Monthly Archives

toukokuu 2016

Mahtava Spišin linna

Joskus käy niin, että matkakohteet valikoituvat pelkästään nähdyn valokuvan perusteella. Päädyimme Slovakian pohjoisosassa sijaitsevaan Spišin linnaan oikeastaan juuri näin, sillä en ollut kuullut tästä Unescon maailmanperintökohteesta aiemmin mitään.
Continue Reading

4 x 3 herkuttelupaikkaa Tukholmassa

Olen muutaman viime vuoden aikana matkustanut suhteellisen paljon Tukholmassa, josta on kuin varkain tullut yksi suosikkikaupungeistani. Listasin nyt kolme kauppahallia, kolme herkkukauppaa, kolme klassikkoravintolaa ja kolme kahvilaa, jotka ovat osuneet reissujeni varrelle. Moniin näistä palaan aina uudelleen, joten ota sinäkin vinkit talteen! Continue Reading

Askeleita kohti reilumpaa matkailua

Yllä oleva Japanin Nikkossa otettu kuva esittää kolmea viisasta apinaa. Yksi ei kuule pahaa, toinen ei puhu pahaa ja kolmas ei näe pahaa. En tunne tuon vanhan itämaisen tarinan opetuksia, mutta ainakaan reiluun matkailuun liittyen emme saa ummistaa silmiä, korvia ja suuta. Jotain on tehtävä, jotta emme tuhoa kaunista planeettaamme täysin. Ensimmäisenä ongelmana tulevat mieleen hiilidioksidipäästöt, mutta matkailuun liittyy paljon muitakin luontoon, ihmisiin ja eläimiin liittyviä epäkohtia.
Continue Reading