Hyppää sisältöön

Viisi yleistä harhaluuloa Dubaista – sorruitko sinäkin näihin?

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 17.10.2018
Keskelle autiomaata kuin tyhjästä noussut Dubai on moderni keidas, jossa kaikki on maailman suurinta. Matkailijoilla on kuitenkin kaupungista monia harhaluuloja.

1. Dubaissa kaikki on kallista – vai onko sittenkään?

On totta, että Dubaissa saa halutessaan kulumaan uskomattoman summan rahaa. Kyseessä on kaupunki, josta löytyy maailman ainoa seitsemän tähden hotelli, kaikki mahdolliset luksusliikkeet sekä valtava valikoima huippuravintoloita.

Dubain ökymaine saa monet luulemaan, että kaupunki on matkailijalle automaattisesti kallis. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kaiken luksuksen rinnalla Dubaissa on myös keskihintaisia hotelleja ja edullisia ravintoloita. Valtavista ostoskeskuksista löytyy tavallisen tallaajan kukkarolle sopivia liikkeitä, eivätkä nähtävyydet ole sen kalliimpia kuin muuallakaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Reppureissaajien halvimmaksi budjettikohteeksi Dubaista ei ole, mutta tavallisella lomabudjetilla pärjää kaupungissa mainiosti. Suomesta liikennöi Dubaihin Finnairin lisäksi halpalentoyhtiö Norwegianin reitti, ja suorat edestakaiset lennot saa parhaimmillaan alle 200 eurolla. Edullisia lennon ja majoituksen sisältäviä äkkilähtöjä voi löytää erityisesti hiljaisempina matkustusaikoina jopa alle 350 eurolla.

2. Dubaissa ei ole paikalliskulttuuria – ei pidä paikkaansa

Dubaita kritisoidaan joskus muoviseksi kaupungiksi, jossa kaikki on keinotekoista. Kaupungista löytää kuitenkin juuri sitä, mitä sieltä haluaakin löytää. Dubaissa voi tutustua arabikulttuuriin tai selvittää, miten keskelle aavikkoa syntyi yksi maailman suurimmista matkailumahdeista.

Dubai Museum on varsin pieni mutta informatiivinen museo, joka on rakennettu Al Fahidin linnoitukseen. Museossa kävijät voivat nähdä, miltä tyypillinen paikallinen koti ennen näytti. Seinille kootut tietoiskut selittävät Dubain häkellyttävän muodonmuutoksen selkeästi vuosi vuodelta.

Lyhyen kävelymatkan päässä museosta sijaitsee Sheikki Muhammedin kulttuurisen ymmärtämisen keskus, jossa matkailijat voivat osallistua niin kutsutulle kulttuurilounaalle. Ruokailun aikana kävijöillä on mahdollisuus kysyä paikallisilta juuri niitä asioita, jotka heitä eniten askarruttavat – hyvinkin avoimesti ja rehellisesti.

3. Dubaissa ei ole yöelämää – väärin!

Dubain yöelämä ja alkoholipolitiikka mietityttävät monia ennen lomaa. Voiko kaupungissa lähteä ulos juhlimaan? Saako mistään alkoholia? Vastaus molempiin kysymyksiin on kyllä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Baarit ja yökerhot sijaitsevat hotellien yhteydessä, ja halutessaan kaupungissa voi juhlia vaikka viikon jokaisena iltana. Kaupungin valtava expat-väestö pitää huolen siitä, että bileet eivät lopu kesken.

Yöelämän lisäksi Dubaissa on vilkas brunssikulttuuri. Erityisesti perjantain brunssi on monelle tärkeä perinne ystävien tapaamiseen, ja päivä saattaa jatkua suoraan brunssilta esimerkiksi rantaklubille. Dubaissa viikonloppua vietetään lauantain ja sunnuntain sijaan perjantaina ja lauantaina.

4. Dubaihin voi matkustaa vain talvella – harhaluulo!

Dubain suosituin matkailukausi on talvi, jolloin aavikon lämpötila pysyy miellyttävänä. Suomesta tehdään Dubaihin pakettimatkoja ja liikennöidään reittilentoja nimenomaan talvikaudella lokakuusta huhtikuun loppuun.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Dubaihin voisi matkustaa myös muina vuodenaikoina. On totta, että kesällä kaupungissa on todella kuuma – rantoja ja uima-altaita löytyy kuitenkin ympäri kaupunkia. Kaikki liikkeet, nähtävyydet ja hotellit on ilmastoitu.

Vilkkaimman talvisesongin ulkopuolella matkustettaessa lentoja ja matkapaketteja voi löytää hyvinkin edullisesti, ja monilla hotelleilla on erikoistarjouksia.

5. Dubaissa on koko ajan varottava tekemisiään? Ei ihan niinkään

Monia matkailijoita askarruttaa Dubain tapakulttuuri ja silloin tällöin uutisotsikoihin nousevat kauhutarinat kaupungissa pidätetyistä turisteista. Dubaissa on kuitenkin rento ja kansainvälinen tunnelma, ja tavallisilla hyvillä käytöstavoilla pärjää kaupungissa varmasti.

Dubaissa on aina kunnioitettava paikallisia perinteitä, ja tietyistä nyrkkisäännöistä on hyvä pitää kiinni. Käsi kädessä kävelevää pariskuntaa ei kukaan tule käskyttämään, mutta rannalla lemmiskelyt ja kiihkeät hellyydenosoitukset voi unohtaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Juhlimaan lähdettäessä alkoholia kannattaa käyttää maltillisesti, sillä humalahakuinen juomakulttuuri ei näy Dubain katukuvassa.

Teksti: Maria Hietala
Kuva: Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maailman syvin uima-allas Dubaissa

Tältä näyttää maailman syvin uima-allas – 60 metrin pudotus pohjalle

Dubai, Arabiemiraatit

Koe Dubain parhaat nähtävyydet – 22 vinkkiä lomalle

Burj Khalifa, Dubai

Tätä sinäkin olet joskus miettinyt – katso miltä näyttää maailman korkeimmassa pilvenpiirtäjässä

Näin Dubai syntyi keskelle aavikkoa

Miten Dubaista tuli Dubai? Näin megakohde ilmestyi keskelle aavikkoa – 5 nopeaa faktaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja