Kymmenen kuvaa ja tarinaa vuoden varrelta

Kulunut matkavuosi ei ole ollut meidän aktiivisimpiamme. Kevätpuolella ehdimme tekemään muutaman matkan, mutta syksy on ollut aikamoista tarpomista: ei yhtään matkaa elokuun jälkeen. Olenkin taas moneen otteeseen muistanut, miksi yleensä lähdemme marraskuussa ulkomaille.

Matkatilanne on näkynyt myös minun instagramissani vuoden aikana: keväällä olen päässyt laittamaan näytille aurinkoisia matkakuvia niin Espanjasta kuin Hollannistakin, kun taas syksyn kuvat ovat olleet pilvisempiä. Onneksi sentään Suomen syksy tarjoaa hienoja värejä, joita on voinut tallentaa instagramiinkin.

Instagram Travel Thursdayn hengessä ajattelinkin nyt kaivaa instagramistani teille kymmenen matkakuvaa kuluneen vuoden ajalta. Nämä kuvat eivät ole niitä, jotka ovat keränneet eniten sydämiä, tai jotka ovat edes minun omia suosikkejani, vaan kaikkiin näihin kuviin liittyy jokin tarina, jota en ole vielä kertonut. Nyt saan vihdoin tilaisuuden kertoa.

Aloituskuvaan muuten ei liity mitään sen suurempaa tarinaa kuin, että oli juhannus. Olin juuri palannut Katalonian helteestä, mutta suomalainen ilta-aurinko heijastumassa metsän kukkiin vei sillä hetkellä voiton kaikista muista kokemuksista.

Aloitimme matkavuoden helmikuussa, kun lähdimme kiertelemään eteläistä Espanjaa pariksi viikoksi. Aurinkorannikon maine ei ollut aiemmin houkutellut, mutta monen muun tavoin mekin pääsimme todistamaan tuon maineen täysin vääräksi. Rannikolta löytyy niin paljon ihania paikkoja ja ainutlaatuista nähtävää, ettei sitä missään nimessä kannata väheksyä matkakohteiden joukossa.

Me totesimme jopa Marbellan miellyttäväksi matkakohteeksi. Teimme sinne vain päiväretken, mutta löysimme paljon kapeita kujia, valkoisia taloja ja vihreitä kasveja. Mandariinipuut olivat täydessä hedelmässä ja kukat kukkivat kaikissa väreissä – turistihelvetti oli siitä hyvin kaukana.

Andalusian matkamme kohokohta kuitenkin koitti matkan puolessa välissä, kun saavuimme majailemaan luomutilalle Viñuelan alueelle. Ajelimme pientä ja kiemuraista tietä ylös vuorille, mistä löysimme pienen mökkimme ja tämän maiseman.

Vuoret, omat oliivi- ja sitruunapuut, sekä talon kolme vahtikoiraa saivat meidät toivomaan, ettei sieltä tarvitsisi jatkaa matkaa ollenkaan. Onneksi sentään mökki oli sikäläiseen tapaan aika kylmä ja kostea, ja puukamiinaa oli vaikea saada lämpöiseksi ilman paksua savua, joten lähteminen ei harmittanut ihan niin paljon.

Silti tämä kokemus jäi päällimmäisenä mieleen ehkä koko matkailuvuodesta: kuinka löysimme jotain niin uutta ja aitoa, jota harvoin on kovista yrityksistä huolimatta löytänyt.

Saavuimme vuorille Casa Montes Negrosiin myöhään iltapäivällä, ja heti kohta sen jälkeen alkoivat vuohien kellot kalkattaa voimakkaina. Isäntämme kertoi paikallisen vuohipaimenen kuljettavan laumaansa ihan siitä talon vierestä, ja laumaa voisi mennä rauhassa ihailemaan.

Kohdattuamme keskellä tietä ison vuohilauman paimen tuli iloisena esittelemään meille lauman uusinta jäsentä: tämä oli ilmeisesti syntynyt siinä laidunnusretken aikana. Paimen kantoi poikasta kangassäkissä, mistä otti tämän tielle harjoittelemaan kävelemistä. Pieni karitsa yritti pysyä laajassa haara-asennossa, ja vieläpä päästä hieman eteenpäin.

Karitsa pääsi hiljalleen liikkeelle, mutta syöminen ei ollut yhtä helppoa. Paimenen avustuksesta huolimatta karitsa ei päässyt syömiseen kiinni, sillä emo pakeni koko ajan nälkäisen lapsensa edestä pois. Paimen avusti pientä nälkäistä karitsaa, ja vihdoin syöminen sujui edes vähän. Tästä sain todisteeksi pienen maitovanan karitsan suupielessä, samalla kun emo selvästi vielä toipui synnytyksestä.

Toukokuussa karkasimme miehen kanssa kahdestaan Amsterdamiin. Hänellä oli muistoja kaupungista kaukaisilta interrail-vuosilta, minulle taas kerta oli ensimmäinen. Vaikkemme mitään suuria kukkaihmisiä olekaan, piti meidän ottaa bussikyyti Keukenhofin puistoon, kun nyt tulppaaniaikaan olimme liikkeellä.

En voi sanoa, että valtavat tulppaanimeret olisivat minusta tehneet suurta fania vieläkään, mutta yllättävän kiva retki Keukenhofiin oli. Hauskinta siellä oli seurata ihmisiä, jotka menivät kukista aivan sekaisin. Myös mukuloiden myyntikioskissa kauppa kävi kuumana, kun ihmiset selasivat järjettömän paksuja kuvastoja tuliaisten kiilto silmissään. Mukuloita ei saa kasveihin liittyvien tullimääräysten vuoksi mukaansa, vaan ne toimitetaan suoraan jokaisen kotimaahan.

Minun katseeni kiinnittyi erityisesti tähän nunnanelikkoon, joka tutki kukkia ja vaikutti niistä yhtä lailla innostuneilta. Täytenä kontrastina tähän on etualan tulppaanilajike, joka on nimeltään Queen of the Night. Jotenkin nämä kaksi asiaa eivät mielessäni sovi yhteen.

Kesäkuussa taas oli perinteisen kesänaloitusmatkan aika. Tällä kertaa otimme auton alle ja lähdimme pyörimään Viroon. Pitkää ajoreittiä emme rakentaneet, vaan suuntasimme Pärnuun, ja sieltä Haapsalun kautta takaisin Tallinnaan. Olimme ajaneet Tallinnan ja Pärnun väliä aiemminkin, joten tiesimme matkan olevan nopeaa ja sujuvaa.

Yllätys oli kuitenkin suuri, kun lähtiessämme Pärnusta kohti Haapsalua tie ei missään vaiheessa leventynytkään suureksi maantieksi, vaan päinvastoin kapeni jopa tällaiseksi. Googlen kartoista emme osanneet päätellä tien kokoa, ja jokaisen käännöksen jälkeen varmistelimmekin moneen kertaan, että käännyimmehän varmasti oikealle tielle.

Siellä sitten köröttelimme yhden auton levyisellä hiekkatiellä hieman hitaampaa vauhtia kuin rajoitukset antoivat myöten – ja hyvä niin, koska tien laidalla kolme hirveä seurasivat menoamme. Matka-aika oli lopulta kuitenkin ihan se, minkä Google oli antanutkin, vaikka tien laatu ei ihan vastannut odotuksia.

Vuoden aikana ehdin käydä Espanjassa ja juuri Kataloniassa yhteensä kolme kertaa. Ensimmäinen matka oli juuri edellisen vuoden puolella, mutta matkoista viimeinen olikin sitten syvempi sukellus Barcelonan pohjoispuoliseen Kataloniaan.

Jo tuolloin lähestyvä kansanäänestys näkyi katukuvassa. Ihmiset ottivat kantaa lähinnä itsenäisyyden puolesta, vaikka kielteisiäkin kantoja epäilemättä löytyi. Tämän parvekkeen löysin Gironasta, jossa taloja oli koristeltu erityisen paljon paitsi itsenäisyyden, myös paikallisen jalkapallojoukkueen kannattamiseksi.

Lokakuussa sitten seurasinkin äänestystä täältä Suomesta käsin, enkä yhtään pitänyt näkemästäni. Olen pitänyt Espanjaa modernina EU-valtiona, mutta tuona päivänä se ei käyttäytynyt sillä tavalla – eikä ole käyttäytynyt sen jälkeenkään.

En ole matkoilla kovin tarkka majoituksen suhteen, mutta kesäkuisessa Kataloniassa minäkin kohtasin voittajani. Olin majoittuneena yhden makuuhuoneen apartementokseen, jossa oli minulle tilaa enemmän kuin tarpeeksi. Se, mitä sieltä kuitenkin puuttui, oli minkäänlainen ilmanvaihto. Hotelli mainosti ilmastointia, joka kuitenkin osoittautui lämmittimeksi, mikä ei ihan ollut tarpeellinen yli 30-asteisessa säässä.

Se hyvä puoli saunaksi muutetussa asunnossa oli, että olin pakotettu hyppäämään mereen saadakseni itseäni edes hetkeksi viilennettyä. Olen muuten tullut aika nirsoksi uimariksi, enkä luultavasti olisi syöksynyt mereen, jos en olisi ollut niin loppu pitkän ja hikisen päivän – ja vielä hikisemmän asunnon – jälkeen, joten tulipahan heitettyä talviturkki Välimereen. Vaihdoin asuntoa vielä samana iltana, joten kokeilu jäi yhteen kertaan.

 

Tätä maisemaa katselin lapsuudessa lauantai-iltaisin, kun Hugo Mullqvist ja Jytyorkesteri soittivat taustalla. Ulkona miehet seisoivat tupakkaringeissään, naiset hiipivät kesämekoissaan pihan perälle huussiin, ja nuoret tekivät vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen joko mopon pärinällä tai ihailevalla hihinällä. Jossain vaiheessa Verlan puuhiomo ja pahvitehdas luetteloitiin Unescon maailmanperintöluetteloon, ja tanssit joutuivat siirtymään kauemmas museoalueelta. Tänä päivänä Verla on yksi Suomen kesän hienoimmista vierailukohteista, jota käy ihailemassa jopa 30 000 ihmistä vuosittain. Tarina Verlasta ja minusta nyt blogissa – linkki biossa! ✨ 🇬🇧 When I was a child I used to watch this on many Saturday evenings. I saw men standing there smoking cigarettes, women going to the outhouse with their skirts flying in the wind and young boys and girls trying to impress the opposite sex. A band was playing in the background. Later Verla became a Unesco World Heritage Site, and the dances had to move away from the museum site. Today Verla is one of the most interesting cultural sights in Finland and about 30 000 people visit there every year. There's a story about me and Verla now on the blog – also in English. Link in bio! ✨ ☀️ #verla #verlantehdasmuseo #verlagroundwoodandmill #kouvola #visitkouvola #satasuomikohdetta #suomi100 #unescoworldheritagesite #tripdownmemorylane #matkabloggaaja #matkablogi #travelblogger #travelblog

A post shared by Katja Jankeri (@lahtoselvitetty) on

Heinäkuussa taas tein kesäretken menneisyyteen. Palasin 11 vuoden jälkeen takaisin Verlaan, jossa vietin lapsuuteni kesät. Mökin myymisen jälkeen en palannut takaisin vanhoille seuduille ennen kuin viime kesänä, kun menimme tavallisina turisteina katsomaan Unescon perintökohdetta.

Tehdasmiljöö on hieno, ja sitä on elävöitetty erilaisilla palveluilla, mutta minun vierailuni kohokohta oli vanha riihirakennus. Siellä vietin niin monta lapsuuteni lauantai-iltaa kuunnellen vanhaa tanssimusiikkia ja katsellen tanssivia aikuisia. Tanssinpa aika usein itsekin. Riihen ikkunoista katselin rantakoivuja ja järvimaisemaa, mutta tärkeintä seurattavaa olivat paikalliset teinit, joiden toiminta näytti omituiselta, mutta samaan aikaan kiinnostavalta. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, mistä siinä omituisessa näytelmässä oli kyse.

Vuoden viimeinen matkamme oli viikonloppureissu Tanskaan. Matkan pääkohde oli Legoland, mutta tuttuun tapaan aivan muut asiat nousivat pääosaan – kuten nämä hevoset. Olin varannut meille toiseksi yöksi majoituksen maatilalta läheltä Billundia. Ajattelin, että on kiva nähdä myös Tanskan maaseutua ennen syöksymistä legomaailmaan. Tilalla oli eläimiä, sekä suuri piha leikkimistä varten.

Alkuillasta talon isäntä tuli keskeyttämään ruokailumme kysyäkseen, haluaisimmeko lähteä hevosajelulle. Hän lähtisi viemään hevosiaan iltalenkille, ja voisimme hypätä kyytiin, jos haluaisimme. Ajattelimme hänen vievän meidät pihan ympäri tai pihatien päähän, ja köröttelevän takaisin.

Pihatie ei kuitenkaan riittänyt näille hevosille lenkiksi, vaan köröttelimme useamman kilometrin matkan aina Hvidovren keskustaan asti. Oli aika metkaa istuskella hevosvankkureissa suuren asfalttitien laidalla, kun ihmiset suhauttelivat ohi autoillaan. Aurinko laski tanskalaisten peltojen taakse, ja kaikki tuntui epätodelliselta.

Kaikista tämän vuoden matkoista ja sadoista matkakuvista tämä yksi hetki jäi ehkä parhaiten mieleeni. Olimme lentäneet Tanskaan ja ajaneet pitkän matkan päästäksemme Legolandiin. Matkasta oli puhuttu pitkään ja se oli nimenomaan esikoisen toive.

Mutta sitten tulivat nämä kissanpennut. Kolme pikimustaa pentua ja niiden emo, jotka piirittivät meitä joka hetki Bindesbølgårdin maatilalla, veivät lasten sydämen vahvemmin kuin yksikään lego-rakennelma. Erityisesti tämä pieni reppana, joka retkotti lapsen olkapäällä lempeässä auringonpaisteessa, eikä olisi päästänyt millään irti. Eikä toisaalta olisi lapsikaan.

 

*Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @lahtoselvitetty.

Suomi-kohde numero 38: Suomalainen järvimaisema

Nyt se on vihdoin täällä: Suomi 100! Koko kulunut vuosi on ollut yhtä satavuotiasta Suomea ja teeman alle on ollut mahdollista niputtaa vaikka minkälaisia tuotteita ja tapahtumia. Mutta mikäs siinä: kyllähän satavuotiasta Suomea kannattaa juhlia!

Kuten ehkä järjestysluvusta huomaatte, minä en ole ihan päässyt tämän vuoden tavoitteeseeni eli sataan Suomi-kohteeseen. Syy ei ole siinä, etteikö kohteita olisi löytynyt, tai että into tätä kaunista kotimaatamme kohtaan olisi hiipunut, vaan yksinkertaisesti siinä, että minulle tyypilliseen tapaan homma on taas paisunut kuin pullataikina. Ajattelin projektin aloittaessani, että jaan kohteita välillä blogissa ja välillä Instagramissa, ja äkkiähän ne sata kohdetta ovat kasassa. Nyt kuitenkin kohteiden esittelyt ovat paisuneet pitkiksi tietopaketeiksi, joita varten on pitänyt oikeasti myös kaivaa tietoa esiin. Ja pitihän ne tekstit myös kirjoittaa englanniksi, että ulkomailla olevat tututkin voivat niitä lukea.

Onneksi tämä ei ole niin tarkkaa: jatkuuhan se juhla vielä ensi vuonnakin. Suomen 100-vuotisjuhlaa kun voi viettää ainakin siihen asti, kun seuraava syntymäpäivä koittaa – jos ei vähän pidempäänkin.

Voitte siis odottaa, että näitä kohteita tulee riittämään ensi vuoden puolellekin. Jäljellä on vielä paljon mielenkiintoisia paikkoja ja erikoisia tarinoita, eli kannattaa pysyä kuulolla.

Hossa

Tämän suuren juhlapäivän kunniaksi nyt kuitenkin päätin valita kohteen, joka minulle on Suomessa kaikkein rakkain: suomalaisen järvimaiseman. Vaikka olenkin kasvanut meren rannalla, on järvimaisema silti se, joka minun sydäntäni sykähdyttää eniten. Varsinkin kesäinen ilta, kun aurinko laskee hitaasti järven toiselle puolelle ja värjää taivaan hennon pinkiksi, on näky, jonka mielelläni tarjoaisin kaikille Suomessa vieraileville.

Hossa

Suomesta löytyy järviä lähes 200 000 kappaletta. Lausahdus ”tuhansien järvien maa,” jonka koululainenkin osasi ympäristöopin kokeessa heittämällä täydentää, tuntuu törkeältä alimitoitukselta. Tuhansia järviä löytyy mistä tahansa, mutta 200 000 on jo valtava määrä.

Suomen sisävesien pintamäärä on yhteensä noin 30 000 neliökilometriä eli noin kymmenesosa koko Suomen pinta-alasta. Eniten järviä löytyy Inarin pohjoispuolisesta Lampi-Suomesta, jossa on paljon pieniä järviä, mutta paljon vettä löytyy myös keskemmältä Järvi-Suomesta.

Suomen suurimmat järvet ovat Saimaa (4 400 km2), Päijänne (1 100 km2) ja Inarijärvi (1 084 km2). Yli kymmenen neliökilometrin kokoisia järviä Suomesta löytyy 309 kappaletta, ja yhdessä ne muodostavat jopa 65% koko maan järvipinta-alasta.

Hossa

Minulla on ollut kaksi rakasta järvimaisemaa ylitse muiden. Niistä ensimmäinen oli lapsuuteni kesämökkimaisema Verlan Jukajärven rannalla Jaalassa. Jukajärvi on pieni vesiala kahden suuremman järven välissä: vesi kulkee koko ajan sen lävitse saapumalla yhdestä koskesta ja poistumalla hetken päästä toisesta. Tästä syystä vesi oli aina kirkasta ja puhdasta, mutta myös erittäin kylmää. Onneksi se ei innokkaita uimareita koskaan haitannut.

Hossa

Jukajärvellä ehdin viettää yhteensä parikymmentä vuotta, ja tunsin järven jokaisen nurkan. Soutelimme ja kalastelimme siellä paljon, joten opin jo varhain, missä kohdassa piti varoa matalaa vettä ja sieltä kohoavia kiviä, ja kuinka lähelle koskea voi soutaa joutumatta virran pyörteisiin. Opin myös, mihin aikaan vuodesta läheisen pikkusaaren lokit olivat kiukkuisimmillaan, jolloin niiden kotipesä kannatti kiertää kaukaa.

Toinen rakas maisema löytyy Kannuskosken Tervajärveltä, Luumäen kunnasta. Sieltä ostimme oman mökin vuonna 2010, ja siitä asti olen ihaillut sitä maisemaa. Toisin kuin maisema Jukajärvellä, Tervajärvi on suurempi ala vettä, ja lähtee kiemurtelemaan niemien ja saarten välistä. Rannat on rakennettu lähes täyteen, mutta tunnelma on silti hyvin rauhallinen, sillä mökit tuntuvat olevan aika harvalla käytöllä muutamia ahkeria lukuun ottamatta.

Tervajärvi

Luvattoman vähän olen tutustunut Tervajärveen ja sen poukamiin. Lähes kymmenen vuoden aikana olen vain muutaman kerran ottanut soutuveneen ja lähtenyt tutustumaan järven eri nurkkiin – useimmiten olen vain aina tehnyt saman pikkumatkan tutuille kalastuspaikoille.

Sitäkin enemmän olen ihastellut maisemaa rannasta käsin. Tiedän, mihin aikaan aurinko kesäiltana kääntyy puiden yli ja alkaa laskeutua naapurin tontin taakse; tiedän, missä tahdissa vastarannalle kohosi valtava hirsilinna; ja tiedän, mihin joutsenet yleensä pysähtyvät lepotauolleen. Tiedän myös, missä vaiheessa kannattaa ottaa viikate käteen ja niittää kaislikkoa rannasta, että uimareitti pysyy auki.

Tervajärvi

Jos meri ja sen ranta edustavat äärettömyyttä ja kaukaisia kohteita, ovat järvien rannat enemmänkin merkki pienestä ja kotoisasta. Järviä kulkiessaan voi päästä johonkin kauemmas, muttei kuitenkaan maailman ääriin. Järvimaisema on kuin Suomi: pieni ja turvallinen. Sen rannoille hakeudun, kun haluan pois suuresta maailmasta, ja käpertyä omaan pieneen kolooni, johon pahuudet eivät ulotu.

Tervajärvi


 

It’s finally here: Finland turns 100 years! This whole year has been one big celebration and it has been possible to do almost anything in the name of this. But that’s ok – 100 years is definitely worth the celebration.

As you may tell from the title, I haven’t exactly reached my goal of the hundred destinations in Finland. It’s not that I’d be having a hard time with finding destinations or wouldn’t be interested in the project anymore, but more about the project getting bigger and bigger all the time. When I started this I thought I’d be presenting destinations sometimes in the blog, sometimes only on Instagram, but very soon I realised it wasn’t going to be like that. I had to write real stories and representations that needed some information to be searched. I also wanted to write these also in English, so that all you can read these too. All this has taken a lot of time and effort, but has definitely been worth it.

But it’s a good thing I don’t have to stop here: I can continue the celebration next year too. I’ll still be posting these destinations, and I have many more interesting places to show and stories to tell, so don’t go anywhere.

But since today is the big day, I decided to take on a destination that is the dearest to me in all of Finland: the Finnish lakes. Even though I’ve grown up by the sea, it is the lakes that hold a dear place in my heart. Especially a summer evening by a lake, as the sun slowly descents on the other side of the lake and colours the sky light pink, is something I’d show to anyone visiting Finland.

There are almost 200 000 lakes in Finland. Finland is often called ”the land of thousands of lakes”, which sounds a bit underpowered, if you think about the 200 000 lakes.

The lakes cover about 30 000 square kilometers of Finland, which is about 10 % of the entire area. The biggest concentration of lakes can be found north from Inari in Lapland, where there are lots of small lakes. The center part of the country is called the Lake Finland, so there are a lot of lakes there too.

The biggest lakes in Finland are Saimaa (4 400 km2), Päijänne (1 100 km2) and lake Inari (1 084 km2) There are 309 lakes that are over ten square kilometers, and together they form about 65 % of all the lake area in Finland.

I have had two very dear lake views in my life. The first one was at my childhood summer place by lake Jukajärvi in Jaala. Jukajärvi is a very small lake between two lakes. The water runs to the lake and almost straight out of the lake, so the water was always very pure and clear. It was also very cold because of that, but that didn’t stop us from swimming a lot when we were kids.

I spent almost twenty years at that summer place, so I know every part of the lake. We used to take the boat there and went fishing a lot, so I learned very early where the high rocks were and how close to the stream I could row without getting caught on it. I also learned when it was the time to leave the seagulls alone as they were getting angry at us.

The second dear lake view for me can be found at Tervajärvi in Kannuskoski, Luumäki. That’s where we bought our own summer place from in 2010, and since then I’ve been admiring the view there. Tervajärvi is a much bigger lake, that starts to curl between the islands and the pieces of land. There are many places built by the lake, but the atmosphere is still very quiet and tranquil, because the places are not that much in use.

I’ve clearly taken way too little time to get to know Tervajärvi. During these almost ten years I’ve taken the boat for a tour only a few times. Most of the time we just go to our regular fishing spots and back.

But that much more I’ve admired the view from the shore. I know what time sun starts setting on a summer evening and goes down behind the neighbours trees; I know how long it took to build that huge castle on the other side of the lake; and I know where the swans usually rest befor heading forward.

If the sea and its shore represent infinity and distant locations, the lakes are more about small and cozy. You can get somewhere by crossing lakes, but you can’t reach the end of the world. For me that lakes are like Finland: their small and safe, and keep the outside world somewhere outside. It’s the best place to get away from the world.

Suomi-kohde numero 37: Hanko – myös sesongin ulkopuolella

Tunnistatteko tuon kansikuvan maiseman: hiekkaranta, matala rantavesi ja valkoinen uimakoppi. Tämä maisema on se kuva, joka Hangosta esitellään aina ensimmäisenä. Yleensä tähän on vielä liitetty kirkas keskikesän aurinko.

Hanko on Suomen kesäkaupunki numero yksi. Kaupunki, jonka asukasmäärä on talviaikaan noin 9000, moninkertaistaa kesäaikaan kävijämääränsä, kun Hangon Regatan innoittamat kesäihmiset valuvat kaupunkiin. Juhlijat valtaavat kadut ja hiekkarannat, sekä ravintolat, jotka yrittävät parhaansa mukaan palvella kävijöitä.

Hanko

Hanko on kuitenkin muutakin kuin Regatta tai kimaltelevat rantavedet. Se on kaupunki, jonka kaduilla voi kävellä muulloinkin kuin kesäaikaan – ja silloin tilaakin on varmasti enemmän. Minä kävin Hangossa lokakuussa Länsi-Uudenmaan Lumo matkailun ja Visit South Coast Finlandin tarjoamalla retkellä, joka tutustutti meidät kaupungin syksyiseen tarjontaan.

Hanko

Hanko

Uimarannan lisäksi Hanko tunnetaan myös pitsihuviloistaan. Monia näistä on muutettu majoituspalveluiksi, ja erittäin hankolainen tapa majoittua olisikin yhdessä tällaisessa huvilassa. Toki suurin osa huviloistakin on sesongin ulkopuolella suljettu, sillä kävijämäärät romahtavat niin rajusti, mutta esimerkiksi Villa Garbo pitää ovensa auki ympäri vuoden.

Perinteisesti voi majoittua myös Hotel Regatassa, jonka jugendtyylinen linna kohoaa aivan rannan tuntumassa. Hotelli ja sen ravintola houkuttelevat kävijöitä ympäri vuoden. Aivan Regatan naapuriin on avattu uusi kylpylä Regatta Spa, joka on jakanut mielipiteitä paikallisten keskuudessa. Ympäri vuoden palveleva kylpylähotelli on palauttanut kylpyläkulttuurin takaisin Hankoon, mutta toisaalta kylpylä on etenkin kesäaikaan vain tarkasti osakkeiden omistajien käytössä. Ja samalla, kun kylpylä on tuonut lisää matkailijoita myös sesongin ulkopuolelle, on kylpylän oma ravintola vienyt asiakkaita niiltä muilta harvoilta ravintoloilta, jotka uskaltavat pitää ovensa auki myös talvella.

Hanko

Hanko

Kesäsesongin ulkopuolella Hanko onkin haastava paikka kulinaristille. Suurin osa kaupungin ravintoloista sulkee ovensa kesäkauden jälkeen, mutta rantamakasiinissa toimiva Origo on pitänyt sinnikkäästi toimintaa yllä myös talviaikaan. Origo on tietoinen asemastaan lähes ainoana laadukasta ruokaa tarjoavana ravintolana talvisessa Hangossa, minkä vuoksi he ovat pitäneet listallaan myös hieman arkisempia ruokia, kuten hampurilaisia. Origon ruoat kyllä eroavat kebab-pizzerioiden tai huoltamoravintoloiden tarjonnasta suuresti, sillä jo lähellä tuotetut raaka-aineet saavat annokset erottumaan tavallisesta massasta. Riista saadaan yleensä suoraan paikallisilta metsästäjiltä, ja ravintolan omistaja Jan Westerling käy syksyllä itse sienimetsässä etsimässä raaka-aineet herkkutattikeittoon.

Hanko

Hanko

Hanko

Mitä Hangossa sitten voi tehdä, kun rannalle ei tee mieli?

Minun silmissäni Hangon ehdoton valttikortti on sitä ympäröivä meri. Koska Hanko sijaitsee kapealla niemellä, meri ympäröi sitä kolmesta suunnasta, ja antaa koko kaupungille vahvan luonteen. Meri on koko ajan läsnä niin hyvässä kuin pahassakin: kaukaiseen horisonttiin on ihana tuijottaa, mutta mereltä puhaltava tuuli vaatii varustautumaan ihan eri tavalla kuin sisämaahan. Meren rannasta voi nauttia myös syystuulten aikaan, kunhan muistaa valmistautua siihen.

Hanko

Merta voi ihailla myös Rakkauden polulta käsin. Tämä 5,5 kilometriä pitkä kävelyreitti lähtee vanhan kasinon kulmalta ja kiemurtelee rantakallioita ja metsiä pitkin uimarannalle ja sieltä takaisin. Polun varrelta löytyy rauhallisia kallioita maisemien ihailua varten, neuvostoaikaisia sotamuistoja, sekä suuri hiidenkirnu.

Hanko

Hanko

Hanko

Hanko

Itse pidän eniten suuresta ja leveästä tanssikalliosta, jossa suurten siirtolaistulvien aikaan ihmiset vilkuttivat horisonttiin katoaville laivoille ja uutta elämää etsiville sukulaisilleen. Kylpylöiden kulta-aikaan kalliolta löytyi aidattu alue ilmakylpyjen ottamista varten. Kalliolta myös oli paras näköala saapuviin laivoihin, joiden kyydissä saattoi olla palaavia perheenjäseniä. Kallion nimi tuleekin tansseista, joita siellä järjestettiin laivojen lähdön ja paluun aikaan.

Hanko

Hanko

Lokakuussa Hangossa järjestetään viikonlopun kestävät elokuvajuhlat, jotka antavat luvan käpertyä sisätiloihin sadetta ja kylmyyttä pakoon. Tänä vuonna elokuvajuhlat olivat lokakuun lopulla, ja niiden päänäytöksenä esitettiin uusi Tuntematon sotilas.

Sateisia syyspäiviä ja kylmiä pakkaspäiviä varten Hangosta puuttuu houkutteleva sisäkohde. Kylpylässä on ehkä ollut jotain tällaista ajatusta takana, mutta sekin on profiililtaan jotain ihan muuta kuin leppoisa päiväretken kohde. Hanko lieneekin parhaimmillaan niiden kuulaiden ja kauniiden päivien ulkokohteena, jolloin voi vaellella rantakallioilla ja katsella kohti kaukaista horisonttia. Hyvin pukeutumalla Hangossa ulkoilee mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta parhaimmillaan se on silloin, kun jäinen viima ei puhalla mereltä päin.

Hanko

Hanko

Ulkoilupäivän välissä kannattaa piipahtaa rantamakasiinin Origoon syömään. Vaikka Origo onkin astetta hienompi ravintola, sopii se varsinkin päiväsaikaan tunnelmaltaan ja ruokalistaltaan kaikille. Ravintolassa kannattaa käydä syömässä jo ihan sen vuoksi, että tukee yrittäjää, joka suurista riskeistä huolimatta haluaa tarjota laadukasta ruokaa Hangossa myös sesongin ulkopuolella.

Hanko

Ja jos Hankoon aikoo jäädä yöksi, kannattaa testata Hotel Bulevard Hankoa, joka on remontoitu Hangon vanhalle poliisiasemalle. Tavallisten huoneiden lisäksi siellä on mahdollista valita putkamajoitus eli entisiin putkahuoneisiin remontoitu huone. Itseäni ainakin alkoi tämä vaihtoehto vähän kiinnostaa, vaikka ymmärrettävistä syistä putkahuoneista ei löydy perhemallia.

Hanko

Hanko

Minä suuntaisin Hankoon ehdottomasti lyhyelle syksyiselle viikonloppuvierailulle, jonka pääpaino olisi ulkoilussa. Vaeltaisimme pitkin rantoja ja metsäpolkuja, ja pakenisimme syömään lämpimiin sisätiloihin. Voisimme lähteä vain aikuisten kesken, jolloin majoitusvaihtoehtona putka olisi ihan houkutteleva. Toisaalta matkaan voisi lähteä myös koko perhe, sillä autiot hiekkarannat ja avarat kalliot kiinnostavat lapsiakin. Aivan keskustassa myös näytti olevan suuri leikkipuisto.

Hanko

Hanko

Olisi kokoonpano mikä tahansa, minusta tuntuu, että meille Hanko olisi parhaimmillaan juuri syksyllä tai keväällä. Täydet hiekkarannat ja Regatan hulina eivät ehkä ole aivan meidän juttumme, mutta syksyinen merimaisema ja rauhalliset kadut taas innostaisivat kyllä.

Ehkä täytyykin kokeilla!

Hanko


 

The view on top is one of the most recognizable in all of Finland: the beach, the shallow water and a white booth. This is the image that is always portrayed of Hanko, the true summer capital of Finland.

Hanko is a city of about 9000 inhabitants. During the summertime the amount is multiplied, when the happy people of the sailing tournament Hanko Regatta come to town. There are people everywhere: on the streets, on the beaches, and in the restaurants, that try to serve all the customers as well as they can.

But Hanko is so much more than just the Regatta or the shiny shallow waters by the beach. It’s a city where you can wander anytime, and during off-season you probably have more space to do it too. I went to Hanko in October on a trip organized by the tourist office of South Coast Finland, and the purpose of the trip was to get to know the other sides of Hanko.

Hanko is also known for its lovely wooden villas. Many of them have been turned into accommodation facilities, and it is a very typical way to spend a night in Hanko. Many of the villas are closed during the winter, but at least Villa Garbo operates all year around.

You can also choose to stay the traditional way at Hotel Regatta. This art nouveau -style building is located very close to the coastline and attracts visitors with the hotel facilities and a good quality restaurant all year around. There is also a new spa right next to Hotel Regatta: Regatta Spa. It has got a lot of critique, because it is accessible only to its share holders most of the year. It has brought more tourists to Hanko, but it has also taken a very nice peace of land right next to the sea, just for the share hoalders, and its restaurant is taking away customers from the other quality restaurants, that dare to keep their doors open off-season.

Hanko is a challenging location for a coulinarist outside high-season. Most of the restaurants close their doors right after summer, but Origo, that is located in a beautiful old warehouse, keeps persistently serving good food even during winter. It is one of the only quality restaurants in Hanko that does that, so they try to keep their menu as approachable as possible. Besides gourmet-dishes they also serve hamburgers there. Origo stands out from a lot of other restaurants also in the fact, that almost all of their ingredients are produced locally. The meat comes from the local hunters, and the owner of the restaurant Jan Westerling himself goes to the woods to get the mushrooms for the delicious mushroom soup.

But what can you do in Hanko, if you don’t want to go to the beach?

The number one attraction in Hanko in my eyes is the sea, that surrounds it. Hanko is located on a narrow piece of land, that is surrounded by water in three directions. The sea gives the entire city its character, and the sea is always present in good and in bad. When you look far away to the horizon, it’s great, but at the same time you have to be prepared for the hard wind that will sweep your face. But you can also enjoy the fall winds, if you prepare yourself with proper gear.

You can also admire the sea from the Path of Love. It is a route of about 5,5 kilometers, and it leaves from the old casino. It curls between the bold rocks and the woods all the way to the beach, and back to the starting point. You can find quiet places for admiring the view, you can find old Soviet memories, and you can find a large pothole made by ice and water. I personally like the old dancing rock the best: it is a wide open space, where people used to gather to say goodbye to their loved-ones as they were leaving to America in search for better life. That’s also the place where people looked at the coming ships hoping that their loved-ones would be on that ship coming back home. When there were still many spas in Hanko, that rock was used as a place, where people could spend time naked, because it was a commonly used healing method.

There are not that many things to do in Hanko during the rainy autumn days or the cold winter days. There are movie theaters, and there is also a movie festival in the city in October. The spa was probably built to serve this purpose, but its reputation is now something else than a nice spot to spend a relaxing day.

If you do decide to spend the day outside admiring the sea and all the wind blowing, you can stop by at Origo for a warm lunch. It’s a good place to visit, if not for anything else, but for supporting a local business, that keeps serving good food even during the winter, when there’s not that many people there eating it.

And if you want to stay in Hanko for the night, you might want to test the Hotel Bulevard Hanko, which is renovated to the old police station of Hanko. There are regular rooms there, but you can also choose to stay in an old sell, that has been restored in to a hotel room. I got very interested in this option, but obviously there are no family versions of the old sells.

I would definitely head to Hanko for a short fall or spring trip, that focuses on the outdoor life. We would walk down the shore and the forest paths, and would have something good to eat inside, where it’s warm. We could do that as a family, because the empty beaches and the open rocks definitely attract kids too. And there seemed to be a good playground right in the center of the city.

Whatever kind of trip we would make, I feel that Hanko would be best for us during fall or spring time. Crowded beaches and the festival atmosphere of the Regatta don’t really sound like our thing, but the sea during fall and the quiet streets definitely sound interesting.

It’s definitely worth the try!

Suomi-kohde numero 36: Repoveden kansallispuisto

Suomen syksyt ovat pitkiä ja pimeitä. Päivät lyhenevät, pimeys hiipii päälle yhä aikaisemmin päivällä. Kosteus on muuttanut kadut liukkaaksi matoksi, jolle ovat pinoutuneet pudonneet puiden lehdet ja jostain lentäneet sanomalehden kappaleet.

Suomalaiset ovat kehittäneet monenlaisia keinoja selvitä tästä pimeästä ja kosteasta ajasta. Osa hankkii kasapäin harrastuksia, joiden syövereissä ei ehdi katsella ympärilleen ahdistuakseen pimeydestä. Toiset taas linnoittautuvat koteihinsa kynttilöiden, villasukkien ja teekuppien kanssa. Tanskalaisillahan on tälle keinolle ihan oma nimityksensä – hyggeily – mutta täällä Suomessa kyse on vain hengissä selviämisestä.

Repovesi

Minun suosikkikeinoni selvitä pimeästä Suomen syksystä on ulkoilu, ja siihen erinomainen paikka on Repoveden kansallispuisto. Toki tähän voisi nimetä monen muunkin maamme kansallispuiston, mutta mielestäni tärkeintä on se, että ulkoilupaikka on lähellä juuri sinua. Jos kansallispuistoon ja metsään lähteäkseen täytyy matkustaa maan toiselle laidalle ja ottaa viikko lomaa töistä, jää se yleensä tekemättä. Kansallispuistoja on onneksi ympäri Suomea, ja jokainen voi valita niistä itseään lähimpänä olevan.

Repovesi

Minun valintani on Repovesi, sillä vaikkei se ole lähimpänä minun kotiani, se on se paikka, jonka läheisyydessä minä vietän paljon vapaa-aikaani. Sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat meidän kesämökkimme, lasten mummola, sekä monet jo lapsuudesta asti mukanani kulkeneista ystävistäni, jotka ottaisin mieluiten mukaani metsään.

Tänä syksynä en ole Repovedelle ehtinyt, mutta viime vuonna teimme ystävieni kanssa juuri tällaisen voimia keräävän syysretken kansallispuistoon. Yhtenä lauantaina pakkasimme eväät reppuihin, ja itsemme ulkoiluvaatteisiin, ja lähdimme metsään. Kävelimme vain noin viiden kilometrin mittaisen Ketunlenkin, mutta jo sen aikana ehdimme taas kerrata monen kuukauden tapahtumat, ja kerätä ison varaston energiaa loppusyksyä varten.

Repovesi

Repoveden kansallispuisto sijaitsee Kaakkois-Suomessa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien alueella. Kansallispuistolla on kokoa noin 15 neliökilometriä, ja merkittyjä reittejä on lähes 45 kilometriä. Ketunlenkin lisäksi voi kiertää 4,5 kilometrin Korpin Kierroksen tai 26 kilometrin mittaisen Kaakkurin Kierroksen. Kansallispuisto Repovedestä tuli vuonna 2003.

Repovedelle on helppo tulla monesta suunnasta: Helsingistäkin sinne on vain noin 190 kilometrin matka. Ketunlenkki on helppo reitti, jolle pääsee Lapinsalmen sisäänkäynniltä, ja jonka aikana pääsee paitsi vetämään itsensä veden yli lossilla, myös ylittämään veden kuuluisaa Lapinsalmen riippusiltaa pitkin. Lisäksi voi kiivetä Olhavalle ihastelemaan kansallispuiston yli avautuvaa maisemaa.

Repovesi

Me kävelimme lenkin hitaasti ja rauhallisesti, sillä pääpaino ei ollut etenemisessä tai lenkkeilyssä. Meidän retkemme pääasiallinen tarkoitus oli lähteä yhdessä metsään: haistella syksyistä ilmaa, tuntea lähestyvän talven kirpeys kasvoilla ja sormenpäissä, sekä ennen kaikkea puhua, rupatella ja nauraa paljon.

Kun metsään saapuvat viisi ystävystä, jotka ovat kulkeneet yhdessä värikkäistä teinivuosista aina kypsään aikuisuuteen asti opiskeluhuolien, töiden metsästämisten ja lasten kasvattamisten tullessa ja mennessä, ei se enää ole hiljainen. Se on täynnä puheen pulputusta, naurukohtauksia ja ehkä pientä itkunpiraustakin, mutta ehdottomasti se on täynnä tunnetta.

Repovesi

Onneksi kansallispuistot sopivat myös siihen: sinne voi viedä tunteensa, riemunsa ja huolensa, ja ne kaikki mahtuvat sinne. Erityisesti tällaisena pimeänä marraskuun päivänä, kun huolet ja murheet tuntuvat kasautuvan päälle, on oma lähikansallispuisto hyvä paikka mennä.

Mikä on sinun kansallispuistosi?

Repovesi


 

Autumns are long and dark here in Finland. Days get shorter and the darkness sneaks up on you earlier every day. The moist has turned streets into a slippery mat covered with fallen leaves and some old newspapers.

Finnish people have created a lot of ways to cope with this dark and moist time of the year. Some find new hobbies, that keep them so busy that they don’t even notice the darkness. Some change their homes into fortresses equipped with candles and wool socks and large cups of tea. The Danish people call it hygge, but here in Finland is all about survival.

My favourite way of coping with this season is getting outside, and the perfect place for that is a national park. Finland has many national parks, but the important thing is to find the one that’s nearest to you. Because if you have to travel for a day, and be away from work for a week to get to a national park, you probably won’t go there.

My national park is Repovesi. It’s not the closest one to my home, but it is very close to the place where I spend a lot of my free time. It is right next to my summer place, and also the place, where the kids’ grandparents live. It’s also close to the best friends I’ve had since my childhood.

I haven’t made it to Repovesi this year, but last fall I took my best friends there for a trip. One Saturday we packed our bags and got into our outdoor gear, and went into the forest. We took the Ketunlenkki, which is a short trail of about 5 kilometres, but even at that time we had the chance to catch up on the last few months, and gather a lot of energy for the rest of the fall.

Repovesi National Park is located in Southwest Finland in Kouvola and Mäntyharju. Its size is about 15 square kilometres, and it has almost 45 kilometres of marked paths. In addition to the Ketunlenkki you can also take the Korpin Kierros (4,5 kilometers) or the Kaakkurin Kierros (26 kilometers). Repovesi became a national park in 2003.

Repovesi is a national park that’s easy to reach: it’s only 190 kilometres from Helsinki. The easiest path Ketunlenkki leaves from the Lapinsalmi entrance, and during that hike you can cross the water by a ferry, you can cross the legendary Lapinsalmi hanging bridge, and climb the Olhava to admire the view that spreads over Repovesi.

We wandered the path slowly, because the main focus was not in getting somewhere or getting excercise. The main focus of our trip was to go to the forest together: smelling the autumn air, feel the crispness of the approaching winter, and most of all talk, chat and laugh a lot.

When five best friends, who have grown up together from the awkward teenage years to the mature adult life with all its worries, come to a forest, it’s no longer quiet there. It’s full of talk, sudden laughter, and maybe a silent sound of tears. But it’s definitely full of emotion.

It’s a good thing, that national parks are made for that too: you can take there all your emotions from sheer joy to all your worries, and they all fit there just fine. Especially now, when it’s so dark and wet outside, a national park is a good place to go.

What’s your favourite national park?

Sateinen päivä Tukholmassa

Tukholma on kaupunki, jossa on tullut käytyä monen monituista kertaa – jopa lasten kanssa. Junibackenit ja Skansenit on kierretty, samoin Kuninkaanlinnassa on käyty. Uusien kohteiden keksiminen on välillä vaikeaa – varsinkin, jos sataa.

Meidän viimeisin risteilymme Tukholmaan ajoittui aivan lokakuun lopulle. Suomessa lumi ehti sataa maahan, eivätkä säätiedotukset luvanneet kohdekaupunkiinkaan juuri sadetta ihmeellisempää säätä. Oli siis mahdotonta rakentaa päivän ohjelmaa sen mukaan, että vaeltelisi kaupungilla ja pysähtyisi leikkipuistoissa, mikä muuten on kyllä meidän suosikkitekemistämme kohteessa kuin kohteessa. Oli keksittävä jotain uutta.

Tukholma

Metrolla pääsee kätevästi Tukholmassakin

Sateen ropistessa jo heti aamusta laivan ikkunoihin oli kiva tietää, että metrolinja kulkee läheltä Tallink Siljan terminaalia. Vaikka Värtanin terminaalista olisi periaatteessa ihan kävelymatka keskustaan, ei sitä viitsi ryhtyä vesisateessa tekemään, sillä muuten kaikki päätyvät viettämään päivän märissä vaatteissa.

Tukholman metro on yhtä kätevä käyttää kuin Helsingin. Hissejä löytyy joka asemalta, vaikka välillä niiden etsiminen onkin hieman haastavaa – mutta niin on täällä meilläkin, sillä yrittäkääpä löytää hissiä vaikka Hakaniemen metroasemalta. Helsingistä poiketen Tukholman metroon päästäkseen täytyy mennä porttien läpi, mutta vaunujen kanssa saa käyttää sivummaista porttia, jonka tiskin takana istuva henkilö avaa.

Lapset muuten pääsevät Tukholman metrossa ilmaiseksi – jopa yhdeksänvuotias esikoinen. Me siis matkustamme koko perhe kahdella aikuisten lipulla aina keskustaan asti.

Tukholma

Tilaa lapsille eli Kulturhusetin Rum för barn sekä viihdekeskus sen naapurissa

Me ajelimme tällä kertaa metrolla legendaariselle T-Centralenille, ja suuntasimme sen kyljessä sijaitsevaan Kulturhusetiin eli kulttuuritaloon. Kulturhuset on jo vuosia ollut legendaarisessa maineessa lapsiperheiden keskuudessa, mutta me emme olleet aiemmin ehtineet tämän paikan leikkipaikkaa tarkistamaan. Nyt oli siis korkea aika.

Hieman yllättäen päädyimme ensin suljettujen ovien taakse, sillä talo avasi ovensa lauantaipäivänä vasta klo 11. Emme kyllä olleet ainoat odottajat, vaan monet kävivät kokeilemassa ovea. Onneksi aivan naapurista löytyi valtava kaksikerroksinen BR-lelukauppa, johon oli helppo sujahtaa pakoon sadetta.

Sinänsä lelukauppa on täysin vastaava kuin ketjun kaupat Suomessakin, mutta tässä Tukholman keskustan kaupassa on tilaa ja tarjontaa aivan älyttömästi. Kaupasta löytyvät varmasti kaikki myyntiartikkelit, joita ketju tarjoaa, ja jos Suomen pienissä BR-lelukaupoissa on lapsia varten piirustuspöytä, on Tukholman kaupassa paljon muutakin tekemistä. Esimerkiksi pienimpiä varten on heti toisen kerroksen hissin vieressä iso leikkialue, jossa on jopa leluja. Myös piirustuspöytiä ja legoalueita on useampikin, joten kaikki mahtuvat halutessaan puuhailemaan. Lapsia myös riemastuttivat Legolandista tutut lego-hahmot, joista yksi asetelma jopa muistutti paljon kesällä huvipuistossa nähtyä.

Tukholma

Kulturhusetin Rum för Barn on ilmainen tila, joka toimii samalla lasten kirjastona. Kun Kulturhusetin alemmissa kerroksissa on kaupungin kirjasto, on lasten kirjat keskitetty yläkertaan Rum för Barn -tilaan. Siellä lapset voivat valita kirjoja kymmenistä hyllymetreistä, ja niitä voi joko lukea paikan päällä tai lainata kotiin. Meille turisteillekin paikka toimii hyvin, sillä hyllyssä on kirjoja myös suomen kielellä.

Tukholma

Kirjojen lisäksi tilasta löytyy leluja ja pelejä, joita saa lainata henkilökunnalta. Henkilökuntaa onkin koko ajan paikalla kiitettävästi, ja suuresta lapsimäärästä huolimatta meno on koko ajan rauhallista. Tilaan on rakennettu muutama kiipeilypaikka, joihin energisimmät lapset häviävät pyörimään. Takaosassa on myös taidepaja, johon pääsee ohjatusti tekemään taidetta.

Tukholma

Rum för Barn oli paikka, jossa lapset viihtyivät helposti pari tuntia. Kiipeilypaikat, kirjat ja lelut viihdyttivät aikansa, ja lautapelejä emme edes lainanneet. Lokakuisena lauantaina tila oli aivan täynnä, ja oven ulkopuolella oli jonkin verran jonoa, sillä ihmisiä päästetään sisään vain tietty määrä. Ilmeisesti jonotusaika ei kuitenkaan ollut kovin pitkä, sillä perheet jäivät tyytyväisinä jonoon vielä siinäkin vaiheessa, kun me jo lähdimme pois.

Tukholma

Jos haaveilette vierailusta lasten tilassa, suosittelen menemään heti aamupäivällä, jolloin sisään pääsi ainakin nyt jonottamatta.

Yllätyskohteena Esittävien taiteiden museo

Koska Rum för Barn ei kuitenkaan ollut paikka, jossa olisi jaksanut viettää koko päivää, eikä aikainen paluu laivalle houkutellut, keksimme päivään vielä toisen kohteen. Tukholman musiikkimuseota oli kehuttu meille moneen kertaan ja suuntasimmekin vielä kohteeseen, joka on muuttanut nimensä Esittävien taiteiden museoksi, ja kattaa nykyään muutkin lajit kuin musiikin.

Esittävien taiteiden museo sijaitsee kätevästi Sibyllegatanilla aivan Dramatenin vieressä, ja siitä on lyhyt matka Östermalmstorgetin metroasemalle. Museo sijaitsee entisessä armeijan rakennuksessa, jonka sisäpihalle täytyy osata suunnistaa. Sattumalta paikkaa ei löydä.

Aikuisten lippu museoon maksaa 120 kruunua eli noin 12 euroa, mutta lippu tarvitsee ostaa vain 21 vuotta täyttäneille – sitä nuoremmat pääsevät ilmaiseksi. Lisäksi joka keskiviikko on museoon ilmainen sisäänpääsy.

Tukholma

Esittävien taiteiden museossa esittäytyvät nukketeatteri, teatteritaide ja tanssi, ja ylin kerros on omistettu musiikille. Meidän lapsemme innostuivat heti ensimmäisenä vastaan tulleesta nukketeatteri-osasta, jossa pääsivät kokeilemaan erilaisia nukkeja. Erityisesti Michael Jacksonin Thrillerin tahtiin tanssivat luurangot olivat koko perheen mieleen.

Teatteri ja tanssi sen sijaan eivät jaksaneet kauaa kiinnostaa – syy tähän lienee se, että esittelyt pohjasivat niin vahvasti ruotsalaiseen kulttuurihistoriaan, joka taas ei ollut yhtään tuttu lapsille. Jonkin aikaa he sentään jaksoivat ihailla itseään ruudusta, jossa maskit vaihtuivat omien kasvojen päälle.

Tukholma

Musiikkikerros sen sijaan innosti lapsia toimintaan. Klassisia soittimia museosta ei löydy, vaan kaikki on toteutettu uuden teknologian avulla: tarjolla on esimerkiksi soitinkuutioita, joita siirtelemällä saa aikaan erilaisia sointuja. Kun kuutioita yhdistelee samalla alustalla, saa aikaiseksi kokonaisen bändin.

Soivassa metsässä taas voi näppäillä valtavia kieliä, ja tehdä musiikkia sitä kautta. Metsässä juoksemisesta oli ehdottomasti apua, koska silloin sai näppäiltyä nopeammin, mikä oli energisille lapsille taas plussaa.

Tukholma

Musiikin tekemisen lisäksi monessa pisteessä pystyy kuuntelemaan jo tehtyä musiikkia. Näistä suosikiksi nousi tietenkin lastenlauluja soittava piste, jonka Peppi Pitkätossu -nappi uhkasi kulua puhki meidän vierailumme aikana.

Vaikka musiikkiosion tila ei ole valtava, sieltä löytyy ihasteltavaa kaikille. Kun vanhemmat lapset (ja isä) viihtyivät tekemässä omaa musiikkia, löysi pienin viihdykettä valmiista musiikista, ja toisaalta piirustuspöydästä, joka oli taktisesti sijoitettu tilan päähän. Tarkoituksena oli piirtää kuviksi musiikin herättämiä muistoja, jotka kaksivuotiaan tapauksessa olivat hyvin abstraktia taidetta. Yhtä kaikki hän viihtyi piirtämässä, kun toiset nauttivat musiikista.

Tukholma

Nähtävää löytyy yllättävistäkin paikoista

Tukholma on täynnä lapsiperheille sopivia aktiviteetteja: pelkästään Junibackenissa monet lapset vierailisivat luultavasti niin usein kuin aikuisten päät kestäisivät. Välillä kannattaa kuitenkin suunnata katse myös näihin vähemmän tunnettuihin kohteisiin, sillä niistä voi löytyä yllättäviä ilonaiheita.

Vilkkaana lauantaina Kulturhusetin lasten tilassa oli toki joitakin muitakin suomea puhuvia, mutta suurin osa kävijöistä tuntui olevan ruotsalaisia, jotka olivat olleet siellä monesti ennenkin. Konkareiden vanavedessä oli hyvä mennä eteenpäin ja seurata, mitä kaikkea tilassa voi puuhata, ja kuinka lainaussysteemit toimivat.

Tukholma

Esittävien taiteiden museossa sen sijaan oli hyvin rauhallista, vaikka olimme liikkeellä sateisena lauantaipäivänä. Vaikka muita vierailijoita olikin, ei missään vaiheessa tarvinnut jonottaa pisteille tai kiirehtiä niistä pois muiden tieltä. Kaikille oli tilaa kokeilla asioita rauhassa.

Tukholma

Erityisen hyvää näissä kohteissa on se, että ne ovat kätevästi kulkureittien varrella. Tallink Siljan terminaalista pääsee metrolla suoraan viereen, eikä toisaalta kävelymatkakaan olisi mahdoton. Kulturhusetista myös löytyy lounaskahvila, jota usein kuulee suositeltavan lasten kanssa. Myös Esittävien taiteiden museossa on kahvila, mutta se oli ainakin meidän vierailumme aikana kiinni, eli välitankkaus kannattaa hoitaa jossain muualla.

Tukholmaan ei myöskään tarvitse aina matkustaa kauniina kesä- tai kevätpäivänä, vaan kaupungista voi nauttia myös sateisessa syyssäässä. Museoita ja leikkipaikkoja löytyy paljon, eikä välttämättä tarvitse edes ylittää Djurgårdenin siltaa niitä löytääkseen. Tukholmassa lapsiperheet ovat paljon liikkeellä, ja heitä varten on keksitty tekemistä ympäri kaupunkia. Niistä kannattaa meidän turistienkin nauttia!

Lisää seikkailuja löydät sosiaalisesta mediasta:

Facebookissa: lahtoselvitetty

Instagramissa: lahtoselvitetty

Twitterissä: @Lahtoselvitetty

Suomi-kohde numero 35: Raaseporin linna

Voi voi, kun ei tätä ole kunnostettu tätä paremmin. Tällaisen palautteen kuulin eräältä rouvalta pari kesää sitten Raaseporin linnassa.

Raaseporin linna on keskiajalta peräisin oleva linna, joka sijaitsee Raaseporin Snappertunassa. Se mainitaan historiallisissa dokumenteissa ensimmäisen kerran 1300-luvulla, mutta on hylätty jo 1500-luvulla Helsingin perustamisen jälkeen. Linna on aikojen saatossa raunioitunut pahasti, vaikka sitä on restauroitu 1800-luvun lopulta lähtien.

Raaseporin linna

Raaseporin linna ei siis ole samanlainen kuin vaikka Turun vastaava: sitä ei ole rakennettu aikojen saatossa moniin kerroksiin, eikä siellä ole ollut toimintaa vuosisatojen ajan. Sen sijaan se on ollut toiminnassa vain hyvin lyhyen ajan, ja selvästi pidempään tyhjillään.

Tästä syystä Raaseporin linna ei ole samanlaisessa kunnossa kuin Turun linna, vaikka osa vierailijoista niin kovasti toivoisikin. Turun linna on kautta aikojen säästynyt suuremmilta tuhoilta, ja sitä on pystytty entisöimään hyvinkin tarkasti. Raaseporin linna sen sijaan on romahtanut kasaan lähes täysin, mistä syystä ei ole mitään järkeä lähteä rakentamaan sitä uudelleen. Rikkaruohot ja korkeat heinät ovat jo vallanneet linnan.

Silti Raaseporin linna on vierailemisen arvoinen kohde: jykevät rauniot kohoavat matalan mäen päällä. Linnan ympärillä rehottaa heinä, jonka paikalla on joskus virrannut vesi. Raaseporin linna onkin alun perin rakennettu saarelle, mutta maankohoamisen myötä se on jäänyt täysin sisämaahan. Myös vieressä virtaava Raaseporinjoki on kuivunut paljon.

Raaseporin linna

Linnaan johtaa uusittu kävelysilta, jota pitkin pääsee paksujen muurien sisäpuolelle. Siellä avautuvat jäljet seinistä, yksittäisistä huoneista ja jopa uuneista. Linna on alunperinkin ollut täysin eri kokoluokkaa kuin Turun linna. Yläkertaan pääsee uusia portaita pitkin, ja kävelylavoilta avautuvat hienot näkymät yli maiseman, ja toisaalta linnan raunioiden suuntaan.

Meidän lapsemme innostuivat Raaseporin linnasta jopa hienosti entisöityä Turun linnaa enemmän. Raunioissa he saivat juoksennella ja tutkia rauhassa, eikä seinänpätkien taakse päässyt katoamaan. Selvästi rauniot myös innoittivat mielikuvituksellisempiin leikkeihin, kun linnan asukkaat kirmasivat portaita ylös ja alas. Leikkejä oli jopa harmi keskeyttää, kun tuli aika jatkaa matkaa.

Raaseporin linna

Raaseporin linna ei siis ole museo eikä historianäyttely. Vaikka sieltä löytyy opastauluja, ei esillä ole vanhaa esineistöä eikä havainnekuvia entisestä loistosta. Sen sijaan linnan rauniot paljastavat paksut seinät, korkealla olevat tähystysaukot, sekä kokoluokan, joka ei huuda kovaan ääneen suuruutta ja loistoa, vaan pientä kotoisuutta.

Raaseporiin on turha matkustaa laajan historiaoppitunnin takia, vaan sen sijaan sinne kannattaa mennä harhailemaan, tutkimaan ja haistelemaan, sillä tunnelma on jotain ihan muuta kuin museoiksi muutetuissa linnoissa. Opastettuja kierroksia ei tarvita, eikä kukaan kysynyt pääsylippujakaan. Sellaiset toki ostimme vieressä olevasta kahvilasta.

Raaseporin linna

Suomi ei ole koskaan ollut suurten ja prameiden asioiden kotimaa – ei edes linnojen. Sen sijaan pienelle maallemme sopivat paremmin nämä pienet linnat, jotka eivät varmaan koskaan ole kylpeneet loistossa, vaan sen sijaan vain ovat tarjonneet sen suojan, jonka ovat pystyneet. Ja se riitti silloinkin.


 

Oh dear, why haven’t they restored this more. This is a feedback that I overheard a couple of summers ago at the Raseborg Castle Ruins.

The Raseborg Castle was a castle in the middle ages, and it’s located in Snappertuna in southwest Finland. It’s mentioned in the historical documents already in the 14th century, but it was deserted already in the 16th century after Helsinki was founded. It has fallen into ruins over the centuries, even though restorations have been going on since the 19th century.

As you can tell by the name, Raseborg Castle Ruins is not a destination similar to Turku Castle. It was not built over many decades or centuries, and was never populated for a long time. It was in real action only for a short while, and has been empty for a lot longer time.

That is why it’s not in a same kind of condition as Turku Castle, even though some visitors would like it to be. Turku Castle has been saved from a lot of demolition, where as Raseborg Castle has gone to ruins almost completely, and there is no use in restoring it completely. The weeds and the high grass have taken over the castle a long time ago.

But still the Raseborg Castle Ruins are worth visiting: the strong ruins rise high on top of a hill. The long grass has taken over the space where there used to be water. The castle was first built on an island, but has been inland for a long time already. Also the Raseborg river right next to the castle has dried a lot.

There is a new bridge that leads to the castle. There you can still see the remains of the thick walls, the individual rooms and even the ovens. Even when it was still in one piece, it was completely different size than Turku Castle. You can climb upstairs and admire the view, and also get a better perspective of the ruins.

Our kids got excited about the ruins even more than they did about the nicely restored Turku Castle. They could run between the ruins, and explore freely without being able to disappear between the walls. It also seemed that the ruins inspired them to play with a lot more imagination, as the castle people ran up and down the stairs. It was a pity having to stop that, when it was time to head forward.

So Raseborg Castle Ruins are not a museum nor a historic exhibition. Even though there are some signs explaining parts of the castle, there are no old artifacts or illustrations demonstrating the old times. Instead there are the ruins, that show you the thick walls, the small loopholes and the size, that doesn’t scream greatness, but something much smaller.

There’s no use in visiting Raseborg for a history lecture, but instead you should go there to wander, to explore and to feel the atmosphere, because it’s something completely different from the castles that are turned into museums. There’s no need for guided tours, and no one even wanted to see our tickets. We did buy them from the coffee shop close-by.

Finland has never been about big and flashy things – not even castles. Instead we are more familiar with small things such as this castle, that has never been about glory, but have just provided the shelter that was needed. And that was good enough.

Seikkailut kutsuvat jälleen!

Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel minulle.

Koko syksyn olen tuntenut sisimmässäni pientä pistoa, kun meillä ei ole ollut varattuna yhtään matkaa. Eihän aina ole pakko matkustaa, mutta kyllä tämä on meille hyvin harvinainen tilanne: itse asiassa tämä on ensimmäinen syksy kahdeksaan vuoteen, kun olemme Suomessa elokuusta joulukuuhun – kolmesta lapsesta kaksi on koko syksyn Suomessa ensimmäistä kertaa elämässään.

Syitä tähän epätavalliseen tilanteeseen on monia: niistä suurimpana minun paluuni töihin yli kahden vuoden jälkeen. Vaikka lomaviikkoja olisikin säästössä, ei ole tuntunut perustellulta lähteä lomalle juuri silloin, kun perehdytys on kiivaimmillaan. Myös lasten vaihtelevat tilanteet koulun, esikoulun, päiväkodin aloituksen, harrastusten ja kaverikuvioiden pyörteissä ovat vähentäneet matkasuunnitelmia. Eikä sitä rahaakaan ole tilillä liiemmin lojunut, kun on viettänyt viimeiset kaksi ja puoli vuotta kotona.

Thaimaa

Nyt on tilanne muuttunut!

Viimeisten viikkojen kiivas nettiselailu, hintavertailu ja oman mielen syövereissä sukeltelu on tuottanut tulosta, ja vihdoin muutama ilta sitten ostin kuusi kappaletta meno-paluu-lentolippuja.

Kuusi lippua siitä syystä, että aivan viime metreillä tulin kyselleeksi äitini suunnitelmia syntymäpäiviensä juhlimiseen – hän kun täyttää pyöreitä vuosia juuri meidän matkamme aikana. Kun hän ei juhlista innostunut, ehdotin ohimennen, että voisihan hän myös lähteä meidän kanssamme reissuun. Kahta päivää myöhemmin hän oli neuvotellut asiasta kotona ja tehnyt lähtöpäätöksen, ja minä soitin onnelliselle lentolippujen omistajalle. Vasta siinä vaiheessa tulin kertoneeksi, mihin oikein olemme lähdössä, vaikkei sillä äidilleni tainnut mitään merkitystä ollakaan.

Thaimaa

Mihin sitten olemme lähdössä?

Tammikuussa tiemme vie Sri Lankaan. Neljän viikon aikana tavoitteenamme on ainakin uida, viettää rantaelämää, nähdä valaita ja ajella junalla. Myös kaupunkielämä kiinnostaa, vaikka maan kaupungit ovat suurin piirtein Suomen kaupunkien kokoisia – tai ehkä juuri siksi.

Sri Lanka valikoitui matkakohteeksemme lähes sattumalta. Yritin koko syksyn ajan etsiä lentoja, joilla pääsisi mahdollisimman halvalla mahdollisimman lämpimään. Tuolloin listalla olivat lähes kaikki Kaakkois-Aasian maat, sekä myös Karibian meren saaret. Viimein edullisimmat (ja myös lentoajoiltaan kohtuullisimmat) olivat Vietnam ja Sri Lanka. Näistä sitten lapset arpoivat tulevan matkakohteen, ja arpaonni suosi Sri Lankaa.

Minä olen iloinen Sri Lankan voitosta eniten sen vuoksi, että lennot sinne ovat hieman Vietnamia kohtuullisemmat. Kun Vietnamiin olisi saanut lennellä yhden 12 tunnin lennon, tuntuvat Sri Lankan kuuden tunnin pätkät vähemmän tuskallisilta. Mennessä meillä on parin tunnin vaihto Dohan lentokentällä Qatarissa, kun taas paluumatkalla jäämme Qatariin yöksi. Hotellin varaaminen Dohasta yhdeksi kokonaiseksi yöksi tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin muutaman yötunnin viettäminen lentokentällä.

Thaimaa

Mutta kaikki on vielä auki…

Tällä hetkellä meillä siis on lentoliput Sri Lankaan ja takaisin, mutta muuten kaikki on vielä auki. Yhtään majoitusta ei ole hankittu, emmekä edes tiedä, mihin olemme suuntaamassa.

Epävarmojen matkasuunnitelmien lisäksi työtä teettävät lähtövalmistelut: kaksi lasta tarvitsee uuden passin, minä tarvitsen lomaa töistä ja lapset tarvitsevat lomaa koulusta ja esikoulusta. Esikoulustakin nimittäin pitää nykyään anoa lomaa, jos se kestää yli kaksi viikkoa.

Lisäksi pitäisi ilmoittaa hoitopaikkoihin, harrastuksiin ja luottamustoimiin, sekä kysellä kuukauden läksyt kaikilta lapsen opettajilta. Ja samaan aikaan pitäisi järjestää syntymäpäiviä ja joulu. Kaikki tämä vajaassa kahdessa kuukaudessa.

Tavaroiden pakkaaminen on luultavasti helpoimmasta päästä tehtäviä, sillä eihän siellä lämpimässä mitään vaatteita tarvitse. Minä aion jättää kotiin viimeisetkin lämpimät varusteet, joita aina jostain syystä pakkaan mukaan, ja yritän nyt luottaa kuumaan ilmastoon. Jos ennusteet ja maailmantila jostain syystä pettävät, hankitaan sitten lisää vaatteita paikan päältä.

Thaimaa

Hyvät neuvot ovat enemmän kuin tarpeen

Jos siis takataskustasi löytyy hyviä vinkkejä Sri Lankaan, niille olisi juuri nyt kysyntää. Mihin kannattaa mennä? Missä majoittua? Mitä tehdä?

Eniten pohdintaa aiheuttavat liikkuminen ja majoittuminen, sillä kuuden hengen seurue 2-70 vuoden ikähaarukalla ei oikein taivu tuktukeihin tai pieniin hotellihuoneisiin. Toisaalta elämme matkaa edeltävät viikot putkiremontin keskellä, joten tason ei tarvitse olla kovin huima.

Tärkeintä kuitenkin on lähteminen ja lähdössä ollaan!

Tämän jutun kuvat ovat muuten kahdelta Thaimaan matkaltamme vuosina 2012 ja 2015. Samanlaisia sinisiä vesiä ja pehmeitä rantoja haluaisin nähdä tälläkin matkalla.

Thaimaa

Tukholman risteily koko perheen ehdoilla

*Yhteistyössä Tallink Silja

Tukholman risteily: hyvää ruokaa, iloisia ihmisiä ja hymyileviä lapsia, jotka ovat nauttineet ohjelmanumeroiden ilotulituksesta – vai humalaisia törttöilijöitä, loputtomia jonoja buffet-pöydän ääressä ja sokerihumalassa täyttä kurkkua kirkuvia uhmaikäisiä? Ruotsiin suuntautuvilla risteilyillä on monia ulottuvuuksia, ja jokaisella oma mielipiteensä niistä. Toisten mielestä risteily on maailman helpoin tapa lähteä reissuun, kun taas toisia ei saisi laivaan kirveelläkään.

Minun täytyy myöntää kuuluvani johonkin noiden kahden vaihtoehdon välimaastoon. Toki laivalla ovat kaikki palvelut lähellä, ja lapset innostuvat heihin kohdistetusta huomiosta, mutta toisaalta valmiissa paketissa on myös jotain häiritsevää: matka kuluu samassa rytmissä kaikkien muiden lapsiperheiden kanssa alun buffet-ruokailusta laivasuunnitusten, maskottien tapaamisen ja diskojen kautta hyttiin nukkumaan, ja taas porukalla aamiaispöydän ääreen jonottamaan. Jossain välissä on ehkä onnistunut löytämään kolkan, jossa on voinut rauhassa istua ja heilua musiikin tahtiin, ennen kuin yhtäkkiä kaikki muutkin ryntäävät paikalle maskottien perässä.

Minä en olekaan hinkunut Ruotsin risteilyille vähään aikaan – edellisen reissun teimme juuri ennen nuorimmaisen syntymää melkein kolme vuotta sitten. Nyt lähdimme palkintomatkalle käytyämme arvioimassa Silja Serenaden leikkihuonetta niin lasten kuin vanhempienkin kannalta. Kiitokseksi mielipiteistä saimme risteilyn Tallink Siljan laivojen perhesuosikissa eli Muumi-hytissä.

Silja Serenade

Paljon leikkitilaa lapsille Siljalandissa

Tallink Silja on panostanut paljon leikkitiloihin, jotka on muutama vuosi sitten uusittu entisiin kylpylätiloihin. Valkoisten pylväiden ja antiikkijäljitelmien tilalle ovat muuttaneet pallomeret ja lego-pöydät, ja Siljalandit ovatkin harvinaisen suuria ja tilavia leikkitiloja. Pallomeriä löytyy kaksi eri ikäisille lapsille, ja isommassa on myös hauska kiipeilypuu, joka vetoaa lapsiin kovasti. Ympäri tilaa on ripoteltu pöytiä, joiden ääressä voi leikkiä legoilla tai junaradalla, piirtää tai pelata. Isommille on rakennettu tietokonepeleillä varusteltu ympyrä, sekä muutama muu pelipaikka.

Silja Serenade

Käydessämme arvioimassa täysin tyhjää leikkitilaa lapset olivat onnensa kukkuloilla: he saivat juosta ja hyppiä täysin omassa rauhassa tarvitsematta varoa ketään muuta. Risteilyn aikana todellisuus on tietenkin toinen, kun samaan tilaan ovat pakkautuneet yhtä aikaa kaikki laivan lapsiperheet, mutta täytyy myöntää, että tila toimi edelleen yllättävän hyvin. Tila on jaettu kahteen osaan, joista toinen on selkeästi suunnattu isommille pelikoneineen ja isoine pallomerineen, kun taas etuosasta löytyvät pienimpien lelut, piirustusvälineet ja Muumeja pyörittävä televisio. Vain muutaman kerran isojen juoksu ulottui pienempien puolelle.

Silja Serenade

Erityistä kiitosta täytyy antaa Siljalandin henkilökunnan osallistumiselle. Jo vuosia sitten kaipailin leikkitiloihin jonkinlaista valvontaa, kun osa vanhemmista jättää aina lapsensa selviytymään omin neuvoin. Siljalandin henkilökunta teki ahkerasti kuulutuksia, jos meno ei ollut sääntöjen mukaista. He myös kävivät aina huomauttelemassa sopimattomasta käytöksestä, mikä rauhoitti tilaa huomattavasti.

Siljalandin ainoa ongelma ovatkin oikeastaan vanhemmat: vaikka heitä varten on järjestetty leikkitilaan kahvila, pyörivät vanhemmat silti leikkivien lasten joukossa tukkien joka paikan. Pieniä lapsia ei voi päästää yksin kulman taakse, kun houkuttimina ovat niin syömäkokoiset legot kuin iso pallomerikin, minkä vuoksi vanhempia päivystää joka kulmalla.

Silja Serenade

Järjestettyä ohjelmaa suunnistuksista diskoon

Siljalandin toimintaan kuuluu paljon erilaista lapsille järjestettyä ohjelmaa. Meidän lapsemme jaksavat aina jonottaa aamun kasvomaalaukseen, ja yleensä värityskilpailuunkin osallistutaan vähintään yhdellä työllä. Tällä kertaa esikoinen innostui erityisesti suunnistustehtävistä, joita sai suorittaa omaan tahtiin. Yhdessä suunnistuksessa piti etsiä kuvia Siljalandista, kun taas toisessa kiersimme hänen kanssaan ympäri laivaa vastaamassa kysymyksiin. Jokainen osallistuja sai pienen palkinnon, ja kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin vähän isompia palkintoja.

Silja Serenade

Suunnistukset olivat erittäin kivoja, koska niiden ansiosta tuli lähdettyä kiertelemään laivaa vähän laajemmin – päädyimme jopa kylpyläosastolle. Myöhemmin harmittelin vain sitä, ettemme tehneet suunnistusta koko perheen voimin, sillä erityisesti ylimmissä kerroksissa olisi ollut kivaa katsella yhdessä paikkoja ja haistella sitä rauhallisempaa tunnelmaa.

Laivojen legendaarisimpaan ohjelmaan kuuluvat lasten diskot, joihin mekin osallistuimme molempina iltoina. Menomatkalla Harri Hylkeen tanssittamat kappaleet jaksoivat innostaa ainakin pienintä, mutta paluumatkan disko Muumipeikon ja Pikku Myyn kanssa meni jo vähän enemmän pöydän reunaan nojaten. Meidän lapsemme tuntuivat nauttivat tanssiravintolasta silloin, kun kukaan ei näytä, miten pitäisi tanssia, vaan musiikin ja värivalojen sykkeessä sai heilua itsekseen. Olikin vähän harmi, kun sinänsä hieno tanssishow alkoi heti lasten diskon jälkeen, jolloin lapset joutuivat jättämään tanssilattian heti, kun alkoivat innostua.

Silja Serenade

Suurtapahtuman tuntua buffetissa

Laivalla syöminen on ollut aina meidän perheellemme pieni kompastuskivi. Lapset ovat niin älyttömän pieniruokaisia, että melkein kaikki vaihtoehdot tuntuvat turhan kalliilta heille. Me vanhemmat taas haluaisimme syödä vähän sitä peruslihapulla-annosta paremmin, joten ravintolan valinnassa olemme saaneet olla tarkkana.

Tähän risteilyymme kuuluivat buffet-ateriat, joten söimme illalliset sekä molemmat aamiaiset samassa buffetissa. Samoilla kellonlyömillä jonotimme sisälle ravintolaan, ja siellä sitten ryntäilimme noutopöydän äärestä toiseen etsimässä mieluista syötävää.

Silja Serenade

Tallink Silja uusi ruokatarjontaansa viime keväänä. Vegaanisen ruoan määrä kasvoi suuresti, kun varustamo yhteistyössä muutaman bloggaajan kanssa teki projektin tarjonnan kehittämiseksi. Tallink Silja on myös ensimmäisenä varustamona saanut MSC-merkinnän ympäristöystävällisistä katkaravuista ja kaloista. Myös etnisten vaihtoehtojen määrä oli lisääntynyt, kun tarjolla oli esimerkiksi hummusta ja pho-keittoa.

Huolimatta laajasta valikoimasta meidän perheemme ei hihkunut riemusta buffetissa. Lapset söivät jokainen muutaman ranskalaisen ja lihapullan, ja alkoivat kinuta pois ravintolasta siinä vaiheessa, kun me vanhemmat saimme eteemme ensimmäisen lautasellisen ruokaa.

Buffet-ajat ovat muuttuneet hieman siitä, miten ainakin minä muistelin niitä: ensimmäinen kattaus on jo klo 16.45 ja toinen kattaus klo 19.15. Meille oli varattu pöytä klo 16.45, sillä jatkuva lasten tapahtumien ketju alkaa noin kuudesta eteenpäin. Tuo aika oli kuitenkin meille ihan turhan aikainen, sillä lapset ovat kotona tottuneet syömään vasta kuuden ja seitsemän välillä. Oli myös hankalaa asettautua ruokapöytään ennen kuin laiva oli edes lähtenyt liikkeelle, kun kaikki olisivat vain halunneet olla tutkimassa laivaa. Ruoka maistui lapsille todella huonosti, ja illalla olikin sitten taas nälkä. Meille tuo myöhäisempi kattaus olisikin ollut parempi, mutta toisaalta se olisi mennyt päällekkäin järjestetyn ohjelman kanssa.

Silja Serenade

Myöskään buffetin ilmapiiri ei kannustanut lapsia ruokailemaan. Koko ravintola oli yhtä kaaosta, joka velloi ympäriinsä. Pöytien ääressä oli valtavat jonot, jotka kulkivat miten sattui, eivätkä lyhyet lapset ylettyneet edes kunnolla kurkkimaan valikoimaa. Isojen posliinilautasten kanssa kulkeminen ahtaissa väleissä ahdisti lapsia, minkä vuoksi he halusivat aina äkkiä takaisin pöytään.

Hassuin oli lasten pyöreä pöytä, jonka jonoon pystyi liittymään kahdesta kohdasta. Tarjonta eri puolilla pöytää oli kuitenkin eri, joten jokaisen piti kiertää täysi ympyrä saadakseen sekä ranskalaisia että nakkeja tai lihapullia. Molempina iltoina olinkin melkein keskellä tappelua, kun turhautuneet vanhemmat alkoivat riidellä siitä, mistä jonoon pitäisi tulla.

DSC_Silja Serenade803

Ymmärrän kuitenkin suomalaisten mieltymyksen buffet-ruokailuun: kiinteään hintaan kuuluu kaikki se ruoka ja juoma, jonka ravintolasta löytää, ja sitä saa hakea haluamaansa tahtiin. Ruokailun hinta (42,50 euroa/aikuinen ja 12 euroa/ 6-11-vuotias lapsi) on kuitenkin meidän perheellemme aivan turhan kallis: me emme parhaina hetkinämmekään saa syötyä ja juotua niin paljon, että saisimme 120 euron laskun katettua. Haluan myös mieluummin syödä rauhassa, ja myös lapset malttavat istua ravintolan pöydässä, kun ympäristö on rauhallinen.

Ja sitten vielä se Muumi-hytti

Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Muumi-hytit ovat aina olleet meille vain kaukainen haave. Viikonloppulähdöillä hytin listahinta on 570 euroa, mikä on aina tuntunut kovalta hinnalta Tukholman risteilylle.

Silja Serenade

Muumi-hytissä on kyllä puolensa: se on todella tilava, ja viisihenkisenä perheenä me mahduimme sinne mainiosti. Jokaiselle oli oma sänky ja lattialla mahtui käyskentelemään. Erityiskiitosta annan sohvasta, jolla on paljon mukavampi istuskella kuin sängyillä kovaan seinään nojaten. Lapset nauttivat erityisesti ikkunalaudasta, jonne sai tehtyä oman pesän, josta pääsi seuraamaan kävelykadun vilinää. Hytit on myös sijoitettu hyvin 11. kerrokseen, jolloin alaspäin lähdettäessä mahtui aina rattaiden kanssa hissiin.

Muumi-teemaan pääsi sukeltamaan jo lähtöterminaalissa, kun lapset saivat lähtöselvityksestä pienet Muumi-kirjat, ja hytissä odottivat seiniin tarroitetut Muumi-kuvat ja Muumipeikko-lamppu.

Silja Serenade

Jos Muumi-hytissä ensimmäisinä hetkinä tuli pieni illuusio suurista Karibian risteilijöistä, karisi tuo mielikuva risteilyn edetessä. Kun suurilla risteilijöillä hyttipalvelija käy joka välissä siistimässä hyttiä ja laittamassa sänkyjä joko yö- tai päiväkuntoon, palasimme me pitkän Tukholman päivän jälkeen samaan hyttiin, jossa sänkyjen peitot oli myllätty suuriksi keoiksi. Aloitin sitten petaamalla kaikki sängyt, mikä olisi tietysti pitänyt tehdä jo aamulla. Pyyhkeet joku oli käynyt vaihtamassa, mutta edes roskiksia ei ollut tyhjennetty.

Lähtöiltana myös iloitsimme hytin hintaan kuuluvasta minibaarista, josta löytyi lapsille Muumi-juomaa, ja vanhemmille pari olutta sekä muutama limu. Minibaari ei kuitenkaan täydentynyt matkan aikana, joten meidän vanhempien olisi kannattanut säännöstellä ne kaksi olutta riittämään molempiin suuntiin. Myös menomatkalla riemastuttanut televisiosta näkynyt Muumi oli loppunut Tukholmassa käymisen aikana. Edes paluuaamuna Helsingissä ei televisiosta enää näkynyt Muumeja, vaan tavallista ohjelmistoa.

Silja Serenade

Entä jos ei lähtisikään lasten ehdoilla?

Tämän risteilyn teimme vahvasti kolmen lapsen ehdoilla. Menimme lapsille ennakkoon järjestetyn ohjelman mukaisesti: kävimme syömässä buffetin ensimmäisessä kattauksessa, leikimme leikkipaikassa samaan aikaan muiden kanssa, ja menimme diskoon tanssimaan sutsisatsisatsaata. Koko laivalla olemisen ajan menimme eteenpäin kaikkien muiden lapsiperheiden kanssa samaan tahtiin, minkä vuoksi kaaos oli koko ajan ympärillä: lapset ryntäilivät sinne tänne riemusta kiljuen, ja kaikkien aktiviteettien ilotulitus sai katselemaan hämmästyneenä ympärilleen.

Meidän lapsemme kuitenkin lähinnä hämmentyivät kaikesta hässäkästä. Toki he halusivat osallistua kaikkeen ja mennä paikasta toiseen, mutta toisaalta kahdeksaan mennessä kaikki halusivat jo mennä hyttiin omaan rauhaan. Kun edellisillä risteilyillä olemme olleet viimeisinä lapsiperheinä tanssiravintolassa ja leikkipaikoissa, nyt lapset halusivat hyvin nopeasti hytin ikkunalaudalle katselemaan ihmisiä kävelykadulla. Jatkuva ryntäileminen ja ilonpito selvästi vei voimat.

Silja Serenade

Minusta tuntuukin, että seuraavalla kerralla kokeilemme risteilemistä vähän muilla ehdoilla. Vaikka risteilyt ovat ensiluokkainen tapa tarjota lapsille hyviä kokemuksia ja ikuisia muistoja, ei niiden kokemusten tarvitse olla vain lapsille räätälöityjä sellaisia. Niitä voi syntyä vaikka tanssiorkesterista, yläkannella kävelystä tai rauhallisesta hetkestä ravintolapöydän ääressä vain oman perheen kesken. Ei niitäkään hetkiä kiireisessä arjessa liikaa ole.

Silja Serenade

Seuraavalla kerralla me ainakin valitsemme ruokapaikat tasan sen mukaan, mikä sillä hetkellä houkuttelee eniten: olkoon se sitten a la carte pitkän kaavan mukaan tai nopea ateria kahvilan puolella. Meille hyvä vaihtoehto olisi myös syödä tukeva lounas Tukholmassa ja jättää iltaa varten tilaa vain vaikka pizzalle, jota olisikin saanut tilattua suoraan hyttiin. Mitään tuhtia ruokaa lapset eivät kuitenkaan malta syödä, joten meidän kannattaa ehdottomasti panostaa miellyttävään ilmapiiriin ja siihen, että jokaiselle voi tilata sellaisen annoksen kuin sillä hetkellä tuntuu.

Myös aamiainen on mahdollista nauttia kaukana pahimmasta hälinästä: Silja Serenadella ja Silja Symphonylla ravintola La Tavolata tarjoaa hieman laadukkaampaa aamiaista, jossa kahvit ja teet tarjoillaan suoraan pöytään. Olemme joskus kokeilleet sitäkin, ja sen hyvä ja tuore valikoima ja rauhallinen tunnelma vetosivat ainakin silloin meihin sen muutaman lisäeuron verran.

Silja Serenade

Järjestetystä ohjelmasta valitsemme huolella muutaman eniten kiinnostavan, sillä kaikkialle ryntäillessä tunnit kuluvat yhteisessä kaaoksessa kaikkien muiden kanssa. Lasten disko on periaatteessa mukava tapahtuma, mutta vapaammin pääsee tanssimaan ennen sitä samalla lattialla.

Leikkihuoneessa taas paras aika on kahdeksan jälkeen illalla, kun monet perheet ovat jo siirtyneet hytteihin. Tuolloin on mahdollista valita tekeminen oman mielensä mukaan, ja vanhemmatkin pystyvät sijoittumaan kahvilan puolelle, kun lapset eivät enää katoa vilinän sekaan. Illalla myös melutaso on niin paljon matalampi, että oman lapsen äänet erottaa tolpan takaakin.

Silja Serenade

Vain omien lasten ehdoilla

Tukholman risteily on erinomainen tapa lähteä matkaan lasten ehdoilla: lapsiperheiden elämä on laivoilla tehty äärettömän helpoksi, ja lapsia varten on järjestetty paljon kaikenlaista.

Me opimme tällä risteilyllä sen, ettei lasten ehdoilla lähteminen kuitenkaan tarkoita sen keskiarvolapsen ehdoilla lähtemistä, vaan nimenomaan niiden omien lasten. Lapsetkin ovat erilaisia ja nauttivat eri asioista, joten kaikki lapsille suunnattu ei ole automaattisesti omien lasten mieleen.

Silja Serenade

Seuraavalla kerralla teemmekin ehdottomasti niin, että hylkäämme järjestetyt aikataulut ja seuraamme vain oman perheemme tarpeita. Tilaa täytyy jättää myös sille päättömälle vaellukselle, jonka aikana löytyy uusia osia laivasta, ja nurkkia, joihin ei ole koskaan eksynyt. Se paras leikkipaikkakin saattaa löytyä vaikka hiljaiselta yläkannelta.

Onneksi kaukana ovat ne ajat, jolloin suomalaiset vaelsivat risteilylaivoille vain halvan alkoholin perässä, sillä ainakin Tallink Siljan laivoilla meno on tänä päivänä hyvin rauhallista. Toki joukkoon on eksynyt muutama railakkaampi juhlija, joka sitten erottuukin promenaadin katukuvasta selvästi. Suurin osa laivan väestä on joko lapsiperheitä tai iäkkäämpää väkeä, ja myös aasialaisten turistien määrä on kasvanut suuresti.

Tänä päivänä laivoilla on tilaa tehdä sitä, mitä itse haluaa: on se sitten railakas Muumidisko tai rauhallisempaa oleilua oman perheen kesken. Mahdollisuudet ovat kuitenkin olemassa, ja seuraavalla kerralla aion ottaa niistä kaiken mahdollisen irti.

Silja Serenade

Luottokortit valmiiksi! Autonvuokraus Euroopassa vaatii muovia

Minä olen ryhtynyt autoilevaksi ihmiseksi vasta muutama vuosi sitten. Vielä kahden lapsen kanssa kuljimme julkisilla, ja mökkimatkoilla olimme isovanhempien kyyditysten varassa. Jos tarvitsimme välttämättä auton, vuokrasimme sen. Minulla onkin kokemusta hyvin monesta Helsingin autovuokraamosta, niiden hinnoista ja palvelutasosta.

Jossain vaiheessa autoton elämä kuitenkin kävi raskaaksi, kun mökille päästäkseen piti aina vaivata muita. Viimeistään kolmannen lapsen kohdalla olimme vieläpä tilanteessa, jossa emme kaikki mahtuneet samaan autoon. Oli pakko hankkia oma tila-auto.

Matkoilla olemme myös autoilleet harvinaisen vähän. Tämä ei ole koskaan johtunut siitä, ettei autoilu olisi kiinnostanut meitä, vaan perimmäisenä syynä on yksi ikimuistoinen loma Madeiralla vuonna 2009. Esikoinen oksensi kahden viikon aikana suurin piirtein jokaiseen kulkuneuvoon, johon hänet veimme, minkä jälkeen päätimme vain pysyä kävelyetäisyydellä Funchalin keskustasta. Pahoinvoivien, ja edelleen hyvin vähän autoiluun tottuneiden, lasten kanssa ei ole jaksanut edes haaveilla autoilusta vieraissa maissa.

Malaga

Ennen kuin nyt! Vasta viimeisen vuoden aikana olemme päässeet pisteeseen, jossa kukaan ei oksenna saman tien. Edelleen jollain on aina paha olo, mutta isommat osaavat jo pyytää pussia ja tähdätä siihen taitavasti. Pienin taas voi onneksi useimmiten hyvin: varsinkin kun on vastoin suomalaisia suosituksia kasvot menosuuntaan päin.

Autonvuokraus Espanjassa

Niinpä rakensimmekin viime talven Espanjan loman autoilun ympärille: tavoitteena oli napata heti Malagan lentokentältä auto alle ja ajella sillä ympäri Andalusiaa ja viimein päätyä Barcelonaan paluulentoja varten. Jopa majoitukset oli varattu niin, että niitä varten tarvittiin auto.

Casa Montes Negros

Suunnitelma meinasi kuitenkin kariutua jo heti alkutekijöissään, sillä auton varaaminen ei ollutkaan yhtä helppoa kuin olin ajatellut. Jo varausvaiheessa olin sormi suussa vaihtoehtojen edessä: tuttujen Hertzien ja Europcarien lisäksi tarjolla oli monenlaista yritystä, joka tarjosi autonvuokrausta. Netistä löytyneiden keskustelujen perusteella joku oli aina pettynyt yritykseen, kun taas toisella oli ollut oikein hyvä kokemus. Vaikutti vahvasti siltä, että kaltaiseni keltanokat olivat useimmiten pettyneet, kun taas asioista tietävät konkarit olivat olleet aina tyytyväisiä.

Huomasin nopeasti meidän tarvitsevan apua ja käännyin luotettavan tahon puoleen: Lähtöportti-blogin Mika on vuokrannut autoja monissa Euroopan maissa, joten halusin saada hänen näkemyksensä vaihtoehdoista. Mikalta opin, että vuokraamojen lisäksi kentällä on suuri määrä välitystoimistoja, jotka toimivat sillä periaatteella, että he etsivät suurilta vuokraamoilta parhaita hintoja. Saat siis yhdellä näytöllä kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot, jotka useimmiten ovat vuokraamojen hintoja edullisempia. Mikalla oli hyviä kokemuksia välitysfirmoista, joten mekin uskaltauduimme varaamaan auton sellaisen kautta. Myös ensimmäisen majoituksemme omistaja oli käyttänyt näitä yrityksiä useasti, mikä helpotti päätöksen tekoa.

Calahonda

Autonvuokrausta välittäviä firmoja ovat Espanjan Aurinkorannikolla esimerkiksi Economy Car Rentals, Holiday Car Rental, Holidayautos ja Rentalcars. Me päädyimme Economy Car Rentalsiin, jonka hinnat olivat edullisimmasta päästä. Myös Mika oli käyttänyt kyseistä yritystä, joten mekin päätimme kokeilla. Yrityksessä on erikoista se, että se paljastaa vuokraavan yrityksen vasta siinä vaiheessa, kun olet tehnyt varauksen, jolloin et voi käydä tekemässä heidän sivuillaan hintavertailua ja kääntyä sen jälkeen suoraan vuokraajan puoleen.

Autonvuokraus on Espanjassa yleisesti edullista. Etenkin Aurinkorannikolla on niin paljon vuokraamoja, että hinnat pysyvät alhaisina. Perinteisten isojen yritysten ja näiden vuokrafirmojen väliltä löytyy erilaisia halpoja vuokraamoja, kuten Autoclick ja Goldcar. Näistäkin yrityksistä löytyy netistä mielipiteitä laidasta laitaan, mutta teillä näiden tarroilla varustettuja autoja näkyi liikkeellä paljon – ei niissä siis pelkästä huijauksesta voi olla kyse.

Me vuokrasimme auton Economy Car Rentalsin kautta, ja vuokraajaksi paljastui kuitista Autoclick. Tarkoituksena oli ottaa auto Malagan lentokentältä ja palauttaa se kymmenen päivää myöhemmin Barcelonan lentokentälle. Vahvistuksen mukaan vuokraus maksaisi reilut 200 euroa ja sisältäisi yhden turvaistuimen.

Vilanova i la Geltru

Yllätys oli kuitenkin suuri, kun autovuokraamossa Malagassa eteemme laskettiin lista vakuutusehdoista. Vaikka välitystoimiston sivuilla sanottiin kaikkien vakuutusten kuuluvan hintaan, kyse olikin vain heidän vakuutuksestaan, eikä autovuokraamon vakuutuksesta. Vuokraamo taas ei suostunut antamaan meille autoa, jos emme joko ottaisi heidän vakuutustaan (noin 500 euroa eli puolet enemmän kuin koko vuokrauksen hinta) tai antaisi ottaa luottokortilta noin 1500 euron panttia. Pantin ideana on, että mikäli autolle sattuu jotain, he ottavat summan tuolta pantilta, jonka me sitten voimme itse periä takaisin välitystoimistolta. Vuokraamon työntekijä vielä valisti, että aiemmin noissa takaisinperinnöissä on ollut paljon ongelmia, ja ihmisiltä on jäänyt rahoja saamatta, mutta nykyään ne kai toimivat jo ihan hyvin.

Kun vuokraamon oma vakuutus tuntui törkyhintaiselta, olisi pantti tietysti ollut meille paras vaihtoehto – ainoa ongelma oli, ettei meillä ollut luottokorteilla sellaista summaa joutilaana. Kaiken lisäksi sen olisi pitänyt olla nimenomaan minun korttini, koska minä olin kuljettaja. Pitkän sumplimisen ja monen hikisen hetken jälkeen saimme sitten miehen kortille raivattua tilaa, ja vuokraamon nainen jopa sääli seuruettamme sen verran, että antoi kakkoskuskin ilmaiseksi, että saimme summan miehen kortilta. Ei tarvinnut ryhtyä tekemään isoja siirtoja kortilta toiselle.

Cambrils

Kun meille alun perin selvisi, että luottokortillani pitäisi olla pari tonnia ylimääräistä ilmaa, vuokraamon työntekijä ehdotti heti, että jos soittaisin pankkiini. Mitähän olisi Suomen päässä pankista sanottu, kun kotiäiti olisi soittanut espanjalaisesta autovuokraamosta, että laittakaa rahaa? Enpä siis viitsinyt vaivautua.

Siinä vaiheessa, kun vihdoin saimme auton ulos vuokraamosta turvaistuimineen ja kaikkineen, aurinko alkoi paistaa ja loma pääsi kunnolla käyntiin. Auton suhteen ei ollut mitään valittamista. Netissä myös varoiteltiin paljon siitä, kuinka palautuksessa keksitään kaikenlaisia naarmuja, joista sitten yritetään velottaa. Me selvisimme pelkällä hymyllä ja kiitoksella.

Malaga

Autonvuokraus Tanskassa

Seuraavan kerran käännyimme vuokra-auton puoleen, kun tarvitsimme elokuussa kulkuneuvoa päästäksemme Kööpenhaminasta kohti Billundia ja Legolandia. Taas kerran oli salapoliisityön aika.

Myös Tanskasta olisi löytynyt suurimpien yritysten lisäksi joitain vuokravälittäjiä, mutta samaan aikaan edullisimmat vuokraamot tarjosivat autoa yhtä huokeaan hintaan myös suoraan vuokrattuna. Päädyimmekin sitten Alamoon, josta meillä oli hyviä kokemuksia vuosien takaiselta Floridan matkalta.

Tuo Floridan matka vaikutti vahvasti taustalla minun autonvuokrauskokemuksissani: siellä auton sai alle ajokorttia vilauttamalla, ja sen sai vielä valita pitkästä rivistä auki olevia autoja. Euroopassa olen nopeasti huomannut, että amerikkalainen tapa suhtautua autoiluun ei ole rantautunut tänne, vaan esimerkiksi vakuutusasiat vieritetään automaattisesti vuokraajan maksettavaksi, ja ne tulevat lisäkuluina.

Hvidovre

Vuokra-auto perjantaista maanantaihin maksoi meille yhteensä noin 300 euroa. Tähän summaan sisältyi yksi turvaistuin ja yksi korokeistuin. Varausta tehdessäni Alamon vahvistus antoi summaksi 1200 kruunua eli noin 200 euroa, mutta taas jonkun vakuutuspaketin kanssa hinta nousikin yllättäen noin 300 euroon.

Ja tietysti tämän lisäksi tuli taas vakuutuspantti, joka tällä kertaa oli onneksi vain noin 500 euroa, ja johon olimme tällä kertaa varautuneet. Hieman kuitenkin hämmästyin tätä panttia, sillä tällä kertaa olimme ottaneet auton suoraan vuokraamosta ilman välikäsiä, ja he myös myivät meille pakollisen vakuutuspaketin, jonka otin mahdollisimman kevyenä. Lopulta ainoaksi heikoksi kohdaksi jäi se, ettei vakuutus korvaa, jos auto varastetaan. Järkeilimme kuitenkin mahdollisuuden olevan aika pieni keskellä Tanskan maaseutua.

Kööpenhaminassa siis saimme auton helpommin käyttöömme, kun olimme varanneet luottokortille tilaa. Vuokraamon työntekijät jopa ihmettelivät meille, miksi ihmeessä kaikki Suomesta saapuvat lapsiperheet ovat suuntaamassa Billundiin. Heille Legoland on ilmeisesti hyvin arkinen kohde, jonka perässä ei lähdetä ajelemaan mihinkään. Minä taas kerroin heille Legolandin olevan suomalaisten lapsiperheiden unelmakohde, johon matkustamista suunnitellaan pitkään.

Hvidovre

Ainoaksi hankaluudeksi muodostui se, että vuokraamo päätti korottaa meidän autoluokkaamme minun varaamastani farmariautosta hienoon Audi A4-urheiluautoon. Auton tuonut mies vakuutteli meidän mahtuvan siihen hyvin, mutta lopulta todellisuus oli vähän toinen: lapset olivat pusertuneina takapenkille, kun taas meillä edessä oli tilaa vaikka kuinka paljon. Olimme myös aika erikoinen näky hampurilaisravintoloiden ja leirintäalueiden pihoilla, kun urheiluautosta purkautui kolme lasta ison roskavuoren kanssa.

Bindesbol Ferie

Muistakaa lukea myös pienellä painetut kohdat

Jos minun ensimmäiset kokemukseni autonvuokrauksesta ovat Suomesta, jossa vakuutukset kuuluvat automaattisesti vuokrauksen hintaan, sekä Yhdysvalloista, missä autonvuokraus on jo lähtökohtaisesti hyvin helppoa ja edullista, niin Espanjassa kuin Tanskassakin erilaisten sääntöjen ja vaihtoehtojen viidakko hämmensi minua suuresti. Molemmilla kerroilla tuli olo, että olisi pitänyt lukea ne pienet präntit vieläkin tarkemmin, ja koko ajan epäilin tulevani huijatuksi.

Tuskaa ei tietenkään yhtään auta netin keskustelupalstojen lukeminen, sillä niissä varoitetaan kaikesta mahdollisesta. Osa on iloisesti vuokrannut mitä vain vakuutuksista välittämättä, kun taas toiset ovat ottaneet kaiken mahdollisen – ja ovat silti vielä jotenkin joutuneet vaikeuksiin. Kultaista keskitietä on hyvin vaikea löytää.

Bindesbol Ferie

Lisää muovia lompakkoon

Minun neuvoni muille auton vuokraamista harkitseville on kuitenkin ensisijaisesti se, että hankkikaa ylimääräinen luottokortti. Ainakin näissä kahdessa minun kokeilemassani Euroopan maassa ilman reilua summaa sisältävää luottokorttia vuokraukset jäävät tekemättä. Monet suosivatkin yhtä korttia pelkästään autonvuokrauksiin: kortilla ei osteta mitään, vaan sitä käytetään vain näihin pantteihin.

Suosittelen myös lukemaan ne pienet präntit huolella. Suomessa ne ovat usein tuntuneet vähän turhilta, kun niissä toistetaan itsestään selviä asioita vastuista ja vahingoista, mutta muualla näistä pränteistä löytyy oikeasti oleellista tietoa – kuten se pantin summa.

Myös vakuutusvaihtoehtojen viidakko on niin syvä, että kannattaa käyttää hieman aikaa niihin tutustumiseen. Usein omaan matkavakuutukseen sisältyy jo jotain korvauksia vuokra-autoihin liittyen, joten nekin kannattaa tarkistaa.

Ja aina kannattaa kysyä. Niin käteviä kuin netin keskustelupalstat ja facebookin ryhmät ovatkin, saa niissä tähän aiheeseen liittyen hyvin ristiriitaisia vastauksia. Ihmiset kun ottavat elämässään eri tasoisia riskejä, ja antavat neuvot aina omien arvojensa perusteella. Paras vaihtoehto on kysyä joltain tutulta, joka on harrastanut autonvuokrausta, tai sitten kääntyä jonkun muun itselleen luotettavan tahon puoleen – vaikkapa blogin. Tietoa kyllä löytyy, mutta se vain täytyy osata etsiä!

Onko teillä samanlaisia vai erilaisia kokemuksia auton vuokraamisesta? Entä löytyykö kokemuksia muista Euroopan maista – pätevätkö niissäkin samat säännöt?

Mitä luksusmatkailu tarkoittaa minulle?

Mikä on matkustamisessa parasta? Aurinko, lämpö, uudet kokemukset vai henkeäsalpaavat maisemat? Vai sittenkin matkaseura?

Instagram Travel Thursdayn tämänkertaisena teemana on Minun luksukseni. Jos et vielä tiedä, mistä IGTT:ssä on kysymys, voit lukea siitä tämän tekstin lopusta.

Me emme ole missään nimessä luksusmatkailijoita: matkustamme reittilentojen ahtailla paikoilla ja syömme omia eväitä; majoitumme milloin minkäkinlaisissa kopeissa, joiden ikkunoista näkyy vastapäisen talon seinä, ja joihin kiivetään kapeita portaita monen kerroksen verran; liikumme busseilla ja junilla; ja välttelemme vesipuistoja ja muita attraktioita, joihin saa uppoamaan yön majoituksen verran rahaa. Niiden sijaan etsimme ilmaiset leikkipaikat ja puistot, joissa on hyvä syödä noutoruokaa.

Minulle suurinta luksusta matkustamisessa on se, että saan tehdä sitä perheeni kanssa. Onhan toki välillä ihanaa matkustaa vain aikuisseurassa, mutta monet matkat eivät tuntuisi samalta ilman koko perhettä.

Olemme matkustaneet perheenä siitä lähtien, kun esikoinen oli parikuukautinen. Jokainen lapsista on ollut lentokoneessa ennen puolivuotispäiväänsä, ja kaikki ovat käyneet yli kymmenessä maassa. Käytyjen maiden määrä ei tietenkään ole itseisarvo, vaan tärkeintä on aina ollut se, että lähdemme yhdessä.

Valitsemme matkakohteet sen mukaan, että ne miellyttävät koko perhettä. Meidän kohdallamme tämä ei tarkoita all inclusive -hotelleja tai suuria uima-altaita, vaan me etsimme paikkoja, joissa voimme elää tavallista elämää, mutta samalla nähdä jotain uutta. Usein olemmekin päätyneet suurkaupunkeihin, joissa on aina paljon nähtävää, mutta joissa elämä on helppoa: supermarketeista löytyy elintarvikkeita, ja julkiset kulkuvälineet kuljettavat ympäriinsä.

Muutaman kerran olemme olleet myös rantakohteissa, mutta silloinkin yleensä varsinaisen sesongin ulkopuolella. Varsinkin Euroopassa olemme rannoilla aina silloin, kun muut ovat jo ne jättäneet: kioskit ovat kiinni, ja rantatuolit on laitettu talvisäilöön. Vesikin on yleensä liian kylmää uimiseen, mutta meidän lapsemme ovat nauttineet eniten hiekasta ja lähestyvistä aalloista.

Tähän mennessä ikimuistoisin matkamme on ollut ensimmäinen matkamme Kaakkois-Aasiaan: vietimme Thaimaassa kuukauden, ja siitä kuukaudesta olimme kaikki yhdessä yhtä päivää lukuun ottamatta joka päivä. Tuon kuukauden jälkeen totesimme, että pystymme matkustamaan yhdessä pidempäänkin, ja voimme viettää matkan yhdessä. Kenellekään ei tullut tarvetta lähteä omille teilleen, emmekä onnistuneet riitelemään matkan aikana kertaakaan. Matkalla yhteiselo oli paljon kotiarkea sopuisampaa, eivätkä lapset kaivanneet toisiaan kummempia leikkitovereita.

Tämän vuoden puolella olemme käyneet Espanjassa, Virossa, Tanskassa ja Ruotsissa. Näistä Tanskan ja Ruotsin matkat tehtiin hyvin vahvasti lasten ehdoilla, mutta loppujen lopuksi lapsia innostivat eniten ihan tavalliset asiat, joita me emme mitenkään pystyneet ennakoimaan. Esimerkiksi Tanskassa Legolandia suuremmaksi hitiksi taisivat lopulta nousta maatilamajoituksen kissanpennut, ja Ruotsin risteilyllä Harri Hyljettä ja Muumeja enemmän kiinnostivat aikuisten tanssishow ja Tukholman musiikkimuseo.

Meille tärkeintä matkustamisessa onkin ollut sen kuunteleminen, mitä lapset oikeasti haluavat. Usein he eivät innostu valmiista ratkaisuista tai niistä lapsille räätälöidyistä palveluista, joita me väkisin järjestämme, vaan he löytävät suurimman ilon niistä yllättävimmistä ratkaisuista. Silloin onkin tärkeää kuunnella lapsia ja heidän toiveitaan, ja vaikka muuttaa matkasuunnitelmia sen mukaan. Koska uskokaa tai älkää: ne toiveet ovat usein myös aikuisten mieleen. Ja jos koko perhe voi tehdä yhdessä jotain, mistä kaikki nauttivat – se vasta onkin sitä luksusta.

Tämän postauksen kuvat ovat minun instagram-tililtäni viimeisen vuoden ajalta. Näillä kuvilla haluan kertoa paitsi siitä riemusta, jota olemme yhdessä matkoilta löytäneet, mutta myös siitä kehityksestä, joka minun instagram-tilissäni on tapahtunut. Vain vuoden takaiset kuvat harvoine tykkäyksineen tuntuvat olevan täysin eri maailmasta kuin tämän hetkiset instagram-kuvani, joissa on jopa hashtageja.

Mutta arvatkaa, mikä on instagramini vähiten tykkäyksiä saanut kuva? Se on tämä seuraava kuva, josta tykkäsi kokonaista yksi ihminen. En kuitenkaan suostu uskomaan, että vika olisi kuvassa, vaan enemmänkin minun taidoissani käyttää instagramia. Tänä päivänä julkaistuna tämäkin kuva varmasti tavoittaisi paljon useamman katselijan. Kuten kaikki te siellä.

Dreaming of the next trip? YES! And it's only a month away.

A post shared by Katja Jankeri (@lahtoselvitetty) on

*Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta. IGTT:n vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Vagabonda ja Travellover.

Liity sinäkin mukaan tempaukseen ja jaa reissuinspiraatiota käyttämällä Instagramissa tunnistetta #IGTravelThursday tai #IGTT! Lue tempauksesta lisää täältä.

Minut löydät Instagramista nimellä @lahtoselvitetty.