Hyppää sisältöön

Tuttu paikka Helsingissä valittiin Euroopan 7 uhanalaisimman kulttuurikohteen joukkoon

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 17.03.2016
Helsinkiläinen kohde valittiin Euroopan uhanalaisimpien joukkoon.

Malmin lentokenttä on uhanalainen kohde

Malmin lentoasema Helsingissä on valittu Euroopan seitsemän uhanalaisimman kulttuurikohteen joukkoon. Kohteet valitsi Euroopan kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostra sekä Euroopan investointipankin instituutti.

Valittujen kohteiden katsotaan olevan vakavasti uhanalaisia joko resurssien tai asiantuntemuksen puutteessa tai laiminlyönnin ja välinpitämättömän suhtautumisen takia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seitsemän uhanalaisinta kulttuurikohdetta valittiin 14 kohteen listalta, jonka asiantuntijapaneeli laati syksyllä 2015.

Malmin lentoaseman valintaa perustellaan sillä, että se on harvinainen edelleen jäljellä oleva esimerkki toista maailmansotaa edeltävästä lentokenttäarkkitehtuurista.

Vuonna 1936 valmistunut funkisrakennus rakennettiin Helsinkiin vuodeksi 1940 suunniteltuja olympialaisia varten, jotka kuitenkin peruttiin sodan takia.

Toistaiseksi Malmin lentoasema on edelleen toiminnassa, mutta tavallista matkustajaliikennettä kentällä ei ole. Lentoasema tarjoaa puitteet esimerkiksi lentokoulutukselle, viranomaislennoille ja yksityisilmailulle.

Helsingin kaupunki on kuitenkin suunnitellut rakennuttavansa lentokentän alueelle asuntoja 2020-luvun alussa. Lentoasemien ylläpitäjä Finavia on lopettamassa kentällä lennonjohdon ja muut palvelunsa vuoden 2016 loppuun mennessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomen Europa Nostra Finland sekä Malmin lentoaseman ystävät -yhdistys puolestaan haluaisivat säilyttää lentoaseman kiitoratoineen ja ehdottaa sitä Unescon maailmanperintökohteeksi.

Malmin lentoasema valittiin Euroopan uhanalaisimpien kulttuurikohteiden listalle
Vuonna 1936 valmistunut Malmin lentoasema on komea rakennus.

Europa Nostra ja Euroopan investointipankin instituutti aikovat järjestää kaikkiin seitsemään kohteeseen asiantuntijavierailuja, joiden tarkoituksena on neuvotella kohteiden tulevaisuusnäkymistä.

Uhanalaisimpien kulttuurikohteiden joukkoon valittiin Malmin lentokentän lisäksi myös Patarein merilinnoitus Tallinnassa, Hasankeyfin muinaiskaupunki Turkissa, Ererouykin arkeologinen alue ja Ani Pemzan kylä Armeniassa, Colbertin kääntösilta Ranskan Dieppessä, Pyhän Antonius Padovalaisen luostari Espanjan Extremadurassa sekä Kamposin alue Chiosin saarella Kreikassa.

Näiden seitsemän kohteen lisäksi Venetsian laguuni nostettiin esille koko Euroopan uhanalaisimpana kohteena omassa kategoriassaan.

Lähde: Europa Nostra
Kuvat: Europa Nostra / Seppo Sipilä, Visit Helsinki / Jyrki Komulainen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja