Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Kuuba

Havanna on Karibian tunnelmallisin kaupunki

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 06.02.2015
Kuuban viehättävällä tavalla rapistunut pääkaupunki Havanna vetää matkailijoita puoleensa omintakeisella kulttuurillaan, vanhoilla autoillaan ja rytmikkäällä yöelämällään.

Rappioromantiikkaa Kuuban pääkaupungissa

Kuuban pääkaupunki Havanna on reilun kahden miljoonan asukkaan kaupunki, joka hurmaa kävijän viehättävästi rapistuneilla rakennuksilla ja menneen ajan tunnelmalla. Havannassa voi kulkea Che Guevaran ja Ernest Hemingwayn jalanjäljillä paikassa, jonne amerikkalaistuminen ei ole yltänyt.

Mukulakivikaduilla köröttelevät vanhat autot, vallankumousaiheinen katutaide, rommidrinkit ja sikaria tupruttelevat paikalliset ovat klassinen kuva Havannasta. Kaupunkiin saapuva matkailija yllättyykin löytäessään itsensä monesti kuvittelemastaan maisemasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paras tapa nähdä Havanna on ottaa jalat alle ja puikkelehtia kaupungin kaduilla ainutlaatuista arkkitehtuuria ihastellen. Myös paikalliselämä on Kuuban pääkaupungissa esillä: toisin kuin turistien kansoittamissa rantakohteissa Havannassa pääsee kurkistamaan aitoon paikalliseen arkeen.

Havana on täynnä tunnelmallisia pikkukujia

Tanssiva kaupunki

Keskeisen Havannan alue on jaettu kolmeen eri osaan: Habana Vieja eli vanhakaupunki, moderneista rakennuksistaan tunnettu uusikaupunki sekä Vedado, josta löytyvät alueen parhaat rannat. Vedadossa voi myös paeta kaupunkitunnelmaa kävelemällä Malecon-rantabulevardilla.

Musiikilta ei Havannassa voi välttyä, kulki sitten missä tahansa päin kaupunkia. Rumban ja salsan rytmit kiirivät kaduille autoista, asunnoista ja baareista. Mukava tapa viettää iltaa onkin suunnata kuuntelemaan livemusiikkia tai katsomaan tasokasta kabareeta – kuuluisin esityspaikka on legendaarinen Tropicana.

Havannan yöelämän kulmakivi on rytmikäs musiikki ja keinuvat lanteet – minne tahansa kaupungin yössä suuntaakin, kuuluu illanviettoon ehdottomasti tanssia. Paikallisilla on rytmi veressä ja heidän taidokasta liikkumistaan on ilo seurata, vaikka itse sekoaisikin askelissaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rommia ja paikalliskeittiön antimia

Suosituimmat tuliaiset Havannasta ovat sikarit, rommi ja kahvi, joita myydään ympäri kaupunkia edullisesti. Shoppailulomalle ei Havannaan kannata lähteä, mutta esimerkiksi paikallinen taide, korut ja käsityöt ovat myös mukavia matkamuistoja.

Kuuba ei ole tunnettu ruokakulttuuristaan, ja maassa lomaileva turisti saakin huomata menun olevan varsin yksipuolinen useimmissa ravintoloissa. Edullisimmissa ruokapaikoissa papujen ja riisin kaava toistaa itseään, kalliimmissa hotelleissa taas voi syödä monipuolisemmin.

Havannan ruokapaikat on jaettu valtion omistamiin ravintoloihin sekä paikallisten kodeissaan pyörittämiin paladares-ravintoloihin, jotka ovatkin mainioita paikkoja kokeilla aitoa comida criollaa.

Hyvä tietää Havannasta

Havanna sopii lomakohteeksi kaupunkimatkailijalle, jota kiinnostaa Kuuban sosialistinen elämäntyyli. Aito karibialainen tunnelma ja poliittinen järjestelmä kiehtovat historiasta ja yhteiskunnasta kiinnostunutta lomailijaa. Havanna on myös erinomainen paikka osallistua espanjan kielikurssille vaikkapa paikallisessa yliopistossa, sillä koulutuksen taso on korkea.

Lomaan Havannassa on toki helppo yhdistää myös rantaloma jossain Kuuban suosituista rantakohteista – esimerkiksi Varaderoon pääsee matkustamaan Havannasta bussilla. Toki kaupunkirantoja löytyy aivan Havannan kupeestakin.

Havanna on turvallinen matkakohde, jossa tulee tietysti noudattaa normaalia varovaisuutta. Väkivaltainen rikollisuus on kohteessa erittäin harvinaista – turisteja kiusaavat lähinnä yli-innokkaat myyntimiehet ja lomailijoihin kohdistuvat huijaukset. Varauksella kannattaa suhtautua esimerkiksi kadulla kaupiteltuihin halpoihin sikareihin, joiden laatu on yleensä kyseenalainen.

Kuuban hurrikaanisesonki kestää kesäkuusta marraskuuhun. Kuumin matkailusesonki käynnistyy ennen joulua ja jatkuu pitkälle kevääseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN HAVANNASSA

Lennot, majoitus ja liikkuminen Havannassa

Lentäen perille

Suomesta ei ole suoria reittilentoja Havannaan. Matka Karibialle vaatii ainakin yhden välilaskun. Edestakaiset lennot Helsingistä Havannaan maksavat noin 1 000 euroa.

Helpointa Kuubaan on matkustaa suomalaisen matkanjärjestäjän valmismatkalla. Havannan ja rantakohteiden lisäksi yhdistelmä- ja kiertomatkat ovat yleisiä talvikaudella.

Havannan lentokenttä Aeropuerto Internacional Jose Marti sijaitsee noin 25 kilometrin päässä kaupungista. Helpoiten kohteeseen pääsee taksilla, sillä julkinen liikenne pelaa lentoasemalla huonosti.

Hotelli tai casa majapaikaksi

Luksuslomaa kaipaavalle Havannasta löytyy muutamia nähtävyyksinäkin tunnettuja huippuhotelleja, joilla on historiallinen tausta. Kaupungin kuuluisin hotelli on 1930-luvulla avattu Hotel Nacional de Cuba, jossa ovat asuneet merkkihenkilöt Winston Churchillista Al Caponeen. Toki edullisia hotellivaihtoehtoja löytyy niin ikään runsaasti.

Budjettimatkailijat käyttävät yleisimmin casas particulares –majoitusmuotoa. Nämä paikallisten pyörittämät majatalot ovat myös loistava tapa tutustua kuubalaiseen elämänmenoon ja ruokakulttuuriin. Varsinaisia nuorisohostelleja Havannassa ei ole.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Liikkuminen helppoa jalkaisin

Havannassa on helppoa ja mukavaa liikkua jalkaisin. Kauniin vanhankaupungin kujat tulevat tutuiksi jalkapatikassa. Edulliset paikallisbusseilla ja takseilla pääsee liikkumaan jos jaloittelu alkaa tympiä.

Myös autonvuokraus onnistuu, mutta hinnat voivat Kuubassa olla yllättävän korkeat. Vanhoista amerikanraudoista kiinnostuneet matkailijat voivat vuokrata vanhan kaaran kuljettajineen ja kiertää Havannan nähtävyydet komean menopelin kyydissä.

HAVANNAN NÄHTÄVYYDET

Havannan sisäministeriörakennus

Havannan vanhakaupunki

Kaupungin komein nähtävyys on itseoikeutetusti Havannan vanhakaupunki, jonka karamellinväriset talot, mukulakivikadut ja värikkäät amerikanraudat muodostavat paljon valokuvatun maiseman. Unescon suojelukohteeksi valittu alue edustaa juuri sitä mielikuvaa, mikä vierailijoilla on Havannasta. Yksi suosituimpia alueita Havannan vanhassakaupungissa on kävelykatu Calle Obispo, jonka varrelta löytyy mielenkiintoisia pikkuputiikkeja sekä taide- ja kirjakauppoja.

Mielenkiintoisia museoita tarjolla

Vallankumousmuseo kiinnostanee monia Havannaan saapuvia matkailijoita – entisessä presidentinlinnassa sijaitseva museo on oiva katsaus Kuuban historiaan, vallankumoukseen ja sosialismiin. Rakennuksesta löytyy myös Che Guevaran elämää käsittelevä näyttely. Toinen ylistäviä arvioita keräävä museo on Museo Nacional de Bellas Artes, jota on kehuttu jopa koko Karibian parhaaksi taidemuseoksi.

Omat museonsa kaupungissa on omistettu myös muun muassa rommille, sikareille ja kuubalaiselle musiikille. Ernest Hemingwayn vanha kotitalo toimii nykyisin niin ikään museona.

Havannan komeat aukiot

Havanna on täynnä mahtipontisia aukioita, joille voi pysähtyä tarkkailemaan paikallista elämänmenoa. Usein aukioilla on myös mielenkiintoinen menneisyys historiallisina maamerkkeinä ja tapahtumapaikkoina. Plaza de Armas, Plaza Vieja ja Parque Central ovat näyttäviä paikkoja, joissa kannattaa poiketa.

Yksi legendaarisimmista aukioista on myös Plaza de la Revolucion eli vallankumouksen aukio, jossa sijaitsevan sisäministeriön rakennuksen seinään on ikuistettu Che Guevaran kasvot.

Havannan katedraali

Catedral de la Habana on viehättävä barokkityylinen kirkko, joka valmistui vuonna 1777. Erityisesti katedraalin upea ulkoasu vakuuttaa, mutta sisälläkin kannattaa piipahtaa. Kirkko tunnetaan kahdesta eri kokoisesta tornistaan.

HAVANNAN PARHAAT

Parhaat nähtävyydet Havannassa

Havannan parhaat elämykset

  1. Tutustu Kuubaan rapistuneeseen ja romanttiseen vanhaankaupunkiin.
  2. Vallankumousmuseo raottaa verhoa Kuuban erikoiseen poliittiseen tilanteeseen.
  3. Sukella Havannan rytmikkääseen yöhön, jossa tanssitaan pikkutunneille saakka.
  4. Tutustu Havannan historiallisiin nähtävyyksiin ja museoihin.
  5. Kurkista paikalliselämään majoittumalla ja ruokailemalla kuubalaiskodissa.

Havannan miinukset

  • Kuuba ei ole tunnettu ruokakulttuuristaan – ravintoloissa on varsin yksipuoliset menut.
  • Yli-innokkaat kaupustelijat saattavat häiritä.
  • Kuubassa on hurrikaanivaara kesäkuusta marraskuulle.

Lisätietoja

Kuuban matkailusivusto

Kuvat: Flickr / Andrzej Wrotek, Flickr / Manu_H, Flickr / ahisgett, Flickr / n.karim, Flickr / ahisgett