Euroopassa kesällä 1988

Tänään tulee kuluneeksi 27 vuotta Berliinin muurin murtumisesta. Muistelen nyt sen kunniaksi matkaa, jonka aikana ehdin vielä viime hetkillä nähdä rautaesiripun kahtia jakaman Euroopan. Maailma on sittemmin muuttunut, joten olen kiitollinen saatuani kokea jotain sellaista, mikä ei enää ole mahdollista.

Elämäni ensimmäinen ulkomaanlento laskeutuu Münchenin lentoasemalle kauniina kesäkuisena iltapäivänä. Kaikki näyttää silmissäni uudelta ja ihmeelliseltä, vaikka olenkin matkustanut jo aiemmin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Neuvostoliitossa.

1980-luvun Boarding Pass
Iloisten Seuramatkojen järjestämä reilun viikon mittainen kiertomatka alkaa Münchenin kiertoajelulla, joka vie meidät Olympiapuiston näkötorniin, Nymphenburgin linnalle ja lopulta keskeiselle Marienplatzille. Valtaosa seuramatkalaisista siirtyy illanviettoon Hofbräuhausin oluttupaan. Paikka on 12-vuotiaalle aivan liian meluisa ja savuinen, joten jätämme muut nauttimaan litran tuopeistaan ja palaamme kadulle. Kiertelemme keskustassa, kunnes matkanjärjestäjän bussi kuljettaa meidät hotellille illan jo pimennyttyä.

Marienplatz, München
Holiday Innin suuressa aamiaishuoneessa on vilkasta. Astiat kolisevat ja vieraskielinen keskustelu täyttää ilman. Matkalla oleminen taitaa vielä jännittää, enkä saa oikein syötyä mitään. Aamupäivällä on vapaata aikaa ennen matkan jatkumista Itävaltaan. Käymme värikkäällä torilla, jossa myydään hedelmiä ja vihanneksia. Ostan matkamuistoksi jalkapallon EM-kisojen maskotin. Turnaus on parhaillaan käynnissä juuri täällä Länsi-Saksassa, ja olen harmissani kun en ehdi katsoa otteluita televisiosta.

Postikortti Kotkanpesältä

Matkaseurue saadaan kasaan puoliltapäivin ja bussin nokka suunnataan kohti etelää. Muutama matkalainen tietää Hitlerin Kotkanpesän sijaitsevan melkein matkan varrella. Vaikkei kohde kuulukaan viralliseen ohjelmaan, puhutaan autonkuljettaja sekä opas ympäri ja suunnataan Berchtesgadenin maisemiin. Mutkikas tie seurailee kirkasvetisen joen rantaa. Heikkohermoisimmat eivät uskalla katsoa alas, kun ohitamme pahimpia jyrkänteitä. Pääsemme silti turvallisesti perille. Kierrämme aluksi maanalaisten bunkkereiden käytäviä, kunnes paikallinen erikoisbussi kuljettaa meidät lähelle 1834 metriä korkean vuoren huippua. Viimeinen osuus noustaan hissillä. Kehlsteinhaus eli Kotkanpesä oli Adolf Hitlerin loma-asunto, jonka hän sai natsipuolueelta syntymäpäivälahjaksi. Paikalta on harvinaisen komeat maisemat Königssee-järvelle ja muualle ympäristöön. Taivaalla lentää riippuliitäjiä ja maassa on vielä hieman lunta.

Postikortti Salzburgista
Saavumme Salzburgiin paljon suunniteltua myöhemmin. Aikataulu venyy vielä entisestään, kun paikallinen autoilija väittää joutuneensa bussimme kolhimaksi eräässä risteyksessä. Riitely kadulla jatkuu kauan, muttei sentään ylly käsirysyksi. Lähdemme heti kaupunkiin saavuttuamme kävelykierrokselle, jonka aikana seuraamme innokasta paikallista opasta ympäri kujia ja hautausmaita. Mozartin syntymäkoti kuuluu myös luonnollisesti ohjelmaan.

Eurooppa 1988
Opastetut kiertomatkat etenevät tiivistä tahtia. Ehdimme heti aamun koitettua ostaa postimerkit kirjoittamiimme kortteihin, mutta sitten matka jatkuukin jo kohti Tšekkoslovakiaa. Kiire loppuu raja-asemalla. Itävallan puolella ei tarvitse jonottaa, mutta Tšekkoslovakian tullissa joudutaan odottelemaan pari tuntia ilman sen kummempaa syytä. Lopulta pari vakavailmeistä koppalakkia nousee sisälle bussiin ja tarkastaa passit. Virkailijat tuijottavat tuimasti silmiin ja lyövät lopulta leimansa papereihin. Mukanaoloni herättää ylimääräistä hämmennystä, koska en omista omaa passia, vaan minut on merkitty äitini passiin.

Bussikuskimme Pauli painaa viivästyksen jälkeen kunnolla kaasua ja etenemme reipasta vauhtia moottoritietä pitkin. Noin sata kilometriä myöhemmin joudumme poliisipartion pysäyttämäksi. Vihaiset lainvalvojat väittävät ajaneensa meitä takaa rajalta saakka, mutta Škodan tehot eivät riittäneet turistibussin saavuttamiseen aiemmin. Viidensadan korunan ylinopeussakkoa pyydetään maksettavaksi saman tien. Paikallista valuuttaa ei kuitenkaan löydy, sillä sitä saa vaihtaa vain Tšekkoslovakian sisällä, emmekä ole pysähtyneet rajan ylittämisen jälkeen. Konstaapelit alkavat tinkiä summaa pienemmäksi, mutta kun valuuttaa ei kerta kaikkiaan löydy, määräävät pettyneet poliisit sakon maksettavaksi maasta poistuttaessa.

Interhotel Olympik -postikortti Prahasta
Majoitumme kahdeksi yöksi Interhotel Olympikiin Prahan ydinkeskustan ulkopuolelle. Perustason tšekkoslovakialaisen hotellihuoneen varustukseen ei kuulu televisiota, mutta pääsen onnekseni seuraamaan Irlannin ja Neuvostoliiton välistä jalkapallo-ottelua ala-aulan töllöttimestä. Ilta onkin ikimuistoinen kokemus, sillä paikalle kerääntyy suuri määrä paikallisia urheilun ystäviä. Irlanti saa valtaisan kannatuksen, koska kaikki toivovat Neuvostoliiton tappiota. Ronnie Whelan vie komealla maalillaan vihreän joukkueen johtoon ja Prahassa juhlitaan. Neuvostoliitto onnistuu maalinteossa myöhemmin ja peli päättyy tasan. Palaan huoneeseen. Yhdennentoista kerroksen ikkunasta näkee kauas. Ilta pimenee ja kaupungin valot syttyvät, mutta emme huomaa ainoatakaan värikästä neonvalomainosta. Punaisten raitiovaunujen kolina kuuluu vilkasliikenteiseltä kadulta ylös asti.

Prahan astronominen kello
Vaihdamme heti aamutuimaan paikallista rahaa hotellin aulassa. Aamiaisella on oltava tasan puoli yhdeksältä. Matkaoppaamme on sairastunut kovaan kuumeeseen, mutta seurueesta löytyy kaksi pariskuntaa, jotka lupaavat ottaa vetovastuun itselleen. Prahan kaupunkikierroksen hoitaa kuitenkin Nymanien ja Seppästen sijasta paikallisopas Pavel, joka puhuu selvää suomea. Käymme juutalaisella hautausmaalla ja Pyhän Nikolauksen kirkossa sekä ihmettelemme astronomista kelloa. Aika ei riitä Prahan linnaan tutustumiseen, vaan kiirehdimme hotellille syömään. Lounaan jälkeen on aikaa tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Käymme Kotva-tavaratalossa ja kävelemme jokirannassa. Ostan Slavia Prahan vaatimattomasta putiikista jalkapalloseuran punavalkoisen viirin. Nuoriso on kokoontunut Kaarlen sillan patsaiden varjoon, kitara soi ja tunnelma on leppoisa. Praha on kiinnostava kaupunki, joten kävelemme itsemme miltei näännyksiin, kunnes palaamme raitiovaunulla hotelliin iltakymmenen maissa.

Kulutamme seuraavana aamuna viimeiset korunamme hotellin matkamuistomyymälässä, koska valuutan vieminen ulkomaille on ehdottomasti kielletty. Katselen hotellin kulmalla leikkivää harmaankirjavaa kulkukissaa, kunnes matka jatkuu kohti Itä-Saksaa. Tšekkoslovakian tullissa kuluu jälleen pari tuntia, mutta selviämme onneksi itäsaksalaisten tarkastuksesta nopeammin. DDR ei näytä erityisen kauniilta maalta. Moottoriteiden varsilla näkyy saasteista pahasti kärsineitä havupuumetsiä sekä synkkiä piikkilanka-aitoja. Suuntanamme on kommunistisen Itä-Saksan keskellä sijaitseva kapitalistinen saareke eli Länsi-Berliini. Matkaohjelmaan on merkitty poikkeaminen Dresdeniin, mutta siitä joudutaan luopumaan. Meidät on määrätty ajamaan suorinta tietä perille, eikä itäsaksalaisten auktoriteettien kanssa ole leikkimistä. Tämä suorin tie tekee loppuvaiheessa mutkan, sillä Itä-Berliinin kautta oikaiseminen on ehdottomasti kielletty.

Berliinin karttaa
Ytimekkäästi nimetty Hotel Berlin sijaitsee Lützowplatzin laidalla. Lähdemme jälleen heti perille saavuttuamme kaupunkikierrokselle paikallisopas Pablon johdolla. Paikalle on saapunut myös uusi Iloisten Seuramatkojen suomalaisopas tuuraamaan Prahassa sairastunutta kollegaansa. Ajamme suuren turkkilaisen asuinalueen halki. Kaupungissa asuu 80-luvun lopulla neljännesmiljoona turkkilaista. He viettävät vapaa-aikaansa puistoissa lampaanlihaa grillaten ja palloa potkien. Mieleen jäävät erityisesti narua hyppäävät mummot huiveineen.

Mika Berliinin muurilla
Kierroksen päänähtävyys on Berliinin muuri, joka näyttää yllättävän matalalta. Sen läntinen seinä on erilaisten graffitien ja muiden maalausten peitossa. Kiipeämme näköalatasanteelle, jossa selviää, että muureja on itse asiassa kaksi. Idästä länteen pakeneminen ei ole helppoa. Muurien välissä on yli sadan metrin levyinen alue, jolle päässeet ihmiset kuulemma ammutaan vartiotorneista käsin turhia kyselemättä.

Berliinin muuri
Näemme paikan, jossa sijaitsi aikoinaan Führerbunker. Adolf Hitler ampui sen sisällä itsensä keväällä 1945. Nyt lähistöllä on pieni alue, jonka omistus on siirtymässä idältä lännelle parin viikon kuluessa. Lännelle pian kuuluva maapläntti on kuitenkin vielä toistaiseksi itää. Länsi-Berliinin punkkarit, rikolliset ja muu vaihtoehtoväki on huomannut tilaisuutensa, ja majailee alueelle pystyttämissään teltoissa. Heitä tarkkailee kypärin ja luotiliivein varustautunut poliisijoukko, jolla ei ole lupaa astua alueelle ennen heinäkuun ensimmäistä päivää 1988. Näin päiväsaikaan tilanne vaikuttaa melko rauhalliselta.

Berliinissä on paljon paikkoja, joissa ihmiset vartioivat toisiaan. Koko Itä-Berliini on Neuvostoliiton miehittämä, kun taas läntinen puoli on jaettu Yhdysvaltojen, Ison-Britannian ja Ranskan hallinnoimiin alueisiin. Näemme Tiergartenin venäläisen sotamuistomerkin, joka jäikin kaupunkia jaettaessa lännen puolelle. Neuvostoliittolaiset sotilaat seisovat paikalla vartioimassa omaa patsastaan. Brittisotilaat puolestaan vartioivat neuvostoliittolaisia, koska ollaan heidän miehittämällään alueella. Paikalla on varmuuden vuoksi myös saksalaisia poliiseja.

Länsi-Berliinin katukuvaa
Seuraamme Spree-joen rantaa ja kuuntelemme muutoksen tuulia. Eräs moderni taideteos esittää samassa autossa istuvia Mihail Gorbatšovia ja Ronald Reagania. Itä ja länsi ovat ehkä sittenkin lähentymässä toisiaan, vaikka kaduilla näyttääkin erilaiselta. Vilkkaan Kurfürstendammin varrella riittää laadukkaita ravintoloita ja kalliita hotelleja.

Menemme toisen Berliinin-päivämme aamuna Euroopan suurimpaan tavarataloon KaDeWehen, jonka tungoksen keskeltä hankimme edullisia leivoksia välipalaksi. Iltapäivän ohjelmassa on retki Itä-Berliiniin. Checkpoint Charlien raja-asemalla kuluu noin tunti, kunnes pääsemme eteenpäin. Bussiin nousee paikallinen naisopas, joka kertoo varsin avoimesti yli miljoonan itäberliiniläisen arjesta. Kymmenien tuhansien kerrostaloasukkaiden kodeista puuttuu wc, joten he joutuvat käyttämään yleisiä käymälöitä. Uuden auton saamista joutuu puolestaan odottamaan vähintään viiden vuoden ajan.

Itä-Berliinissä
Kiinnitämme huomiota ympäristön hiljaisuuteen. Useita katuja on suljettu ja voimassa näyttäisi olevan jonkinlainen ulkonaliikkumiskielto. Syyksi selviää Länsi-Berliinissä järjestettävä Michael Jacksonin konsertti. Kommunistihallinto tekee kaikkensa, ettei idän nuoriso pääse muurin läheisyyteen kuuntelemaan länsimaista musiikkia. Tämän seurauksena meiltä jää Brandenburger Tor näkemättä.

Treptowin muistomerkki
Meidät viedään katsomaan Treptowin jättimäistä sotamuistomerkkiä, joka sijaitsee suuressa puistossa. Oppaamme ohjaa meidät kahvilaan, jossa maksuvälineenä kelpaavat poikkeuksellisesti lännen d-markat. Hän itse myy bussissa postikortteja ja -merkkejä kaikille halukkaille. Ehdimme vielä Pergamon-museoon ihmettelemään vuosisatojen takaisia esineitä. Paluu idästä länteen onnistuu yllättävän nopeasti. Näemme bussin ikkunasta, kuinka erään diplomaattiauton takakontti on täynnä vodkapulloja.

Suuntaamme toisen Berliinissä nukutun yön jälkeen kohti Travemünden satamaa. Kuljettajamme joutui edellisenä päivänä vaihtamaan puhjenneen renkaan. Hän haluaa varmuuden vuoksi kiristää sitä matkan varrella, joten pysähdymme vielä Itä-Saksan puolella. Matkailijajoukkomme jättää Paulin puuhiinsa ja suuntaa taukopaikan kahvilaan sekä länsimaista valuuttaa vastaanottavaan Intershop-kauppaan. Näemme ostoksilta palatessamme kaksi poliisiautoa, jotka ovat tulleet bussimme viereen. Pysähtyminen ennen Länsi-Saksan rajaa olisi ollut ehdottomasti kiellettyä. Bussikuskimme esittelee säilyttämäänsä renkaan puhkaissutta naulaa, ja saamme neuvottelun jälkeen pitää kaikki Intershopista ostamamme tavarat. Sakkojakaan ei tällä kertaa tule.

Niedereggerin kahvila Lyypekissä
Vilja- ja perunapeltojen reunustama tie vie meidät rajalle, josta selviämme tällä kertaa melko sujuvasti yli. Olemme kerrankin aikataulustamme edellä, joten oppaamme haluaa esitellä meille Lyypekin kaupunkia.  Näemme kauniita vanhoja katuja sekä marsipaanista tunnetun Niedereggerin kahvilan. Niedereggerillä on kalliista hinnoista huolimatta tungosta.

Finnjet Travemünden satamassa
Bussimatka päättyy Travemünden satamaan, josta palaamme Finnjetillä Helsinkiin. Näemme laivaan pääsyä odotellessamme, kuinka saksalainen turistiryhmä on pakannut bussinsa tavaratilan täyteen eväitä ennen Suomen kiertomatkaa. Saksan rannikon pitkät hiekkarannat jäävät taakse ja edessä on kaksi yötä laivalla. Tiiviin kiertomatkan jälkeen on siis reilusti aikaa tax free -karkkien syömiseen ja kolikkopelien hakkaamiseen. Toisena iltana nousee kova myrsky, jota nousemme isän kanssa katsomaan yläkannelle. Suurimpien aaltojen pärskeet lentävät miltei laivan ylitse. Tuuli tyyntyy ennen puoltayötä ja pääsemme turvallisesti Katajanokan laituriin.

Jutun kuvituksena on käytetty perhealbumista skannattuja valokuvia, postikortteja ja lappusia sekä matkalta ostettuja viirejä. Noista päivistä on kulunut jo lähes 30 vuotta. Berliinin muuri murtui reilu vuosi matkamme jälkeen ja Eurooppa muuttui nopeasti monella muullakin tavalla. En ole vieläkään palannut Prahaan tai Berliiniin, vaikka haluaisin omin silmin nähdä millaisia ne nykypäivänä ovat. Mikäli Itä-Eurooppaan liittyvä nostalgia kiinnostaa, kannattaa lukea myös juttuni tämän kevään Trabant-kierroksesta Krakovassa.

Previous Post Next Post

8 Comments

  • Reply Annika | Travelloverblogi 10.11.2016 at 14:46

    Vanhoissa kuvisa on niin nostalgiaa. Vaikkapa Prahan astronominen kello on ihan ennallaan, mutta kuinka erilaiselta se nykykuvissa kuitenkin näyttääkään. Sinulla on kyllä ilmiömäinen muisti. Enpä saisi kerrottua omista reissuistani, jotka olen tehnyt 12-vuotiaana!

    • Reply Mika / Lähtöportti 10.11.2016 at 21:07

      Tuntui mukavalta kaivella vaihteeksi vähän nostalgia-arkistoja. Lapsuuden reissut on tietyllä lailla poikkeuksellisen hyvin muistissa, kun ulkomaanmatkoja tehtiin vain yksi vuodessa, ja niitä oli aikaa muistella moneen kertaan. Tämän postauksen tukena oli myös kirjoituskoneella naputeltu matkakertomus, josta pystyin tarkistamaan asioita.

  • Reply Henna /suurin onni 10.11.2016 at 21:34

    Mikä ihana ikkuna 12-vuotiaan Mikan sielunmaailmaan matkustusuran alkutaipaleella <3 Aikamoinen reissu, ja samaa sanoin kuin Annika, että en todellakaan pystyisi palauttamaan mieleeni noita lapsena tehtyjä matkoja, hyvä kun muistan edes kaupungit nimeltä, joissa on käyty.

    Kiinnostavaa oli nuo tunnelmat Itä-Saksasta. Minä en ole Saksan matkailussa kunnostautunut juuri ollenkaan, enkä osaa sanoa, miten asian laita on, mutta jäin miettimään, miten tuo itä-länsi -jako näkyy nykypäivänä. Kai se on jälkensä kuitenkin jättänyt, kun olosuhteet eri puolilla olivat niin erilaiset useiden vuosikymmenten ajan.

    Ja vielä sanon sen, että tämä postaus on oiva esimerkki siitä, ettei matkablogissa todellakaan tarvitse olla kaikki jutut aivan tuoreeltaan, niin kuin moni tuntuu ajattelevan. Ihan kuin tarina menettäisi arvonsa vuosien kuluessa. Lippujen hinnat ja lautta-aikataulut löytyvät muualta netin syövereistä ja matkablogit ovat parhaita tunnelman luomisessa 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 11.11.2016 at 10:35

      Olen käyttänyt niin paljon aikaa erilaisten matkakertomusten kirjoittamiseen, että on kiva päästä jakamaan niitä vähän muillekin 🙂
      Edellisestä Saksan-matkasta on kymmenisen vuotta, enkä ole käynyt yhdistyneen Saksan itäisissä osissa. En osaa sanoa kuinka selvästi ero näkyy ulkopuolisen silmiin, mutta olen käsittänyt, että kansan syvissä riveissä jako itä- ja länsisaksalaisiin elää edelleen melko vahvana.
      Riippuu varmaan postauksen aiheesta, kuinka tuoreeltaan niitä kannattaa julkaista. Hotelli- ja ravintola-arvostelut vanhenevat nopeasti, mutta tunnelmia voi välittää ihan milloin vaan. Tarkoituksenani on julkaista juttuja viime vuosina tekemistäni matkoista niin paljon kuin ehdin. Kohteellakin on tietysti merkityksensä. Painotan vanhoissa jutuissa sellaisia paikkoja, joista ei ole valtavasti juttuja muissa matkablogeissa.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 11.11.2016 at 00:41

    Oli kyllä kiehtovaa lukea minkälaista tuolla oli tuohon aikaan, kun meikäläinenkin oli vasta pikkulapsi. Aika lailla eri maailma, ja aikamoisen seikkailun oot kokenut jo noin nuorena! Mahtavaa, että oot pystynyt säilyttämään kuvat ja matkakertomuksen. Toivoisin, että omista lapsuuden reissuista olisi jotain merkintöjä jäänyt, niin nopeasti kaikki unohtuu. P.S. Salaliittoteorioiden ystävänä kyseenalaistan kyllä tuon Hitlerin itsemurhan… 😉

    • Reply Mika / Lähtöportti 11.11.2016 at 10:44

      Maailma oli tuohon aikaan erilainen, ja olen kiitollinen kun ehdin nähdä tuon kaiken. Samoin olen iloinen siitä, että lapsuudenkin reissuista on jäljellä jonkinlaisia matkakertomuksia ja valokuvia. Kuvia otettiin vähän, mutta ne tuntuvat sitäkin arvokkaammilta.
      Kuinka hyvänsä, Hitleristä on jo joka tapauksessa aika jättänyt. Elvis sen sijaan on vasta vetreä kahdeksankymppinen 😉

  • Reply Kohteena maailma / Rami 12.11.2016 at 13:36

    Paljon oli harmaat pehmikset jalassa tullut miehenalun nähtyä 12-vuotiaana maailmaa! Samana vuonna itse olin legendaarisella Neuvostoliiton matkalla Parnussa ja Tallinnassa, niin ikään ainoa alaikäisenä bussissa. Onnellinen olen, kuin sain itse kokea 16-vuotiaana sellaisen ”perinteisen suomalaisen ryyppyreissun” Neuvostoliittoon, josta käytettiin termiä ulkomaanmatkailu. Lähinnä siksi, että niin paljon niistä on puhuttu vuosien saatossa. Lähinnä se touhu siellä perillä Pärnussa huvitti, kun ravintolan viinat loppuivat kesken janoisilta suomalaisilta -> miliisi ystävällisesti lähti hakemaan alkoholia jostakin ja kyllähän sitä pienen viiveen jälkeen tuli riittävästi loppuillaksi. Itse lähdin paikallisen bussikuskin kanssa katsomaan Parnua, kun ei oikein ollut tekemistä siellä ravintolassakaan 😀

    Mun piti lähteä vuonna 1989 heinäkuussa kaverin kanssa vähän samanlaiselle bussireissulle, mutta päädyttiin kuitenkin viikoksi sitten Pariisiin. Jälkeenpäin harmiteltiin, kun ei saatu mahdollisuutta elokuun muurin murtumisen jälkeen nähdä aitoa jakautunutta Eurooppaa. Toki onnellisia oltiin muurin murtumisen puolesta.

    Itse tykkään lukea tällaisia vanhojen reissujen postauksia ja katsoa kuvia. Näytti Marienplatz hieman vilkkaamalta nyt siellä syyskuussa ollessani, samoin Berliiniin kadut viimeksi siellä vieraillessani 🙂 Mutta eipä se mikään ihme ole, kun miettii kuinka helppoa on mennä lentäen paikasta toiseen nykyään!

    Enpä muistanutkaan koko Intershop-juttua, ennen kuin toit sen taas mieliin – toista tosiaan oli matkailu siihen aikaan. Enää jäi mietityttämään, oliko teidän matkaseurueessa mukana porukkaa, jotka myivät sukkahousuja, kortonkeja jne Itä-Saksan puolella paikalliseen valuuttaan vaihtaen? Se kun oli siihen aikaan se toinen versio ostaa tuotteita ja salakuljettaa niitä sitten rajan yli lännen puolelle. Kuitteja kun ei ollut rahanvaihdosta ja ”paikallisista putiikeista” ostetuista tuotteista.

    • Reply Mika / Lähtöportti 13.11.2016 at 12:04

      Kiitos näiden kokemusten jakamisesta, Rami! Meiltä tuntuu aina löytyvän uusia samankaltaisia kokemuksia 😀

      Tuo meidän reissu ei ollut missään suhteessa ryyppyreissu, seurue otti rauhallisesti. Luin äskettäin Apu Matka -lehdestä hyvän pitkän jutun, jossa kerrottiin näistä Suomi-poikien takavuosien kosteista seikkailuista Neuvostoliitossa. Muistan itsekin sukkahousuja toivoneet hotellien huonesiivoojat sekä Tallinnan kaduilla purkkaa kerjänneet 80-luvun lapset. Tästä Keski-Euroopan reissusta ei ole jäänyt muistiin tai merkintöihin mitään siihen viittaavaa, että siellä olisi kaupattu mitään paikallisille. Tuo oli tosiaan sellaista aikaa, että kuitit oli hyvä pitää tallessa, jos sellaisia oli saanut 🙂

    Leave a Reply