Suloinen Saluzzo – kaupunki Piemonten kukkuloilla

Joskus käy niin, että päätyy kaupunkiin josta tietää etukäteen korkeintaan nimen. Lyhyen hääpäivämatkamme pääkohde oli edellisessä postauksessa esitelty Langhe, mutta majoituimme viinialueen ulkopuolella sijaitsevaan Saluzzoon. Löysimme tuntemattoman, mutta varsin kuvauksellisen italialaiskaupungin.

Rehellisesti sanottuna en tiennyt edes Saluzzon olemassaolosta ennen kolmen yön hotellivarauksen tekemistä. Etsiskelimme majoitusta Langhesta, mutta tykästyimmekin hieman viinialueelta sivussa kohoavan Saluzzon San Giovanni Resortiin. Halusimme löytää merkkipäivän kunniaksi jotain tavallisesta poikkeavaa, ja entisessä luostarirakennuksessa toimiva tyylikäs hotelli vastasi toiveitamme hyvin.

Langhen kylissä olisi toki ollut tarjolla muutamia romanttisia majoitusvaihtoehtoja, mutta halusimme yöpyä kohtuullisen kokoisessa kaupungissa, jossa riittää ravintolavaihtoehtoja sekä myös jonkin verran nähtävää. Tässä suhteessa Saluzzo kuulosti juuri sopivalta tukikohdalta. Matkaa Langhen kukkuloille on noin neljäkymmentä kilometriä ja Torinoonkin ajaisi vain tunnissa.

Tyypilliseen italialaiseen tapaan Saluzzollakin on pitkä ja ylväs historia. Saluzzo oli vuosina 1142–1548 jopa oma ruhtinaskuntansa, jota hallitsivat mahtavat markiisit. He pitivät majaansa kaupungin korkeimmalle paikalle rakennetussa massiivisessa linnassa, jonka muurien sisäpuolella toimii nykyään kaksi museota.

Ritarikulttuurin museo kertoo markiisien ajasta ja Saluzzon suuruuden päivistä. Näyttely tarjoaa kattavasti tietoa seudun historiasta muun muassa videoiden ja pienoismallien avulla.

Toinen museoista on huomattavasti karumpi. Saluzzon linna toimi vankilana vuoteen 1992 saakka ja kellarikerroksen vankilamuseo vie kirjaimellisesti kiven sisään. Kolkkojen seinien maali on lohkeillut, kapeat käytävät hohkavat kylmyyttä ja menneiden aikojen vangit kertovat tarinoitaan kiviseiniin heijastettuina hologrammeina.

1970-luvun selli on jo hieman lohdullisempi, sillä siellä katsellaan pienestä mustavalkotelevisiosta jalkapalloa. Vankilamuseo on ajatuksia herättävä kokemus, joka tuo lähelle kärsimyksen, kidutuksen ja kuolemankin. Muun muassa seudun rikollisuudesta kertovat opastetaulut ovat ainoastaan italiaksi, joten asiaan perehtyminen vaatii kielitaitoa. Vaikka nykyajan rangaistuslaitokset lienevätkin näitä kellareita viihtyisämpiä, on silti parempi jatkaa elämäänsä kaidalla polulla.

Saluzzon kuvauksellisin katu on linnalle nouseva Salita al Castello. Ihailemme ajan patinoimia vanhoja rakennuksia. Matkan varrella voisi halutessaan kiivetä myös Torre Civica -torniin, mutta se on ohi kulkiessamme suljettu.

Linnalta on mukava maleksia alamäkeen. Värikkäiden talojen välistä avautuu maisema kaupungin ympäristössä levittäytyvälle laajalle tasangolle. Keskiaikaisen vanhankaupungin mukulakivikadut risteilevät kukkulan rinteellä. Rapistuneet kiviseinät, koristeelliset katulamput, useat kirkot ja jyrkät portaikot sävyttävät hiljaisia kortteleita. Ympäristö on pittoreski, mutta silti kovin arkipäiväinen. Täällä on myös keskeneräisiä remontteja, viemärin hajua ja ilmaan lennähtäviä puluja.

Vanhastakaupungista laskeudutaan lopulta tasaiselle Corso Italialle. Leveää kävelykatua voisi kutsua saluzzolaisten olohuoneeksi. Sen varrelta löytyy myös mahtipontisen suuri katedraali. Pysähdymme kevyelle lounaalle Bar Corona Grossaan, josta saa herkullisia piadinoja. Edellisestä Italian-matkasta on päässyt vierähtämään jo reilut kaksi vuotta, joten tuntuu mukavalta vain pysähtyä nauttimaan paikallisesta tunnelmasta.  Holvikaaret tarjoavat miellyttävän varjon paahtavalta auringolta, eikä meillä ole kiirettä minnekään. Naapuripöydissä juorutaan paikallisella murteella ja luetaan vaaleanpunaisia urheilulehtiä.

Katselen joutessani Saluzzon karttaa, josta löytyy samannimisiä katuja kuin kaikista muistakin italialaisista kaupungeista. Montakohan Corso Romaa, Via Marconia, Piazza XX Settembreä tai Piazza Garibaldia saapasmaassa onkaan? Siirrymme jatkamaan kiireetöntä iltapäivää Gelateria La Romanaan, josta saa erinomaista jäätelöä. Monien laadukkaiden jäätelöbaarien tapaan tuotteet on täälläkin piilotettu tiskin alle, eikä niitä esitellä vitriinissä riemunkirjavina röykkiöinä. Jäätelöt vatsassa on mukava palata vielä takaisin helteisille kujille.

Jokaisella matkalla Italia sekä ihastuttaa että myös raivostuttaa. Yksi maan ärsyttävimmistä tavoista junalakkojen ohella ovat ravintoloiden aukioloajat. Saluzzossakin pääsee päivälliselle aikaisintaan seitsemältä ja useimmissa ravintoloissa vasta varttia vaille kahdeksalta. Kaupungin nähtävyydet on kierretty jo hyvissä ajoin, eikä kiipeily edes takaisin kukkulan päällä sijaitsevaan hotelliin houkuttele. Voisimme siis aivan hyvin mennä syömään jo viideltäkin, mutta se ei tässä maassa ole mahdollista. Tilanteen pelastukseksi on onneksi keksitty aperitivot. Maassa maan tavalla!

Pysähdymme Via Gualtierin varrelle Il Boccone del Re -nimiseen bistroon, jossa voi tilata viinilasillisen oheen pientä purtavaa. Koska ravintola on erikoistunut lihaan, saammekin muutamalla eurolla eteemme valtavan lajitelman leikkeleitä. Näin runsaan annoksen jälkeen ei tee ihan heti uudelleen mieli ilmakuivattua kinkkua, coppaa, salamia, mortadellaa tai muita makkaroita. Paikalliset ihmiset kerääntyvät hiljalleen kadun varteen juomaan aperitivojaan ja vaihtamaan kuulumisia. Myöhemmin illalla tarjolla olisi myös lämmintä ruokaa ja koska ravintolan televisiosta voi seurata tärkeimmät urheilutapahtumat, mutkattomasta Il Boccone del Restä voisi hyvinkin tulla kantapaikkani, jos asettuisin jostain syystä pidemmäksi ajaksi Saluzzoon.

Kiipeämme aperitivojen jälkeen rinnettä ylös ja päädymme Osteria Nuovi Mondaglin terassille. Palvelu on ystävällistä ja ruoka maukasta. Syödessään voi seurailla vanhojen asuintalojen ympäröimän pienen aukion rauhallista elämää.

Tällaisissa massaturismilta säästyneissä italialaiskaupungeissa on se hyvä puoli, että ravintolat ovat lähes poikkeuksetta hyviä. Syömme varsinaisen hääpäiväateriamme seuraavana iltana Le Quattro Stagioni d’Italiassa, jonne pääsee onneksi sisään ilman pöytävaraustakin. Sisäpihan terassilla on lämmin tunnelma. Muut asiakkaat vaikuttaisivat olevan suurina ryhminä saapuneita paikallisia. Naisporukka tilaa pizzat, liikemiehet vertailevat kännyköitään ja Maria ystävineen viettää riehakkaita syntymäpäiviä. Ruoassakaan ei ole valittamista. Aloitamme vitello tonnatolla ja jatkamme täydellisesti keitetyllä spagetilla eteenpäin. Aterian ohessa on myös mainio tilaisuus tutustua paikallisiin punaviineihin.

Saluzzo sopii mielestäni hyvin yhden yön pysähdyspaikaksi tai muutaman päivän tukikohdaksi retkiä varten. Kaiken oleellisen näkee rauhallisellakin tahdilla muutamassa tunnissa, joten nähtävyyksille ei tarvitse kiirehtiä. Vaikkei Saluzzo kuulukaan maan merkittävimpien nähtävyyksien joukkoon, se sopii mainiosti elämästä ja italialaisesta tunnelmasta nauttimiseen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 8.9.2017 at 17:52

    Ahaha, kuolen nauruun tuolle gigoloviiksiselle vankinukelle :DD Mutta se siitä, muuten postaus onkin täynnä aivan ihastuttavia asioita! Just nyt fanitan ihan täysillä Italian ja Ranskan pikkukyliä ja palan innosta päästä tutkimaan niitä enemmän. Tuollakin oli ihan täydellisen ihastuttavan oloista. Toiseksi mua kiinnostaisi panostaa jatkossa enemmän tuollaisiin mielenkiintoisiin majapaikkoihin. En ole valmis maksamaan (omalla mittapuullani) suuria summia mistään perushotellista, oli se kuinka laadukas tahansa. Mutta juuri vanhat linnat, luostarit, vankilat ja muut persoonalliset majoitukset ovat niitä, missä haluan jatkossa yöpyä enemmän. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.9.2017 at 11:05

      Luigi joutui lusimaan, mitähän pahaa lienee tehnyt 😀 Italiassa ja Ranskassa riittää loputtomasti kivoja pikkukyliä. Vaikka näemmä löysit Rivieralta upeita paikkoja, niin pelkästään siellä kyliä riittäisi monelle seuraavallekin matkalle. Tässä Saluzzossa on esimerkiksi Langhen pikkukyliin verrattuna se hyvä puoli, että sinne pääsee junallakin. Tuo on ihan totta, että persoonallisissa majapaikoissa on oma viehätyksensä. Perushotellit on ihan samanlaisia missä päin maailmaa tahansa, mutta kummituslinnoissa, luostareissa sun muissa vastaavissa pääsee elämään keskelle paikallista historiaa.

  • Reply Travelloverin Annika 14.9.2017 at 19:28

    Jotenkin tämä on niin kliseisen stereotypinen italialainen kylä, ettei paremmasta väliä! Jos pitäisi luetella, mitä italialaisessa kylässä on, kaikki se epäilemättä olisi juuri täällä. Näyttää ja ilmeisesti myös maistuu herkulliselle. Nuo eurooppalaiset ruoka-ajat ovat minulle myös todella hankalat. Usein lämpimänä päivänä ei ole nälkä silloin, kun ravintolat ovat auki, ja kun ovat sulkeneet siestalle, on turha haaveilla kunnon lounaasta.

    • Reply Mika / Lähtöportti 17.9.2017 at 22:33

      Tuo meitäkin Saluzzossa huvitti, että se oli niin mahdottoman tyypillistä Italiaa kuin vain olla voi. Aina sanotaan että maassa maan tavalla, mutta kun itsellenikin varsinkin tuo ravintoloiden lounasaika loppuu yleensä liian aikaisin. Tällaisissa pienissä paikoissa ei ole edes niitä aukiolosäännöistä poikkeavia turistiravintoloita, joiden laatu on kenties heikko, mutta joissa saa vatsansa täyteen milloin vain.

  • Reply Miika & Gia | matkakuume.net 14.9.2017 at 22:15

    Apua, mikä kaipaus iski Italiaan ihan just nyt heti! Muistuttaa jotenkin Sienan katuja ja kujia nuo. Ja ne kaikki maisemat, ne maisemat, voi Italia minkä teit. Ruoasta nyt puhumattakaan.

    Mutta kyllä, ruoka-ajat eivät mene meidänkään kanssa yksiin. Joskus ne aukeavat illasta myös niin myöhään, että haluaisi olla jo melkein nukkumassa, tai vähintäänkin omalla terassilla nauttimassa viiniä. Ja muutamankin kerran ollaan etsitty lounaspaikkaa ihan turhaan.

    Ihana paikka tämäkin kuitenkin, kirjoituksen perusteella! Parasta Italiassa on juuri eksyä mitä mahtavampiin pikku kyläpahasiin. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 17.9.2017 at 22:46

      Siena on ehdottomasti omia suosikkikaupunkejani ja varmasti Saluzzonkin kujissa on jotain samaa. Mitään Sienan Piazza del Campon veroista Saluzzosta ei sentään löydy. Mutta toisaalta juuri tuo, että eksyy tuntemattomiin kyläpahasiin ilman liiallisia odotuksia, on myös tosi hauskaa.

      Se noissa myöhäisissä ruoka-ajoissa tosiaan harmittaa, että välillä olisi kiva vaan viettää rentoa iltaa vaikka viinilasillisesta ja maisemasta nauttien, mutta sitä ei vaan ehdi tekemään ruoan jälkeen, jos syömään pääsee niin myöhään. Talonvuokrauksessa on se hyvä puoli, että voi kokkailla ihan mihin aikaan itseä huvittaa.

      Toivottavasti pääsette tekin pian Italiaan! Eihän se kaukana ole, jos Kroatian-matkalle kaipaa vähän lisäseikkailua 🙂

    Leave a Reply