Hyppää sisältöön

Huomioi nämä asiat Kreikassa – vinkit paikalliseen tapakulttuuriin

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 11.10.2019
Kreikkalainen on myöhässä, puhuu mielellään politiikasta ja kieltäytyy nyökkäämällä.

Älä säikähdä fyysisyyttä

Suomessa on totuttu pitämään tietty etäisyys muihin ihmisiin, mutta kreikkalaiset tulevat fyysisesti lähemmäs, eikä sitä pidä säikähtää. Kreikassa tervehditään usein antamalla kaksi poskisuudelmaa. Sillä ei ole väliä, kumpaa sukupuolta toinen on tai onko hän tuttu vai läheinen, sillä iholle käyvä tervehdys on tavallinen tapa. Myös halaaminen on Kreikassa yleistä.

Suuret käsieleet kuuluvat kreikkalaisten tapoihin. Keskusteluissa ei tarvitse vältellä mitään erityisiä aiheita, mutta kreikkalaisten lempipuheenaihe on politiikka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kreikkalaiset saattavat kysellä enemmän henkilökohtaisuuksia kuin Suomessa on tapana. Keskusteluun kannattaa lähteä mukaan rohkeasti, mutta on myös soveliasta jättää osallistumatta aiheeseen, jos se tuntuu itsestä epämukavalta.

ShutterstockKreikka
Kreikan-lomalla kannattaa huomioida paikallisten tavat, sillä ne voivat poiketa totutusta huomattavasti.

Nyökkäys voi tarkoittaa ei

Yleensä Kreikassa pään nyökkäys tarkoittaa kyllä ja pudistus ei. Älä kuitenkaan hämmenny, jos kreikkalainen nyökkää päätään kerran taakse ja nostaa kulmakarvansa samalla ylös. Tämä tarkoittaa myös ei.

Kavereiden kesken Kreikassa käytetään paljon sanaa malaka tai malakas, joka tarkoittaa suomeksi ääliötä tai tyhmää. Kavereiden kesken sana on hyväntahtoinen, mutta vierasta kohtaan loukkaus. Etenkään vanhempia ihmisiä ei saa kutsua tällä sanalla.

Kaduilla kuitenkin saatat kuulla sanan, sillä autoilijat käyttävät sitä usein kirotessaan muiden tunarointia liikenteessä. Sanan varsinainen merkitys siis riippuu tilanteesta.

Kreikkalainen on usein myöhässä

Aikataulut Välimeren maissa ovat erilaiset kuin pohjoisessa. Jos sovit kreikkalaisen kanssa tapaamisen, varaudu siihen, ettei hän tule paikalle sovittuun aikaan. Kyse ei ole epäkohteliaisuudesta, sillä ilmapiiri ja aikakäsitys ovat rennompia Kreikassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kreikkalaiset kutsuvat kavereitaan usein kylään, ja vieraille tarjotaan aina ruokaa. Viikonloppuisin syödään yleensä enemmän lihaa, mutta muuten ruokavalio painottuu kasviksiin. Ravintoloissa saatetaan usein tarjota ruokailun jälkeen tuoreita hedelmiä.

Ruoan kanssa saatetaan juoda alkoholia – usein esimerkiksi viiniä. Määrät ovat kuitenkin pieniä, eikä tarkoituksena ole humaltuminen.

Käytännön kulttuurieroja

Jos aiot nähtävyyksiä kiertäessäsi käydä Kreikassa kirkossa, kiinnitä huomiota pukeutumiseen. Kirkkoon mentäessä olkapäiden ja polvien tulee olla peitossa – olipa sää kuinka lämmin hyvänsä. Kulttuuriin perehtymättömät matkailijat saattavat astella kirkkoon olkapäät paljaina, mutta tietämättömyys ei tee siitä soveliasta. Pukeudu siis mieluummin liian konservatiivisesti kuin turhan paljastavasti.

Ravintoloissa maksuvälineenä käy usein pelkkä käteinen erityisesti kaupunkien ulkopuolella. Kortilla voi toki maksaa joissain paikoissa, mutta lähtökohtaisesti kannattaa huolehtia siitä, että käteistä on tarpeeksi mukana.

Kreikan saarilla matkailija voi kohdata yllätyksiä myös vessareissun yhteydessä, sillä monissa hotelleissa ei saa heittää vessapapereita vessanpönttöön. Putket ovat Kreikassa kapeat, ja ne tukkiutuvat helposti. Wc-tiloissa onkin roskakori papereita varten.

Hinnoista ei ole tapana tinkiä Kreikassa, ja sitä pidetään epäkohteliaana. Maassa onkin parasta tyytyä hintaan tai tehdä ostokset muualla.

>> Lue lisää vinkkejä Kreikkaan Rantapallon kohdeoppaasta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Saara Räty ja Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Voidokilian ranta Kreikassa

Yksi Kreikan kauneimmista rannoista löytyy jostain aivan muualta kuin saarilta – tältä se näyttää

Kreikka

Näin tilaat kahvia Kreikassa – lue 5 faktaa ennen lomaa

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Santorinin parhaat alueet majoittua

Missä majoittua Santorinilla? Saarella on kaksi selvästi erilaista puolta – katso 5 suosituinta kohdetta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja