Hyppää sisältöön

Espanjan erikoiset pääsiäisperinteet – kuolema ja tappaminen vahvasti läsnä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 14.04.2022
Pääsiäinen on suuri juhla Espanjassa, ja matkailijoiden rakastamassa maassa pyhiä juhlitaan varsin erikoisilla tavoilla. Lue, mitkä neljä hyvin omalaatuista perinnettä ovat yhä voimissaan Espanjassa!

1. Kuoleman tanssi

Siinä missä muut espanjalaiskaupungit järjestävät värikkäitä kulkueita, Pohjois-Espanjan Gironassa sijaitsevassa Vergesin kaupungissa pyhiä juhlitaan täysin toisella tavalla. Kaupungin kaduilla kiertelee nimittäin viidestä ihmisestä – kahdesta aikuisesta ja kolmesta lapsesta – koostuva luurankojoukko.

Luurangot kantavat kuoleman viikatetta ja tanssivat ympäri kaupunkia rumpumusiikin tahdissa. Keskiajalta saakka voimissaan ollut perinne muistuttaa ihmisiä siitä, että riippumatta siitä asemasta mikä ihmisillä on elämänsä aikana, kuolema yhdistää jokaista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Häpeän huppu

Pääsiäispyhien aikana Espanjassa on melko tavallista nähdä pitkiin kartion muotoisiin hattuihin pukeutuneita veljeskuntia. Hatun muoto yhdistetään hyvin usein yhdysvaltalaiseen salaseura Ku Klux Klaniin, minkä kanssa espanjalaisilla kartiohatuilla ei ole mitään tekemistä.

Espanjassa kartiohatut viittaavat uhreihin, joita Espanjan inkvisitio syytti uskonnollisista rikoksista. Nämä rikolliset kävelivät ympäri katuja pukeutuneena suippokärkisiin hattuihin samalla, kun muut ihmiset haukkuivat ja pilkkasivat heitä.

3. Vapautus vankilasta

Espanjalaiset vangit voivat vain toivoa hyvää tuuria pääsiäisen lähestyessä, sillä maassa on tapana vapauttaa 24 vankia joka pääsiäinen.

Tämä hyvin erikoinen tapa on lähtöisin vuodesta 1759, kun Málagan vankilassa syttyi kapina vankien kuultua ruttoepidemian aiheuttaneen pääsiäiskulkueen peruuttamisen. Vangit ryntäsivät ulos vankilasta kantaen Jeesuksen kuvaa, ja kuin ihmeen kaupalla palasivat lopulta selleihinsä.

Kuningas Kaarle III oli niin vaikuttunut vankien toiminnasta, että myönsi vapautuksen 24 vangille joka pääsiäinen siitä lähtien. Tapa on yhä voimassa Espanjassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

4. Juutalaisten tappajat

Pohjois-Espanjan Leónissa sijaitsevassa Bierzon kaupungissa pääsiäisenä ei kannata hätkähtää kuullessaan kyseenalaisen kehotuksen: Salir a matar Judíos! Mennään tappamaan juutalaiset on kammottava lause, joka onneksi viittaa johonkin aivan muuhun, kuin mitä sen voisi kuvitella tarkoittavan. Paikalliset suuntaavatkin sen jälkeen juomaan viiniä.

Hyytävä sanonta on peräisin 1300-luvulta, jolloin aatelisarvon saanut Suero de Quiñones oli kiperässä tilanteessa: hän ei pystynyt maksamaan velkojaan juutalaiselle, jolta oli lainannut rahaa.

Sen sijaan että hän olisi pyytänyt velalleen lisää maksuaikaa, Quiñones kiihotti muut juutalaisia vastaan väittäen heidän tappaneen Jeesuksen. Kiirastorstain ja pitkäperjantain välisenä yönä suuri väkijoukko marssi juutalaiskaupunginosaan ja tappoi lukuisia ihmisiä, mukaan lukien rahaa lainanneen juutalaisen.

Verilöylyn kunniaksi tappajat joivat rutkasti viiniä. Tämän karmivan tapahtuman kunniaksi Bierzon kaupungissa juodaan runsaasti viiniä pääsiäispyhinä.

>> Löydä halvat lennot Espanjaan Rantapallon lentohaun avulla!

Lähde: Local
Kuva: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja