Hyppää sisältöön

Maailman korkein ulkoilmahissi: huikeat näkymät Avatar-elokuvan maisemiin

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 21.08.2015
Näyttävät näköalat tarjoileva maailman korkein ulkoilmahissi löytyy Kiinasta.

Hissistä avautuu henkeä salpaava näköala

Kiinan Hunanissa, Zhangjiajien kansallispuistossa sijaitsee maailman korkein ulkoilmahissi Bailong Elevator. Vuoren kylkeen rakennettu hissi nousee 326 metrin korkeuteen saakka. Osa matkasta kuljetaan vuoren sisällä, mutta noin 171 metrin matkalla on mahdollisuus ihailla uskomattomia maisemia. Matka maailman korkeimmalla ulkoilmahissillä ylös huipulle kestää minuutin ja 32 sekuntia. Hissiin mahtuu kerrallaan jopa viisikymmentä ihmistä.

Heinäkuussa 2015 Bailongin hissi lisättiin Guinnessin ennätystenkirjaan maailman korkeimpana näköalahissinä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hissistä avautuvat näkymät Zhangjiajien kansallispuistoon. Puiston tornimaiset vuoret ovat inspiroineet muun muassa Avatar-elokuvan ohjannutta James Cameronia, joka käytti kansallispuiston maisemia hyödyksen luodessaan elokuvan leijuvia saaria.

Bailong on kuljettanut ihmisiä korkeuksiin jo vuodesta 2002. Hissin rakentaminen sai paljon kritiikkiä ympäristönsuojelijoilta, sillä se on rakennettu keskelle Unescon maailmanperintökohdetta. Hissi olikin pian valmistumisensa jälkeen suljettuna lähes vuoden. Viralliseksi syyksi kerrottiin puutteet turvallisuudessa, mutta julkisuudessa todelliseksi syyksi on arveltu kiistaa ympäristönsuojelijoiden kanssa.

Balilongin hissi
Bailongin hissi nousee yli 300 metrin korkeuteen.

Katso video hissistä ja henkeäsalpaavan kauniista maisemista!

Lähde: Guinness World Records
Kuva: Flickr / tefl Search
Video: Sheila Simkin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Machu Picchu, Peru

Maailman seitsemän uutta ihmettä – upeat kohteet on nähtävä kerran elämässä

Vinkit syömäpuikkojen käyttämiseen

Vältä mokat syömäpuikoilla – 10 virhettä, joihin on helppo sortua

Joko tunnet tämän Kiinan naapurin? Kuusi syytä matkustaa Taiwaniin

Tiesitkö tämän viattomalta tuntuvasta lemmenlukosta? Osassa näistä 8 sillasta lukon kiinnittäminen tietää sakkoja

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja