Hyppää sisältöön

Kuin suoraan sadusta! Tämä osa Kroatiaa jää monilta näkemättä – koe unelmien linna seuraavalla lomalla

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 23.07.2018
Kroatiasta eivät tule ensimmäisenä mieleen linnat, mutta kuka voisi vastustaa tätä paikkaa?

Trakošćan tarjoaa linnaromantiikkaa Kroatiassa

Suunnitteletko automatkaa Kroatiassa tai lomaa maan pääkaupungissa Zagrebissa? Poimi tästä kohdevinkki, jota ei kannata jättää väliin.

Pohjois-Kroatiassa lähellä Slovenian rajaa sijaitseva Trakošćanin linna on Kroatian kuuluisimpia ja kauneimpia linnoja. Suomalaismatkailijoille kohde on vieraampi, sillä suurin osa Kroatian-matkoista tehdään rannikolle Dubrovnikin ja Splitin kaltaisiin kohteisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Alkuperäinen linna on peräisin 1200-luvulta, joskin sitä uudistettiin nykyiseen muotoonsa 1800-luvulla rakennuksen ehdittyä jo mennä rappiokuntoon. Nykyään linna toimii museona, ja siellä pääsee tutustumaan Kroatian aatelisten elämään menneinä aikoina.

Viimeinen linnassa asunut perhe muutti sieltä pois 1940-luvulla. Kroatian valtion nykyään omistama linna muutettiin museoksi vuonna 1954.

Linnan lisäksi Trakošćanista tekee houkuttelevan kohteen linnaa ympäröivä järvi sekä puutarha-alue. Järvimaiseman keskellä kohoava linna on lähes yhtä vaikuttava näky kuin naapurimaa Slovenian Bled-järvi saarineen.

Linna on auki kävijöille vuoden ympäri. Museoon ja sitä ympäröiviin puistoihin pääsee edullisella yhteislipulla.

Suomesta pääsee kesäkaudella suorin lennoin Zagrebiin. Pääkaupungista on reilun tunnin ajomatka Trakošćaniin, ja sinne järjestetään myös paljon opastettuja retkiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Katso alta kuvia linnasta!

A post shared by Dorjan (@dorjan_) on

A post shared by Viktorija7 (@viktorija7777) on

A post shared by Mihael Bizek (@mihael_bizek) on

A post shared by Ana-Lea Janžić (@ana09lea) on

A post shared by Taylor Kendal (@taykendesign) on

A post shared by Jurica Galoic (@galoicjurica) on

Lue myös: Päiväretket Zagrebista – 4 paikkaa, joihin pääset helposti

Lähde: Trakošćan
Kuvat: Shutterstock ja Instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kroatia

Kuinka valita lomakohde Kroatiassa? Esittelyssä 15 vaihtoehtoa

Dubrovnik

Split vai Dubrovnik – kumpi Kroatian suosikkikohteista sopii sinulle?

Krkan kansallispuisto Kroatiassa

Tätä paikkaa et halua jättää väliin Kroatiassa – näyttävät vesiputoukset ovat kuin sadusta

Käytännön vinkit Balkanille

Käytännön vinkit Balkanille – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen matkaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja