Hiihtoretkellä kaukana pohjoisessa

Palasin juuri mainiosti onnistuneelta Lapin-matkalta Saariselältä. Hiihtolomalla tietenkin hiihdettiin paljon. Viikon ikimuistoisin retki sisälsi unohtumattomia maisemia, loistokuntoisia latuja ja tarpomista naparetkeilyn hengessä.

Kolmen sukupolven loma on aina vauhdikas ja sosiaalinen tapahtuma. Halusin silti tehdä kunnon hiihtolenkin myös aivan itsekseni. Lapin luonnon keskellä tuntuu erityisen hienolta antaa muutama tunti aikaa omille ajatuksilleen ja rauhoittua muun maailman kiireistä välittämättä. Lähden suoraan aamiaispöydästä hiihtämään. Laanipalon alueella sijaitsevalta vuokramökiltämme on reilun kolmen kilometrin matka Saariselän keskustaan. Edes suositulla valaistulla latuosuudella ei ole vielä aamusta ruuhkaa.

Saariselkä

Käännyn ennen Saariselkää pois valaistulta reitiltä ja suunnistan kohti Rumakurua johtavalle ladulle. Ohitan ahkiota perässään kiskovan vaeltajan, enkä sen jälkeen tapaa moneen kilometriin ristin sielua. Nautin hiljaisuudesta, jonka rikkoo vain omien suksieni ääni. Muuten koskemattomalla hangella näkyy jäniksen jälkiä.

Rumakuru
Rumakuru on jääkauden sulamisvesien muovaama jyrkkäseinäinen tunturirotko. Kurussa on talvisin lumivyöryvaara, joten ladulta näkee vain rotkon toisen pään, ja senkin pienen välimatkan päästä.

Saariselkä
Rumakurun lähistöllä on pari taukotupaa, mutta katson parhaaksi suksia muutaman kilometrin päässä odottavan Luulammen suuntaan. Eteneminen hidastuu, sillä voimistuva tuuli on puhaltanut ladun paikoitellen umpeen. Anopin keittämällä kaurapuurolla jaksaa pitkälle, mutta toiveikas ajatus välipalasta hiipii silti jossain vaiheessa mieleen. Viimein ilmassa leijailee lupaavaa savun hajua ja lumisen maiseman keskeltä erottuu pian Luulammen latukahvila.

Luulammen latukahvila
Halot ritisevät kotoisasti avotakassa tuvan keskellä ja myytävänä on perinteisiä hiihtoretkeläisten herkkuja. Istahdan kaakaon ja donitsin ääreen. Paikalla ei ole muita asiakkaita, joten jään juttelemaan kahvilan puheliaan emännän kanssa. Hämmästyn kuullessani, ettei täällä eletäkään talven vilkkainta sesonkia. Ruuhka-Suomen hiihtolomalaisten sijasta helmikuun pelastavat ulkomaalaiset turistit. Ikään kuin asian vahvistukseksi ovesta astuu pian sisään englantia puhuva pariskunta.

Luulammen latukahvila
Kahvilanpitäjää ilahduttaa kävijäkunnan nuorentuminen. Olen havainnut itsekin, että nykypäivän nuoret aikuiset arvostavat kotimaan luontoa entistä enemmän ja esittelevät sitä mielellään myös lapsilleen. Saariselkä ja sen kupeesta alkava Urho Kekkosen kansallispuisto kuuluvat ehdottomasti maamme luontokohteiden kärkikastiin.

Kiilopää
Viivyn latukahvilassa hyvän tovin, kunnes palaan sopivan kirpeään pakkassäähän. Edessä on retken eniten odottamani osuus, eli nousu Kiilopään rinteille. Navakka tuuli saa kevyen irtolumen juoksemaan pitkin kinoksia, eikä ladusta ole enää tietoakaan. Nousu puurajan yläpuolella tuntuu varsinkin näissä olosuhteissa loputtomalta. Toisaalta nautin hetkestä oman elämäni naparetkeilijänä.

Kiilopää
Tunturituuli puhaltaa kylmästi ja pilvien takaa häämöttävä aurinko saa lumen pinnan kimaltelemaan taianomaisella tavalla. Ympärillä näkyy pehmeästi kumpuilevia avotuntureita, joiden rinteillä erottuu vain muutama kitukasvuinen puu. Pohjoisessa erämaassa on jotain lumoavan kaunista.

Kiilopää
Kiilopään huipulle pääsisi kävellen, mutta latu kiertää tunturin laen pohjoispuolelta. Hiihtoreitin korkeimmalta kohdalta voi ihailla niin Urho Kekkosen kansallispuiston kuin Hammastunturin erämaankin maisemia. Tällä kertaa näkyvyys ei ole paras mahdollinen, mutta se ei pilaa kokemusta.

Kiilopäällä
Lasku alas Kiilopään tunturikeskukseen saattaisi olla hyväkuntoista latua pitkin nautinto. Nyt edessä on sunnuntaihiihtäjälle varsin haastava tasapainoilu jäisellä väylällä, jonka päälle tuuli on muotoillut vaihtelevan kokoisia lumisia dyynejä. Selviydyn alas Kiilopään tunturikeskuksen kahvilaan ilman mustelmia. Toinen munkki samalla retkellä kuulostaisi liioittelulta, joten palkitsen itseni tällä kertaa kuumalla mehulla ja pullalla.

Ahopäät
Paluumatka onnistuisi tasaisempaakin reittiä pitkin, mutta haluan nousta vielä Ahopäiden ylitse. Tämän tunturin ladut ovat huippukunnossa ja pilviverhon ohentuessa kirkastuva aurinko valaisee rinteet upeasti.

Ahopäät
Ennen alas laskemista täytyy vielä pysähtyä katselemaan maisemaa kaikessa rauhassa. Havumetsien peittämät laaksot ja tuntureiden hallitsema erämaa jatkuvat silmänkantamattomiin. Ilma on puhdasta hengittää ja näissä maisemissa tuntee todella elävänsä.

Saariselkä
Saariselän suosituimmat hiihtoreitit on huollettu erinomaisesti, ja niihin kuuluu leveän luisteluväylän lisäksi latu-urat kumpaankin suuntaan. Alueelta löytyy myös kapeampia luontolatuja, joissa mahdollisia vastaantulijoita joutuu väistämään. Oikaisen tällaista latua pitkin puolentoista kilometrin matkan ja nautin erämaan tunnelmasta.

Prospektorin kaivos
Hiihtelen vielä lenkin loppuvaiheessa Prospektor-yhtiön kultakaivoksen ohitse. Viime vuosisadan alussa perustetun kaivoksen tarina on sikäli surullinen, ettei sieltä koskaan löytynyt kultaa. Kaivoskuilun päälle rakennetusta mökistä voi kurkistaa maan syvyyksiin, mutta paikalla ei ole kovin paljoa nähtävää.

Saariselkä
Liikenne ladulla vilkastuu iltapäiväksi. Vastaan tulee punaposkisia eläkeläisiä anorakeissaan, reippaasti hiihtoa harjoittelevia tenavia ja toistensa kaatumisille naureskelevia aasialaisturisteja. Saariselän reiteillä on leppoisa tunnelma ja vain harva puuskuttaa eteenpäin korkealla sykkeellä. Tänne tullaan ennen kaikkea nauttimaan upeista maisemista ja raikkaasta ulkoilmasta. Jos ei jaksa kiivetä tunturiin, voi ihailla lumista metsää.

Urho Kekkosen kansallispuisto
Palaan takaisin mökin pihaan vajaat viisi tuntia lähtöni jälkeen. Taivalta vaihtelevassa maastossa kertyi kaikkiaan reilut 25 kilometriä. Vaikka matkan varrella oli haastavia nousuja, unohtui rasitus maisemia ihaillessa nopeasti. Kuten laulussakin sanotaan, Lapin luonto luo outoa taikaa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 28.2.2017 at 20:53

    Ooh, voin oikein kuulla suksista ja sauvoista lähtevän kitinän tönkköä lunta vasten! 🙂 Mä oon just fiilistellyt yhtä tulevaa postaustani varten lapsuuden ja teini-iän Lapin-reissuja. Silloin en osannut arvostaa niitä niin paljon kuin nyt osaisin. Täytyy siis mennä takaisin pian! Saariselällä en oo koskaan hiihtänyt, mutta sinne mentiin kerran ruska-aikaan, aivan maaginen paikka, kuten sunkin kuvat osoittaa.

    • Reply Mika / Lähtöportti 1.3.2017 at 22:35

      Kiitos, mukava kuulla tunnelman välittyneen noin hyvin. Kävin Lapissa 6-vuotiaana ja sitä seuraava kerta oli viime talvena, joten esimerkiksi teini-iän reissut jäivät väliin. Voin kyllä kuvitella, etten itsekään olisi silloin arvostanut noita maisemia niin paljon kuin nyt. Mäkin haluan pian takaisin! Ruska-aika kiinnostaisi myös, omat Lapin-reissut on toistaiseksi kaikki olleet talvella.

    Leave a Reply