Madeiran patikkaretket: Pico do Arieiro – Pico Ruivo

Madeiran kenties jännittävin ja luultavasti kuvauksellisin patikointireitti kulkee Pico do Arieiron vuorelta saaren korkeimmalle huipulle Pico Ruivolle. Reitin taivaltaminen aamun hiljaisuudessa oli yksi elämäni upeimmista matkakokemuksista.

Herään hyvissä ajoin ja suljen oven takanani varttia yli kuudelta. Kulmakunnan kukko virittelee jo käheää ääntään, mutta lapset jäävät vielä tyytyväisinä tuhisemaan sänkyynsä. Pilkkopimeältä mereltä erottuu muutamia kalastajien valoja, mutta koko Funchal on vielä unessa. Auton valokiilat halkovat aution kaupungin rosoisia seiniä. Talot harvenevat mutkikkaan tien kääntyessä kohti vuoristoa.


Kiivetessäni yhä korkeammalle autoradiossa soi kuin tilauksesta Stairway to Heaven. Taivas alkaa jo sinertää, kunnes sukellan Poison kylän paikkeilla usvapilveen. Saan kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä pilvet jäävät pian alapuolelle ja edessäni erottuu Pico do Arieiron tutka-asema täysin kirkasta taivasta vasten. Ehdin huipun tuntumassa sijaitsevalle parkkipaikalle juuri sopivasti noin varttia ennen auringonnousua. Kuulaan aamun lämpötila ylittää vuoristossa hädin tuskin kymmenen astetta, joten katson parhaaksi kaivaa takin päälleni.


Auringonnousu pilvien yllä 1818 metrin korkeudessa on mieleenpainuva kokemus. Paikalla on lisäkseni vain kaksi englantia puhuvaa naista, jotka istuvat merkkipaalun vieressä ja tuijottavat lumoutuneina aamuruskon suuntaan. Pysyttelen hieman syrjemmällä ja ihailen auringon ilmestymistä esiin valtavan pilvilautan takaa. Tuossa hetkessä vuoren huipulla on jotain taianomaista ja suosittelen tätä kokemusta lämpimästi, vaikkei aikainen herätys kuulostaisikaan kovin houkuttelevalta.

Kun aurinko kultaa vuorten rinteet ensimmäisillä säteillään, on aika lähteä patikoimaan kohti Madeiran korkeinta huippua Pico Ruivoa. Matkan pituus yhteen suuntaan on vain viisi ja puoli kilometriä, mutta korkeuserot asettavat taipaleelle omat haasteensa. Miltei jatkuvasti joko laskeudutaan tai kiivetään, useimmiten jyrkkiä portaita pitkin.

Mieleni valtaa suuri vapauden tunne, kun pääsen kulkemaan kauan haaveilemaani reittiä pitkin. Olen kulkenut nämä samat ensi metrit joulukuussa 2013, mutta silloin tiesin joutuvani kääntymään ajanpuutteen vuoksi saman tien ympäri. Nyt tuntuu kuin koko maailma olisi avoinna.


Vaikka Madeiran patikkaretkien ensimmäinen ohje onkin Liverpoolin kannatuslaulua mukaileva Never walk alone, tunnen oloni hyvin levolliseksi ja turvalliseksi yksinkin. Maailma näyttää kenties kauniimmalta kuin koskaan ja tiedän mitä olen tekemässä.

Useimmat Madeiran patikkaretkistä saattavat aiheuttaa ongelmia korkean paikan kammosta kärsiville. Tälläkin reitillä on sen suhteen haasteensa, sillä useimmiten taivalletaan huimaavien jyrkänteiden reunoilla. Itselleni korkeat paikat eivät aiheuta ongelmia, kun minkäänlaisia uhkarohkeita liikkeitä ei vaadita ja kaiteet tuovat turvaa kaikkein jännittävimpien kohtien ajan. Varsinkin portaissa kannattaa silti olla varovainen, sillä yhdelläkin harha-askeleella voi olla todella ikävät seuraukset.


Jo reitin ensi metrit antavat viitteitä siitä, mitä on luvassa. Madeiran keskusvuoriston aamu on sanoinkuvaamattoman kaunis. Alkumatkasta on muutamia kohtia, joissa jyrkkä rinne putoaa alas kivetyn polun molemmilta puolilta ja tuuli pääsee puhaltamaan navakasti. Saavun melko pian Hiirihaukan pesäksi nimetylle näköalapaikalle, jossa pysähdyn hetkeksi ihailemaan maisemia.

Matka jatkuu ajoittain jyrkkiäkin portaita pitkin alaspäin. Kuljen myös muutaman tunnelin läpi. Parissa ensimmäisessä tunnelissa otsalampusta on hyötyä. Reitti painautuu tiukasti kallioiden lännenpuoleisille jyrkänteille, jotka ovat hyvin suojassa sekä tuulelta että auringolta. Kallioseinämän ja kaiteen väliin ei jää kovin paljoa tilaa, mutta paikat eivät tunnu yhtään sen huimaavammilta kuin Madeiran monilla levadareiteillä.

Polun varrella ei ole kovinkaan paljoa tasaisia osuuksia. Saavun paikkaan, josta alkaa loputtomalta tuntuva nousu kohti Pico Ruivon huippua. Edessä on niin kivisiä kuin metallisiakin portaita, joista jyrkimmät muistuttavat miltei tikapuita.

Kun viimein pääsen harjanteen päälle ja näen taas idän suunnalla levittäytyvät auringon valaisemat rinteet, haluan istahtaa ihailemaan satumaista vuoristomaisemaa. Valonsäteet heijastuvat kauniisti vihreisiin rotkoihin. Huomaan jo tässä vaiheessa ensimmäiset rasituksen merkit jaloissani.

Polku kiertää alueelle, jossa on paljon metsäpalon runtelemien puiden valkeita runkoja. Surullinen metsäkin näyttää aamuauringon valaisemana yllättävän kauniilta ja keltaisena kukkiva piikkiherne lisää maisemaan oman vahvan värinsä.

Nousu kohti Pico Ruivoa muuttuu jälleen jyrkemmäksi. Vastaani tulee parrakas mieskaksikko, mutta muuten en kohtaa koko menomatkalla ristin sielua.


Aikainen lähtö palkitsee monin tavoin. Auringonnousu oli tietenkin elämys, reitillä saa kulkea kaikessa rauhassa, ilma tuntuu vielä miellyttävän viileältä ja pilvet kerääntyvät laaksojen ylle yleensä vasta iltapäivisin.

Saavun yllättävän pitkältä tuntuneen taipaleen jälkeen hylätylle metsänvartijan talolle, josta on enää lyhyt taival Pico Ruivon huipulle 1862 metriin. Aistin jonkinlaista pyhää tunnelmaa, kun kiipeän yksin kaiken hiljaisuuden keskellä Madeiran korkeimmalle huipulle. Perillä odottaa mustavalkoinen merkkipaalu.


Vietän Pico Ruivon huipulla jonkin aikaa, sillä tällaiselta paikalta ei voi olla kiirettä minnekään. Kesy peippo ilmestyy viereeni leivänmurujen toivossa, mutta muita ihmisiä ei näy missään. Kiipeän merkkipaalun päälle istumaan ja hiljennyn ihailemaan maisemia joka suuntaan.

Näen ylängön tuulimyllyt, pieniä oranssikattoisia kyliä, pohjoisen pilvilautat ja etelässä kimaltavan meren. Pico do Arieiron huippu näyttäisi kohoavan miltei käsinkosketeltavan lähellä, vaikka sinne todellisuudessa onkin vielä raskas paluumatka jäljellä. Tällaista maailmaa on mukava ihailla ja miettiä samalla syntyjä syviä. Pilvien yläpuolella on oma ainutlaatuinen tunnelmansa. Nämä ovat varmasti niitä hetkiä, jotka jäävät mieleen loppuiäksi.

Huomaan viimein muutaman vuorelle päin saapuvan kulkijan Achada do Teixeiran suunnasta tulevalla polulla. Nostan repun selkään ja aloitan paluumatkan kohti Pico do Arieiroa. Alkumatka on mukavaa alamäkeä.

Aurinko porottaa jo kuumasti vuoren rinteelle. Takki piti riisua jo menomatkalla, eikä pitkähihaista paitaakaan enää tässä vaiheessa tarvita. Pohjoisen suunnasta nousee hiljalleen pilviä, jotka peittävät näkymiä laaksoihin.


Pico Ruivolta alas johtavissa jyrkissä portaissa alkaa tulla vastaantulijoita, joita riittääkin loppumatkan ajan miltei jonoksi asti. Olen entistä onnellisempi aikaisesta lähdöstäni, sillä tunnelma yksin kulkiessa oli täysin erilainen.

Väsymys alkaa hiipiä puseroon, kun reitti kääntyy ylämäeksi kohti Pico do Arieiroa. Pienet suhteellisen tasaiset osuudet ja tunnelit tuovat hieman helpotusta, mutta ajoittain edessä on toivottoman pitkältä näyttäviä kiviportaita. Alhaalta näkee masentavan hyvin, kuinka ylös on noustava. Tiedostan, että väsyneillä jaloilla täytyy olla erityisen huolellinen ja välttää horjahduksia.

Istahdan sopivassa paikassa kiven päälle lepäämään. Saan pian seurakseni kanalinnun, jonka nimeksi selvitän myöhemmin punapyy. Lintu kävelee hieman polulta sivussa olevalla alueella edestakaisin ja katsoo välillä minua kuin kysyen, onko kaikki varmasti kunnossa.

Harmittelen vesivaraston hupenemista loppuun ennen aikojaan. Madeiran tasaisilla ja varjoisilla levadareiteillä voi kävellä parikymmentä kilometriä ilman, että välttämättä tarvitsisi juoda kovin paljoa. Tälle rasittavuudeltaan aivan eritasoiselle vuoristoreitille olisi pitänyt varata vähintään puolitoista litraa.

Aurinko porottaa jo melko polttavasti entistä korkeammalta. Myös ohut vuoristoilma sekä huonosti nukuttu yö varmasti vaikuttavat väsymiseen, ja myöhemmin selviää että lievä vatsatautikin oli jo tuloillaan. Askel askeleelta pääsen kuitenkin lähemmäs päämäärääni, vaikka edessä näkyvien portaiden määrä tuntuukin hetkittäin musertavalta.

Loppumatkalla on jo ruuhkaa, sillä monet käyvät Pico do Arieirolta käsin vain Hiirihaukan pesän paikkeilla kääntymässä. Pysähdyn vielä muutaman kerran ihailemaan näkymiä, kunnes viimeisetkin portaat on kiivetty ylös. Kävelen suoraan Pico do Arieiron kahvilaan palkitsemaan itseni kylmällä kolajuomalla ja suklaalla. Myös mainion Maailman äärellä -blogin Heidi teki samoin. Voi olla, etten olisi nähnyt Pico do Arieiron auringonnousua tai kävellyt koko reittiä ilman Heidin mukaansatempaavia postauksia ja pientä yllyttämistäkin. Tässä nähtiin taas, että kannattaa lukea matkablogeja!

Tätä taivalta ei ole turhaan kutsuttu Madeiran kuningasreitiksi, sillä maisemat saaren korkeimpien huippujen tuntumassa ovat vertaansa vailla. Itseltäni kului koko retkeen kaikkine taukoineen noin viisi ja puoli tuntia. Matka oli fyysisesti rasittavampi kuin kuvittelin. Toisaalta Madeiran muut polut olivat totuttaneet jyrkänteiden reunoille niin, ettei korkeilla paikoilla huimannut lainkaan. Suunnistamisesta ei tarvitse murehtia, sillä eksymisen mahdollisuutta ei ole. Reitin keskivaiheilla kulkenut itäinen polkuvaihtoehto on tällä hetkellä suljettu.


Japanilaisen sanonnan mukaan viisas mies kiipeää Fuji-vuorelle kerran, mutta tyhmä tekee sen kahdesti. En ole varma, voiko tätä soveltaa Pico Ruivoon. Seuraavalla Madeiran-matkalla ajattelin joka tapauksessa nousta huipulle helppoa reittiä pitkin Achada do Teixeirasta, josta matkaa kertyy alle kolme kilometriä. Jottei retki kuitenkaan kävisi liian helpoksi, voi taivallusta jatkaa Pico Ruivolta vielä yli kymmenen kilometrin matkan aina Encumeadan solan näköalapaikalle saakka. Madeiralta eivät houkuttelevat patikointipolut lopu kesken!


Tästä blogista löytyy myös kohdeopas 10 x Madeira sekä Johdatus Madeiran levadoille. Näistä jälkimmäinen sisältää linkkejä tarkempiin kuvauksiin saarella tekemistäni patikkaretkistä.

Ota Lähtöportti seurantaan Facebookissa, sillä luvassa on muiden matkajuttujen ohella myös lisää Madeira-aiheista materiaalia.


Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Ulla 1.7.2017 at 09:21

    Kiitos tästä! Tätä oli ihana lukea ja kuvat todella hienoja! Matkaa Madeiralle ei vielä varattu, mutta elokuussa olisi mahdollista, joten matkakuume kasvaa. Haluaisin päästä tälle reitille kesäaikaan, jolloin varmaan sää parempi? Luulen, että menemme aamulla varhain taxilla Areirolle ja tilaamme taxin hakemaan pois Achada do Teixeirasta.

    • Reply Mika / Lähtöportti 1.7.2017 at 23:20

      Kiitos paljon kommentistasi! Toivottavasti matkanne toteutuu! Kesällä sää on todennäköisemmin parempi. Ainakin nyt kesäkuussa oli loistavat ilmat, aiemmilla matkoilla joulukuussa oli suurimmaksi osaksi ihan hyvä sää, mutta lokakuun reissulla satoi todella paljon. Lämpötila ei Madeiralla vaihtele kovin dramaattisesti vuodenajan mukaan, mutta sademäärissä on suuria eroja (touko-elokuussa vähiten sadetta). Tuo taksisuunnitelma kuulostaa hyvältä. Suosittelen tosiaan lähtemään heti aamulla jo senkin takia, että pilviä yleensä kerääntyy vuoristossa lisää päivän mittaan. Kannattaa myös seurata sääennusteita ja tehdä tuo retki niin, että sitä voi tarvittaessa siirtää seuraaville päiville, jos sattuukin huonoja säitä vuorille.

  • Reply Inka 1.7.2017 at 11:02

    Ei vitsi, arvaappa kuinka paljon alkoi nyt harmittaa että käytiin vaan kääntymässä Areeiron huipulla eikä ohjelmassa ollut tilaa aluksi suunnitellulle Ruivo-vaellukselle!? No PALJON! Täytyy ehottomasti vierailla Madeiralla tästäkin syystä vielä uudelleen ja mieluusti tietysti mahdollisimman pian.

    Ja lisäkommenttina täytyy mainita, että oot kyllä aika kaheli kun lähet yksin valtaan tuonne! Mää en olis ikinä uskaltanu. Tosin yksin tehtynä reissu oli varmasti omanlaisensa.

    • Reply Mika / Lähtöportti 1.7.2017 at 23:51

      Kiitos Inka kommentista! Toivotaan että pääset pian uudelleen Madeiralle ja toteuttamaan tämän sekä muutaman muunkin saaren parhaista patikointiretkistä! Ja kun kerran tykkäät portaista, niin tällä reitillä niitä toden totta riittää 🙂

      Yksin vaellettuna tuossa reissussa oli todellakin ihan oma tunnelmansa. Muuten kyllä patikoitiin aina vaimon kanssa yhdessä, mutta tälle reitille hän ei halunnut, kun epäili riittävätkö voimat sittenkään loppuun asti. Myönnän, että vähän kaheliahan tuonne on yksin lähteä. Toisaalta tiesin suurin piirtein mitä oli edessä, mutta toisaalta olen myös kuullut tarinoita siitä, mitä epäonniselle yksinäiselle vaeltajalle voi tapahtua.

  • Reply Heidi / Maailman äärellä 1.7.2017 at 15:18

    Täällä virnistelen tekstisi äärellä :). Ihan mahtavaa että lähdit tälle vaellukselle, vaikka aika hurjaa oli se tehdä yksin. Olisinkin ollut tosi petynyt, jos et kaiken hehkuttamiseni jälkeen tänne olisi lätenyt. Ja nyt huokaisen myös helpotuksesta, että sinäkin tähän ihastuit (hehkutus oli siis aiheellista :)). Ja jos minä sain kannustettua sinut tälle patikkapolulle, sait sinä minut lähtemään Madeiralle (iso kiitos siitä), ja täytyy sanoa, että Madeira on kyllä ehdottomasti TOP3 käytyjen luontokohteitteni listalla Patagonian ja Islannin kaverina.
    Ja vielä sivujuonteena: Sinun pitää kyllä lähteä joskus Islantiin! Sekin on niin mieletön. Tietysti Patagoniaakin suosittelen, mutta se on jo oma projektinsa, koska on niin kaukana…
    Niin, ja upeat kuvat ja hyvin kirjoitetu teksti! Kiitos tästä lukuelämyksestä, joka vei minut takaisin Madeiran upeimmalle ja jännittävimmälle patikkalpolulle 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 2.7.2017 at 00:09

      Kiitos vielä kerran kaikesta hehkuttamisestasi, pakkohan tuonne oli viimeistään sen perusteella lähteä! Voidaan siis molemmat huokaista helpotuksesta – sinä et pettynyt Madeiraan, enkä minä tähän huikeaan patikkapolkuun.

      Olen käynyt Islannissa kymmenen vuotta sitten ja tykkäsin saaresta tosi paljon. Haaveissa on ollut tehdä sinne uusi reissu ja varata riittävästi aikaa kiertää kiireettömästi koko saaren ympäri. Tuolla edellisellä reissulla majoituttiin Reykjavikiin ja tehtiin sieltä käsin muutamia päiväreissuja vuokra-autolla.

      Chile on ollut suuri kaukomatkaunelma (Uuden-Seelannin lisäksi) jo kauan ja matkasuunnitelmia sinnekin on tässä kovasti kehitelty. Matkan ajankohta on vain täysin avoin, mutta vielä jonain vuonna sekin varmasti toteutuu 🙂

      Saavuttiin muuten tänään Savonlinnan ”laitakaupungille”, täältä taitaa olla tunnin matka keskustaan 😀

  • Reply Laura 10.7.2017 at 22:29

    Onpas upeita maisemia! Mä tiedän vallan hyvin tuon tunteen, kun saa nauttia jostain mahtavasta paikasta yksin ja tuntuu kuin koko maailma olisi siinä sylissä. Viisi ja puoli tuntia on kyllä pitkä aika kävellä mäkistä maastoa, mutta hienosti meni. Jos tuonne Madeiralle tulee mentyä, lienee syytä varustautua aikaiseen aamuherätykseen edes yhtenä aamuna. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 11.7.2017 at 16:30

      Kiitos kommentista! Tuo tunne, että olisi koko maailma sylissä, on kyllä aika mieletön! Tämä on ihan ehdoton kokemus, jos Madeiralle lähtee. Ja kyllä sinne kannattaa joskus lähteä. 🙂

  • Reply Vesa 6.9.2017 at 12:29

    Hei! Minua on valtavasti alkanut kiinnostaa tämä Arieiron ja Ruivon välinen reitti ja josko sen heti ensimmäisellä Madeiran matkallani patikoisin, ajankohtaa en vielä tiedä, mutta tulossa on aivan varmasti – ja jahka saan jonkun houkuteltua mukaan 🙂 Toivotaan vaan sitten, että kelit suosivat reissua. Ja toivottavasti sitten uskallus riittää noilla vuoren seinämien polku-osuuksilla, niin hurjan näköisiä ne ovat (lukuisien YouTube-videoiden perusteella)!

    Jostain luin, että tämän vuoden alkupuolella olisi ollut jokin tunneli suljettu ja olisi joutunut kulkemaan pidemmän matkan rinteitä alas ja ylös. Ilmeisesti sinun matkallasi pääsi jo kulkemaan tunnelit normaalisti? Ja oliko tuolla muuten sitten vaihtoehtoisia reittejä Arieirolta Ruivolle? Tuo kulkemasi on varmaan joka tapauksessa suosituin ja ”paras”.

    Olisiko sinulla Madeiran kävijänä suositusta, että mikä olisi tuolla sateettominta aikaa, jolloin tietysti tämäkin reitti olisi paras kulkea?

    • Reply Mika / Lähtöportti 7.9.2017 at 11:38

      Mukava kuulla, että Madeira kiinnostaa! 🙂 Vuorten seinämien poluilta on toki huimia pudotuksia rotkoihin, mutta ainakaan omasta mielestäni ne ei paikan päällä tunnu ollenkaan niin pahoilta kuin kuvissa tai videoissa näyttää. Poluilla mahtuu kuitenkin hyvin kävelemään ja usein kasvillisuus naamioi jyrkänteet vähemmän huimaavan näköisiksi.

      Arieiron ja Ruivon välillä kulkee yksi polku, jonka keskivaiheilla on ollut kaksi vaihtoehtoista ja suurin piirtein saman pituista haaraa. Reitin alku- ja loppuosilla on siis koko ajan ollut vain yksi polku, johon molemmat haarat yhdistyvät. Nyt toinen keskivaiheen haaroista oli suljettu, joten koko matkan voi kulkea vain yhtä polkua pitkin. Suosittelen matkalle mukaan Rolf Goetzin Madeira Retkeilyopas -kirjaa, siinä on paljon hyviä reittejä selkeästi esiteltynä.

      Sateettominta aikaa on yleensä toukokuun alusta ainakin elokuun loppuun saakka. Pidän parhaana touko-kesäkuuta, jolloin luonto on loppukesää vehreämpää. Meillä oli nyt kesäkuun alussa erinomaiset säät, ei satanut oikeastaan lainkaan. Madeiralla voi hyvällä tuurilla päästä patikoimaan hyvällä säällä milloin tahansa, mutta itse en mielelläni lähtisi enää toista kertaa kokeilemaan onneani lokakuussa 🙂

      • Reply Vesa 8.9.2017 at 13:30

        Kiitos vastauksesta! Teillä on kuvienkin mukaan tosiaan ollut aivan huippusäät, hieno juttu. Täytyypä alkaa suunnittelemaan. Polut näyttävät tosiaan ihan hyviltä kulkea ja varmasti kasvillisuus antaakin vähän armoa 🙂 Kyllä tuo näyttää niin mahtavalle reitille, että

        Hainkin eilen kirjastosta juuri tuon kyseisen opaskirjan lainaan. Täytyy vaikka tarvittaessa ostaa myöhemmin sitten omaksi.

        Hyvää syksyä ja mukavia reissuja 🙂

      • Reply Mika / Lähtöportti 9.9.2017 at 11:16

        Tämä Arieiron ja Ruivon välinen reitti on Madeiran mahtavin, mutta koko saari on täynnä muitakin upeita reittejä. Tuosta opaskirjasta on olemassa myös uudempi englanninkielinen versio, jonka ostin Madeiralta mukaan. Englanninkielisessä on uusia reittejä ja joitakin päivitettyjä tietoja, mutta suomenkieliselläkin pärjää hyvin.

        Mukavaa syksyä ja toivotaan että Madeiran-matkasi toteutuu pian! 🙂

        • Reply Vesa 11.9.2017 at 08:42

          Kiitoksia paljon 🙂

          Ja kiitoksia mahtavista Madeiran kirjoituksista! Tuolla näyttää tosiaan olevan niin paljon upeita reittejä, että ei yhdellä reissulla ehdi kaikkiin tutustua, mutta hyvä niin – onpahan hyvä syy mennä uudelleen 🙂

          Vaikuttaa todella hyvälle kohteelle patikoinnista ja upeista maisemista kiinnostuneelle!

        • Reply Mika / Lähtöportti 12.9.2017 at 09:42

          Nuo maisemat ja patikointireitit on se syy, miksi haluan aina uudelleen Madeiralle. Saaren nähtävyydet tuli aika hyvin kierrettyä ensimmäisellä matkalla, toisella kerralla sateet haittasivat patikointia ja nyt kolmannella tuli sitten kierrettyä enemmän reittejä. Silti vasta 15 opaskirjan reittiä käytynä, joten uudestaan on taas joskus parin vuoden päästä lähdettävä 🙂

  • Reply Älkää menkö 1.12.2017 at 17:46

    Joka vuosi turisteja putoaa kuolemaan. Vaijereita ei paranneta, eikä reittien kuntoa valvota. Pieni harha askel ja kuolemanpudotus. Ei kannata mennä.

    • Reply Mika / Lähtöportti 6.12.2017 at 00:46

      On totta, että turisteja putoaa Madeiran patikontireiteillä kuolemaan silloin tällöin ja saaren hallinnon pitäisi ottaa turvallisuusasiat vakavammin. Jokainen patikoi omalla vastuullaan ja punnitsee itse riskit. Epävarmassa tilanteessa on aina parempi kääntyä takaisin. En kokenut, että tällä reitillä olisi vaadittu uhkarohkeutta, mutta varmajalkaisuutta toki vaaditaan. On ihan totta, että yksikin horjahdus väärässä paikassa voi olla kohtalokas.

    Leave a Reply