Etusivu > Kulttuuri & Nähtävyydet > Perun parhaat

Peru sijaitsee Etelä-Amerikassa Tyynen valtameren rannalla jylhien Andien ympärillä.
Maan intiaanikulttuurilla on tuhansien vuosien perinteet, minkä ansiosta Perussa riitää valtavasti nähtävää. Legendaarinen Machu Picchu ja Cusco ovat varmasti lähes jokaisen Peruun matkaavan käyntikohdelistalla. Kulttuurin lisäksi alueella hurmaa myös luonto: Perussa sijaitsevat esimerkiksi mahtavan Amazon-joen alkulähde sekä Etelä-Amerikan suurin järvi Titicaca.
Inkojen pääkaupunki Cusco on nykyisin suosittu turistikaupunki lähinnä siksi, että se toimii porttina Machu Picchulle. Cuscosta lähtevät kaikki Machu Picchulle matkaavat bussit ja junat, joten jokaisen kadonneeseen kaupunkiin aikova kulkee Cuscon kautta. Ei kuitenkaan kannata pelkästään tepastella Cuscon läpi, vaan jäädä pariksi päiväksi tutustumaan kaupungin ilmapiiriin, muinaisiin katuihin ja pieniin kahviloihin. Varsinkin Plaza de Armas -aukion ympäriltä löytyy paljon mukavia kahviloita ja perulaista tunnelmaa. Istuskellessaan voi nauttia esimerkiksi paikallista erikoisuutta, kokateetä, eli mate de cocaa.
Cuscossa viivähtäminen kannattaa jo senkin takia, ettei inkakaupunkiin kiivetessä sairastu vuoristotautiin liiallisten korkeuserojen vuoksi. Matka saa ikävän käänteen, jos nopea nousu suoraan Machu Picchulle vie sairaspedille. Cuscon ympäristössä voi myös osallistua moniin aktiviteetteihin, kuten kajakki-, koskenlasku-, vaellus- tai kiipeilyretkille sekä historia- ja kulttuurikierroksille. Cusco tarjoaa lisäksi jonkin verran yöelämää.
Ylös vuoristoon kiemurteleva bussimatka vie Machu Picchulle, jonka ympärillä liikkuu paljon legendoja ja tarinoita, osa todempia kuin toiset. Varmaa on se, että Machu Picchulta löytyy uskomattomia näköaloja ja vuosisatojen verran kiinnostavaa historiaa. Vasta vuonna 1911 löydetty inkakaupunki sijaitsee lähes 2 500 metrin korkeudessa, noin 400 metriä Agus Calienteksen kylän yläpuolella. Kylä on hyvä paikka yöpymiselle, jotta voi heti päivänkoitteessa kavuta Machu Picchulle ihmettelemään paikan loisteliasta auringonnousua. Aamun tunteina suurimmat turistimassat ovat yhä unessa, joten silloin kadonneeseen kaupunkiin voi tutustua rauhassa ja hiljaisuudessa.
Machu Picchulle pääsee kätevästi bussin kyydissä, mutta kovakuntoisimmat voivat saapua paikalle myös kävellen. Vaelluksesta nauttiville Inca Trail on todellinen aarre. Reitti johdattaa päivisin pitkin Andien kauniita rinteitä ja yöt vietetään teltoissa. Inca Trail on suunniteltu niin, että perille Machu Picchuun saavutaan juuri otollisimpaan aikaan eli auringon noustessa.
Kuten lähes kaikki muukin Perussa, myös Titicaca-järvi sijaitsee ylhäällä korkeuksissa. Titicaca sijaitsee noin 4 kilometrin korkeudella Andien vuoristossa, ja se on maailman korkeimmalla oleva purjehduskelpoinen järvi. Retket Titicaca-järvelle lähtevät Punon kaupungista, minne pääsee bussilla Cuscosta.
Vaikka Puno itse onkin varsin vaatimaton paikka, Titicacan vuoksi sinne kannattaa saapua. Titicacalle voi esimerkiksi tehdä päiväretken ja ihmetellä kaikkea sitä mitä kaislasta voikaan tehdä. Suurellä järvellä kelluu nimittäin Uros-saaria, joilla ihmiset asuvat Kelluvilla Uros-saarilla ihmiset nimittäin asuvat kaisloista tehdyillä, ihan oikeasti kelluvilla, saarilla. Myös asumukset ja veneet on tehty kaisloista. Järjestettyihin retkiin sisältyy usein myös vierailu Taquile tai Amantani -saarille, joiden upeissa maisemissa kiertely on elämys. Pidempien retken aikana saarilla on myös mahdollista yöpyä.
3 kommenttia aiheesta Perun parhaat
Peru oli mahtava paikka, erityisesti Cusco jäi mieleen. Viereiseen Boliviaan kannattaa myös piipahtaa samalla kertaa.
Miten hyvässä kunnossa pitää olla jotta jaksaa mennä vaeltamalla Machu Picchulle, eli kelpaako tällainen ihan perussuomalainen kotiäiti mukaan vai pitääkö olla jotenkin erityisesti harrastanut liikuntaa? Onko se vaellus miten epämukava reissu ja onko sinne jotain ikärajaa että miten nuoret tai vanhat ei pääse mukaan?
Inca trail joka päättyy machu picchulle ei ole mikään super voimia vaativa, eli kotiäitikin pysyy mukana. :) Kunhan nyt on hieman liikkunut aiemminkin. Suurin haaste monille on korkeat paikat, jos niistä ei tykkää niin ei välttämättä kannata lähteä. Mukavuus on sitä mitä perus telttareissuillakin.
Ryhmiä lähtee reissuun aika paljon, ja erityyppisiä. Eli nuorille ja vanhemmille löytyy varmasti sopivaa seuraa.
Voihan sitä Suomessa käydä vaikka karhunkierroksella harjoittelemassa.