Madeiran patikkaretket: Folhadal

Teimme kesäkuun 2017 Madeiran-matkan ensimmäisen patikkaretken Folhadaliin. Helppo reitti ei kuulu saaren kuuluisimpiin, mutta ymmärsin sen varrella miksi olin kaivannut Madeiraa niin paljon. 

Muistan hyvin edellisen käyntimme tämän reitin lähtöpaikalla. Rankkasateiden aiheuttama tulva oli katkaissut edellisen patikointimme, joten lähdimme kokeilemaan onneamme täällä. Sade jatkui kuitenkin niin lohduttomana, ettemme nousseet edes autosta ulos. Vesi valui vuolaana virtana pitkin jyrkkää maantietä ja jouduimme lopulta väistelemään asfaltille pudonneita kivenlohkareita. Nyt paria vuotta myöhemmin olemme sään suhteen onnekkaampia.


Aamupäivän aurinko valaisee kauniisti Encumeadan solaa, kun lähestymme määränpäätämme. Jyrkkään ylämäkeen mutkitteleva tie johdattaa meitä entistä korkeammalle ja välillä on suorastaan pakko pysähtyä ottamaan muutama valokuva. Tämä kaunis sola on yksi suosikkipaikoistani Madeiralla.

Ohitamme Estalagem Encumeada -hotellin, ennen kuin saavumme Snack Bar Encumeadaa vastapäätä sijaitsevalle patikkareitin lähtöpaikalle. Baarin pihaan ei saa jättää autoa, joten käännyn vasemmalle ja pysäköin tien varteen suositun näköalapaikan tuntumaan. Sitten onkin aika astua polulle, joka johtaa Folhadal-nimiseen paikkaan luonnon keskelle.

Edestakaisin käveltävälle reitille tulee mittaa kolme kilometriä suuntaansa, eli yhteensä kuusi kilometriä. Korkeuseroja ei ole ja koko matkan ajan seurataan kastelukanavaa eli levadaa. Jyrkänne on jatkuvasti melko lähellä, mutta huimaavia tai pelottavia paikkoja ei silti tule vastaan. Alkumatka taittuu metsässä, jonka reunalta aukeaa ajoittain upeita maisemia solan pohjalle. Aiemmin autolla ohittamamme hotelli erottuu kaukana alapuolella.


Kastelukanavan viereen rakennetulla betonipolulla on helppo kävellä. Jalkojen juuressa vilistää lämmöstä nauttivia sisiliskoja ja lintujen laulu täyttää ilman. Muutama satunnainen vastaantulija ei häiritse luonnon rauhaa.


Saavumme noin kuudensadan metrin mittaisen tunnelin suulle. Tunnelin edustalla päivystää kaksi uteliasta kanaa, jotka selvästi kerjäävät jotakin syötävää. Jäämme hetkeksi ihmettelemään, kuinka kanat ovat päätyneet keskelle metsää.


Synkkä tunneli on ensimmäisten kymmenien metrien ajan harmillisen matala, mutta pian käveleminen onnistuu jo selkä suorassa. Otsalamppu on näissä tilanteissa selvästi taskulamppua käytännöllisempi ja pääsemme kohti tunnelin päässä häämöttävää valoa ilman ongelmia.

Tunnelma vaihtuu saapuessamme vuoren toiselle puolelle. Ympäristö ei ole enää lainkaan kirkas, vaan meitä odottaa Folhadalin usvainen satumetsä. Sumupilvien haivenet lentävät ympärillämme kovaa vauhtia ja kasvillisuus muistuttaa viidakkoa.

Täällä ymmärrän, miksi olen kaivannut Madeiraa niin paljon. Mystisen metsän ilma on poikkeuksellisen raikasta hengittää ja saaren ainutlaatuinen luonto ottaa kulkijan kaikki aistit valtaansa. Kokemusta on vaikea välittää sanoin ja kuvin, se täytyy vain kokea itse. Kyse ei ole pelkistä hämmästyttävistä maisemista, vaan kokonaisvaltaisesta elämyksestä.


Levadaa ympäröivän luonnon vehreys miellyttää, mutta toisaalta hämmästelemme kukkien vähäistä määrää. Useimmat opaskirjan reittikuvauksessa mainitut kasvit eivät taida olla parhaimmillaan kesäkuun alussa. Joitakin satunnaisia kukkia tulee toki vastaan.


Saavumme pienen kallioon hakatun aukon luokse, minkä jälkeen näemme pian edessämme pitkän tunnelin suun. Olemme saapuneet opaskirjan neuvomalle kääntöpaikalle, jossa upea vesiputous syöksyy kallionkielekkeeltä läheiselle kivikolle. Putous on retken mieleenpainuvin nähtävyys ja jäämme ihailemaan sitä joksikin aikaa ennen paluumatkan aloittamista. Tunnelin läpi jatkamalla voisi tehdä pidemmän retken, mutta katsomme tällä kerralla parhaaksi pitäytyä opaskirjan mukaisessa suunnitelmassa.

Ilma kirkastuu hiljalleen, joten näemme ennen tunneliin palaamista jonkin verran laaksomaisemia vuoren tälläkin puolella. Kanat ovat odottamassa meitä tunnelin toisessa päässä.

Pysähdymme hieman myöhemmin taukopaikalle, jonka kivisillä penkeillä kelpaa syödä eväitä ja ihailla maisemia. Voileivät maistuvat aina parhaalta luonnon helmassa. Linnut jatkavat iloista konserttiaan ja suuret värikkäät perhoset lentävät puiden välissä.

Paluumatka takaisin autolle sujuu joutuisasti. Folhadalin polku ei kuulu Madeiran upeimpiin reitteihin, mutta se on tunnelista huolimatta miellyttävä käveltävä. Jos taukoja ei lasketa, vesiputoukselle kulkemiseen ja paluuseen kuluu yhteensä noin puolitoista tuntia. Saman päivän ohjelmaan voi siis valita toisenkin lyhyehkön patikoinnin, varsinkin jos käytössä on vuokra-auto. Esimerkiksi aiemmassa postauksessa esitelty Pico Ruivo do Paúl da Serran polku löytyy lyhyen ajomatkan päästä, olettaen ettei ER110-tietä ole maanvyörymän tai jonkun muun syyn takia suljettu.

Tutustu myös suosittuun Johdatus Madeiran levadoille -postaukseen, joka sisältää linkit kaikkiin Madeirasta kertoviin patikointijuttuihini.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply