Kolmas kerta – ja yhä Madeiran lumoissa

Palasimme viikko sitten kotiin Madeiralta. Matka samalle saarelle oli jo kolmas vajaan neljän vuoden aikana, joten Madeirasta on tullut yksi perheemme ehdottomista suosikkikohteista.

Madeira tuntuu näiden peräkkäisten matkojen perusteella jo melkein kuin toiselta kodilta. Saari on sen verran pieni, että se tulee nopeasti tutuksi. Valtava patikointireittien verkosto ja huikeat maisemat kuitenkin takaavat, etten tule kyllästymään Madeiraan vielä seuraavallakaan matkalla.

Olen kotiutunut hyvin Funchaliin, jossa olen nukkunut enemmän öitä kuin missään muussa ulkomaisessa kaupungissa. Majoituimme saman kadun varteen kuin ensimmäisellä Madeiran-matkallamme joulukuussa 2013. Mäkisen vanhankaupungin rosoiset tunnelmat vetoavat omaan makuuni huomattavasti modernia hotellialuetta enemmän. Värikkäiden seinien maali on lohkeillut ja siellä täällä on autioitumaan jätettyjä taloja. Kymmeniin oviin tehdyt maalaukset ovat toinen toistaan upeampia taideteoksia. Koirat juoksevat vapaina pitkin katuja ja keltaiset taksit kaahaavat vastuuttoman kovaa vauhtia kapeilla kaduilla, jotka kohoavat jyrkkiä rinteitä pitkin korkealle meren yläpuolelle. Silloin tällöin nenään kantautuu herkullisia ruoan tuoksuja.

Kaupungilla kiertely jäi tällä kerralla suunnittelemaani vähemmälle. Lapset halusivat mukaan aamuisille leipomoreissuilleni, ja vaihdoin pidemmät lenkit mieluusti mukaviin yhteisiin hetkiin. Pysähdyimme monesti silittämään kulmakunnan kissoja, joiden selvä johtaja oli mustavalkoinen Jackson. Paikalliset ohikulkijat tunsivat kissan nimeltä, mikä ei ollut toisaalta mikään ihme. Jackson löytyi aina ohi kulkiessamme joko jonkin auton katolta tai muurin päältä makoilemasta.

Vanhankaupungin leppoisiin tunnelmiin on helppo virittäytyä vaikkapa Barreirinha Bar Caféssa, joka sijaitsee pienellä aukiolla meren äärellä. Mikäli ulkopöydät täyttyvät, voi istumapaikkaa hakea muurien päälle levitetyiltä räsymatoilta. Myös lähiravintolamme O Tasco sijaitsi sopivasti suurimman ravintolakeskittymän ulkopuolella.

Paikalliset kutsuvat kotisaartaan sveitsiläiseksi reikäjuustoksi, koska uudet vuoria puhkovat tunnelit mahdollistavat nopean liikenteen tehokkaita pikateitä pitkin. Minun Madeiraani kuuluvat silti edelleen autoiluretket vanhoja ja hiljaisia teitä pitkin. Mutkikkaiden reittien maisemat miellyttävät silmää, vaikkei mullistavia näköalapaikkoja tulisikaan jatkuvasti vastaan.

Nuo tiet kulkevat pienten uinuvien kylien halki. Sellaisten, joissa miehet nojailevat huoltoaseman kaiteeseen ja baarien edustalla on punaisia muovituoleja. Tällainen on esimerkiksi pohjoisrannikon tuntumassa sijaitseva Cruz, jossa pysähdymme Katrepa’s Bariin sammuttamaan janoamme patikkaretken päätteeksi. Vanha mies tarjoilee kahvia tiskiin nojailevalle nuoremmalle kyläläiselle, jolla on jalassaan kumisaappaat. Maajussi on pysäköinyt lava-autonsa oven edustalle. Terassilla iäkäs pariskunta katselee vehreitä kukkuloita, joiden huiput peittyvät matalalla leijuvien pilvien sekaan. Merituuli viilentää mukavasti painostavan kosteaa ilmaa. Hiljaisuuden rikkoo vain silloin tällöin ohi kulkeva auto. Tämä on juuri sellainen kyläpahanen, jonka läpi ajaisi hetkessä kuin huomaamatta. Välillä tällaisiin paikkoihin on kuitenkin mukava pysähtyä tunnelmoimaan ja aistia sitä aidointa Madeiraa.

Pääsyy toistuviin Madeiran-matkoihimme on kuitenkin patikointi. Pääsimme vaimon kanssa vaelluspoluille suurin piirtein joka toisena päivänä, kun isovanhemmat huolehtivat lapsistamme. Kiersimme monta suosittua reittiä, joista kerron blogissa varmasti tarkemmin joskus myöhemmin. Erityisesti Caldeirão Verde täytti suuret odotukset. Tuli nähtyä myös satumetsä matkalla Rabaçalista 25 lähteelle sekä vaikuttava Riscon vesiputous.

Muista levadareiteistä varsinkin Lombada da Ponta do Sol oli upea. Hieman tuntemattomampi Levada do Castelejo yllätti positiivisesti ja Folhadalissakin oli kaunista.

Lapsetkin lähtivät kahdesti patikoimaan. Tuttu Ribeiro Frion polku Balcõesin näköalapaikalle oli helppo taival, kun taas Pico Ruivo do Paulille kiipeämisessä oli jo hiukkasen haastetta. Maisemat palkitsivat molempien reittien varrella ja tytöt ovat varmasti valmiita entistä suurempiin seikkailuihin seuraavilla matkoilla.

Kaikesta huolimatta oman matkani hienoin kokemus oli haastava vuoristoreitti Pico do Arieirolta saaren korkeimmalle huipulle Pico Ruivolle ja takaisin. Katselin auringonnousua pilvien yläpuolella ja kävelin yksikseni aamuauringon valaisemilla uskomattoman kauniilla vuoristopoluilla. Sain myös istuskella Pico Ruivon merkkipaalun päällä kaikessa rauhassa ja ihailla allani levittäytyvää maailmaa kenenkään häiritsemättä. Retki kävi lopulta melko rankaksi, mutta oli jokaisen hikipisaran arvoinen. Tästä patikointikokemuksesta on luvassa lisää tunnelmia heti seuraavassa postauksessa!

Patikoinnin vastapainoksi tuli toki myös rennompia päiviä. Kävimme lasten kanssa testaamassa Lidon merivesiuimalan, ajelimme turistibussilla ja söimme herkkuja. Kuten kuvasta näkyy, myös paikalliset liskot ovat varsin persoja jäätelölle.

Jokaisen Madeiran-lomamme ohjelmaan on kuulunut köysiratamatka Monteen. Tällä kertaa kävimme Monten palatsin trooppisessa puutarhassa, jonka itämaiset elementit ja kaupungin yli avautuvat maisemat tekevät siitä suosikkipuistoni koko saarella.

Yksi Madeiran kuuluisimmista nähtävyyksistä on Cabo Girãon rantajyrkänne, joka kuuluu Euroopan korkeimpiin. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa paikalle kirkkaalla ilmalla ja elämys olikin aivan uudella tasolla sumuisiin kokemuksiin verrattuna. 580 metrin korkeudessa sijaitsevalta lasilattialta on suora pudotus alas mereen. Jos sää vain suosii, kannattaa Cabo Girãolla ehdottomasti käydä maisemia ihailemassa.

Madeiralle saapuessamme autovuokraamon utelias työntekijä kysyi suosikkipaikoistani Madeiralla. Mielestäni pienen saaren suurin viehätys piilee maisemien yllättävässä vaihtelevuudessa ja monipuolisuudessa. Jos kuitenkin pitää nimetä vain yksi paikka, tuon mielelläni esille Encumeadan solan. Ajaminen vehreiden vuorten reunustamassa rotkossa on elämys kerta toisensa jälkeen, eikä maisema näytä yhtään hullummalta korkeammaltakin katsottaessa.

Tämä kolmas Madeiran-matka tuskin jää viimeiseksi. Opaskirjan vaellusreiteistä vasta 15 on käytynä ja suurin osa jäljellä. Madeiralla voi toki tehdä paljon muutakin kuin patikoida. Tulevien reissujen ohjelmassa voi olla vaikka valasristeilyä, syvänmeren kalastusta tai maastopyöräilyä. Myös naapurisaari Porto Santo on vielä toistaiseksi käymättä, vaikka sinne olisikin helppoa tehdä päiväretki lauttayhteyden ansiosta. Madeira siis kutsuu varmasti neljännenkin kerran. Tuskin ainakaan ensi vuonna, mutta kenties pian sen jälkeen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply milla 26.6.2017 at 22:36

    Teillä on ollut jälleen upean kuuloinen reissu! Ja voi, että miten upeasti kuvailet kaikkea kokemaanne ja näkemääsi. Helppo olla matkassa mukana. Innolla odotan seuraavia postauksia ja haaveilen omasta seuraavasta Madeiran matkasta.

    • Reply Mika / Lähtöportti 27.6.2017 at 15:51

      Kiitos Milla, mukavaa että tunnelma välittyi! Reissu oli tosiaan upea, kaikki sujui kivasti ja säätkin oli varsinkin edelliseen kertaan verrattuna loistavat. Tiedän että sulla on muutama muukin toistuvia reissuja vaativa suosikkikohde, mutta toivottavasti pääsette jossain välissä taas Madeirallekin!

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista 27.6.2017 at 09:21

    Näin aamutuimaan ihana katsella tuollaisia maisemia. Madeira-kuume myös heräisi. Edellisestä reissusta sinne lienee jo reilut kymmenen vuotta. En yhtään ihmettele, että Madeiralle voi mennä yhä uudelleen ja uudelleen.

    • Reply Mika / Lähtöportti 27.6.2017 at 15:54

      Kiitos kommentista! Madeiralle on aina mukava palata ja toivottavasti sinäkin pääset taas nauttimaan noista maisemista paikan päällä!

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi 27.6.2017 at 10:19

    😀 Ja minun Madeiran postaukset ne vaan odotuttavat itseään. Jospa tällä viikolla…

    • Reply Mika / Lähtöportti 27.6.2017 at 15:59

      Kirjoita jossain välissä, lukisin mielenkiinnolla! Vaikka Madeiran ehkä mielellään pitäisi salaisuutena, on siitä aika moni jo tainnut kuullakin 😀

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 27.6.2017 at 10:20

    Kyllä, mä haluaisin käydä tuolla joskus – olet markkinoinut tehokaasti! 😉 Täytyy varmaan mainostaa Madeiraa näiden kirjoitustesi pohjalta myös veljelleni perheineen. Uskoisin, että heille tämä sopisi loistavasti kohteeksi ja lapset tykkäisivät myös.

    Pidän itsekin juuri tuollaisista alueista majoituspaikan valinnassa kuin kerrot teillä olleen. Emme oikeastaan koskaan ole missään hotellialueilla, vaikka usein hotelleissa tai jonkinlaisissa majataloissa yövytäänkin. Pikkuhotellit, majatalot tai vuokrattavat asunnot ovat yleensä juuri tuollaisilla kiinnostavilla paikoilla.

    Patikointimaastot ja kurvailu mutkaisilla teillä viehättävät Madeiran mahdollisuuksista eniten. Joskus on ilman muuta mentävä käymään!

    • Reply Mika / Lähtöportti 27.6.2017 at 16:10

      Alan jo uskoa, että tekin jossain vaiheessa päädytte Madeiralle 😀

      Lapsille Madeira on mielestäni kiva ja turvallinen kohde. Teemapuistoja, hiekkarantoja tai muita lapsille takuuvarmoja isoja vetonauloja ei ole, mutta ainakin meidän tytöt on tykänneet köysiradasta, kaksikerroksisista turistibusseista, uimalasta, puistoista, jätskipaikoista ym ja viihtyneet tosi hyvin.

      Funchalin laidalla on yksi suurehko hotellialue, mutta muuten koko saari on säilynyt turistimääriin nähden kiitettävän ”alkuperäisenä”. Annan mielelläni majoitusvinkkejä, jos teidän reissu tulee joskus ajankohtaiseksi. Patikoijalle Madeira on ihan paratiisi, reittivaihtoehtoja löytyy tosi paljon helpoista haastaviin. Myös mutkaisia ja mäkisiä tietä tosiaan riittää, pienelle saarelle mahtuu paljon!

  • Reply Ulla 27.6.2017 at 16:14

    Rakkauden tuohon Atlantin kelluvaan puutarhaan jaan kanssasi. Minua kiinnostaisi tuo Pico Ariero Pico Ruivo vaellus, mutta rankkuus mietityttää, tosin jos ei kävele takaisin, vaan tilaa taxin Achada de Teaxeiraan ei ole niin raskas? Miten pitkään kesti matka yhteen suuntaan? Kävelitkö nautiskellen vai ripeämmin?

    • Reply Mika / Lähtöportti 27.6.2017 at 23:27

      Mukava kuulla että Madeiran ystäviä löytyy! Tuo vaellus Pico do Arieirolta Pico Ruivolle ja takaisin on tosiaan aika rankka, mutta todella upea kokemus. Julkaisen tarkemman kuvauksen tuosta retkestä lähipäivinä.

      Varmasti pääsee helpommalla, jos Arieirolle palaamisen sijaan laskeutuu Achada do Teixeiraan. En ole vielä kävellyt tuota väliä, mutta polku näytti helppokulkuiselta ja sehän on vain alle kolme kilometriä alamäkeen. Minulta meni koko retkeen yhteensä 5,5 tuntia. Menomatka Ruivolle kesti vajaat 2,5 tuntia. Pysähtelin aika usein ottamaan valokuvia, mutta ajoittain kävelin vähän ripeämmin, kuitenkaan kiirehtimättä. Vietin Ruivon huipulla puolisen tuntia ja paluumatka oli hieman menomatkaa hitaampi.

  • Reply Henna / Kulkutautiset 28.6.2017 at 08:21

    Kuulostaa aivan ihanalta reissulta ja erityisesti lomalta ♥ Itse en tykkää matkoilla junnata paikallaan, mutta tällainen aktiivinen nautiskelu ympäristöstä ja upeista vaellusreiteistä kuitenkin ilman suurempaa säntäilyä kuulostaa mahtavalta ja tosi rentouttavalta. Nimim. kaksi työpäivää ennen lomaa ja todellakin sellaisen tarpeessa… 😀 Nyt suunnataan sinne sinun toiseen suosikkikohteeseen, mutta ihan varmasti joskus Madeirallekin, olet todellakin saanut myytyä tämän saaren!

    • Reply Mika / Lähtöportti 29.6.2017 at 09:55

      Kiitos Henna, tämä oli kyllä mainio reissu! Ymmärrän halun vaihtaa maisemaa esimerkiksi roadtripin merkeissä, mutta Madeira on sen verran pieni ja yksinäinen saari, ettei majapaikkaa mielestäni kannata vaihtaa matkan aikana. Ellei sitten kaipaa hiekkarantaa ja lähde sen perässä naapurisaarelle Porto Santolle. Aktiivilomailijalle Madeira on mainio paikka, harrastusmahdollisuuksia riittää.

      Hyvää lomaa ja mainiota Italian-matkaa teille! Syökää paljon gelatoa!

  • Reply Kohteena maailma / Rami 29.6.2017 at 17:52

    Onhan nuo maisemat upeita, siitä ei pääse mihinkään. Tuollainen vuorovaihtelu on mahtavan kuuloista isovanhempien kanssa reissatessa. Ehtii itsekin patikoimaan, niin saa lomalta enemmän irti. Toisaalta sitten muksutkin jaksavat paremmin, kun vuoropäivinä on virkeät viihdyttäjät kaverina. Aion ilman muuta lähteä Madeiralla ja toivottavasti mahdollisimman pian!

    P.S. Upeita kuvia kaiken kaikkiaan!

    • Reply Mika / Lähtöportti 30.6.2017 at 20:00

      Kiitos Rami! Tällainen matkajärjestely kolmen sukupolven kesken on kyllä mainio. Olen todella kiitollinen appivanhemmille tällaisesta mahdollisuudesta ja kaikesta matkoilla saamastamme avusta. Sekin on totta, että lapsia jaksaa viihdyttää entistä paremmin, kun ei tarvitse olla ihan jatkuvasti vuorokauden ympäri yhdessä.

      Toivottavasti teidän Madeiran-matka toteutuu mahdollisimman pian, autan mielelläni suunnittelussa! 🙂

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 30.6.2017 at 06:39

    Patikointisaareksi olenkin Madeiran kuvitellut. Ihan mielettömiä, vehreitä maisemia! En yhtään ihmettele, että ootte palanneet kerta toisensa jälkeen. Ehdottomasti tänne haluan, ja veikkaan että patikointia rakastava siippakin syttyisi! Ihana tuo liskokuva <3

    • Reply Mika / Lähtöportti 30.6.2017 at 20:04

      Madeira on harvinaisen vehreä ja kokoonsa nähden myös yllättävän monipuolinen saari, maisemiin ei kovin helposti kyllästy. Lähtekää ihmeessä Madeiran patikkapoluille jossain vaiheessa, niitä kyllä riittää pidemmällekin lomalle.

      Lisko oli mainio tyyppi, ei ujostellut ollenkaan. Jäi hyvin aikaa ottaa kuvia useammallakin laitteella 🙂

  • Reply Hanna 1.8.2017 at 17:06

    Blogiasi on ilo lukea! Paljon kuvia ja hyviä vinkkejä, kiitos! 🙂 Ollaan toisen puoliskon kanssa lähdössä ensi viikolla Madeiralle (ensimmäistä kertaa), olen saanut blogistasi paljon hyviä vinkkejä ja ihastellut upeita kuvia, matkakuume vain kasvaa entisestään niitä katsellessa. Nyt vain pitäisi osata päättää mihin levada-reiteille sitä viikon aikana suuntaisi, jos ennättäisi pari-kolme käymään. Ja ensikertalaisena tietysti kiinnostaa muutkin saaren nähtävyydet. Ei taida viikon aikana ihan kaikkea kuitenkaan ennättää.. mutta me tykätään reissuilla myös syödä hyvin, joten olisiko sinulla jotain hyviä ravintolasuosituksia. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 3.8.2017 at 00:56

      Kiitos paljon kommentistasi! Tosi mukava kuulla, että blogistani on ollut iloa Madeiran-matkaa suunnitellessa! 🙂

      Mahtavia patikointivaihtoehtoja on tosiaan paljon ja eri kulkijalle voi sopia erilaiset polut. Ensikertalaiselle ehdottaisin esimerkiksi Caldeirão Verden levadaa, jonka varrella näkee hyvin millaisia tyypilliset levadareitit parhaimmillaan ovat. Tyypillisen levadan vastapainoksi voisi ottaa siitä täysin poikkeavan São Lourençon niemen reitin, joka ei ole levada, mutta karuine maisemineen todella upea.

      Mukavan levadamaistiaisen saa helpolla pätkällä Ribeiro Friosta Balcõesin näköalapaikalle, reittiin ei kulu paljoa aikaa ja sen voi lisätä vaikka autoilukierroksen yhteyteen. Aikataulun salliessa Ribeiro Friosta Portelaan kulkeva Levada do Furado on myös hyvä, hieman Caldeirão Verdeä muistuttava vaihtoehto. Vaikuttavin kokemani vaellus on Pico do Arieirolta Pico Ruivolle, mutta tuo reitti on fyysisesti vaativampi, ja levadan sijasta vuoristopolku.

      Viikossa saa kyllä hyvän käsityksen pienestä saaresta, mutta kaikkea on vaikea ehtiä kun haluaa patikoidakin, eikä kannata pilata lomaa kiirehtimiseen. Näköalapaikoista Pico do Arieiro, Cabo Girão ja Nunnalaakson yläpuolella oleva Eira do Serrado ovat mielestäni vaikuttavimpia.

      Takuuvarmaa suosikkiravintolaa en valitettavasti ole vielä Madeiralta löytänyt ja muutenkin varon suosittelemasta yhden käyntikerran perusteella. Turistien suosimalla Funchalin vanhankaupungin alueella monet ravintoloista on melko samaa, hyvää keskitasoa edustavia, ja jos tuolla seudulla päätyy arpomaan eri vaihtoehtojen välillä niin voi kokeilla vaikka Le Jardinia. Câmara de Lobosissa Vila do Peixe jäi mieleen hyvänä kalaravintolakokemuksena, lihaan erikoistunut sisarravintola Vila da Carne on vielä kokeilematta.

      Hyvää matkaa teille! 🙂

  • Reply Anni 25.12.2017 at 12:52

    Hei! Onko sulla antaa jotain hotellisuosituksia Madeiralta? 🙂 Kannattaako olla koko aika Funchalissa yötä vai osa ajasta jossain eri puolella saarta?

    • Reply Mika / Lähtöportti 28.12.2017 at 01:15

      Hei Anni! Olen majoittunut aina vuokrataloihin, joten omakohtaisia hotellikokemuksia ei ole. Nuo talot ovat sijainneet Funchalissa, josta pääsee autolla saaren kaukaisimpiinkin kolkkiin noin tunnissa. Yleensä myös sää Funchalissa ja muualla etelärannikolla on aurinkoisempi kuin vuorten takana pohjoisessa. Toki majoittuminen pienempiin paikkoihin toisi matkalle erilaisia kokemuksia, mutta itse tykkään asettua paikoilleni ja tehdä päiväretkiä Funchalin palveluiden ääreltä.

      Jos majoittuminen Funchalin sijasta Ponta do Solissa kiinnostaa, niin uskallan luottaa Maailman äärellä -blogin Heidin vinkkeihin: https://maailmanaarella.com/2017/03/12/vinkit-luksusluokan-lomaan-madeiralla 🙂

    Leave a Reply