Latutunnelmia Pyhätunturilta

Vietimme viime vuoden tapaan helmikuisen hiihtoloman pohjoisen lumilla, tällä kerralla Pyhätunturin maisemissa. Kirjoitin Lapin-tarinoiden päätteeksi kokemuksia Pyhän latujen varsilta.

Vajaan parinkymmenen asteen pakkanen nipistelee poskipäitä, kun astun raikkaaseen ulkoilmaan ja lähden aamulenkille. Vauhdikkaat mäet johdattavat hiihtäjän pieneen Pyhäjärven kylään, joka vasta heräilee uuteen aamuun järven rannalla. Useammankin puutalon pihalla on mainos kahvilasta, mutta aukioloajat eivät palvele varhaisia kulkijoita.

Pysähdyn Pyhäjärven rannalle katselemaan, kuinka nousevan auringon punerrus värjää taivaan. Vastarannalla erottuu Pyhätunturin vaikuttava hahmo. Hiljaisuus on käytännössä rikkumaton, kunnes jatkan retkeäni eteenpäin. Suksien ja sauvojen äänet pakkaslumea vasten kuulostavat rauhoittavilta, sillä ne tuovat mieleen muistoja lapsuudesta saakka.

Kävin Pyhätunturilla edellisen kerran 6-vuotiaana. Taisin olla silloin elämäni kunnossa, sillä hiihdin parhaina päivinä peräti kaksikymmentä kilometriä. Äidin kuorimien appelsiinien voimalla kelpasi sivakoida keväisillä hangilla ja ihmetellä Lapin luontoa. Muistan että valloitimme silloin tuntureitakin, mutta nykyiset reittikarttaan merkityt ladut eivät vie huipuille. Nyt suurin osa taipaleista kulkee metsien kätköissä. Tykkylumen peittämät puut ovat paikoitellen upean näköisiä.

Aurinko nousee hiljalleen korkeammalle ja alkaa lämmittää ilmaa. Kaipaan erämaan tunnelmaa ja suuntaan Pyhä-Luoston kansallispuiston puolella sijaitsevalle Karhunjuomalammelle. Paikoitellen maisemat vastaavatkin juuri sitä, mitä tulin Lapista hakemaan.

Reitti huipentuu jyrkkään loppunousuun. Lumen peittämällä Karhunjuomalammella on hiljaista. Huomaan hiihdelleeni jo pari tuntia, mutten ole kohdannut vielä ainuttakaan ihmistä. Hieman myöhemmin vastaan alkaa tulla muutamia satunnaisia hiihtäjiä.

Mieleni tekisi jatkaa Isokurun suuntaan, mutta siellä kulkeminen on talvisaikaan kielletty. Toista oli silloin lapsuuden 80-luvulla, jolloin lumivyöryjä ei ollut ilmeisesti vielä keksitty. Hieman haalistuneet valokuvat todistavat, kuinka hiihdin ruskeassa haalarissani komean kurun pohjalla. Noista valokuvista löytyy myös sama tupa, joka edelleen tarjoaa lämpöä Karhunjuomalammelle saapuville. Raapustan nimeni vieraskirjaan ennen kuin aloitan pitkän laskun samaa mäkeä pitkin kuin tulinkin.

Silloin lapsuudessa vaarallinen lasku tarkoitti kehotusta ottaa niin kova vauhti kuin mahdollista. Ymmärrän nyt auraillessani, että tämän täytyi olla se sama pitkä mäki, jonka laskemista isäni moneen kertaan muisteli. Olin ottanut täyden vauhdin ja kaatunut muutamaan kertaan, mutta odottanut silti hymy korvissa mäen alla. Tällä kerralla otan vähän varovaisemmin, jotta selviän luut ehjinä perille.

Löydämme mukavia latuja myös vaimon kanssa tehdyillä hiihtoretkillä. Nautimme karunkauniista maisemista sekä täydellisestä hiljaisuudesta. Reiteillä on toisinaan myös pitkiä tasamaaosuuksia, joten retket eivät käy liian raskaiksi. Illan tullen taivas värjäytyy vaaleanpunaiseksi ennen kylmää ja tähtikirkasta yötä. Vaikka ympäristö onkin kaunista, jään silti kaipaamaan joitakin mielikuvieni maisemia ja tunnelmia vuosikymmenten takaa. Aika on hyvinkin saattanut kullata muistot, tai sitten en vaan osunut samoille paikoille kuin silloin 80-luvulla.

Pyhätunturin hiihto-olosuhteet ovat erinomaiset, aivan kuten muissakin käymissämme Lapin kohteissa. Huippukuntoisilla laduilla ei ollut Etelä-Suomen hiihtolomaviikollakaan ruuhkaa, joten luonnon rauhasta voi nauttia omaan tahtiin. Latuverkosto ei tosin ole yhtä laaja kuin joissakin muissa hiihtokeskuksissa ja varsinkin kierroslenkkejä voisi olla tarjolla enemmän.

Reilun 13 kilometrin kierros Pyhäjärven ympäri on miellyttävä ja sitä voi halutessaan jatkaa vielä lenkillä Kiima-aapan ympäri. Myös koirille sallittu kuuden ja puolen kilometrin lenkki on mukavan helppo hiihdeltävä vaikkapa hiihtokeskuksesta käsin. Hiihtoretkiin kuuluvat toki myös latukahvilat kuumine mehuineen ja kaakaoineen. Kävin testaamassa Pyhän Astelin, Lomakeskus Lupon ja Kairosmajan donitsit, mutta myös muita lämmittelypaikkoja löytyy.

Hiihtoloma-aikaan päivänvaloa riittää jo mukavasti, mutta vuodenvaihteen hämärissä harkitsisin Pyhän sijasta jotain toista hiihtokohdetta. Valaistua latua löytyy nimittäin vain 14 kilometriä, jotka ovat yhtenäisenä edestakaisin hiihdettävänä väylänä. Naapurissa Luostolla on 18 valaistua kilometriä, joihin sisältyy erilaisia pieniä lenkkejä.

Upeimmat maisemat ovat luultavasti tarjolla kansallispuiston puolella, mutta siellä kierroksista tulee väkisinkin vähintään kolmenkymmenen kilometrin mittaisia. Yksi vaihtoehto olisi myös noin kolmenkympin hiihto Pyhältä Luostolle, josta voi palata bussikyydillä takaisin. Keskinkertainen hiihtokunto yhdistettynä perheloman aikatauluihin, aamupakkasiin ja olympialaisten seuraamiseen aiheutti kuitenkin sen, että pisimmät retket jäivät tällä kerralla tekemättä.


Pyhätunturin ympäristö tarjosi joka tapauksessa hyvät puitteet hiihtolomalle. Latuja on viikon ajaksi aivan riittävästi, luonto on kaunista ja hiljaisuus usein suorastaan käsin kosketeltavissa. Tarjolla on myös paljon muita monipuolisia aktiviteetteja, joten tylsistymään ei ainakaan pääse. Jotain taikaa Lapissa taitaa olla, kun se on vetänyt puoleensa jo kolmena peräkkäisenä talvena.

Lue myös Pakkasviikko Pyhätunturilla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Heidi / Fiiliksiä & hetkiä 23.3.2018 at 21:15

    Oi, niin pystyn samaistumaan noihin fiiliksiin. On kyllä hienon näköistä reittiä sielläkin. Täytyy miettiä, jos Pyhälle ehtisi joskus hiihtelemään 🙂 Hiihtoniilo kiittää kuvista 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 26.3.2018 at 19:27

      Kiitos kommentista Heidi! Pyhällä on kyllä puitteet kunnossa, niin latujen kuin maisemienkin puolesta. Sinne vaan jonain talvena 🙂

    Leave a Reply