Pitkäkyntinen apina ja muita reissusattumuksia

Matkojen varrella on ehtinyt tapahtua monenlaisia sattumuksia. Kokosin muutaman mieleen jääneen hetken muun muassa tšekkoslovakialaisiin poliiseihin ja brasilialaisiin alkuperäiskansoihin liittyen.

Matkablogeissa on kiertänyt Adalmina’s Adventures -blogista pari kuukautta sitten lähtenyt haaste, jossa kerrotaan reissujen varrella tapahtuneista erikoisista sattumuksista. Luettuani muiden kertomia tarinoita ajattelin itsekin tarttua aiheeseen, sillä haastetta on heitelty myös avoimesti kaikille halukkaille.


Slovakiassa
SAKOT TŠEKKOSLOVAKIASSA

Yksi ikimuistoisimmista matkoistani on suomalaisella turistibussilla tehty Euroopan kiertomatka kesällä 1988. Lapsuudessani elettiin vielä aikaa, jolloin maanosa oli jaettu jyrkästi itään ja länteen. Rajoja ei ylitetty hetkessä, joten esimerkiksi Itävallasta Tšekkoslovakiaan siirtyminen vaati parin tunnin pysähdyksen. Odoteltiin ja odoteltiin, kunnes vakavailmeiset virkailijat saapuivat tarkastamaan passeja, tuijottivat tuimasti silmiin ja löivät lopulta leimansa papereihin.

Bussikuski kaasutteli viivästyksen jälkeen melko reipasta vauhtia moottoritietä pitkin. Noin sata kilometriä myöhemmin jouduimme poliisipartion pysäyttämäksi. Vihaiset koppalakit selittivät ajaneensa meitä takaa rajalta saakka, mutta Škodan tehot eivät riittäneet turistibussin saavuttamiseen aiemmin. Viidensadan korunan ylinopeussakkoa toivottiin maksettavaksi saman tien suoraan käteen. Paikallista valuuttaa ei kuitenkaan löytynyt, sillä sitä sai vaihdetuksi ainoastaan Tšekkoslovakian sisällä, emmekä olleet pysähtyneet raja-aseman jälkeen. Lainvalvojille olisi lopulta riittänyt huomattavasti pienempikin summa, mutta kun valuuttaa ei kerta kaikkiaan löytynyt, määräsivät pettyneet poliisit sakon maksettavaksi maasta poistuttaessa.


Khao Takiab
KUVA, JOKA JÄI OTTAMATTA

Matkustimme vaimon kanssa Thaimaahan keväällä 2003. Köröttelimme Hua Hinin keskustasta lava-auton kyydissä Takiab-kukkulalle, jossa tiesimme majailevan makakiapinoita. Kuljettaja jätti meidät jonnekin tien varteen ja viittoi kävelemään eteenpäin. Taivalsimme hiljaista maantietä pitkin, kunnes havaitsimme ensimmäisen vastaantulijan. Kookas apina tallusti tien reunaa pitkin, aivan kuin kuka tahansa matkamies. Se pysähtyi kohdallani ja tarrasi laiskasti shortsieni lahkeesta kiinni. Levittelin käsiäni ja pahoittelin, ettei mukanani ole banaaneja tai pähkinöitä. Apina päästi pettyneen oloisena irti, näytti kohauttavan olkapäitään ja jatkoi sitten tyynesti taivallustaan.

Kukkulan päältä löytyi satoja vapaana eläviä makakeja, jotka olivat tottuneet ihmisiin. Apinat touhusivat omiaan ja paikalliset munkit pelasivat oransseissa kaavuissaan shakkia puutalojen terasseilla. En ollut vielä tuolloin vakuuttunut digikameroiden luotettavuudesta, joten käytin perinteistä filmikameraa. Eläimissä ja temppeleissä riitti niin paljon kuvattavaa, että jouduin vaihtamaan uuden filmirullan kesken kaiken. Jätin uuden rullan noin kahdeksi sekunniksi kiven päälle, kun vikkelät sormet jo ehtivät nappaamaan sen. Pieni pentu kuljetti uuden aarteensa vähän matkan päähän, eikä ottanut kuuleviin korviinsa ehdotuksiani rullan palauttamisesta. Sen äiti murahteli vihaisesti pienokaistaan suojellen. Äidillä näytti olevan terävät hampaat, joten katsoin parhaaksi luovuttaa. Pieni utelias apina sai sormillaan rullan avattua. Se istui hartaan näköisenä pää kallellaan ja veti pikkuruisilla sormillaan koko negatiivin levälleen. Tilanteesta olisi saanut matkan parhaan valokuvan, mutta se jäi nyt ottamatta.


Ranskassa
KIELIPUOLENA RANSKANMAALLA

Lähdin kaverini Ernon kanssa Nizzaan vuonna 1999. Jano pääsi yllättämään heti ensimmäisenä päivänä, kun kävelimme pitkin paahtavan helteisiä katuja. Päätimme turvautua vastaan tulleeseen McDonald’siin, sillä se vaikutti helpoimmalta ratkaisulta ensi hätään. Tiskin takana seissyt neiti puhui pelkkää ranskaa, mutta ajattelin yhden Coca Colan tilaamisen onnistuvan silti ongelmitta. Kuinka väärässä olinkaan. Seurasi loputon määrä kysymyksiä, joihin vastailin sattumanvaraisesti jommankumman osaamani ranskankielisen sanan, oui tai non. Suunnilleen viiden ouin ja kolmen nonin jälkeen neidin hihat alkoivat palaa, sillä vastaukseni eivät kaikesta päätellen olleet kovin loogisia. Lopulta ymmärsin ostaneeni kaksi juomalasia yhdellä frangilla. Hankinta olikin varsin hyödyllinen, sillä laseista kelpasi nauttia hotellihuoneeseen ostettuja juomia. Toinen laseista hajosi tupaantuliaisissa pian matkan jälkeen, mutta toinen on edelleen tallella.

Palasin Ranskaan vaimon kanssa muutamaa vuotta myöhemmin. Olematon kielitaitoni oli kohentunut niin paljon, että uskoin osaavani tilata ruokalistalla näkyneen kana-annoksen pariisilaisessa bistrossa. Poulet, s’il vous plaît! Pelkkää ranskaa puhunut tarjoilijatyttö esitti kuitenkin kysymyksen, jonka sisällöstä en ymmärtänyt taaskaan mitään. Ennen kuin ehdin arpoa ouin ja nonin välillä, tarjoilijatar alkoi hieroa rintojaan. En ehtinyt hämmennykseltäni edes avata suutani, kun neito näytti jo menettäneen viimeisetkin järjen rippeensä ja heilutteli käsiään kuin heikkopäinen. Hetken miettimisen jälkeen sentään ymmärsin, mistä oli kysymys. Nokkela tarjoilija siis kysyi, haluanko kanan rinta- vai siipipaloja.


Fortaleza, Brasilia
INTIAANIEN KAUPPAREISSU

Meidän piti matkustaa marraskuussa 2005 Meksikoon, mutta hieman ennen reissua riehunut hurrikaani Wilma vaihtoi kohteemme viime hetkellä Brasilian Fortalezaan. Hotellimme lähirannalla järjestettiin sattumalta samaan aikaan Jogos dos Povos Indigenas eli Alkuperäiskansojen kisat. Tämä kansanomaisesti intiaaniolympialaisiksi kutsuttu tapahtuma toi katukuvaan kymmenien eri heimojen edustajia eri puolilta Brasiliaa, muun muassa Amazonin viidakosta.

Valtaosa alkuperäiskansojen jäsenistä näytti hieman vierastavan suuren kaupungin menoa, mutta muutama heistä uskaltautui myös vakiomarkettiimme. Tuntui kieltämättä hieman eksoottiselta seistä ihan tavallisen marketin kassajonossa, kun edessä jonotti paljasjalkaisia intiaaneja lannevaatteissaan ja sotamaalauksissaan. Vaan ihan tavallisia ihmisiä hekin ovat. Ostivat vaippoja lapsilleen ja evääksi tiikerikakun. Mikäli Fortaleza kiinnostaa laajemmin, voit lukea myös postaukseni kaupungista.


La Digue
PULLON HENKI KERTOO VASTAUKSEN

Viimeinen tähän koosteeseen päässyt sattuma tapahtui ihan Helsingissä, mutta liittyy kuitenkin matkailuun ja uhmaa kaikkia epätodennäköisyyden lakeja. Olimme ystäväpariskunnan kanssa syömässä Tennispalatsin alakerrassa ennen elokuvaa ja keskustelimme häämatkakohteista. Joku mainitsi M-kirjaimella alkavan ranskankielisen saaren Karibialla, mutta nimi ei tullut millään mieleen. Guadeloupe kun alkaa väärällä kirjaimella ja Mauritius sijaitsee ihan eri merellä.

Siihen aikaan Google ei kulkenut vielä taskussa, joten asia jäi vaivaamaan mieltäni. Tuntui vaikealta myöntää, etten keksinyt vastausta, mutta minun täytyi silti lähteä käymään vessassa. Ja siellähän se vastaus sitten olikin, juuri sopivasti silmien korkeudelle asetettuna. Joku janoinen kansalainen oli nimittäin jättänyt tyhjentämänsä Martinique-rommipullon pisuaarin päälle. Oman häämatkan teimme silti Martiniquen sijasta Seychelleille, josta yllä oleva kuva.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Kohtteena maailma / Rami 19.9.2016 at 19:42

    Tässä tapauksessa olisin ottanut rintapaloja 😀 Toi Hua Hinin apinajuttu oli hyvä! Mulla ois sieltä paljon digitaalikuvia eli laita vaan viestiä, kuinka monta apinakuvaa sieltä tahdot 😉

    • Reply Mika / Lähtöportti 20.9.2016 at 20:45

      Päädyin rintapaloihin, kun en ole koskaan ollut wingsien ystävä 🙂 Ja kiitos tarjouksesta, mutta tyydyn niihin apinakuviin mitkä tallentui jäljelle jääneelle rullalle. Katsotaan seuraavaksi, millaisia apinakuvia onnistun Gibraltarilta ottamaan 😀

  • Reply Henna /suurin onni 21.9.2016 at 17:56

    Apua, mitä juttuja, kyllä nauratti moneen kertaan! 🙂 Minäkin olen tuolla Takiab-kukkulalla käynyt vuonna 2001, mutta vaikka olin silloin suht noviisi apinoiden temppujen suhteen, ei tainnut mitään noin katastrofaalista sattua. Katastrofaalisia todellakin ovat kaikki valokuvaamiseen liittyvät takaiskut. Muistelen edelleen katkerana muutaman vuoden takaista sukellusta Omanissa, jossa todella suuri kilpikonna poseerasi ”seisten” kiveä vasten ja minäpä sitten näppäränä painoin kameran power-nappia sen sijaan, että olisin ihan vaikka ottanut siitä kuvan. Kilppari kerkesi sitten häipyä sillä aikaa, kun sain kameraan taas virrat takaisin. Selityksenä tälle oli se, että sukelluksella mukana oli kamera, jossa powernappi oli samassa kohdassa, missä se kuvanottonappula tuolloin huomattavasti enemmän käyttämässäni kamerassa on. Ketutti, vaikka tuskin siitä olisi mitään miljoonien arvoista taidekuvaa tullut, mutta silti 😀

    P.S En kestä, että ne poliisit eivät saaneet teitä Skodalla kiinni ja ajelivat silti perässä 100 km :’D :’D :’D

    • Reply Mika / Lähtöportti 22.9.2016 at 23:18

      Siis onko kaikki matkabloggaajat käyneet Takiab-kukkulalla? 😀 Valokuviin liittyvät katastrofit on niitä pahimpia painajaisia. Voin vain kuvitella harmituksen tuon kilpikonnan kanssa, tuollaiset mahdollisuudet kun taitaa olla ainutkertaisia. Ostin pari kuukautta sitten minijärkkärin muun muassa siksi, että sillä saa nopeammin tilannekuvia kuin melko hitaasti tarkentavalla järkkärillä (joka ei ole muutenkaan enää parhaimmillaan). Välillä kun pitäisi saada tallennettua niitä pieniä ohikiitäviä hetkiä.

  • Reply Maarit 22.9.2016 at 18:50

    Kaikkea sitä matkoilla sattuu ja tapahtuu! 😀 Olen jo omissa ajatuksissa kumonut käsityksen kielitaidottomista ranskalaisista jonain legendana menneisyydestä, mutta muistosi vahvisti vanhaa käsitystä. Vaikkei omassakaan kielitaidossa ole hurraamista, niin jotenkin sitä aina yllättyy matkoilla jos esimerkiksi juuri ravintolan tarjoilija ei ymmärrä alkeellisintakaan sanastoa englantia. Me oltiin Kroatiassa yhdessä ruokapaikassa jossa tarjoilija ei osannut sanaakaan englantia ja lista oli kroaatiksi. Siitä sitten päättelimme itsellemme annosta, mutta loppujen lopuksi selvisi, ettei edes puolia listan ruuasta ollut saatavana. Lopulta otettiin jotain mitä tarjoilija ehdotti, ja sitten syötiinkin jonkinlaista papukeittoa, ja pikkulautasella tarjottuja hassuja kuivia lihanpaloja pienen salaatinlehden kera. 😀 Oli aika mielenkiintoinen kokemus, mutta annokset taisi euroissa maksaa noin 4 euroa hengeltä.

    • Reply Mika / Lähtöportti 22.9.2016 at 23:33

      On teillä ollut mielenkiintoinen ruokakokemus Kroatiassa 😀
      Omat käsitykset ranskalaisten kielitaidottomuudesta ja ylimielisyydestä karisi aika hyvin viime vuonna Rivieralla, jossa ainakin palvelualojen ihmiset oli ystävällisiä ja mielellään englantia puhuvia. Kehitystä on selvästi tapahtunut niiden parinkymmenen vuoden aikana, kun olen Ranskassa muutamia kertoja käynyt. Ja aina kannattaa yrittää tervehtiä ranskaksi ja hymyillä, se ei ainakaan huononna palvelua 🙂

  • Reply Annika | Travellover 23.9.2016 at 00:00

    Näistä tuli melkein kaikista mieleen jokin oma reissujuttu. Pitää varmaan jossain vaiheessa tarttua haasteeseen. Näen ihan silmissäni filmiä venyttelevän pikkuapinan. Sillä on epäilemättä ollut hauskaa. Oma viimeinen filimikamerani päätyi muuten ryöstäjän kynsiin Brasiliassa. Sen jälkeen minusta tuli digityttö. Pitkään vastustin. En kokenut tarvetta. Samoin oli kännykän kanssa aikoinaan.

    • Reply Mika / Lähtöportti 23.9.2016 at 22:10

      Mielelläni lukisin, mitä kaikkea outoa reissuillasi on tapahtunut. Itsekin vastustin kauan digikameroita ja kännyköitä myös. Digikamera-asiaan saattoi vaikuttaa, että sain joskus lainaan jonkun alkeellisen mallin, minkä perusteella en sitten luottanut pitkään aikaan sen paremmin kuvanlaatuun, muistikortin toimintaan kuin akun kestävyyteenkään. Nyt tuntuu kaukaiselta se aika, kun vietiin filmirullia kehitettäväksi.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 23.9.2016 at 09:33

    Hahahaa repesin tuolle kanan rintajutulle 😀 Nyt tiedän, miten ostan kananrintaa, kun pian lähdetään Uuteen-Kaledoniaan, missä ei kuulemma paljon muuta kuin ranskaa puhuta tai suostuta puhumaan. Ranskalaisten englanninkielen taidottomuus ei omien kokemusten perusteella ole ihan täysi urbaani legenda. Etelä-Ranskassa teini-ikäisenä tuli vastaan paljon ylimielisiä ranskalaisia, jotka ainakin teeskentelivät, etteivät osaa englantia. Viime reissulla Pariisissa sen sijaan ei kohdattu yhtäkään. Ehkä siellä on asenne muuttunut, tai sitten kävi ekalla kerralla huono tuuri, ken tietää. Ja nuo apinavarkaat! Hyvä että luovutit, voi olla etteivät olisi helpolla antaneet filmiä takaisin 🙂 Tää oli hauska haaste, itse kerkesinkin jo aiemmin kirjoittamaan omista kokemuksista.

    • Reply Mika / Lähtöportti 23.9.2016 at 22:50

      Vau, Uusi-Kaledonia kuulostaa paratiisilta! Omien kokemusten mukaan ranskalaisten asenne on muuttunut, kieliongelmia ei ole viime vuosina ollut ollenkaan samalla lailla kuin ennen. Voi toki olla osittain sattumaakin ja ehkä oikea asennoituminen auttaa myös, kannattaa edes tervehtiä ranskaksi, vaikkei muuten kieltä osaisikaan. Nyt muuten muistankin lukeneeni noista teidän kokemuksista, nimittäin se Hutt Riverin valtio alkoi kiinnostaa 🙂

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net 23.9.2016 at 23:58

    Kaikkeen sitä joutuukin 😀 Meilläkin on omat kokemuksemme varastelevista apinoista, tosin tällä kertaa ei vietyä lapselta tikkaria, vaan sipsipussi. Mokoma apina huomasi tilaisuutensa koittavan, kun annoin sipsit perheen pienimmälle. Se oli selkeästi seurannut tilanteen kehkeytymistä täynnä ihmisiä olevan torin toiselta laidalta saakka, ja loikki salamana ryöväämään herkut lapsen kädestä. No, ainakin apina näytti tykkäävän niistä.

    • Reply Mika / Lähtöportti 24.9.2016 at 15:17

      Apinat on tainneet aiheuttaa harmia monelle matkailijalle. Tuo on kyllä ollut harvinaisen röyhkeä yksilö, kun on oikein odottanut, että pääsee ryöväämään lapsen.

    Leave a Reply