen.

Nopeallakin etenemisellä Saariston rengastiestä on mahdollista saada paljon irti. Saaret ovat hyvin erilaisia ja maisemat muuttuvat matkan edetessä. Erityisesti kannattaa nauttia pidemmistä lauttamatkoista, kuten matkasta Houtskarin ja Iniön välillä, jossa on mahdollista nousta ulos autosta katselemaan maisemia kannelta. Lautan kannelta saaristo näyttäytyy ehkä kauneimmillaan.

Saariston rengastie

Saariston rengastie

Jos vain mahdollista, suosittelen kuitenkin ensisijaisesti varaamaan Saariston rengastielle runsaasti aikaa. Tien voi ajaa läpi myös nopeasti, mutta eniten matkasta saa irti, kun jaksaa poiketa suorimmalta tieltä, ja pysähtyä tutustumaan matkan varrella oleviin kyliin.

Rengastien voi kiertää myös polkupyörällä, ja pyöriä näkyi paljon etenkin lautoilla. Meillä eivät ehkä kunto ja kantokyky kestä sitä vielä vähään aikaan, mutta kehotan etenkin kovakuntoisia kokeilemaan myös tätä vaihtoehtoa.

Jos haluat vinkkejä hyviin majapaikkoihin Saariston rengastiellä, käy katsomassa pari hyvää vaihtoehtoa täältä. Jos taas haluat lukea enemmän matkailuhistoriamme ehkä erikoisimmasta matkasta, löydät sen täältä.

Saariston rengastie


One year ago we started our summer vacation in an unusual direction: in stead of heading east to our summer place we pointed our car west to visit the Archipelago Trail (also known as the Archipelago Ring Road) in Turku.

The Archipelago Trail is about 250 kilometres long, and has nine ferries and 12 bridges on the way. The trail was opened in 1996 and runs from Turku through for example Nauvo, Kustavi and Naantali. 

We started our trip by driving to Nauvo on our first day. The scenery was beautiful and we started to feel the proximity of the sea kilometre by kilometre. The view might have been just a bit too beautiful, because as I was admiring them I forgot to keep my eye on the speed limit, and got myself photographed by the control booth. Luckily I was driving just a bit too fast, so my husband, who owns the car, just got a warning out of it.

On the second day we continued our journey from Nauvo to Iniö, and from there to Naantali on the third day. There would have been plenty of interesting places to see on the way, but our trip was defined by the stomach flu we were all facing one by one. So in stead of all the beautiful spots for admiring the views and buying products from the local producers we just had to head from one accommodation to another. 

You can get a lot out of the trail even if you’re proceeding at a fast pace. The islands are all very different and the scenery keeps changing as you go on. I especially encourage you to enjoy the longer ferry rides, such as the one between Houtskari and Iniö, where you can step out of the car and see the archipelago at its finest.

And if possible, I recommend taking a lot of time driving through the Archipelago Trail. You can drive it even in a day, but you can get more out of it, if you leave the widest path and stop at the villages on the way.

You can also go on the trail by bike, and there were a lot of bikes especially on the ferries. Our capacity won’t be able to handle it for a while, but I encourage all you in good physical condition to try that too.

And if you want some good tips on accommodations by the Archipelago Trail, go see a couple of good options here. They are unfortunately only in Finnish, but by googling the names you can find information also in English.

Mökkihöperyyden karkoitusta: kesäpäivä Aquaparkissa ja Tykkimäessä

*Yhteistyössä Tykkimäki ja Visit Kouvola

Tämä kesä on kohdellut meitä hyvin. Vaikka lämpö antoi odottaa itseään heinäkuulle asti, olemme ehtineet viettää mökillä enemmän öitä kuin monena kesänä yhteensä. Kylmä ei ole haitannut, sillä vihdoin olosuhteet alkavat olla sellaiset, ettei mökiltä tee mieli paeta ensimmäisen sadekuuron iskiessä.

Samalla olemme kuitenkin tulleet testanneeksi ajan, jonka meidän lapsemme pystyvät olemaan mökillä yhtäjaksoisesti. Testin lopputulokseksi saimme kuusi päivää, joista viimeiset kaksi olivat jo hyvin tuskallisia.

Kuuden omalla tontilla vietetyn päivän jälkeen tuli enemmän kuin tarpeeseen päiväretkemme suureen kaupunkiin eli Kouvolaan ja sen huvipuistoon Tykkimäkeen. Tykkimäki tarjosi meille yhden päivän park hopper -rannekkeet, joilla pääsimme saman päivän aikana niin huvipuistoon kuin muutama vuosi sitten avattuun vesipuistoon Aquaparkiin.

Vesileikkejä Aquaparkissa

Kesällä 2014 Tykkimäki avasi uuden vetonaulan läheisen Käyrälammen rannalle, kun leirintäalueen viereen kohosi vesipuisto Aquapark. Vesipuiston avautuminen ei osunut parhaaseen mahdolliseen aikaan, sillä viimeiset kaksi kesää eivät kylmine ilmoineen ja suurine sademäärineen ole olleet kovinkaan otollisia vesipuistoelämälle.

Meille onneksi sattui lämmin ja aurinkoinen päivä. Täysin sattumaahan tämä ei tietenkään ollut, vaan tutkin tarkasti säätiedotuksia aurinkoisen ilman varalta. Vesisateessa en olisi halunnut lähteä vesipuistoa kokeilemaan. Ilma kuitenkin helli meitä koko maanantaipäivän, ja oli selvästi houkutellut muitakin lomalaisia niin vesipuistoon kuin viereiselle uimarannallekin.

Aquapark

Aquapark

Vesipuisto ei ole suuren suuri, mutta sieltä löytyy paljon kaikkea: kolme reilun kokoista allasta ja viisi isoa vesiliukumäkeä. Vesiliukumäkiin oli koko ajan pieni jono eli ne näyttivät selvästi olevan alueen vetonaula. Myös uima-altaat olivat täynnä iloisia lapsia – suurin osa vanhemmista näytti vetäytyneen rantatuoleille, tai sitten niihin liukumäkiin.

Aquapark

Meidän lapsemme ovat siitä epäkiitollisia puistokävijöitä, että he eivät ole hurjapäitä, eivätkä pidä kylmästä vedestä. Lämpimästä päivästä huolimatta kylmät uima-altaat eivät siis suuresti houkutelleet lapsia puoleensa, vaan mieluummin he loikoilivat rantatuoleilla ja söivät mukaan pakattuja eväitä. Meillä myös hieman kaipailtiin allasta, jossa ei koko ajan ruiskutettaisi kylmää vettä päälle: aivan matalimmassakin altaassa oli monenlaisia vesipyssyjä ja ruiskuttimia, joten pienin kääntyi heti ensimmäisen kasteen saatuaan takaisin tuoleille.

Monien paikalla olevien lasten ilmeet kuitenkin kertoivat ihan muuta: he nauttivat paikasta ja päivästä ihan täysillä. Minä ehkä ottaisinkin vesipuistoon mukaan hieman isommat lapset, jotka voisivat juosta alueella omaan tahtiinsa, ja osaisivat jo ottaa ilon irti liukumäistä ja ruiskuttimista. Ja jotka eivät kavahtaisi kylmää vettä.

Muuten Aquaparkin puitteet olivat kyllä kunnossa. Isot pukuhuoneet, suihkutilat ja saunat muistuttivat uimahallien vastaavia, ja säilytyslokeroita oli paljon. Alueelta löytyi niin juomia ja jäätelöä tarjoava Rantakioski kuin Ravintola Loiskekin, josta saisi syötävää kanakoreista kunnon ruoka-annoksiin. Ravintolalla on myös anniskeluoikeudet.

Altaiden ympärillä oli reilusti tuoleja, sekä nurmikkoa, jolla mahtui juoksentelemaan ja hyppimään, tai johon pystyi virittämään omat pyyhkeet tai viltit. Ainoastaan aurinkovarjoja olisi saanut olla enemmän: ainakin me olemme tottuneet virittämään tuolit varjoon, ja nyt vierailu pitikin aloittaa vapaiden aurinkovarjojen kyttäämisellä. Niitä kun ei voinut hakea mistään kioskista, vaan piti osata löytää pois lähtevä seurue, jonka tuolien vierestä kävi äkkiä nappaamassa varjon painavine jalkoineen.

Aquapark

Minusta Aquapark tuo mukavan lisän Käyrälammen maisemaan. Rakennustöiden alettua olin hieman skeptinen sen suhteen, miten leirintäalue ja uimaranta selviäisivät vesipuiston puristuksessa, mutta mielestäni yksiköt on nyt hyvin aseteltu vierekkäin toisiaan palvelemaan. Vaikka aita erottaa vesipuiston muusta uimarannasta, on esimerkiksi Rantakioski käytettävissä molemmilta puolilta. Samoin ravintolaan pääsee ilman vesipuistorannekettakin.

Aquapark on auki vain kesälomakaudella, joka tänä vuonna ajoittuu välille 10.6-13.8. Ainakin tänä vuonna sääennustukset lupailevat niitä todella lämpimiä ilmoja sinne elokuulle, joten ehkä puistoa kannattaisi pitää auki ainakin elokuun viikonloppuina.

Kiitämme

  • Monipuoliset altaat ja liukumäet
  • Hyvät pukuhuone- ja suihkutilat, sekä säilytyslokerot
  • Idyllinen kävelytie Tykkimäen parkkipaikalta leirintäalueelle ja sitä kautta Aquaparkiin

Moitimme

  • Kylmää vettä
  • Aurinkovarjojen vähyyttä
  • Aikaista sulkemisaikaa 13.8. Tämä tosin taitaa olla muutettavissa, jos säät elokuussa suosivat

Tykkimäki

Kustin ja Kertun luona Tykkimäellä

Yksi syy siihen, miksi meidän lapsemme eivät jaksaneet hirveän kauan Aquaparkissa olla, oli varmasti tieto iltapäivän Tykkimäki-vierailusta. Vaikka käymme Linnanmäellä monta kertaa vuodessa, oli Tykkimäki selvästi kohde, johon menemistä jännitettiin ja odotettiin innolla. Kukaan lapsista kun ei muistanut edellistä vierailuaan paikassa.

Tykkimäki on minun lapsuuteni huvipaikka. Kävin siellä ensimmäisen kerran toisen luokan luokkaretkellä keväällä 1987, jolloin huvipuisto oli ollut auki tasan vuoden. Muistan vielä käyntimme hevoskarusellissa ja Calypsossa – tuohon aikaan ei ollut rannekkeita, vaan saimme opettajalta rullan laitelippuja käytettäväksi.

Tykkimäki

Tykkimäen on ennen omistanut sama Lasten päivän säätiö, joka omistaa Linnanmäen. Tykkimäki irtautui omaksi yrityksekseen vuonna 2000, ja Lasten päivän säätiö luopui viimeisistä omistuksistaan vuonna 2005. Silti Tykkimäki on helppo edelleen nähdä Linnanmäen pikkuveljenä, ja suurin syy tähän ovat varmasti entiset Linnanmäen laitteet, jotka ovat löytäneet tiensä Tykkimäelle: esimerkiksi entinen Helsinki-pyörä on nykyään Kouvola-pyörä. Minun harmikseni vanha kunnon Enterprise oli tämän vierailun aikana pois käytöstä: sen kyytiin olisin taas mielelläni mennyt.

Tykkimäki

Edelliset vierailuni Tykkimäellä olen tehnyt keskimmäisen ollessa aivan vauva eli vuonna 2011. Vielä silloin alueelle pääsi ilmaiseksi, ja erityisesti isovanhemmat veivät esikoista innokkaasti katselemaan laitteita ja silittelemään maatilan eläimiä. Kun aluemaksu otettiin käyttöön vuonna 2014, käynnit ovat jääneet, sillä isolla porukalla rahalle on tuntunut olevan muutakin käyttöä.

Siksi olinkin tämän vierailun jälkeen erittäin positiivisesti yllättynyt: en muistanut, että Tykkimäellä on niin rauhallinen ja positiivinen tunnelma. Kun olen jo vuosia tottunut Linnanmäellä väistelemään laitteelta toiseen juoksevia esiteinejä ja sokerihumalassa raivoavia lapsia, Tykkimäellä mahtui todellakin kulkemaan. Alue on kompakti, eikä laitteisiin ollut juuri jonoa, joten kenenkään ei tarvinnut ryntäillä tai käyttää vippaskonsteja jonottamisessa. Yleensä kaikki pääsivät kyytiin, kun laite seuraavan kerran pysähtyi.

Tykkimäki

Minä myös huomasin suureksi yllätyksekseni, että meidän perheelle Tykkimäen rannekkeet ovat itse asiassa Linnanmäen rannekkeita järkevämpi ostos. Linnanmäellä lapset nimittäin haluavat mennä vain muutamaan laitteeseen, ja jos niissä on jonoa – kuten Vekkulassa aina on – aika menee jonottaessa niihin samoihin laitteisiin. Tykkimäellä sen sijaan on paljon enemmän laitteita, jotka sopivat näille meidän ei-niin-hurjista laitteista pitäville lapsille, emmekä edes ehtineet aloittaa laitteiden toista kierrosta. Vain Calypsoon ryntäsimme esikoisen kanssa vielä toiseen kertaan, sillä se oli häneltä ehdoton vaatimus.

Tykkimäki

Tykkimäeltä löytyy myös monia laitteita, joihin meidän alle 90-senttinen kuopuksemme pääsi meidän tai isosiskonsa kanssa. Hän ei tarvinnut omaa ranneketta, mutta silti hän pääsi moniin laitteisiin. Erityisen otettu hän oli Teekupeista, joita joutui Linnanmäellä vain katselemaan vierestä, kun siskot pyörivät niissä. Nyt hän pääsi hieman kevyempään versioon itsekin mukaan.

Erityisen suurta kiitosta annamme Tykkimäelle Minimaatilasta, jossa pääsee rapsuttamaan Hembölen tilan eläimiä. Varsinkin pienimmille mahdollisuus päästä harjaamaan lampaita ja syöttämään kaneille heiniä oli niin suuri kokemus, että olisimme voineet viettää siellä vaikka koko päivän. Eläinten alue on muutenkin rauhallinen pieni keidas kauempana huvipuistolaitteista ja muusta markkinameiningistä.

Tykkimäki

Tykkimäki

Mielenkiinnolla jäin myös katselemaan Atreenalin-kiipeilypaikkaa, jossa edetään erilaisia ratoja pitkin puiden välissä, välillä aika korkeallakin. Tällä kertaa emme ehtineet sitä testaamaan, vaikka sinnekin olisi rannekkeella päässyt. Se jäi kuitenkin ehdottomasti kiinnostamaan. Radan kiertäminen ei ole mikään lyhyt suoritus, sillä portilla varoitettiin odotusajan olevan vielä 30 minuuttia, vaikka jonossa oli vain viitisen henkilöä.

Tykkimäki

Meidän aikamme Tykkimäellä meni ohi hujauksessa. Missään välissä emme ehtineet käydä syömässä, vaikka vaihtoehtoja olisi löytynyt Kusti Burgerista buffet-pöytään. Emme myöskään ehtineet sisäleikkipaikka Mukkelis Makkelikseen, jossa olisi ollut trampoliineja ja pallomeriä. Löysimme aivan pienimpien laitteetkin vasta siinä vaiheessa, kun kuulutukset jo kertoivat huvipuiston sulkeutuvan puolen tunnin kuluttua. Onneksi jonoja ei ollut, joten leppäkerttujen ja satujunien kyytiin ehti vielä monta kertaa. Tuliaisostoksille ryntäsimme siinä vaiheessa, kun olisi jo pitänyt suunnata portista ulos.

Tykkimäki

Tykkimäellä on muuten joka torstai myös livemusiikkia. Tämän loppukesän artisteja näyttivät olevan Anssi Kela, Irina ja Yö, joiden keikkaa pääsee katsomaan, jos on ostanut rannekkeen. Pelkän aluelipun lisäksi keikkalipulle tulee hintaa 21 euroa (ennakkoon ostettuna 19 euroa). Me kävimme katsomassa lavalla esiintyvää taikuri Markku Purhoa ja mietimme koko ajan, että siinä pääsee ainakin katsomaan artisteja läheltä. Aika hieno mahdollisuus minun mielestäni nähdä lempiartistinsa.

Kiitämme

  • Paljon laitteita lapsille, jotka eivät ole hurjapäitä (sopivat siis myös meille vanhemmille)
  • Paljon laitteita, jotka saavat vanhemmat nostalgiselle tuulelle
  • Paljon laitteita pienimmille, joilla ei ole ranneketta
  • Minimaatila, jossa pääsee rapsuttelemaan eläimiä
  • Ilmaiset leikkipaikat, joissa pienimmätkin pääsevät peuhaamaan

Moitimme

  • Yleistä suomalaisten huvipuistojen hintatasoa: jäätelöpallo 3,30 euroa, kuppi kahvia 2,50 euroa. Viisihenkinen perhe ei kovin montaa kertaa tankkaa.

Tykkimäki

Park hopper -rannekeella kaikkiin puistoihin

Meillä olivat siis käytössämme Park hopper -rannekkeet, jotka mahdollistavat yhden päivän aikana sisäänpääsyn niin Tykkimäen huvipuistoon, Aquaparkin vesipuistoon kuin kauempana Prismassa sijaitsevaan Actionparkin sisäleikkipuistoon.

Actionparkin me vedimme päiväohjelmasta yli ensimmäisenä, koska sinne emme olisi ehtineet millään. Me olemme aika hitaita menijöitä, joten tiesimme jo kahdessa puistossa olevan täysi tekeminen. Actionpark olisi kyllä kiinnostanut meitä, sillä teemme mökin ruokaostokset useimmiten Prismassa. Ehkä joskus voisikin jättää ainakin osan lapsista Actionparkiin leikkimään, ettei tarvitsisi tutkia koko leluhyllyä läpi?

Aquaparkissa vietimme aikaa reilut pari tuntia. Tällä kertaa se oli meille ihan hyvä aika, mutta normaalissa tilanteessa varaisin sinnekin kokonaisen päivän. Sisäänpääsyn hinnalla kannattaisi ottaa ilo irti sen altaista ja saunafasiliteetista pidempään kuin vain pari tuntia. Kun vielä pakkaisi mukaan hyvät eväät – tai varautuisi hakemaan syötävää ravintolasta ja kioskista – lapset varmasti viihtyisivät alueella hyvin. Meidänkin lapsemme olisivat varmasti keksineet tekemistä, jos takaraivossa ei olisi koko ajan tykyttänyt tieto siitä, että kohta mennään Tykkimäkeen. Toki perheillä on erilaisia aktiivisuustasoja ja toiset tarvitsevat paljon aktiviteetteja päivään, mutta meille jo pelkästään Aquapark olisi riittänyt päivän ohjelmanumeroksi.

Tykkimäki

Tykkimäelle ehdimme noin kolmen aikaan iltapäivällä. Kun huvipuisto sulkeutui kello 20, olimme juuri ja juuri ehtineet koluta alueen läpi. Vaikka Tykkimäki on selvästi Linnanmäkeä pienempi alue, olisimme me saaneet kulutettua siellä paljon enemmän aikaa. Lapset olisivat koko ajan halunneet palata aiemmin käymiimme paikkoihin, ja esimerkiksi mainitsemani kiipeilypuisto jäi kokonaan kokeilematta. Meille siis kokonainen päiväkin Tykkimäellä olisi jäänyt luultavasti vähän lyhyeksi.

Minä en henkilökohtaisesti ostaisi meidän perheellemme yhden päivän Park hopper -rannekkeita (hinta yli 120-senttiseltä 47 euroa), vaan valitsisin yhden kohteen. Park hopper -rannekkeita saa myös kahdelle päivälle (hinta yli 120-senttiseltä 55 euroa), ja se olisikin meille paljon järkevämpi, jos olisimme päättäneet viettää kaksi päivää huvitusten parissa.

Tykkimäki

Kenelle Park hopper sopii?

  • Perheille, jotka pystyvät menemään täysillä koko päivän: trampoliinilta uima-altaaseen ja sieltä taivaalle pyörimään huvipuistolaitteeseen

Meidän päiväämme mahtui monta hienoa hetkeä ja päivällinen mummolassa puoli yhdeksän jälkeen nautittiin syvän väsymyksen tilassa. Väsyneen hiljaisuuden rikkoivat vain lasten pulppuavat tarinat kaikesta siitä, mitä päivän aikana oli nähty.

Tykkimäki

Minun mieleeni jäi kuitenkin yksi kokemus, joka kohosi muiden yläpuolelle. Yli 90-senttisille lapsille on Tykkimäen puolella tarjolla Ford-raitti, jossa saa ajaa pienellä ladattavalla autolla. Alue ei ole suuri, mutta sinne on rakennettu teitä, jalkakäytäviä ja ihan oikeita risteyksiä ryhmittymiskaistoineen. Siellä lapset saavat ajaa autoillaan ja harjoitella liikennesääntöjä. Lopuksi he saavat ajokortit.

Tietenkin lapset seilasivat ihan mihin sattui ja menivät vastaantulevien kaistalla ja ohittivat risteyksessä kiltisti odottavan kaverin, mutta ajamisen jälkeen oli kiva kertoa, mitä olisi pitänyt tehdä. Siinä yhdistyivät uuden oppiminen ja tekemisen ilo, sillä lapset olivat ihan huippuinnoissaan ajamisesta.

Harmittamaan jäi vain se, etteivät he ehtineet ajamaan useampaa kertaa.

Tykkimäki