Muckrossin mailla

Irlantilaisen Killarneyn kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat suuren puistoalueen ympäröimä Muckrossin kartano, perinnemaatila ja suorastaan aavemainen kirkonraunio. Kävelimme myös Muckrossin järven ympäri.

Kuten edellisessä postauksessa totesin, Killarneyn kansallispuisto taitaa olla suosikkipaikkani koko Irlannissa. Hyvänä tukikohtana seutuun tutustumiseen toimii Killarneyn kaupunki, jonka tärkeimmistä nähtävyyksistä jätin tähän erilliseen juttuun Muckrossin tilukset. Kartanon ympäristössä kuluu helposti koko päivä ja miksei myös toinen, jos haluaa patikoida Muckross Laken ympäri. Kartano sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Killarneyn keskustasta.

Ylellisen Muckross Housen sisätiloihin saa tutustua ainoastaan opastetuilla kierroksilla. Tyydymme katselemaan rakennusta ulkopuolelta, sillä seuraavan opastuksen alkuun olisi tunnin verran aikaa ja haluamme muutenkin pitää pienten lasten päiväohjelman mahdollisimman helppona.

Kartanon puutarhassa on mukava kävellä ja ihailla upeita kukkia. Rhododendronit ovat kasvaneet jättimäisiksi puita muistuttaviksi pensaiksi. Kasvien koko, määrä ja värikkyys tuntuvat suorastaan käsittämättömiltä. Puistoalueen suorilla teillä kulkee hevoskärryjä, jotka tuovat etäisesti mieleen jopa Versaillesin.

Rantalaiturilta voi ihailla kirkasvetistä järveä ja sen ympärillä avautuvia keväisiä maisemia. Parkkipaikan lähettyviltä löytyy vierailijakeskus ravintoloineen ja myymälöineen. Laatu ja käytännöllisyys yhdistyvät useimpien irlantilaisten turistipuotien tuotteissa hyvin. Tarjolla on muun muassa houkuttelevia villapaitoja sekä kelttiläisiä koruja.

Siirrymme kartanolta Muckross Traditional Farmsin puolelle. Kyseessä on eräänlainen perinnekylä, joka muodostuu kauan sitten toimineista erikokoisista maatiloista. Alue on yllättävän laaja, joten talot sijaitsevat melko etäällä toisistaan. Tuntuu hauskalta miettiä, millaista näillä hiekkateillä on ollut kulkea joskus vuosikymmeniä sitten.

Ensimmäisen tuvan oppaana toimii puhelias nainen, jonka vahvasta murteesta on hetkittäin vaikea saada selkoa. Tarinat 1930-luvun Irlannista ovat todella mielenkiintoisia. Elämä maaseudulla on ollut köyhää ja raskasta. Tyypillisessä perheessä saattoi olla seitsemän tai kahdeksan lasta, joista vanhimmat muuttivat pois kotoa ennen nuorimpien syntymää. Joidenkin määränpäänä oli lähin kaupunki, kun taas toiset suuntasivat paremman elämän toivossa Amerikkaan.

Näillä nummilla toivoa paremmasta antoivat lähinnä takkatulen lämpö sekä seinällä roikkuvat pyhimysten kuvat. Muhkurainen lattia tuntuu hohkavan kylmyyttä. Maistelemme perinteisellä reseptillä leivottua leipää. Itse leipä on melko mautonta, mutta sen päälle on levitetty paksu kerros omalla tilalla tuotettua voita.

Seuraava tila on hieman edellistä vauraampi ja talossa on kaksi erillistä huonetta. Emme mene häiritsemään perunamaata kuokkivaa isäntää. Pihan perältä löytyy nurkkaus, jossa pienet porsaat nukkuvat yhdessä suuressa kasassa. Seuraavan talon pihamaalla jaloissa pyörii kanoja ja kalkkunoita.

Sade muuttaa hiekkatien kuraiseksi. Saavumme suurelle tilalle, johon kuuluu useita rakennuksia. Näemme paljon eläimiä, kuten koiran- ja kissanpentuja, ankkoja, vasikoita, lampaita ja hevosia. Söpöt kilit kulkevat vapaina ja yrittävät tunkea lastenrattaiden suojiin.

Muckross Traditional Farms tutustuttaa elävällä tavalla Irlannin kovaan ja koruttomaan historiaan. Maatilan eläimet ovat myös kovasti lasten mieleen. Hyvästelemme lopuksi vanhan aasin, joka jää seisoskelemaan yksin tihkusateeseen.

Viivymme Killarneyssa reilun viikon, joten meille jää hyvin aikaa palata Muckrossin maille ja tehdä kävelyretki Muckrossin järven ympäri. Taivalta kertyy reilut kymmenen kilometriä. Sää on retkipäivänämme harmillisen harmaa ja sade yltyy ajoittain rankaksikin. Reitti soveltuu onneksi hyvin lastenrattaiden työntämiseen ja tytöt suostuvat pysymään sadesuojiensa alla.

Aloitamme Muckrossin kartanolta, josta jatkamme metsän siimekseen. Alppiruusujen ja muiden kasvien reunustama polku vie meidät tuuliselle peltoaukealle. Kerryn kreivikunnalle tyypilliset pikimustat lehmät ovat kokoontuneet pitämään sadetta yksinäisen puun alle. Niityillä näkyy myös peuroja, jotka jäävät tuijottamaan meitä uteliaina.

Pääsemme jälleen metsän suojiin ja Torcin vesiputoukselle. Parinkymmenen metrin korkuinen putous on sadepäivänä voimissaan ja näyttää komealta vehreän metsän keskellä.

Ympäröivä metsä näyttää peikkojen ja haltioiden satumaailmalta. Sammal on peittänyt kivet ja kannot. Puunrungot nauttivat muratin syleilystä. Alan uskoa vahvasti siihen, että kivien koloissa majailee irlantilaistaruston pieniä keppostelevia punapartaisia ukkoja eli leprechauneja.

Saavumme Dinis Cottagelle, joka on ainoa reitin varrella sijaitseva kahvila. Kodikkaassa mökissä on mukava maistella lämmintä kaakaota ja perinteisiä skonsseja. Katselemme sateen kasteleman ikkunan lävitse järvelle päin.

Dinis Cottagen takaa löytyy The Meeting of the Waters -niminen paikka, jossa seudun kolmen järven vedet kohtaavat. Jään katselemaan, kuinka matkailijoita kuljettava avovene alittaa pienen kivisillan. Vesille lähteminen ei tällä säällä erityisesti houkuttele.

Killarneyn maisemissa käveleminen on huonollakin säällä elämys. Vedän keuhkot täyteen raikasta ilmaa ja ihailen taustalla kohoavien rinteiden lukemattomia vihreän sävyjä. Matalalla roikkuvat pilvet luovat oman mystisen tunnelmansa. Emme pidä kiirettä, vaan pysähdymme välillä syömään eväsleipiä ja valokuvaaman liljankukkia.

Käymme vielä lopuksi katsomassa Muckross Abbeyn raunioita. Taivas on uhkaavan harmaa, kun kävelemme kohti pellon takaa erottuvaa korkeaa kivitornia. Fransiskaanimunkit rakensivat alkuperäisen luostarin 1400-luvun puolivälissä. Edessä oli kuitenkin vaikeita ja väkivaltaisia aikoja, kun Oliver Cromwellin brittisotilaat ja muut rosvojoukot ahdistelivat veljeskuntaa. Luostarikirkkoa jouduttiin vuosisatojen saatossa korjailemaan useita kertoja.

Aavemainen tunnelma tiivistyy kelttiristien koristamalla hautausmaalla. Astumme labyrinttimäisten raunioiden keskelle. Kattoa ei ole, mutta kiviseinien keskellä kasvaa suuri puu.

Jännittävä sokkelo ruokkii mielikuvitusta ja näen jo melkein silmissäni kummitukset, jotka leijuvat raunioiden yllä kuun loistaessa taivaalla. Toisesta kerroksesta löytyy suuri takka, mutta torniin asti ei pääse. Koputan varmuuden vuoksi jykevään puuoveen, mutta kukaan ei onneksi tule avaamaan.

Muckrossin tilukset ovat miltei kuin koko Irlanti pienoiskoossa. Siellä voi helposti kuvitella asuvan niin keijuja kuin kummituksiakin, mutta vakavamielisempikin matkailija näkee luonnon kauneuden ja historian siipien havinan. Tätä monipuolista kohdetta on helppo suositella kaikille Kerryn kreivikuntaan matkustaville.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Marja 18.3.2018 at 12:53

    Ihana paikka, niin kaunista sadesäälläkin, tuo vihreä vehreys on ihan satumaista. Ja nyt tuli ikävä skonssejakin…

    • Reply Mika / Lähtöportti 18.3.2018 at 22:02

      Irlannissa sadekin kuuluu silloin tällöin asiaan 😀 Vihreää ja kaunista on kuitenkin aina, sävyt ovat vaan sateen sattuessa vähän tummempia kuin aurinkoisina päivinä 🙂

  • Reply Tanja 18.3.2018 at 15:28

    Tosi autenttisia kuvia, kiva juttu. Tila vaikuttaa oivalta käyntikohteelta vaikkapa koko perheelle. Erityisesti nyt kyllä viehätti kasassa nukkuvat possukat ❤️

    • Reply Mika / Lähtöportti 18.3.2018 at 22:07

      Kiitos Tanja! Tuo tila on mainio koko perheen kohde. Historia tulee elävällä tavalla esiin ja kesyihin maatilan eläimiin saa tutustua lähietäisyydeltä. Söpöjä possuja, ja esimerkiksi jättimäiset irlanninsusikoirat jäivätkin tuossa mainitsematta.

  • Reply Maisemaonnellinen Johanna 18.3.2018 at 22:11

    Upeita kuvia, tämä olisi ihan mun paikka tuosta luonnosta päätellen. Varsinkaan pikkuisia karitsoja en voi vastustaa. Niitä on pakko aina pysähtyä kuvaamaan. Ihailen sitä tapaa, jolla suurin osa briteistä kohtelee kotieläimiään. Stonehengessä käydessä muiden mielestä kivikasat olivat reissun hienointa antia, minä kuikuilin ison tien toisella puolella ollutta valtavaa laidunta – jolla siat oleilivat vapaina, auringosta nauttien.

    Kun asuimme Surreyssa, saimme huomata, että paikka paikoin teiden varret olivat täynnään noita kolme-nelimetrisiksi venyneitä alppiruusuja, jotka kukkivat upeasti valtavina kukkamerina. Siinä on brittien riesakseen saama vieraslaji, joka viihtyy sikäläisessä maaperässä ja ilmastossa vähän tarpeettomankin hyvin. Mutta kauniitahan ne kyllä ovat.

    • Reply Mika / Lähtöportti 18.3.2018 at 23:10

      Kiitos! Olen varma, että viihtyisit noissa maisemissa, ainakin itse olen ollut Killarneyssa hyvin onnellinen 🙂 Järvien ympäristössä on hyviä kävelypolkuja, joiden lisäksi ainakin Gap of Dunloe on aivan upea reitti.

      Minulle Stonehengen kivikasat olivat pettymys, possut olisivat varmasti piristäneet jos olisin nähnyt edes niitä 😀

      Meillekin kerrottiin, että alppiruusut ovat melkoinen riesa Irlannissa. Ne ovat myös myrkyllisiä, minkä takia ne pitäisi saada tuhottua ennen kaikkea lammaslaitumilta. Ja puoli Irlantiahan on yhtä lammaslaidunta… Jotenkin ristiriitaiseltahan tuo kuulostaa siihen nähden, kuinka yritän epätoivoisesti pitää mökin pihalla kituvaa alppiruusupuskaa hengissä 😀

  • Reply Susanna 19.3.2018 at 21:00

    Hyvät kuvat. Minullekin Irlannista jäivät mieleen mustavalkoiset hevoset, lehmät ja vehreys

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.3.2018 at 11:19

      Kiitos Susanna! Irlannissa vehreyttä ja maatilojen eläimiä ei voi olla huomaamatta 🙂

  • Reply Sisko / Hieman_vino 23.3.2018 at 08:24

    Näyttää kyllä ihanalta! Vaikka maalaistyttö on eläimiä ennenkin nähnyt, mutta jos Irlantiin päädyn, on tämä paikka kyllä mukana matkan suunnittelussa. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 26.3.2018 at 12:15

      Tämä on itselleni sitä kauneinta ja perinteisintä Irlantia, jossa maalaisuus on hyvällä tavalla esillä. Kannattaa lähteä joskus paikan päälle katsomaan 🙂

    Leave a Reply