Musiikkimuistoja maailmalta

Matkojen varrelta jää toisinaan mieleen yksittäisiä hetkiä, jotka muistaa tarkasti vielä monen vuoden jälkeenkin. Vaikka en muuten musiikkimiehiä olekaan, on usein juuri musiikki toiminut apuna muistojen säilyttämisessä.

Nämä muistot liittyvät yksittäisiin matkojen varrella koettuihin hetkiin, joihin liittyy jokin aivan sattumalta tilanteessa soinut kappale. Yläkuvan katalonialainen katuartisti ei esittänyt mitään mieleenpainuvaa, mutta joskus hetkeen on osunut täydellisesti tilanteeseen sopiva laulu. Toisinaan muistot taas perustuvat yllätyksellisyyteen. Alla mainitut kappaleet voi kuunnella YouTubesta kuvia klikkaamalla.



THE EAGLES – HOTEL CALIFORNIA (PARIISI, RANSKA 1997)

Pysähdyimme kaverini kanssa interrail-matkalla Pariisiin, jossa vietimme iltaa Montmartren kukkulalla. Istuskelimme pitkän tovin Sacré-Cœurin kirkon portailla katsellen kaupunkia ja kesäistä auringonlaskua yhdessä ympärille kerääntyneiden ihmisten kanssa. Joukkoon mahtui myös hippikitaristi, jonka kappaleista erityisesti Hotel California on jäänyt mieleeni. Afrikkalaistaustaiset miehet kauppasivat juomatölkkejä jäillä täytetyistä ämpäreistä ja tunnelma oli leppoisa. Lopulta tuli aika palata omaan budjettimajoitukseemme, kammottavaan Hotel de l’Industrieen, joka natisevine lattioineen ja vastaanoton hampaattomine mummoineen olisi myös oman laulunsa arvoinen.


PARADISIO – BAILANDO (TALLINNA, VIRO 1997)

Elettiin vielä aikaa, jolloin Tallinnan-matkojen ykköskohde oli legendaarinen Mustamäen tori. Kävin siellä itsekin muutaman kerran, ja vaikka vierailujen välillä oli kuukausia, soi eräällä levykauppiaalla joka kerta sama kappale. Myyntitiskin virkaa toimitti Ladan konepelti ja kauppias karvalakkeineen ja nahkatakkeineen sopi hyvin ajankuvaan. Musiikki jonka tahdissa mies lämpimikseen hytkyi ei suinkaan ollut Kalinka, vaan eurodancen superhitti Bailando.


LAS KETCHUP – THE KETCHUP SONG (DOMINIKAANINEN TASAVALTA 2002)

Kaikista ikimuistoisin musiikkimuisto on jäänyt mieleen kihlajaismatkalta Dominikaanisesta tasavallasta. Matkustimme bussin virkaa toimittaneella tiivistunnelmaisella guagualla Sosúasta Puerto Plataan. Muut eräänlaisen pakettiauton matkustajat olivat paikallisia. Takanamme istui viisi pientä tyttöä, jotka lauloivat iloisesti radiosta kaikuneiden paikallisten merengue-rytmien mukana. Volyymi nousi kuitenkin aivan uudelle tasolle universaalin hittikappaleen kohdalla. Lapset hoilasivat kurkku suorana The Ketchup Songia niin, että korvissa soi vielä seuraavanakin päivänä. Tuota laulamisen iloa on vaikea kuvailla, mutta riemukas tilanne on säilynyt kirkkaana mielessä vielä vuosien jälkeenkin.



ELENA PAPARIZOU – MY NUMBER ONE (KARPATHOS, KREIKKA 2005)

Vietimme kesälomaa Karpathoksella ja majoituimme saaren pääkaupungissa Pigadiassa sijaitsevaan hotelliin. Yksinkertaiseen kaksioomme kuului tilava parveke, jossa oli mukava istuskella iltaisin helteen hellittäessä. Pienen Pigadian hiljaisuuden rikkoi kortteleita kiertänyt auto, jonka ämyreistä huudatettiin kerta toisensa jälkeen samaa hittiä – olihan Kreikka voittanut sillä Euroviisut vain reilua kuukautta aiemmin.



PHIL COLLINS – ANOTHER DAY IN PARADISE (BINTAN, INDONESIA 2006)

Vietimme Singaporen-matkamme yhteydessä vajaan viikon viidakkoisella Bintanin saarella Indonesian puolella. Halusimme tutustua saareen kunnolla, joten vuokrasimme parina päivänä auton kuljettajineen. Ensimmäinen kuljettajamme oli varsinainen persoonallisuus, joka muun muassa kaahasi mutkikkaalla tiellä poliisiauton ohitse ja päätti ottaa torkut rantamajassa omaan aikatauluunsa sopivalla tavalla. Retken monien kummallisten käänteiden lisäksi mieleen on jäänyt vauhdikkaan kuljettajan valitsema kappale, jota kuunnellessa paratiisisaaren palmut vain vilistivät silmissä.



THE BEATLES – HEY JUDE (
MAHÉ, SEYCHELLIT 2007)

Upea häämatka Seychelleillä oli päättymässä ja söimme viimeistä illallista hotellin ravintolassa. Jopa oma surkea nuottikorvani tunnisti, että pöytiä kiertävä muusikko veteli kappaleita sävelasteikon vierestä. Halusimme muutenkin syödä rauhassa, emmekä olisi kaivanneet paremmankaan trubaduurin palveluksia. Kun hymyilevä kaveri lopulta astui pöytämme eteen, emme osanneet esittää minkäänlaista toivetta. Hetken pohdittuaan mies kysäisi iloisesti tiedämmekö Beatlesin, siis Johnin, Georgen, Ringon ja Paulin. Emme voineet kieltääkään, joten edessä oli myötähäpeää herättänyt viisiminuuttinen Hey Juden tahdissa.



U2 – WITH OR WITHOUT YOU (COBH, IRLANTI 2009)

Eteläirlantilainen Cobhin kaupunki tunnetaan viimeisenä satamana, jossa Titanic pysähtyi ennen surullista kohtaloaan. Kuljeskelimme harmaana arkisena iltapäivänä ympäri katuja ja päätimme kurkistaa jättimäisen Saint Colmanin katedraalin sisäpuolelle. Yllätys olikin suuri, kun sisällä raikui urkumusiikin sijasta U2:n hittikappale. Paikalla oli ainoastaan yksinäinen maalin tahrima remonttimies sekä hänen matkaradionsa. Kirkkoon tutustuminen oli mukava kokemus irlantilaisen hittimusiikin soidessa taustalla.


LUCA BARBAROSSA – NON MI STANCO MAI (UMBRIA, ITALIA 2011)

Kesän 2011 matka Umbriaan täytti monenlaisia unelmia. Se oli ensimmäinen matka oman lapsen kanssa ja ensimmäinen kerta, kun vuokrasimme lomatalon ulkomailta. Huristelin Trasimeno-järven ympäristössä ahkerasti Fiatilla paikallisen radiokanavan soidessa taustalla. Noiden viikkojen selkeä ykköshitti oli Luca Barbarossan iloinen Non mi stanco mai, jonka kuuleminen tuo vieläkin lämpimät muistot vahvasti pintaan. Rakkauslaulun siirappinen sanoitus kohdistuu mielessäni Italiaan, johon en väsy koskaan.


LIGABUE – IL MURO DEL SUONO (TRIESTE, ITALIA 2014)

Edellisestä Italian-matkasta oli kulunut vasta reilu vuosi, mutta olin ehtinyt kaivata maata kovasti lapsiperhearjen keskellä. Matkamme kohteena oli Kroatiaan kuuluva Istrian niemimaa, josta teimme lyhyen retken saapasmaan puolelle Triesteen. Vaikka viihdyin Kroatiassakin, oli lämmin tunne rakkaaseen maahan saapuessa yllättävän voimakas. Vespojen pärinä, vaaleanpunaiset urheilulehdet ja jokseenkin ymmärrettävä kieli tekivät olon heti kotoisaksi – kuten myös autoradiosta kuulunut Luciano Ligabuen karismaattinen ääni.



LED ZEPPELIN – STAIRWAY TO HEAVEN (MADEIRA, PORTUGALI 2017)

Heräsin varhain ja lähdin ajamaan uinuvasta Funchalin kaupungista kohti Pido do Arieiroa. Pilkkopimeä meri jäi taakse, ennen kuin mutkikas tie lähti nousemaan kohti vuoristoa. Olin matkalla pilvien yläpuolelle katsomaan auringonnousua ja patikoimaan Madeiran korkeimmalle huipulle. Edessä oli hikinen taival ja lukemattomia portaita, mutta vaivan palkkana oli mahdollisuus miltei koskettaa taivasta. Autoradiossa soi kuin tilauksesta Stairway to Heaven. Se oli hyvä enne retkelle, josta tuli yksi elämäni upeimmista.


Millaisia musiikkimuistoja sinulla on? Kirjoita kokemuksistasi alle, tai jos satut olemaan bloggaaja, laadi sinäkin vaikka kokonainen postaus aiheen ympärille. Tyyli on vapaa!

Previous Post Next Post

28 Comments

  • Reply Marja 27.1.2018 at 17:23

    Mainio idea tämä matkojesi soundtrack, hauskoja muistoja:) Ja uskomaton juttu tuo Stairway to heaven!

    • Reply Mika / Lähtöportti 29.1.2018 at 12:22

      Kiitos Marja 🙂 Stairway to Heaven sopi tuohon aamuun täydellisesti, muutenkin jännä tunnelma ajella hiljalleen valkenevia pimeitä vuoristoteitä pitkin kohti pilviä.

  • Reply Martina 28.1.2018 at 11:28

    Onpa hauska postausidea. Laitanpa korvan taakse, sillä musiikkimuistoja löytyy täältäkin ja monesta biisistä tulee heti mieleen jokin tietty reissu. Itse asiassa nyt kun vähän mietin niin melkeinpä joka reissulle löytyy jokin teemabiisi, joka on valikoitunut joko tarkoituksella tai ihan vahingossa kun jossain on soinut tuttu biisi, jota jää hyräilemään loppumatkan ajaksi. Hitsi, mäpä alan heti tehdä omaa listaa. Tuli niin monta biisiä jo mieleen!

    • Reply Mika / Lähtöportti 29.1.2018 at 12:24

      Mukava kuulla, että tykkäsit! Erilaisia teemabiisejä ja muistoja varmasti riittää, joten luen mielenkiinnolla postauksesi sitten, kun se joskus ilmestyy 🙂

  • Reply Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta 28.1.2018 at 15:21

    Hauskoja tarinoita ja hyvä idea tässä jutussa! Erityisesti nuo yllättävät yhdistelmät kuten Mustamäen tori ja ”Bailando” saivat hyvälle tuulelle ja vähän nostalgiseksikin.

    • Reply Mika / Lähtöportti 29.1.2018 at 12:38

      Kiitos Heli! Onhan tuossa Mustamäen torissa ja Bailandossa jonkinlaista nostalgiaa, ja tuntuu vähän oudolta ajatella että noistakin päivistä on jo pari vuosikymmentä kulunut…

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi 28.1.2018 at 16:04

    Itse kirjoitin joskus vanhaan blogiin postauksen, jossa olin valinnut jokaiselle maalle jossa olen käynyt oman nimikkobiisin. Valitettavasti postaus katosi blogin mukana, mutta ei ole pitkä aika, kun mietin että pitäisi kirjoittaa se uusiksi ja tästä nyt hyvän inspiraation nappasin siihen!
    On muuten hauskaa miten paljon musiikki tuo muistoja eri matkoilta, tavalla tai toisella.

    • Reply Mika / Lähtöportti 29.1.2018 at 12:48

      Muistelenkin lukeneeni tuon vanhan postauksesi aikoinaan! Kirjoita ihmeessä uusi, jos inspiraatiota vaan löytyy. Jotenkin jännä juttu, miten selvästi tietyt tilanteet voikin yhdistää musiikkiin. Tosi monta muutakin yksittäistä tilannetta muistuisi mieleen, mutta kaikkien ympärille ei saa rakennettua kovin kummoisia tarinoita.

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 29.1.2018 at 17:01

    Loistava aihe, ja hauskoja tarinoita myös. Täytyypä itsekin ottaa ja istahtaa alas katselemaan vähän valokuvia. Usein niistä tulee matkalla kuunneltu musiikki mieleen. Tästä aiheesta olisi nimittäin kiva kirjoittaa.

    Etenkin roadtripeillä autossa on aina omat musiikit mukana. Toisaalta paikallinen radiokin voisi joskus olla ihan kiva. Olen vain vähän nirso musiikin suhteen, joten oikean kanavan löytäminen voisi osoittautua joissain päin maailmaan hyvin haastavaksi. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 30.1.2018 at 11:35

      Kiva jos tartut haasteeseen! Varsinkin kun musiikki on sinulle tärkeä asia, niin kertomisen arvoisia muistoja riittää varmasti paljon.

      Nykyään oman musiikin saisi kuulumaan kätevästi puhelimen kautta vuokra-autossakin, mutta olen tottunut kuuntelemaan matkoilla paikallisia radiokanavia ja pääsemään sitäkin kautta kohteen tunnelmaan. En ole kovin nirso musiikin suhteen, mutta Suomessa vaihtelen autoradion kanavaa hyvin herkästi viimeistään mainosten kohdalla. Ulkomailla taas melkein kaikki käy, jos vaan kuuluu paikallista kieltä 😀

  • Reply Ansku BCN 29.1.2018 at 17:09

    Nyt lähti kyllä ajatukset hyrräämään ja pitää ihan ajan kanssa muistella! Itse asiassa ihan vasta, joulukuussa tämän kaltaiset ajatukset kävivät mielessä, kun Ranskan oma Elvis, Johnny Hallyday, menehtyi. Hän on yksi ensimmäisiä ranskalaisia artisteja, jonka biisejä aloin tunnistaa, kun niitä radiossa soi, siis silloin kun muutin Ranskaan. Häneltä tuli tuolloin, 2002, uusi levy ja pari biisiä soi ihan koko ajan radiossa. Hänen kuolemansa kosketti ihmeellisen paljon, ja kuuntelimmekin sen joulukuun illan Youtubesta Hallydayta, Que te j’aimea ja muita isoja hittejä.

    • Reply Mika / Lähtöportti 30.1.2018 at 11:53

      Sinulla riittää varmasti paljon erityisesti ranskalaiseen, espanjalaiseen ja katalonialaiseen musiikkiin liittyviä muistoja! En juurikaan tunne ranskalaista musiikkia enkä tuntenut Hallydaytakaan, mutta laitoin nyt miehen tuotantoa Youtubesta taustalle soimaan. Ajattoman karismaattinen ääni, suosio on helppo ymmärtää, ja häneltähän tuntuu löytyvän balladien lisäksi mukavan meneviä rock-biisejä myös 🙂

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista 29.1.2018 at 20:44

    Mainio postaus! Miten usein musiikki ja tilanne kytkeytyy toisiinsa, erityisesti matkoilla. Juuri nyt tuli mieleen viime viikon viinibaarikäynti Budapestissä. Iäkkään puoleinen klarinetisti ”kiusasi” meitä koko ajan soitinpelillään. Kun hän sai tietää, että olemme Suomesta alkoi oikein kunnon luritus. Yritimme saada kappaleesta kiinni, sillä jotain tuttua siinä oli. Sitten tajusin. Pelimanni tapaili Säkkijärven polkkaa. Heh, musiikki yhdistää 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 30.1.2018 at 12:02

      Kiitos Annemaria! Musiikista jää välillä yllättävän vahvoja ja toisinaan hauskojakin muistoja. Se voi tosiaan myös yhdistää, vaikka sitten Säkkijärven polkan kautta. Voisin kuvitella että klarinettiversio on ollut aikamoista kuultavaa 😀

  • Reply Susanna 30.1.2018 at 23:46

    Kiva kooste. Mustamäen torilla kävin lapsena ja muistan että sieltä löytyi Disneyn elokuva joka paljastui kotona dubatuksi jossa kiroiltiin, kyseessä siis Notre damen kellonsoittaja.. Viime vuosina on soinut erittäin paljon Daddy yankee Italiassa sun muualla ja Alvaro Solerin Sofia soi erittäin paljon 2016

    • Reply Mika / Lähtöportti 1.2.2018 at 13:31

      Kiitos Susanna! Oho, aikamoinen ostosmuisto Mustamäen torilta! Itse ostin muutamia cd-levyjä (en tuota mainittua Bailandoa) ja ne kyllä toimivat kaikki. Levyjen takakansien teksteissä oli tosin useampia hassuja kirjoitusvirheitä.

      Daddy Yankee ja Alvaro Soler ovat soineet viime aikoina monessa paikassa. Vähän vanhempia latinomusiikkimuistoja liittyy paljon Juanesiin ja Shakiraan 🙂

  • Reply Stacy Siivonen 31.1.2018 at 16:20

    Lattarimaissa musiikki on jatkuvasti läsnä ja se on tietysti lattarimusiikkia. Ne eivät kyllä näe sitä lattarimusiikkina, vaan tunnistavat siitä lukuisia erilaisia tyylejä. Jatkuva musiikki käy äkkiä hermon päälle ja kun Amazoniassa ei ollut sähköä, ajattelin yksinkertaisesti, ettei siellä voi olla musiikkiakaan. Kuinka väärässä olin. Siellä laulettiin Lambadaa ja hakattiin viidakkorumpuja.
    Vaikka en Lambadasta pitänytkään, muutin suhtautumistani lattareihin. Sen jälkeen ajattelin, että se kuuluu asiaan, vähän niin kuin malaria tai dengue.
    Kun palasin Suomeen ja halusin muistella reissujani, niin mitä minä teen, no, kuuntelen sitä musiikkia. On mennyt siihen, että nyt tuttava valittaa, että minä kuuntelen aina lattarimusaa.

    • Reply Mika / Lähtöportti 1.2.2018 at 13:39

      Kiitos kommentista Stacy! Sain hyvät naurut Lambadan vertaamisesta malariaan ja dengueen 😀

      Mutta oikeassa olet, lattarimaissa musiikki soi aina ja useimmiten mahdollisimman kovaa. Tyylejä on paljon, esimerkiksi Brasilian koillisosassa oli yllätys että siellä tanssitaankin samban sijasta forróa. Vanhoja reissuja fiilistellessä nimenomaan latinomaiden yhteydessä laitan minäkin musiikkia soimaan. Tykkään muutenkin kuunnella vaikkapa espanjan kieltä ainaisen englannin sijasta. Esimerkiksi Aasia palaa puolestaan paremmin mieleen ruokien ja erilaisten makujen kautta.

  • Reply Saana | Live now – dream later 2.2.2018 at 08:20

    Voi että, pitäiskö itsekin ottaa haaste vastaan, heti alkoi soimaan muutama kappale päässä, joskin kappaleiden nimen ja alkuperäisen esittäjän löytyminen saattaa olla työn ja tuskan takana! 😀 Tosi hauska idea, ja kiva tapa muistella menneitä reissuja valokuvien selaamisen sijaan. Musiikki vie takaisin paikan päälle hiukan eri tavalla kuin ne matkakuvat. *raapustelee listaa päähän hyppivistä biiseistä*

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.2.2018 at 11:01

      Kiitos Saana! Siitä vaan lista kasaan 🙂 Musiikki tuo muistot hyvin omaan mieleen ja kappaleet on helppo jakaa muillekin. Lisäksi olisi tietysti myös makuihin ja hajuihin liittyviä muistoja.

  • Reply Anna K. 2.2.2018 at 18:23

    Kiva juttu ja totta, omiakin musiikkimuistoja tulee mieleen tämän myötä. Miten paljon musiikki vaikuttaakaan tunnelmaan. Parhaita on nimenomaan jonkun laulamat hoilotukset, jotka on voinu just sillä hetkellä ärsyttääkin. Kuubassa mulle on tullut ikuinen Guantanamera-allergia. Kamala renkutus! 😀

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.2.2018 at 11:13

      Kiitos Anna! Varmasti kaikille on kertynyt jonkinlaisia musiikillisia matkamuistoja ja itsellenikin on tullut mieleen monta lisää tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen. Sille ei voi mitään, että välillä nuo kaikista ärsyttävimmät renkutukset jäävät päähän soimaan 😀

  • Reply Merja / Merjan matkassa 2.2.2018 at 19:33

    Kiva postaus ja mukavia muistoja! Mulla on ollut mielessä samantyyppinen postaus myös pidemmän aikaa, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi kirjoittaa. Mulle tuo joku biisi mieleen tietyn maan, vaikken ole ko. kappaletta koskaan siinä maassa kuunnellut. Esimerkkinä Coldplayn Viva La Vida, josta tulee aina mieleen Nepal. Hassua sinänsä, etten Nepalin reissulla kertaakaan ko. biisiä kuunnellut, mutta sen sijaan luin aikoinaan työmatkoilla junassa kirjoja Everestistä ja kuuntelin Coldplayta. Mielenyhtymä tulee sitä kautta. Muitakin samanlaisia löytyy ja tietysti sitten niitä kappaleita, joita on tietyssä kohteessa kuunnellut. Täytyykin nyt reipastua ja laittaa juttu työn alle 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.2.2018 at 11:23

      Kiitos Merja! Noinkin voi tosiaan käydä, että tietty kappale yhdistyy tiettyyn paikkaan, vaikkei sitä olisi kuullut itse kohteessa tai sanat eivät kohteesta kertoisikaan. Olisi mukava lukea muistakin musiikkimuistoistasi 🙂

  • Reply Marianne/Heavy Metal Traveler 2.2.2018 at 20:37

    Ihana postaus! Minullakin on Euroviisuihin liittyviä reissumuistoja (olen itse nimittäin viisufani), ja niistä ehkä hauskin oli vuodelta 2012 ja Prahasta. Ruotsi oli keväällä voittanut viisut Euphoriallaan ja se soi Suomessa joka paikassa. Mutta pärähti myös soimaan hotellin aamiaisbuffassa heti ekana aamuna, kun saavuimme aterioimaan. Miehini (ei-viisuihminen) kommentoi vain, että eikä näitä viisuja pääse missään pakoon.

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.2.2018 at 11:29

      Kiitos Marianne! Euphoria kävi itse asiassa itsellänikin mielessä tätä postausta suunnitellessa, mutta ei lopulta mahtunut näihin valitsemiini. Me ajettiin tuona keväänä vähän ennen Euroviisuja autolla Tukholmasta Tanskaan ja takaisin. Euphoria soi niin usein Ruotsin ja välillä Tanskankin radiossa, että aloin itsekin epäillä sen vielä voittavan koko viisut. Ja niinhän sitten tosiaan kävikin.

  • Reply Outi / Maa Quzuu 3.2.2018 at 12:22

    Aivan mahtava postausidea! Tartun tähän varmasti! Musiikki-intoilijana teema kuin tehty mulle. Tällaisia muistoja on paljonkin, mutta taidanpa säästää ne omaan postaukseen. Hienoja muistoja sulla kyllä! Erityisesti lämmitti tuo Bailando. Se jotenkin sopii mielikuvaan Mustamäentorista ja piraattilevyistä.

    • Reply Mika / Lähtöportti 4.2.2018 at 11:34

      Mahtavaa että tykkäsit ideasta, siitä vaan omia muistoja kasaamaan! Nyt kun tuota miettii, niin Bailandoon tosiaan tiivistyy aika paljon Tallinnan piraattilevyjen ajasta. En silti tajua miksi kuulin sen Mustamäellä niin monta kertaa, olisi kai Barbie Girlillä tai Coco Jamboollakin kauppaa syntynyt. Tai sitten ne ei vaan jääneet sieltä mieleen 😀

    Leave a Reply