Tyrskyjä Irlannin vanhimmalla majakalla

Irlannin kaakkoisosassa sijaitsevan Wexfordin kreivikunnan rannikolta pistää esiin kapea Hookin niemi. Niemen itseoikeutettuna maamerkkinä toimii maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva majakka. Seudun muita nähtävyyksiä ovat raunioituneet luostarit sekä kummitusten asuttama Loftus Hall.

Kapea tie mutkittelee peri-irlantilaiselta näyttävän maalaismaiseman halki. Valkoiset lampaat täplittävät matalille kukkuloille kohoavia peltoja. Vihreä kasvillisuus on peittänyt kiviaidat, joiden takana näkyy muutamia taloja sekä värikkäästi maalattu yksinäinen pubi. Niemen kaventuessa maasto tasaantuu ja esiin ilmestyy meri, jonka maaliskuiset tyrskyt näyttävät hyisiltä. Jatkuva tuuli on taivuttanut osan puista ja pensaista nojaamaan sisämaahan päin.

Hook Lighthouse
Viimein edessämme näkyy Hookin majakan ylväs hahmo. Se on vartioinut niemeä jo noin kahdeksansadan vuoden ajan. Maailman vanhimmasta majakasta voidaan keskustella, ja esimerkiksi Espanjan La Coruñassa sijaitsevalla Herkuleen tornilla on pidempi historia. Irlannissa ollaan kuitenkin vakuuttuneita, että Hook Lighthouse on maailman vanhin edelleen toimiva majakka, jonka alkuperäiset rakenteet ovat säilyneet ehjinä.

Hookin majakan vierailijakeskus
Astumme sisään vierailijakeskukseen ja ilmoittaudumme opastetulle kierrokselle. Etukäteistietojeni mukaan kierroksia järjestetään tähän aikaan vuodesta vain tasatunnein, mutta opastuksia onkin saatavilla puolen tunnin välein. Kierros rakennuksen eri kerroksiin tarjoaa mielenkiintoisen matkan alueen historiaan.

Maisema Hookin majakalta
Niemelle jo varhaiskristillisellä ajalla saapuneilla munkeilla oli tapana sytyttää varoitustulia merenkulkijoille. Varsinaisen majakan pystytti 1200-luvun alussa Pembroken jaarli William Marshal, joka halusi turvata laivaliikenteen hallitsemiinsa satamiin. Paikallisesta kalkkikivestä rakennetuista seinistä tuli jopa neljä metriä paksuja. 35 metrin korkeuteen kohoava torni kuuluu Irlannin merkittävimpien keskiaikaisten rakennusten joukkoon.

Hookin majakan takkahuone
Ulkoa päin varsin modernilta näyttävän majakan ikä alkaa paljastua, kun pääsemme tutustumaan karuihin sisätiloihin. Majakan ylläpidon hoitivat aluksi munkit. Ryhmä läheisen luostarin veljiä saapui aina muutamaksi kuukaudeksi kerrallaan huolehtimaan tulen palamisesta ja merenkulkijoiden turvallisuudesta. Majakan kahdessa eri kerroksessa on takan lämmittämät huoneet, joiden yhteydestä löytyvät myös pienet keittiöt sekä rukoilemiseen soveltuneet kammiot.

Hookin majakan portaat
Munkkien työ päättyi ja tuli sammui muutamaa vuosisataa myöhemmin, viimeistään Henrik VIII:n tuhottua Irlannin katolisen luostarilaitoksen. Kivikkoisen rannikon lukuisat haaksirikot saivat seudun merimiehet ja kauppiaat vaatimaan majakan palauttamista toimintaan. Majakka kunnostettiin 1600-luvulla, jolloin tuli suojattiin lasi-ikkunoilla. Paikalle palkattiin majakanvartija sekä kaksi apulaisvartijaa, jotka kaikki asuivat perheineen ahtaassa tornissa. Rakennus sai nykyisen raidallisen ulkonäkönsä 1860-luvulla tehdyissä korjaustöissä. Majakka sähköistettiin vuonna 1972 ja automatisoitiin 1996, jolloin majakanvartijan työ lakkautettiin.

Hookin majakan parvekkeella
Astumme majakan sisällä kuultujen esittelyjen ja lyhyiden videoesitysten jälkeen parvekkeelle, jonne viileä tuuli pääsee puhaltamaan täydellä voimallaan. Ilmassa on hieman kosteutta, mutta sadepilvet ovat onneksi väistyneet. Näkymä niin Kelttienmerelle kuin Hookin niemellekin on komea.

Kiikaroimassa Hookin majakalla
Laskeudumme tornin yhteyteen rakennettuun uudempaan tilaan, jonka ikkunoista on mukava tarkkailla merta. Kiikariin osuu tummia lintuja, joita epäilen merimetsoiksi. Kyselen oppaalta valaista ja delfiineistä. Niitä voi kuulemma nähdä marras- ja helmikuun välisenä aikana, mutta varsinkin valaat pysyttelevät kaukana rannasta. Valaita saattaa nähdä veneretkillä, mutta esimerkiksi kuluneena talvena havaintoja oli kertynyt vain muutamia.

Hookin majakan tavaroita
Tutkimme hetken majakan vanhaa esineistöä, kunnes siirrymme kahvilan lämpimien kaakaokuppien ääreen. Irlannin rannikkoa vartioi yli 70 majakkaa, joista Hookia voi hyvällä syyllä pitää merkittävimpänä. Se on vaikuttava nähtävyys niin historiansa kuin maisemiensakin puolesta. Mikäli Irlannin majakat kiinnostavat, kannattaa tutustua Great Lighthouses of Ireland -sivustoon. Jos haluat peräti yöpyä jollakin irlantilaisella majakalla, voit tutustua mahdollisuuksiin Irish Landmark Trustin sivuilla.

Loftus Hall
Jo matkalla majakalle silmään pisti peltoaukean keskellä kohoava suuri harmaa rakennus. Aurinkoisellakin säällä hieman puistattavalta näyttävää Loftus Hallia pidetään Irlannin aavemaisimpana talona. Sen sanotaan olevan paholaisen riivaama ja siellä uskotaan asuvan ainakin nuoren Anne-nimisen naisen haamu. Aikoinaan Loftuksen perheen omistamalla rakennuksella on vuosisatoja pitkä ja monivaiheinen historia.

Loftus Hall - Copyright Tourism IrelandKuva: Tourism Ireland

Loftus Hallin sisätiloihin voi tutustua opastetuilla vuorovaikutteisilla kierroksilla, joiden aikana nähdään kenties kummituksia. Toisinaan on mahdollista osallistua myös paranormaaleihin tutkimuksiin, jotka jatkuvat suljettujen ovien takana läpi yön.

Raunioita Hookin niemellä
Hookin niemi ja koko Wexfordin kreivikunta kuuluu Ireland’s Ancient Eastiksi nimettyyn alueeseen, jossa muinaiset tarinat tulevat käsin kosketeltaviksi kerta toisensa jälkeen. Hookin niemen nähtävyyksiin kuuluvat Dunbrody Abbeyn ja Tintern Abbeyn luostarinrauniot sekä Duncannonin linnoitus. Mikäli muinaiset luostarit kiinnostavat, kannattaa pitää mielessä myös Kilkennyn kreivikunnan puolella sijaitseva Jerpoint Abbey. Emme valitettavasti ehtineet tällä kertaa vierailla näissä paikoissa, mutta näimme teiden varsilla lukuisia pienempiä raunioita sekä vuosisatojen takaa säilyneitä rakennuksia.

Dunbrody Famine Ship Experience - Copyright Tourism IrelandKuva: Tourism Ireland

Hookin niemen kärjessä sijaitsevalle majakalle on vajaan puolentoista tunnin ajomatka Kilkennystä. Dubliniin taivalta kertyy reilun kahden ja puolen tunnin verran. Majakkaa lähin kaupunki on Barrow-joen rannalle rakennettu New Ross, jossa voi tutustua 1840-luvun siirtolaisuudesta kertovaan Dunbrody Famine Ship -museolaivaan. Suuri perunaruton ja sortopolitiikan aiheuttama nälänhätä johti ennennäkemättömään muuttoaaltoon. Museolaiva näyttelijöineen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua niihin olosuhteisiin, joissa kohti Amerikkaa matkattiin. Ireland’s Ancient East tarjoaa toinen toistaan kiinnostavampia mahdollisuuksia tutustua Irlannin vaiherikkaaseen historiaan.


Tämä kirjoitus on osa Irlanti-viikkoa, joka on suomalaisten matkabloggaajien toteuttama kampanja. Viikon aikana 12.19.3.2017 julkaistaan blogipostauksia, joissa esitellään monipuolisesti Irlantia matkakohteena. Seuraa Irlanti-viikkoa Facebookissa, jotta pysyt selvillä kampanjan sisällöstä ja kilpailuista.

Mukana ovat seuraavat blogit:
Kohteena maailma | Live now – dream later | London and beyond | Lähtöportti

Yhteistyökumppanit:

Tourism IrelandSolo Sokos Hotel TorniO'Malley's
Kelttikorut The Pint of no Return

Previous Post Next Post

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply Saana | Live now – dream later 14.3.2017 at 14:55

    Voi vitsit, kyllä niin houkuttelisi joskus osallistua tuollaiseen paranormaaliin tutkimukseen. Toistaiseksi on pitänyt tyytyä vain omiin tutkimuksiin (joista viimeisimmästä onkin luvassa juttua blogin puolella huomenna 😉 ). Majakat ovat kyllä kiehtovia kohteita missä päin maailmaa tahansa, täällä koti-Suomessakin. Kovasti houkutteli majakkayöpyminen myös omalla Pohjois-Irlannin-matkalla, mutta se olisi vaatinut vähintään kahden yön varauksen, ja oli niin liikkuvainen reissu kyseessä, ettei voitu siihen ehtoon taipua.

    • Reply Mika / Lähtöportti 15.3.2017 at 09:06

      Lähdepä joskus tuonne Loftus Halliin kummitusjahtiin, olisi mukava kuulla millainen kokemus oli! Siellä on erityisesti halloweenin aikaan paljon ohjelmaa. Halloweeniahan kannattaisi viettää nimenomaan Irlannissa, koska se on saanut alkunsa muinaisten kelttien samhain-juhlasta.

      Katselin nyt jälkikäteen itsekin Irlannin majakkamajoituksia, ja niissä näyttää yleensä olevan vaatimus vähintään kahdesta yöstä. Houkuttelisi kyllä jollakin tulevalla reissulla. Sitä odotellessa voisi olla mukavaa käväistä vaikka siellä teidän Kylmäpihlajalla.

      • Reply Saana | Live now – dream later 2.4.2017 at 12:42

        Bloggaajien kesäreissu Kylmäpihlajaan voisi olla aika hyvä! 😀
        Pidän mielessä tuon Loftus Hallin, jahka Irlantiin joudan. En lopeta kummitustalojen kiertämistä ennen kuin näen jotain, mitä ei ihmisjärki voi selittää, tai kunnes olen kiertänyt tarpeeksi monta aaveetonta kummitustaloa ja luovutan.

        Hmm, mahdoinkohan kuitenkin tuoda Ballygally Castlesta jotakin mukanani kotiin, meillä kun on viikonlopun aikana tapahtunut tosi outoja juttuja. Toissapäivänä meidän makuuhuoneen kaappiin piilotetut taulutelkkari (aika ison kokoinenkin sellainen) ja pleikkari hyllyineen rojahti alas lattialle. Pari tuntia sitten yksi taulu tipahti rikki lattialle, vaikka kukaan ei ollut lähimaillakaan. Aavemaista… Ihme kyllä, television ruutu säilyi ehjänä, vaikka tippui parin metrin matkan lattialle ruutu alaspäin. Ei tosin olla vielä testattu, toimiiko se enää. PS3:n kuori halkesi, koneen toimintakunnosta ei ole varmuutta. Ehkä tosiaan toin jotain kiusoittelevia henkiä mukanani kummituslinnasta… kunhan eivät tulisi liian kalliiksi.

        • Reply Mika / Lähtöportti 4.4.2017 at 13:42

          Bloggaajien kesäreissu Kylmäpihlajaan kuulostaa mainiolta! 😀

          Seuraan mielenkiinnolla sun kummitustutkimusten edistymistä! Irlannista löytyy paljon potentiaalisia kohteita aaveiden bongaamiseen ja kuulostaa siltä, että olet ehkä saanut sieltä jonkun kaverin mukaasi. Tuskin sentään itse Isabella on tullut teille asumaan. Kenties se on joku nuorempi kummitus, joka halusi saada pleikkarin esille? 🙂

  • Reply Thomas ja Titta / IKILOMALLA 14.3.2017 at 16:37

    Majakassa yöpyminen kuulostaa NIIN mahtavalta – se on ehdottomasti meidän bucket listalla ja toteutuu toivon mukaan vielä jonain päivänä. Vähän jännittäisi, että tulevatko ne kummitukset tuonne majakankin puolelle.. 😅 Ei ehkä uni tulisi. 😉 Hieno rakennus ja tarina! Ei ollut aavistustakaan, että munkit ovat aikoinaan huolehtineet majakasta.

    • Reply Mika / Lähtöportti 15.3.2017 at 10:20

      Majakassa haluaisin itsekin yöpyä! Suomessa se onnistuisi ainakin Bengtskärissä tai Kylmäpihlajalla. Tuolla Hookin majakalla ei ole yöpymismahdollisuutta, mutta Irlannin majakoista esimerkiksi Wicklow Head näyttää houkuttelevalta. Irlannissa on niin paljon vanhoja rakennuksia ja raunioita, että kummituksiakin löytyy varmasti enemmän kuin monesta muusta maasta, aavetarinoita riittää maan joka kolkalla. Irlannissa munkit on aika monen asian takana, hehän sitä oluttakin alkoivat ensimmäisinä valmistaa.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 16.3.2017 at 17:30

    Ireland’s Ancient East tarjoaa kyllä monipuolisesti nähtävää historiasta kiinnostuneille. Länsirannikolle mennessä pari viikkoa takaperin omalla kierroksella pysähdyin Clonmacnoisen luostariin ja Kilbegganin viskitislaamoon -> kummatkin kuuluu Ireland’s Ancient Eastin kiinnostaviin kohteisiin. Tarkoitus olisi kirjoittaa näistä viikonloppuna omaan blogiin.

    Irlannissa on kyllä paljon noita majakoita ja monet sellaisissa kohteissa, että saa ajelle kunnon maisemareittejä perille 🙂 Oikeastaan olen kiertänyt Irlannin rannikkoa pitkin muuten ympäri, mutta juuri tuo alue missä Hook Head on, on itseltä kokematta. Oli kyllä puhetta, että voisi olla kesällä ohjelmassa…

    • Reply Mika / Lähtöportti 18.3.2017 at 12:02

      Clonmacnoise ja Kilbeggan näyttävät sijaitsevan sopivasti matkan varrella Dublinista länsirannikolle, joten ovat varmasti kaikin puolin hyviä vierailukohteita keskellä saarta. Ancient Eastissa tosiaan riittää monenlaista nähtävää, ja nyt kun olen reissun jälkeen malttanut tutustua historiaan vähän paremmin, tuntuu alue entistä kiinnostavammalta.
      Toivottavasti pääset vaikka jo ensi kesänä noille eteläisen Irlannin rannoille. Hook Head on hieno, mutta oletan että ykköskohteesi on se Kinsalen lähellä sijaitseva Old Head 😉 Corkin seutu ei aikoinaan tehnyt ihan yhtä suurta vaikutusta kuin vaikka Galway tai Killarney, mutta on sielläkin hienoja paikkoja. Esimerkiksi juuri Kinsale on mukava ja toki Blarneyn linnalla pitää käydä, jos haluat entistäkin paremmat puheenlahjat 🙂

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net 17.3.2017 at 22:18

    Me ollaankin tuolla Bengtskärissä majoituttu, ja se oli kyllä aivan mahtava kokemus. Kannattaa mennä.

    Mutta kiinnostaisi kyllä myös hieman tuo aavetalo ja paranormaalit tutkimukset! Tai siis tavallaan ei kiinnosta, mutta tavallaan se varmaan olisi kyllä elämys. Jäin kaipaamaan vähän syvempää tietoa ton Loftus Hallin monivaiheisesta historiasta, ja siitä miksi Anne siellä kummittelee! Ehkä pitää siis itse käydä selvittämässä paikan päällä. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 18.3.2017 at 12:30

      Paranormaalien tutkimusten yö voisi olla ikimuistoinen kokemus 😀 Me ei valitettavasti ehditty Loftus Halliin sisälle, mutta Annen tarinan olen lukenut. Anne oli vuonna 1666 (jännä vuosiluku) taloon muuttaneen perheen tytär. Eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä niemelle saapui mahdottomista olosuhteista huolimatta laiva. Laivalla saapunut mies tuli Loftus Halliin ja ihastui päivien kuluessa Anneen. Eräänä korttipeli-iltana Anne huomasi, että miehellä onkin jalkojen sijasta sorkat. Tämän paljastuttua mies loikkasi karkuun talon katon lävitse. Anne vaipui mielisairauteen ja häntä hävennyt perhe sulki neidon huoneeseensa. Siellä Anne istui katselemaan ikkunasta merelle miehen paluuta odottaen, kunnes kuoli. Annen haamusta on tehty useita havaintoja ja mahdollisesti mysteerimieskin on palannut, pitäisi käydä itse selvittämässä mitä heille kuuluu…

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 19.3.2017 at 03:29

    Paljon mielenkiintoista nähtävää sinne Irlantiin näköjään mahtuu. Mietin tosiaan ensin, että eipä se majakka niin vanhalta ulkoapäin näytä, mutta sisältä näyttää! Majakassa yöpyminen kiinnostaisi minuakin, se pitää joskus toteuttaa. Ja tuo Loftus Hall kuulostaa tosi creepyltä paikalta! Sen verran herkkä typpi olen kuitenkin että ehkä jättäisin ne paranormaalit tutkimukset väliin 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.3.2017 at 09:48

      Irlantiin todella mahtuu monenlaista nähtävää. Maisemien puolesta suosittelen erityisesti länsirannikkoa, kun taas monet historialliset nähtävyydet löytyvät idästä. Maa on pieni, joten lyhyessäkin ajassa ehtii paljon. Majakan ikää ei tosiaan arvaisi ulkona, mutta sisällä kyllä. Kun Irlannin jännittävän historian ja kaikki vanhat rakennukset yhdistää tarinankerronnan perinteisiin, niin voi olla varma että kummitusjuttujakin riittää. Periytyyhän esimerkiksi halloween kelttien samhain-juhlasta ja olihan Draculan luoja Bram Stokerkin irlantilainen.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 20.3.2017 at 12:05

    Majakat ovat yksi meidän ”heikkouksiamme” – useammallakin matkalla olemme, jos emme nyt suoranaisesti jonnekin majakan takia matkustaneet, niin virittäneet matkareitin siten, että se käy mahdollisimman monella majakalla!

    • Reply Mika / Lähtöportti 22.3.2017 at 22:34

      Majakat ovat hienoja rakennuksia. Irlannin rannikkoa seuraillen pystyisitte tekemään aikamoisen kierroksen monelle majakalle, kenties myös yöpymään jossakin niistä. Majoitusten osalta tosin usein vaaditaan kaksi tai kolme yöpymistä kerralla.

  • Reply Heli / Heli voyage 20.3.2017 at 19:26

    Majakat ovat kyllä aina kiehtovia, ja tämä majakka on komea – oli se sitten maailman vanhin tai ei. Kumitusjutut kiertäisin kuitenkin kaukaa. Hui!

    • Reply Mika / Lähtöportti 22.3.2017 at 22:40

      Majakat henkivät sellaista meriromantiikkaa, että niitä on vaikea vastustaa. Tuon kummitustalon ohitse pääsee majakalle mennessä halutessaan nopeasti, mutta sen peltoaukealla kohoavaa harmaata hahmoa on vaikea olla huomaamatta.

  • Reply Teija / Lähdetään Taas 21.3.2017 at 14:35

    Nuo Irlannin rannikkomaisemat on kyllä mahtavia! Aika monta majakkaa sinne näköjään mahtuu. Mikähän on syynä niin valtaisaan määrään majakoita??

    • Reply Mika / Lähtöportti 22.3.2017 at 22:45

      Irlannin rannikkomaisemissa on taikaa, ja ne vaan paranevat länsi- tai pohjoisrannikolle mentäessä. Majakoiden määrä johtuu varmaankin siitä, että Irlannin rannat ovat kivikkoisia ja varsin myrskyisiä, joten vuosisatojen aikana on ehditty rakentaa jos jonkinlaista lyhtypylvästä merenkulkijoiden turvaksi.

  • Reply Kati / Lähinnä Kauempana 23.3.2017 at 23:44

    Siinä on komia majakka komialla paikalla! Voin melkein haistaa meri-ilman ja tuntea tuulen.

    Bengtskärin majakassa on tullut vain käytyä, olisi varmasti upea olla siellä yötä. Pelkkä meneminen oli haastavaa, sillä meriolosuhteiden takia piti yrittää sinne parina kesänä. Tällä onnistuneellakin reissulla yritettiin parina päivänä peräkkäin, kunnes vihdoin meri tyyntyi tarpeeksi. Mutta siltikin melkein kaikki laivalla oli mennessä merisairaita… Että ei ole helppoa!

    • Reply Mika / Lähtöportti 25.3.2017 at 14:08

      Komia on Hookin majakka ja pihaan pääsee kätevästi autolla! Bengtskärillä haluaisin itsekin käymään, mutta täytyypä varautua siihen, ettei matkanteko onnistukaan ihan aikataulun mukaan. Pääasia kuitenkin, että pääsitte lopulta koettelemuksista huolimatta perille 🙂

  • Reply Emma / Mutkia matkassa 24.3.2017 at 00:04

    Voi että mikä unelmaretki! Mä rakastan Irlannin maisemia, etenkin rannikkoa, ja majakoita yleisesti ihan missä vaan! Ja sitten päälle vielä luostareita, linnoituksia, kummituksia, valaita ja delfiinejä, täydellistä!!

    • Reply Mika / Lähtöportti 25.3.2017 at 14:12

      Mukava kuulla! Nyt ei sitten muuta kuin matkaa suunnittelemaan! Varaa vaan riittävästi aikaa ja tarkista aukioloajat, että ehdit näkemään kaiken haluamasi 🙂

  • Reply Tiia(ntai) 25.3.2017 at 12:09

    Tässä yhdistyi nyt kaksi to do -listani juttua, Irlanti ja majakka! Nämä Irlanti-viikon jutut ovat kyllä entisestään vakuuttaneet minua siitä, että tuossa maassa olisi käytävä. Saa nähdä, pääsenkö silti ensimmäisellä kerralla Dublinia pidemmälle vai pitääkö majakkaosio suorittaa kotimaassa 🙂 Mikä ei sekään tietysti olisi huono vaihtoehto.

    • Reply Mika / Lähtöportti 25.3.2017 at 21:16

      Majakat on hienoja Irlannissa, Suomessa ja kaikkialla muuallakin! Toivottavasti pääset pian tutustumaan Irlantiin. Dublin on luonnollinen ja hyvä aloituspiste, mutta jos aikaa suinkin on, kannattaa lähteä katsomaan maisemia myös pääkaupungin ulkopuolelta. Helpoin vaihtoehto on DART-paikallisjuna, jolla pääsee nopeasti läheisiin rantakyliin (Howth, Malahide, Dalkey…). Suosittelen Dublinista myös päiväretkeä bussilla Glendaloughiin, jonka maisemissa kelpaa patikoida.

  • Reply Johanna Hulda / Vida de Estrada 26.3.2017 at 00:53

    Kiinnostavaa historiaa ja upean jylhiä maisemia – Irlanti saa kiinnostumaan itsestään yhä vain lisää. Majakanvartijoiden tarinoissa on monesti jotain kiehtovaa, koska työ on ollut niin eristyksissä ulkomaailmasta. Majakassa yöpyminen olisikin upeaa, jos siinä tavoittaisi edes häivähdyksen majakanvartijan tunnelmista.

    • Reply Mika / Lähtöportti 26.3.2017 at 15:27

      Majakanvartijan työ kuulostaa harvinaisen romanttiselta, ja on jotenkin sääli ettei nykyajan automatisoiduilla majakoilla tarvita pysyvää henkilökuntaa. Toki työ on voinut joskus tuntua tylsältäkin, mutta ainakin Hookin majakan videolla esiintynyt entinen majakanvartija puhui tuosta työstä ”elämänsä parhaana aikana”. Moneen muuhun majakkaan verrattuna Hookin etu on toki ollut sijainti Irlannin pääsaarella jonkun yksinäisen luodon sijasta. Yöpyminen majakalla olisi varmasti hieno elämys monella tavalla!

    Leave a Reply