Päiväretkellä Pargassa

Joonianmeren rannalla sijaitseva Parga kuuluu Kreikan rakastetuimpiin matkakohteisiin. Jyrkälle rinteelle kohoavat värikkäät talot ja houkuttelevasti kimaltava meri muodostavat poikkeuksellisen kauniin kokonaisuuden.

Edellinen postaus käsitteli Lefkaksen saarta, josta teimme mukavan retken manner-Kreikan puolelle Pargaan. Ajomatkaan kuluu hieman yli puolitoista tuntia. Ylitämme aluksi Lefkakselta mantereelle johtavan pienen kääntösillan. Matka jatkuu Prevezan lentokentän ohitse maksulliseen tunneliin, jota pitkin pääsemme kapean salmen alitse kohti pohjoista. Tie kohti Pargaa on leveä ja hyväkuntoinen. Liikennettä ei juuri ole, joten ehdin ajaessani nauttia niin meri- kuin vuoristomaisemistakin. Viimeiset kymmenisen kilometriä taitetaan pienemmällä tiellä, kunnes saavumme perille.

Parintuhannen asukkaan Parga elää matkailusta. Kohde löytyy useamman suomalaisenkin matkatoimiston listoilta, joten sinne on helppo lähteä pakettimatkalle. Mielestäni tällaiset valmismatkat ovat hyvin toimiva ratkaisu esimerkiksi juuri Kreikan rannoille lähdettäessä. Ryhmän mukana ei ole pakko kulkea, ja omalla kohdallamme pakettimatkat ovat eronneet omatoimisista oikeastaan vain bussilla sujuneen lentokenttäkuljetuksen osalta.

Löydämme iloksemme parkkipaikan läheltä rantakatua. Kaupunki näyttää heti ensi silmäyksellä poikkeuksellisen viehättävältä. Pienet talot värittävät jyrkkiä rinteitä kuvauksellisella tavalla. Rantakadulla riittää näin syyskuussakin jonkin verran kulkijoita ja uimarannalle on kerääntynyt runsaasti auringonpalvojia. Tunnelma on silti leppoisa. Ohitamme muutamia kauppoja ja kahviloita, kunnes päätämme pysähtyä lounaalle.


Valitsemme Bacchos-nimisen tavernan, jota meille on suositeltu. Ateria sujuu mukavasti ja olemme tyytyväisiä niin palveluun kuin itse ruokaankin. Lautasilta löytyy takuuvarmoja klassikoita, eli horiatiki-salaattia, moussakaa ja souvlaki-vartaita. Utelias kissa kiertelee pöytien välissä ja käy välillä puskemassa jalkaani. Taustalla kaikuvat perinteiset sirtakin sävelet. Nautin olostani kaikkien mahdollisten kreikkalaisten kliseiden keskellä. Kylläisenä on mukava jatkaa kierrosta kävelykatua pitkin ja pysähtyä poseeraamaan jättimäisen ankkurin luokse.

Maleksimme hiljalleen ja ihailemme sinisenä kimmeltävää merta. Lähistöllä on muutamia pieniä saaria. Paikalliset kalamiehet kokeilevat rannalla onneaan ja pian koukkuun tarttuukin kummallinen otus, jota epäilen mureenaksi. Kalastajat tuntuvat olevan saaliistaan kovin iloisia.

Päätämme kiivetä ylös venetsialaiselle linnoitukselle. Tässä vaiheessa tulee mieleen, että eräs syy miksi valitsimme varsinaiseksi matkakohteeksi Pargan sijasta Lefkaksen, olivat korkeuserot. Siinä missä Ligiassa tai vaikka Nidrissäkin voi työntää lastenrattaita tasamaalla, joutuu rinteeseen rakennetussa Pargassa hikoilemaan huomattavasti enemmän. Toki kaikesta selviää sisulla ja huumorilla. Löytämämme portaat ovat onneksi niin loivat, että rattaita pystyy työntämään askelmalta toiselle.

Linnoitus on pitkän historiansa aikana ehtinyt melko lailla raunioitua, eikä rakennuksessa ole kovin ihmeellistä nähtävää. Sen sijaan maisemat niin merelle kuin kylällekin ovat vertaansa vailla.

Katselemme maisemaa eri suuntiin. Pieni Panagian saari kappeleineen sijaitsee vain parinsadan metrin päässä Pargan rannalta. Kukkulan toiselta laidalta avautuu näköala pitkälle Valtos Beachille. Eniten houkuttelee kuitenkin itse meri. Jos viipyisimme kauemmin, saattaisimme lähteä veneretkelle Paxoksen ja Antipaxoksen saarille.

Laskeudumme takaisin kylälle ja syömme vielä jäätelöt varjoisalla terassilla, ennen kuin käynnistämme auton paluumatkaa varten. Suhteellisen rauhallisessa Pargassa ei ole valtavasti nähtävyyksiä, joten oleellisimman näkee nopeastikin. Toisaalta ympäristö vaikuttaa sellaiselta, jossa voisi helposti viettää viikon jos toisenkin elämästä nautiskellen ja muutamia retkiä tehden. Esimerkiksi Meteoran luostarit ja Vikosin rotko ovat varmasti näkemisen arvoisia, vaikka retkipäivistä saattaakin tulla välimatkojen vuoksi raskaita. Omiin matkasuunnitelmiini Parga ei tällä hetkellä kuulu, koska pelkästään Kreikassa riittää monta itselleni täysin uuttaa kiinnostavaa kohdetta. Vannomatta kuitenkin paras, sillä mieli saattaa toisinaan muuttua nopeasti.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas 7.2.2018 at 21:09

    Kiva lukea juttu Pargasta, koska paikka on ollut mielessäni. Varmasti siis joku päivä sinne lomailemaan on mentävä. Tuon mureenan kanssa uiminen ei olisi mukavaa….yök.

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.2.2018 at 10:36

      Parga on kaunis ja vaikutti myös viihtyisältä lomakohteelta, joten sitä on helppo suositella. En tiedä millaisia kaloja rannan tuntumassa yleensä liikkuu, mutta tuo mureena tarttui koukkuun ihan rantakadun varrella.

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 8.2.2018 at 22:57

    Varsin kivan näköisiä maisemia on tuollakin. Ehkä joskus pitäisi Kreikkaankin tutustua tarkemmin. Tuo kalansaalis näytti kovasti mureenalta, mutta minun lajituntemukseni on sitä tasoa, että voisi olla vaikka muikkukin. Kalat on mielestäni helpoin tunnistaa lukemalla se nimi ruokalistalta. 🙂 Muuten tuo toisen kuvan rinne taloineen ei vastaa yhtään stereotyyppistä Kreikka-kuvaani. Tuollainen värikirjo näyttää enemmän vaikkapa Italialta. Huomaa varmasti, että olen käynyt Kreikassa vain Santorinilla. 🙂

    Tarttuisin vielä tuohon pakettimatka-aiheeseen. Joillain ihmisillä olen havainnut todella vahvan allergian koko pakettimatkojen ajatusta kohtaan. Itse en moista ymmärrä. Minulle on ihan sama tuleeko ne hotelli ja lennot samalta vai eri luukulta. Matkaa ostaessani vaakakupissa painavat lähinnä hinta ja laatu. Jos pakettina koen saavani rahalle enemmän vastinetta, niin ehdottomasti otan paketin.

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.2.2018 at 11:13

      Minulle Kreikka on maailman rentouttavin lomakohde. Jostain syystä juuri siellä maltan pysähtyä vain nauttimaan tunnelmista, kun muualla on kovempi tarve nähdä ja kokea koko ajan jotain uutta. Luulisin, että Kreikan länsiosissa ja Joonianmeren saarilla on enemmän Italian suunnalta tulleita vaikutteita ja kenties siksi myös Pargan talot ovat noin värikkäitä. Korfulla on kuulemma erityisen italialainen tunnelma, mutta siellä en ole vielä käynyt.

      Olen havainnut saman allergian monta kertaa. Kenties tällä on jotain tekemistä toisen lempiaiheeni kanssa – sen miksi suomalainen välttelee ulkomailla ollessaan toisia suomalaisia kuin ruttoa. Joihinkin kohteisiin matkustettaessa pakettimatkat ovat järkevin vaihtoehto niin hinnan kuin matkan sujuvuudenkin suhteen. Kreikkaan on menty aina pakettimatkalla (lento+lentokenttäkuljetus+hotelli), esimerkiksi Madeiralle matkatoimistosta ostetuilla lomalennoilla (mutta majoitus erikseen, koska olemme halunneet hotellimajoituksen sijasta vuokrata talon).

  • Reply Outi 10.2.2018 at 15:11

    Kreikka on mulla kyllä sellainen must-kohde lähiaikoina. Miksiköhän sen on ihan täysin unohtunut omista matkasuunnitelmista viime vuosina…korjausaskeleen paikka. Ja kiva että kaukana kotoota löytyy myös suomalaista sisua 😁 Erityisesti lasten kanssa sitä kyllä arvostaa. Mitenhän ulkomaalaiset kompensoi sen puuttumisen? Täytyypä kysyä 😋

    • Reply Mika / Lähtöportti 10.2.2018 at 18:53

      Meille Kreikka oli helpoin kohdevalinta erityisesti silloin, kun lapset oli ihan pieniä. Esikoinen pääsi jo kolmatta kertaa Kreikan saarille heti nelivuotissynttäreidensä jälkeen.

      Hyvä kysymys tuo ulkomaalaisten sisun korvike! Veikkaisin että Kreikassa koko kansan lapsirakkaus vie pitkälle, voisin kuvitella että aika moni ohikulkija pysähtyy esimerkiksi rattaiden työntäjää mäessä auttamaan jos omat voimat (tai hermot) ei riitä 😀

    Leave a Reply