Etusivu > Kulttuuri & Nähtävyydet > Kreikan kulttuurin helmiä

Mykonoksen takakujia

Kreikan kulttuurin helmiä

Kreikkaa on usein kutsuttu länsimaisen sivistyksen kehdoksi, ja Antiikin Kreikan kulttuurilla onkin ollut suuri vaikutus Euroopan historiaan ja kulttuuriin.

Kreikka on suomalaisille tuttu rantalomakohde, mutta maassa ja sen pienissä kaupungeissa voi nauttia myös ympäröivästä historiasta ja kulttuurista. Kreikka on täynnä pieniä kulttuurin helmiä, joista jokainen voi valita omansa.

Thessalonikissa yhdistyvät vilinä ja rauha

Thessaloniki on yksi näistä Kreikan pienistä kulttuurihelmistä. Kaupungin pitkä historia näkyy ja kuuluu kaikkialla.Thessalonikin varhaiskristilliset ja bysanttilaiset monumentit ovat Unescon maailmanperintöluettelossa. Yksi näistä on kaupungin suojeluspyhimyksen Hagios Demetrioksen kirkko, joka tunnettu mosaiikeistaan. Historian ohella Thessaloniki on myös vilkas nykykaupunki, jossa vanhat ja uudet rakennukset reunustavat katuja rinta rinnan, yhtä kauniina. Thessalonikissa yhdistyvät myös kiireinen kaupunkielämä ja rauhallinen lomatunnelma. Ostoskatujen vilinästä on helppo poiketa puistojen rauhaan ja hiljaisuuteen, suosituista ravintoloista on vaivaton siirtyä pieniin tunnelmallisiin kahviloihin.

Yksi Thessalonikin tärkeimmistä nähtävyyksistä on samalla kaupungin symboli. Rannassa sijaitseva Valkoinen torni toimi aikanaan vankilana, jolloin sitä kutsuttiin myös Veriseksi torniksi. Nykyisin kauniissa rakennuksessa toimii museo. Muita Thessalonikin lukuisista mielenkiintoisista käyntikohteista ovat esimerkiksi veden äärellä sijaitsevat keskusaukiot Platia Elefterias ja Platia Aristotelous, joita reunustavat kahvilat vetävät iltaisin puoleensa niin paikallisia kuin turisteja, sekä Galeriuksen kaari, joka on 300-luvun alussa valmistunut voitonmerkki.

Thessaloniki on Kreikan toiseksi suurin kaupunki, Makedonian alueen pääkaupunki ja Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 1997. Thessalonikin satamasta on yhteydet lähes kaikille Kreikan saarille. Lentoja Thessalonikiin saa esimerkiksi Travellinkilta ja hotelleita Booking.comista.

Loutrakista voi löytää aitoa Kreikkaa

Loutrakissa antiikin aikaista historiaa voi ihailla aitiopaikalta. Loutraki sijaitsee vuoren kuupeessa lähellä Korintin kanavaa. Loutrakista voi yhä löytää aitoa Kreikkaa, joka on suurista turistikohteista jo kadonnut. Loutrakissa lomaa voi kirjaimellisesti viettää Kreikan kiehtovan historian ympäröimänä, sillä kohteesta on helppoa tehdä retkiä Kreikan kulttuurikohteisiin. Loutrakin lähiseuduilla sijaitsee paljon historiallisia nähtävyyksiä, kuten kiehtova Peloponnesos. Loutrakista pääsee bussilla edullisesti ja vaivattomasti esimerkiksi Korintin kaupunkiin ja Ateenaan.

Rauhallisessa Loutrakissa voi kuitenkin tehdä muutakin kuin matkata kulttuurielämyksestä toiseen. Pienten kivien peittämät rannat johtavat kirkkaaseen Välimereen ja Loutrakin on erityisen kuuluisa mineraalilähdevesistään. Kaupungin nimikkolähdevettä myydään joka puolella Kreikkaa. Pikkukaupungissa voi myös tehdä ostoksia ja täyttää ostoskassit esimerkiksi muotivaatteilla ja kultasepänliikkeiden antimilla. Varsinkin Loutrakin pääkadun varrelta löytyy monia laadukkaita liikkeitä. Ostoksille kannattaa lähteä myös Korinttiin ja miljoonakaupunki Ateenaan.

Kun ostoksilla juokseminen alkaa uuvuttaa, voi rantabulevardin varrella levähtää hetken yhdessä idyllisistä ulkoilmakahviloista ja nauttia illan hämärryttyä täysien musiikkibaarien tunnelmasta. Jos tuntee itsensä erityisen onnekkaaksi, kannatta pistäytyä myös Kreikan tunnetuimmalla kasinolla.

Mykonos yhdistää luksuksen ja kulttuurin

Mykonos oli jo antiikin aikana Kyklaadien keskus ja tänä päivänä se yhdistää vaivattomasti luksuslomailun ja ympäröivät kulttuuriaarteet. Mykonoksen pääkaupunki on samanniminen kuin itse saari, ja tämä sokkeloinen kaupunki on tunnettu myös trendikkäänä huvittelukeskuksena. Saarella voi törmätä kreikkalaisiin ja kansainvälisiin julkisuuden henkilöihin, jotka huvijahdeillaan rantautuvat saarelle ja sen trendiklubeihin.

Mykonos on saari Kreikkaan kuuluvalla Kykladien saariryhmällä, joka sijaitsee Tenoksen ja Naksoksen välissä. Jos täytyisi nimetä Mykonoksen saaren erikoisin nähtävyys, pääkaupungissa sijaitseva Neitsyt Paraportianin kirkko olisi vahva veikkaus. Mykonos on tunnettu myös tuulimyllyistään, ja nämä ruokokattoiset, valkoiset tuulimyllyt ovatkin ihana nähtävyys. Mykonokselta kannattaa lähteä vierailemaan myös lähisaari Delosilla, joka sijaitsee vain puolen tunnin venematkan päässä. Delos on yksi Kreikan tärkeimmistä arkeologisista kohteista.

Vaikka itse saari on kuiva ja karu, mutta rannikko on täynnä pieniä hienohiekkaisia poukamia. Saarella on useita hyviä uimarantoja erityisesti Mykonoksen etekäosissa. Hyviä rantoja ovat esimerkiksi Ormos, Plati Yialos ja Super Paradise. Rantalomaa voi viettää esimerkiksi pääkaupungin lähellä Plati Yialosissa, joka on oiva perhelomakohde.

Arvostele artikkeli: Kreikan kulttuurin helmiä
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,44/5
- 9 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo