Madeiran patikkaretket: Caldeirão Verde

Caldeirão Verde on noussut usein esille, kun olen etsinyt vinkkejä Madeiran parhaista patikointireiteistä. Sitä ovat ylistäneet niin opaskirjat kuin paikalliset ihmisetkin. Lähdin vaimoni kanssa selvittämään, ovatko kehut ansaittuja.

Päätämme yhdistää varsinaiseen Caldeirão Verden polkuun helpon reitin Pico das Pedrasista Queimadasiin. Käännymme Santanan kaupungista Pico das Pedrasiin johtavalle mutkikkaalle maalaistielle, jota reunustavat värikkäästi kukkivat hortensiat. Saavumme metsän laitaan parkkipaikalle, jonka reunalla kohoaa perinteinen madeiralainen palheiro-talo.

Matkaa Queimadasiin on vain reilut kaksi kilometriä suuntaansa. Tämä kävely tunnetaan nimellä um caminho para todos eli polku kaikille. Sitä se todella onkin, sillä kyseessä on tasainen ja melko leveä kävelytie metsän halki. Maisema ei muutu juuri missään vaiheessa, eikä tarjolla ole kovin kummoisia maisemia. Metsässä on toki aina mukava kulkea, ilma tuntuu viileän raikkaalta ja myös tuoksuu hyvältä. Auringon säteet siivilöityvät varjoisalle polulle oksien raoista.

Helppokulkuinen um caminho para todos tarjoaa kiitettävällä tavalla mahdollisuuden päästä luonnon keskelle vaikkapa pyörätuolilla tai lastenrattaita työntäen. Omin jaloin kävelevien lasten kanssa esimerkiksi suunnilleen saman mittainen Balcõesin reitti on kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempi vaihtoehto. Mikäli palaan Caldeirão Verden suunnalle, jätän tämän tylsähkön polun väliin ja yhdistän matkaan haastavamman osuuden Caldeirão Verden takana sijaitsevaan Caldeirão do Infernoon saakka.

Varsinainen Caldeirão Verden reitti lähtee Queimadasin metsänvartijan talolta, josta on kuuden ja puolen kilometrin matka päätepisteeseen. Puiden varjostamassa pihapiirissä on pieni lampi, wc-rakennus ja tilaa vaikkapa eväiden syömistä varten.

Jätämme talon pian taaksemme. Leveä polku kapenee vähitellen ja alusta muuttuu juurakoiden ja kivien myötä koko ajan epätasaisemmaksi. Joudumme ajoittain tasapainoilemaan kastelukanavan kapealla betonimuurilla, mutta käytännössä kaikki jyrkänteiden reunat on suojattu vaijeriaidoilla. Suositulla reitillä riittää paljon kävelijöitä ja joudumme välillä väistämään vastaantulijoita. Yleisimmät kielet kuuluvat olevan ranska ja espanja, mutta saksalaisia on liikkeellä yllättävän vähän.

Matka etenee kauniissa metsässä ja silloin tällöin aukeaa komeita näkymiä pohjoisrannikon suuntaan. Luonto on Madeiralle tyypillisesti suorastaan viidakkomaista. Kukkiakin näkyy siellä täällä, mutta niitä ei näytä olevan kesäkuisella levadaretkellä mitenkään valtavia määriä.

Ylitämme matkan aikana pari siltaa, joista jälkimmäisen luona on kaunis vesiputous. Tunneleita tulee vastaan kaikkiaan neljä.


Ensimmäinen ja viimeinen tunneli ovat hyvin lyhyitä. Toinen tunneleista on parisataa metriä pitkä, mutta ilahduttavan korkea ja suhteellisen leveäkin. Harmia tuottavat ainoastaan maahan muodostuneet lätäköt.

Kolmas tunneli on mainittu opaskirjassamme poikkeuksellisen epämiellyttäväksi, sillä se on melko matala ja kostea. Tunneli ei kuitenkaan ole erityisen pitkä ja selvitämme sen otsalamppuinemme helposti. Tunnelin puolivälin paikkeilla on eräänlainen ikkuna, josta pääsemme kurkistamaan alas laaksoon.

Maisemat paranevat entisestään, kun lähestymme Caldeirão Verdeä. Kastelukanavaa uskollisesti seuraava polku jatkuu erittäin kapeana kallioon hakattuna urana. Vieressä olevalta jyrkänteeltä on pitkä pudotus jonnekin vehreän laakson pohjalle, mutta emme onneksi kärsi korkean paikan kammosta.


Vaijeriaita tuo turvaa ja kallion reunalla sinnittelevät kasvit estävät tehokkaasti huimauksen tunnetta. Vihreiden vuorten ihailemiseen ei tunnu kyllästyvän lainkaan.

Saavumme lopulta määränpäähämme Caldeirão Verdelle. Kyseessä on vihreä kraatterimainen kattilalaakso, jota reunustavat jyrkät kalliot. Levadapolulta edetään noin sadan metrin matka kivikkoista polkua pitkin lähes satumaisen vesiputouksen juurelle. Vesi syöksyy pieneen lampeen jostakin jyrkänteen päältä, noin viisikymmentä metriä korkeammalta.

Hiljainen laakso on mykistävän upea paikka eväiden syömiseen. Paikalla on jonkin verran muitakin retkeilijöitä, mutta varsinaisesta tungoksesta ei onneksi tarvitse kärsiä. Tänne päästäkseen täytyy kävellä vähintään kuusi ja puoli kilometriä, sillä muuta tietä ei ole. Joku aikoo kastautua viileässä lammessa.


Tyydymme istuskelemaan sopivien kivien päällä ja nautimme pienen laakson tunnelmasta puolisen tuntia. Patikkaretkemme kääntöpisteen kauneus ylittää selvästi odotukseni.

Menomatkaan kului kaikkine taukoineen ja vastaantulijoiden väistelyineen kolme tuntia. Paluu Pico das Pedrasiin sujuu melko tarkalleen opaskirjan arvion mukaisesti kahdessa tunnissa ja kahdessakymmenessä minuutissa. Tärkeimmät valokuvat on jo otettu ja kävelemme aiempaa reippaampaa tahtia.

Nautin aurinkoisesta säästä ja seurailen, kuinka pohjoisrannikon maisemat katoavat matalalla leijuvien pilvien taakse. Matka alkaa jo hieman painaa kintereissä, mutta kokonaisuudessaan reilun 17 kilometrin mittainen taival ei ole kovin raskas, sillä korkeuserot ovat erittäin vähäisiä.

Metsänvartijan talon luona päivystää muutamia kissoja, jotka ovat tottuneet saamaan makupaloja retkeilijöiltä. Meillä ei ole enää eväitä jäljellä, mutta eräs musta kissa tulee silti syliini ja alkaa kehrätä äänekkäästi. Meidän on kuitenkin jatkettava matkaa ennen kissan nukahtamista ja palattava autollemme Pico das Pedrasiin. Loppumatka sujuu joutuisasti, sillä metsässä ei ole juuri mitään kuvattavaa.

Caldeirão Verden patikkapolun haasteisiin kuuluu epätasainen alusta kivineen ja juurineen. Reitti on myös paikoitellen niin kapea, että vastaantulijoiden väistämiseen kuluu väkisinkin jonkin verran aikaa. Tunneleiden ei pitäisi tuottaa suurempia ongelmia, kunhan vain muistaa ottaa otsa- tai taskulampun mukaan. Tilanne lienee sateisempaan aikaan täysin erilainen, mutta omalla retkellämme tunnelit olivat melko kuivia. Korkean paikan kammosta kärsiville reitti saattaa olla hieman haastava, mutta kaikki vaaralliset kohdat on suojattu aidoilla.

Caldeirão Verden asema yhtenä Madeiran suosituimmista patikkareiteistä on mielestäni ansaittu. Vehreät maisemat, tunnelit, metsät sekä jyrkänteet tarjoavat monipuolisesti kaikkea sitä, mitä Madeiran levadapolut tyypillisimmillään ja parhaimmillaan ovat. Tätä reittiä voi hyvin verrata aiemmin kuvailemaani Ribeiro Frion ja Portelan väliseen patikkaan. Poluissa on paljon samaa, mutta siinä missä Ribeiro Frion ja Portelan yksisuuntaiseksi suositeltu reitti vaatii esimerkiksi taksin paluumatkalle, taivalletaan Caldeirão Verden polku edestakaisin. Caldeirão Verden etuna on huikea kattilalaakso, joka on antanut koko reitille nimensä.


Tästä blogista löytyy myös kohdeopas 10 x Madeira sekä Johdatus Madeiran levadoille. Näistä jälkimmäinen sisältää linkkejä tarkempiin kuvauksiin saarella tekemistäni patikkaretkistä.

Ota Lähtöportti seurantaan Facebookissa, sillä luvassa on muiden matkajuttujen ohella myös lisää Madeira-aiheista materiaalia.


Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA 19.7.2017 at 09:58

    Ei ollenkaan hullumman näköistä, pitäis kyllä enemmän alkaa luontomatkailemaan! Mikä on sun suosikki patikointipaikka ollut maailmalla?

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.7.2017 at 11:30

      Luontomatkailu on palkitsevaa! Itsekin matkustin kauan enimmäkseen isoissa kaupungeissa, mutta viime aikoina luonnossa liikkuminen on alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän. Kyllä tämä Madeira on ehdottomasti mun suosikki patikointikohde. Madeiran maisemat on huikean kauniita ja pienellä saarella on yllättävän monipuolista luontoa. Funchalissa voi viettää kaupunkilomaa ja tehdä sieltä helposti päiväretkiä minne päin saarta tahansa. Madeiralla on myös helppo aloittaa patikointiharrastus, kun eri tasoisia reittejä riittää tosi paljon.

    Leave a Reply