Jericoacoara – brasilialainen rantaparatiisi

Cearán osavaltiossa sijaitseva Jericoacoara tarjosi unohtumattomia elämyksiä. Meren ja hiekka-aavikon välissä sijaitsevasta kylästä löytyi huoletonta elämänmenoa sekä maailman kaunein auringonlasku.

Lähtöportin edellinen postaus kertoi kymmenen vuoden takaisesta reissustamme Fortalezaan. Tuon Brasilian-matkan antoisimmat hetket vietimme kuitenkin pienessä Jericoacoaran rantakylässä, josta ehdimme nauttia kolmena päivänä.

Fortalezasta on noin kolmensadan kilometrin matka Jericoacoaraan. Katselemme bussin ikkunasta karua maisemaa kuivuneine joenuomineen ja kuihtuneine palmuineen. Siellä täällä näkyy lehmiä ja muita eläimiä. Sadekaudella olisi kuulemma huomattavasti vihreämpää. Alkeelliset tiilitalot kielivät köyhyydestä, mutta suuria lautasantenneja näkyy vaatimattomienkin majojen katoilla. Pysähdymme välillä bensa-asemalle syömään yksinkertaista lounasta sekä juomaan brasilialaisten rakastamaa guaranaa.

jeri_25

Saavumme Jijocan kylään, josta on vielä parikymmentä kilometriä Jericoacoaraan. Joudumme vaihtamaan kulkuneuvoa, sillä Jericoacoaraan ei johda ainuttakaan tietä. Siirrymme jeepin katetulle lavalle, jonne mahtuu melko mukavasti kahdeksan ihmistä. Punertava hiekkatie vaihtuu aavikoksi. Kuljettaja painaa kunnolla kaasua, jotta emme juuttuisi kiinni hiekkaan. Selviämme onnellisesti perille, mutta ohitamme muutamia huono-onnisempia matkaajia. En ole ennen nähnyt hiekka-aavikkoa. Kuvittelin maiseman jotenkin tylsäksi, mutta todellisuudessa se on häikäisevän kaunis. Kirkkaansininen taivas ja valkeina hohtavat dyynit muodostavat satumaisen kokonaisuuden.

jeri_23

Pikkulapset vilkuttavat ja kulkukoirat juoksevat pois alta, kun saavumme Jericoacoaraan eli ystävien kesken Jeriin. Muita vastaantulijoita ovat lehmät, aasit, kissat, kanat, hipit ja surffaajat. Kylän kaikki neljä katua ovat pelkkää upottavaa hiekkaa. Niiden välissä risteilee varjoisia poikkikujia. Tunnelma on paratiisimainen ja kiireetön.

jeri_24
Majoitumme Jeri Praia -nimiseen tyypilliseen pousadaan eli brasilialaiseen majataloon. Matala rivitalo kiertää pihapuutarhan ympäri. Ovemme vieressä odottaa keltainen riippumatto. Perussiistin huoneen kalustukseen kuuluu vain kaksi puista sänkyä, kattotuuletin sekä kolhiintunut kaappi. Emme avaa kaapin päälle nostettua pientä televisiota kertaakaan. Kylpyhuoneesta löytyy kelvollinen suihku sekä iso joukko vikkeliä muurahaisia. Ei mitään viiden tähden menoa, mutta ehdottomasti Jerin tunnelmaan sopivaa.

jeri_22

Kävelemme kylän ympäri iltapäivän kuumuudessa. Lämmin hiekka upottaa jalkojen alla. Katujen varsilta löytyy värikkäitä majataloja, pikkukauppoja, ravintoloita, matkatoimistoja ja jopa internet-kahviloita. Tapoihin kuuluu karistella hiekat sandaaleista ennen sisään astumista. Tuntuu mukavalta rentoutua turvallisen pikkukylän rauhassa. Fortalezassa pelotellut vaarat ovat kuin jossain toisessa maailmassa.

jeri_19

Jericoacoara oli alun perin uinuva kalastajakylä, kunnes hipit, reppureissaajat ja surffaajat löysivät sieltä maanpäällisen paratiisinsa joskus 80-luvulla. Paikalle on sittemmin päässyt myös moni perusmatkailija, mutta rakentamista on rajoitettu erittäin tiukasti, eikä kylä näytä turistirysältä. Jeri elää toki nykypäivänä matkailusta, mutta ainutlaatuinen tunnelma on mielestäni silti jäljellä. Jericoacoarasta tuli kansallispuisto vuonna 2002.

jeri_16

Lähdemme viiden maissa kävelemään kohti Auringonlaskun dyyniä. Palmut ja kalastajien veneet värittävät rantaviivaa. Valkea dyyni on melko korkea ja sen päältä avautuva maisema ehdottomasti näkemisen arvoinen. Laskeva aurinko maalaa pieneltä keitaalta näyttävän kylän pehmeän punertavilla sävyillä.

jeri_15
Ympärillämme on aava valtameri ja kaukaisuuteen jatkuva hiekka-aavikko. Tuulen lennättämät hiekanjyvät pistelevät sääriä.

jeri_14
Meren taakse katoava aurinko lumoaa dyynin päällä seisovan monikansallisen ihmisjoukon täysin. Auringonlasku on ainakin oman elämäni mieleenpainuvin.

jeri_04

Laskeudumme illan pimetessä rantaan. Paikallisten capoeiran harrastajien harjoitukset alkavat juuri sopivasti (katso video). Suosittu itsepuolustuslaji on mielenkiintoinen yhdistelmä taistelua, tanssia ja akrobatiaa. Ottelijoiden ympärille kerääntynyt rinki tiivistyy hiljalleen. Taustalla kaikuu rytmikäs musiikki, jonka soittamiseen käytetään ulkonäöltään jousipyssyä muistuttavaa berimbauta sekä suuria pandeiro-rumpuja. Ottelemassa käy vuorollaan niin naisia, lapsia kuin miehiäkin. Vauhti kiihtyy illan pimentyessä. Taitavat liikkeet ja salamannopeat potkut herättävät kunnioitusta. Nenään tulvii pehmenneestä tantereesta nouseva mudan tuoksu. Afrikkalaisperäinen laulu sekä rytmikkäät taputukset vievät ottelijat miltei transsiin ja ilmassa on muutenkin ainutlaatuista sähköä. Capoeira on iloinen laji, eivätkä potkut osu koskaan vastustajaan. Capoeiraharjoitukset tuntuvat aidosti riemukkaalta tapahtumalta, joka toistuu illasta toiseen nimenomaan harrastajia itseään varten.

Kansa kaikkoaa capoeiratuokion jälkeen kylän baareihin. Kohtaamme pari kujilla seikkaillutta lehmää, kunnes siirrymme illalliselle siistiin italialaiseen ravintolaan. Kohtelias tarjoilijapoika toivottaa meidät tervetulleeksi Jericoacoaraan sellaisella äänenpainolla, että ymmärrämme viimeistään tässä vaiheessa saapuneemme jonnekin aivan erityiseen paikkaan. Syömme hyvää kalaa ja tyhjennämme chileläisen viinipullon.

Pysähdymme aterian jälkeen pienelle aukiolle ihailemaan taivasta. Katuvaloja ei ole, joten tähdet loistavat kirkkaina. Talojen lamput valaisevat sen verran, että suunnistamme sujuvasti takaisin pousadalle. Asetun hetkeksi keltaiseen riippumattoon. Sisäpihan puut huojuvat tuulessa ja kuu loistaa taivaalla. Tuntuu mukavalta olla kaukana kotoa, turhien kiireiden tavoittamattomissa. En saa houkuteltua kiiluvasilmäistä kissanpentua syliini, ennen kuin nukahdan ilmastointilaitteen rauhoittavaan hurinaan.

jeri_13

Heräämme seuraavana aamuna jo varhain aamiaiselle. Edellisiltainen kissa ilmestyy pöydän alle kerjäämään makupaloja. Päivän ohjelmassa on buggyretki dyyneille. Buggy eli rantakirppu on pikkuruinen maastoauto, johon mahtuu kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Sää on jo aamuyhdeksältä paahtavan kuuma. Vauhti kiihtyy päästessämme kylän ulkopuolelle. Istumme buggyn takaosassa ja saamme pitää rautatangoista kiinni lähes henkemme edestä. Aavikon kauneus mykistää. Jossain laiduntaa karjalaumoja ja taustalla kohoaa valkeina hohtavia dyynejä.

jeri_27

Seitsemän buggyn ryhmämme saapuu rannalle, jota pitkin ajo jatkuu entistä hurjempana kisailuna. Buggyn ajamiseen tarvitaan erityinen lupa. Ammattikunta on hurjastelusta huolimatta tarkka maineestaan ja matkustajien turvallisuudesta. Vauhtia tarvitaan jo hiekkaan juuttumisen ehkäisemiseksi. Saamme pieneltä huoltamolta kyytiimme vararenkaan. Kuljettajamme ei puhu juurikaan englantia, mutta hän kutsuu rengasta veljekseen. Dyynit muuttuvat entistä korkeammiksi. Harjanteilta alas laskeutuminen muistuttaa Linnanmäen vuoristorataa, joten nautimme menosta täysillä.

jeri_12

Pysähdymme uimaan Lagoa Azulin lämpimään veteen. Tunti kuluu liian nopeasti, sillä emme millään malttaisi nousta kuivattelemaan ja jatkamaan retkeä.

jeri_11
Huomaan aidan päällä jättimäisen heinäsirkan, joka suostuu myös valokuvaan.

jeri_10
Seuraavalla taukopaikalla Lagoa do Paraísolla on pari tuntia aikaa nauttia elämästä. Paratiisilampi on nimensä veroinen. Uimme, syömme kevyttä lounasta ja katselemme aurinkotuoleilta taivaalla liiteleviä mustakondoreita. Löydän vielä lopuksi riippumaton cashew-puiden varjosta. Koillis-Brasilia on noiden herkkupähkinöiden merkittävin tuotantoalue maailmassa.

Palaamme buggylle ja kysyn kuljettajalta, minne veli on kadonnut. Vararengas on nyt vaihdettu paikoilleen auton alle. Kiidämme takaisin Jerin keskustaan metsäteiden ja dyynien halki. Buggyretkelle kannattaa varata mukaan suuret ja halvat aurinkolasit, sillä silmät on hyvä suojata jatkuvasti lentävältä hiekalta.

jeri_08

Kahlailen jälleen kylän ympäri upottavia hiekkateitä pitkin. Jerin laidalta löytyy hautausmaa, jonka valkoisen muurin maali on jo pahasti lohkeillut. Paikalla päivystää pari aasia. Seudun aasit ovat kuulemma villejä, sillä niistä ei ole juurikaan hyötyä ihmisille. Nautin leppoisasta vaeltelusta hiljaisilla kujilla. Iltapäivän tunnelma on raukea ja muutamat koirat ovat nukahtaneet keskelle tietä.

jeri_07
Hiekka valuu pitkin sandaaleja ja terasseilta kuuluu forrón säveliä. Tuttu buggykuski tulee vastaan ja tervehdimme toisiamme paikalliseen tapaan peukaloa näyttämällä. Rannalta voisi vuokrata hevosia, mutten ole kiinnostunut ratsastuksesta.

jeri_05

Ilta sujuu samaan tapaan kuin edellinenkin. Ihailemme auringonlaskua, juomme kookosvettä halkaistuista hedelmistä ja seurailemme capoeiraharjoituksia. Jäämme hetkeksi pilkkopimeälle rannalle ja ihmettelemme kauempana liikkunutta outoa vaaleaa kuviota. Lähempi tutkiminen paljastaa kuvion laikukkaan lehmän kyljeksi. Syömme sivukujan pizzeriassa, jonka tarjoilija osaa hämmästykseksemme muutaman sanan suomea.

jeri_03

Käymme vielä viimeisenä Jericoacoaran-aamunamme kävelyllä kylän ulkopuolella. Hikinen taival johtaa Pedra Furadan rannalle. Kylä on saanut hankalan nimensä täällä sijaitsevasta kivimuodostelmasta. Intiaanikielinen sana Jericoacoara tarkoittaa kilpikonnan koloa, joka on nähtävissä eriskummallisen muotoisessa kalliossa.

jeri_02

Tulee aika jättää hyvästit Jerille. Ehdimme nähdä vajaan kolmen päivän aikana kaiken oleellisen, mutta ymmärrän hyvin niitä, jotka haluavat jäädä kylän rauhaan viikkojen tai kuukausien ajaksi. Jericoacoaran elämä on harvinaisen leppoisaa. Tämä syrjäkylä kannatti todellakin käydä kokemassa.

jeri_01

PS. Matkasta on tosiaan kulunut kymmenen vuotta. Tutkin netistä löytämiäni kuvia ja kertomuksia, enkä löytänyt viitteitä suurista muutoksista Jericoacoarassa. Turistien määrä on saattanut toki hieman lisääntyä ja pizzerian setä lienee oppinut lisää suomea, mutta auringonlaskut ovat varmasti jäljellä. Kauan eläköön Jericoacoara!

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Marimente 7.1.2016 at 21:53

    Mielenkiintoinen postaus ja upeita kuvia. Kattelin joskus mahdollisuuksia lähteä Brasiliaan workaway.infon kautta töihin majotusta vastaan ja muun muassa tuosta on jäänyt mieleen Jericoacoara. Vielä joskus on päästävä sinne!

    • Reply Mika / Lähtöportti 9.1.2016 at 17:07

      Kiitos kommentista! Jericoacoara olisi kyllä leppoisa paikka viettää pidempikin aika vaikka töitäkin tehden. Tunnelmassa oli jotain ainutlaatuista. Olet näemmä reissaillut ympäri lattarimaita, toivottavasti pääset joskus Jeriinkin. Lukisin mielelläni tuoreet kuulumiset tuolta kylältä 🙂

  • Reply Maarit 22.11.2016 at 13:11

    Tämähän oli mielenkiintoinen postaus, ja hyvät kuvatkin on tallessa reissulta. Jäin miettimään oletko kirjoittanut reissulta jotain päiväkirjaa, niin hyvässä muistissa on kokemukset. Upeita reissuja olet kyllä tehnyt, jotenkin tuo tunne on vaan paras kun on kaukana arjen kiireistä ja saa hetkeksi upota toisenlaiseen elämänrytmiin. Etelä-Amerikka on itselleni toistaiseksi vieras manner, mutta sieltä löytyisi monta kiinnostavaa kohdetta. 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 22.11.2016 at 23:00

      Joo, mulla on paljon ihan vaan itseä varten kirjoitettuja matkapäiväkirjoja tallella. Ajattelin, että blogi olisi hyvä tapa jakaa niitä sopivasti muokattuina muillekin. Jericoacoara on jäänyt mieleen todellisena paratiisina, joka tuntui olevan kaukana muun maailman kiireistä. Myös Jerin leppoisuus ja turvallisuus viehätti, kun Fortalezan suurkaupunki ei oikein ollut meidän mieleen.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 23.11.2016 at 02:10

    Mahtava tuo heinäsirkkakuva! Ja toki muutkin. Kuulostaa ja näyttää kyllä aika paratiisilta, ja tekstistäkin välittyi hyvin rento tunnelma. En ihmettele, että oli mieleenpainuva auringonlasku. Aavikot ja hiekkadyynit on kaikessa kuivuudessaan upeita ja valokuvausystävällisiä paikkoja! Olisin kyllä tuossa buggykyydissä ihan paniikissa, kun en voi sietää edes sitä Lintsin vuoristorataa. Egyptissä paineltiin joskus mönkijällä hiekkadyyneillä, ja sekin oli ihan kauheeta 🙂 Capoiera on hauska laji, oon joskus vähän sitä kokeillut, vaikka mitkään akrobatialiikkeet ei tosiaankaan lähde. Olispa hienoa nähdä sitä joskus lajin synnyinmaassa!

    • Reply Mika / Lähtöportti 23.11.2016 at 19:06

      Voisin kuvitella, että tämä olisi juuri teille sopiva paikka! Reissusta on tosiaan aikaa, mutta luulisin ettei Jericoacoara ole muuttunut mitenkään dramaattisesti. Buggyillä mentiin kovaa, mutta kuljettaja kysyi etukäteen, halutaanko korkeimmille dyyneille. Itse saattaisin mennä paniikkiin paremminkin intialaisesta riksarallista 🙂 Capoeiran seuraaminen oli tuolla todellinen elämys. Tuli itsellekin mieleen, että olisi varmaan kiva harrastus, jos olisi vähän notkeampi 😀

  • Reply Henna / Kulkutautiset 23.11.2016 at 21:59

    Voi Mika, mikä tuulahdus Brasiliasta, jonne en ole vieläkään ehtinyt! Itse asiassa koko Etelä-Amerikka on näkemättä, ja Costa Rica on lähin maa, johon olen jalallani astunut. Sieltä tuttuja ovat nuo illan tullen pimeät kylänraitit. Joku fiksu kehoitti meitä ottamaan taskulampun mukaan ja siitä oli paljon iloa.

    Parhaita muistoja itsellänikin on paikoista, jotka ovat rentoja ja joissa paikallinen kulttuuri ei ole jäänyt muovisen turistimeiningin alle. Toki jonkinlaista infraa on matkailijoille oltava, mutta tylsiä ovat turistirannat, jotka ovat pitkälti kopioita toisistaan, eikä enää edes erota, missä maassa onkaan. Tästä tuli hinku päästä tuolle suunnalle, kyllä minä sen Brasilian, ja tietysti koko Etelä-Amerikan, vielä valloitan!! 😀

    • Reply Mika / Lähtöportti 24.11.2016 at 22:36

      Kiitos Henna! Jericoacoara ei tosiaan tuntunut lainkaan muoviselta, kaikki kadut oli pelkkää upottavaa hiekkaa, mutta matkailijoille oli kuitenkin sopivasti palveluita. Siksi niin tykkäsin.
      Uskon että te pääsette vielä Etelä-Amerikkaankin, onhan siellä valtavan paljon koettavaa. Omat kokemukset rajoittuu toistaiseksi pelkästään tähän yhteen Brasilian-matkaan, joten itsekään en voi sanoa juuri mitään koko mantereesta nähneeni.
      Costa Ricaan lähtisin joskus mielelläni. Siellä käyneen kaverini kertomukset ja valokuvat saivat maan tuntumaan luonnonystävän paratiisilta. Costa Rica – pura vida!

  • Reply Miika ♥ Gia | matkakuume.net 25.11.2016 at 13:41

    Ah, mikä autenttisuus tästä postauksesta tulvii! Saatoin kuvitella itseni tuonne kylänraitille käyskentelemään eläimiä väistellen ja moikkaillen kyläläisille, jotka peukuttavat terveiset hymyillen takaisin.

    Omasta Brasilian reissustani on kymmenen vuotta siitäkin, mutta uskon että jotkut paikat eivät vain suostu muuttumaan. Jeri vaikuttaa juuri sellaiselta 🙂

    • Reply Mika / Lähtöportti 26.11.2016 at 16:02

      Kiitos, tiivistit tuohon hyvin Jerin tunnelman! Olen toiveikas, ettei Jeri ole kymmenessä vuodessa juurikaan muuttunut. Pienen googlailun perusteella näyttää edelleen samalta. Kehitys pysynee hallinnassa ainakin niin kauan, kuin perille pääsee vain aavikon yli jeepillä.

  • Reply Annika | Travelloverblogi 25.11.2016 at 18:15

    Rion ja sen ikävien kokemusten jälkeen olen ajatellut että Brasialian minun ei tarvitse palata. Tällainen paikka voisi kyllä saada muuttamaan ajatuksia. Toisaalta jos oikein ymmärsin, aika turistinen tuokin on. Pitäisi löytää siis sellainen, joka ei ole lähtenyt hippien ja reppureissaajien mukana kasvamaan. Toisaalta jos turisteja käy, myös palveluja on, yhä useampi paikallinen voi saada elinkoinonsa jne. Kaikella on taas kaksi puolta. Mutta söpöltähän tuo näyttää!

    • Reply Mika / Lähtöportti 26.11.2016 at 16:10

      Olen omien Fortalezan kokemusten perusteella samoilla linjoilla, Brasilian suurkaupungit ei oikein houkuttele. Jericoacoara oli tunnelmansa ja turvallisuutensa puolesta kuin eri maailmasta. Siellä toki käy melko paljon turisteja, mutta tunnelma oli silti kiva. Yli kaksikerroksisten talojen rakentaminen on muistaakseni kielletty, rakennukset edustaa paikallista tyyliä, ei ole uutta ja kiiltävää. Pieni ja söpö paikka, joka tuntui hiekkaisten katujen ja eristyneen sijainnin takia erityiseltä. Niin kauan kuin tuonne ei rakennetta tietä, on toivoa jäljellä.

  • Reply Titta / IKILOMALLA 25.11.2016 at 22:08

    Mulla on ollut mielikuva, että Brazialian rannat ovat valkoisia. Hämmästyin kun kuvissa näkyy kaunis kultahiekkainen ranta. Tämä Brazilialainen rantaparatiisi vaikuttaa erittäin kutsuvalta, juuri sen takia, koska tykkään rauhallisista rantalomakohteista. Itse kuuluisin varmaan siihen porukkaan, joka viettäisi tässä paikassa viikkoja tai jopa kuukausia.

    Kiitos jälleen ihanan elävästi kirjoitetusta matkakertomuksesta. Näitä on aina yhtä kiva lukea. Aika uskomattomia kuvia oot saanut napattua kymmenen vuotta sitten. Etenkin ensimmäinen kuva oli uskomattoman hieno!

    • Reply Mika / Lähtöportti 26.11.2016 at 16:23

      Kiitos mukavasta palautteesta! 🙂 Kun matkustaa tarpeeksi hienoon paikkaan, saa hyviä kuvia vähän vaatimattomammallakin kalustolla. Mulla taisi tuohon aikaan olla käytössä melko alkeellinen Canonin Ixus-pokkari. Oon muuten tyytyväinen teidän kehumaan Nikonin minijärkkäriin. Nyt suunnitelmissa yhden tai kahden uuden objektiivin hankinta. Viime matkalle Espanjaan en jaksanut edes ottaa isompaa kameraa mukaan.

      Teillähän on ikilomalla aikaa mennä tuonne muutamaksi viikoksi katsomaan, onko Jeri muuttunut! Tai tutkia, minkä väristä hiekkaa eri puolilta Brasiliaa löytyy 🙂

  • Reply Kohtteena maailma / Rami 27.11.2016 at 14:49

    Koko Brasilia ja Etelä-Amerikka on itsellä käymättä. Jalkapallon MM-kisat oli suunnitelmissa, mutta pienet muksut vesitti sen kolmen viikon reissun. Rion haluan ilman muuta nähdä, mutta en oikein Brasiliasta paljoa tiedä. Tämä Jerico oli aivan uusi tuttavuus js upea sellainen – todella mukaansa tempaavasti kirjoitettu postaus. Itseä kyllä huvittaisi ajella itse buggya, että en tiedä, kaunko tuolla tarvitsi asua sen ajokortin saamiseen…

    P.S. upea heinäsirkka!

    • Reply Mika / Lähtöportti 28.11.2016 at 09:56

      Aijai, MM-futis Brasiliassa olisi varmasti ollut mahtava kokemus, mutta toisaalta syy reissun hylkäämiseen oli enemmän kuin hyvä. Brasilia on valtava maa, 26 pinta-alaltaan keskimäärin Suomen kokoista osavaltiota, joten nähtävää riittäisi monelle reissulle. Ei muuten hullumpi uraidea, ryhtyä buggykuskiksi Brasiliassa 🙂

  • Reply Juha 30.4.2017 at 18:42

    Hyvä kirjoitus kauniista paikasta! Kävin itse siellä 4/2015. Ilman Portugalin/Espanjan kielitaitoa, reissu olisi ollut kyllä huomattavasti haastavampi.
    Ps. Paikka ei ole kirjoituksen perusteella juuri muuttunut.

    • Reply Mika / Lähtöportti 30.4.2017 at 19:10

      Kiitos kommentista ja hauskaa vappua! Todella mukava kuulla, että Jericoacoara on säilynyt suurin piirtein ennallaan. Näin olen toivonutkin, paikka on kaunis ja parhaimmillaan juuri noin, pienenä syrjäkylänä.

    Leave a Reply