Hyppää sisältöön

Autolomailijan menovinkit Saksan kesään – parhaat tapahtumat ja festivaalit 2017

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 19.06.2017
Saksan pitkään kesään mahtuu paljon kiinnostavia tapahtumia. Tässä kahdeksan ideaa lomallesi!

ILMOITUS

Kulttuuria ja musiikkia läpi koko kesän

Suunnitteletko kesälomaa Saksassa? Nähtävyyksien kiertelyn lisäksi kannattaa varata aikaa paikallisiin musiikki- ja kulttuuritapahtumiin, sillä niissä pääset lähelle paikallista elämäntapaa ja kokemaan Keski-Euroopan kesän pintaa syvemmältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saksassa rakastetaan ulkoilmatapahtumia. Suurten festivaalien lisäksi jopa pienimmätkin pikkukylät järjestävät omia musiikkitapahtumiaan ja sadonkorjuujuhliaan – kukin omalla teemallaan ja oman alueensa perinteitä kunnioittaen. Kaikkia näitä yhdistää hyvä ruoka ja juoma sekä iloinen ajanvietto yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

Omalla autolla matkustaminen on huolettomin tapa nähdä Saksaa ja saada lomasta eniten irti. Finnlinesin laivat vievät Helsingistä suoraan Travemündeen vain 29 tunnissa. Autolomailijan on helppo kiertää kaupungista toiseen ja aikatauluttaa matka siten, että reitin varrelle osuu oman kiinnostuksen mukaisesti vaikka useampikin kesätapahtuma.

1. Puutarhaloistoa kerran kymmenessä vuodessa: IGA 2017

IGA eli Internationale Gartenaustellung, kansainvälinen puutarhanäyttely, järjestetään vain kerran kymmenessä vuodessa. Tämän suuren puutarhatapahtuman keskuskaupunki on tänä vuonna Berliini. Tapahtumaan odotetaan jopa kahta miljoonaa kävijää ihailemaan koko kesän jatkuvaa kukkaloistoa ja maailman puutarhojen parhaimmistoa. IGA-näyttelyalueet ovat auenneet jo huhtikuussa ja ne ovat avoinna 186 päivän ajan aina lokakuun puoleenväliin saakka.

FinnlinesFinnlines
Berliinissä järjestettävässä IGA-tapahtumassa pääsee ihailemaan puutarhojen kukkaloistoa.

Tapahtuman mittakaavasta kertonee paljon se, että näyttelyaluetta Berliinin Marzahn-Hellersdorfissa alettiin rakentaa jo vuonna 2014. Alue on kaikkiaan 104 hehtaarin kokoinen. Pääteemoina tänä vuonna ovat kestävä kehitys ja urbaanien kaupunkitilojen viherrakentaminen.

IGA 2017
Berliini 14.4.–15.10.2017

2. Ulkoilmaoopperaa upeissa puitteissa: Erfurtin Domstufen

Erfurtin kesän kohokohdan kulissina toimivat näyttävät kahden kirkon, Mariendomin ja St. Severin väliin rakennetut Domstufen-portaat. Domstufen-festivaalia on vietetty Erfurtissa joka kesä jo vuodesta 1994 alkaen. Tänä vuonna lavalla nähdään Giuseppe Verdin Trubaduuri-ooppera, jota esitetään lämpiminä kesäiltoina kahden ja puolen viikon ajan elokuun 10. päivästä alkaen.

Uskonpuhdistuksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 500 vuotta ja teemaa juhlitaan Saksassa laajalti. Erfurtin Mariendom on samainen kirkko, jossa Luther vihittiin papiksi, joten oopperavierailla on erinomainen mahdollisuus tutustua myös kirkkohistoriallisesti merkittäviin kohteisiin Erfurtin-matkallaan.

Domstufen-Festivaali
Erfurt 10.–27.8.2017

3. Jazz-kesän huumaa: Bamberg Blues & Jazz Festival

Saksan suurin blues- ja jazz-tapahtuma Tucher Bamberg Blues & Jazz Festival tuo Bambergiin kaikkiaan 70 esiintyjäkokoonpanoa viihdyttämään festivaaliyleisöä täysin ilmaisissa konserteissa. Neljällä eri lavalla kuullaan bluesin ja jazzin saksalaistähtien lisäksi myös kansainvälisiä esiintyjiä. Bambergin hotellit täyttyvät tämän aurinkoisen tapahtuman aikana – varaa oma majoituksesi hyvissä ajoin.

11. Tucher Bamberg Blues & Jazz Festival
Bamberg, 4.–13.8.2017

4. Merihenkeä ja kesäkuun aurinkoa: Kielin meripäivät

Pohjois-Saksan Kielin kesän tärkein tapahtuma on 17.–26.6. järjestettävä Kieler Woche eli Kielin meripäivät. Tämän merellisen tapahtuman aikana laitureita koristavat Saksasta ja kaikkialta maailmasta saapuvat toinen toistaan komeammat laivat. Osallistuvia aluksia on yleensä pitkälti yli kaksituhatta. Keskustan valtaa iloinen festivaalitunnelma konsertteineen ja ravintolatelttoineen. Kielin meripäivät sopivat hyvin myös lasten tai lastenlasten kanssa matkustaville, sillä festivaali sisältää runsaasti myös koko perheen ohjelmaa.

Kielin meripäivät
Kiel 17.–26.6.2017

FinnlinesFinnlines
Rostockissa järjestetään koko perheelle sopiva Hanse Sail -tapahtuma, jonne saapuu upeita purjelaivoja.

5. Purjeet pulleiksi Rostockissa: Hanse Sail Regatta

Kaunis hansakaupunki Rostock saa elokuussa vieraakseen satoja komeita purjelaivoja. Hanse Sail -tapahtuma täyttää kaupungin festivaalitunnelmalla ja oheisohjelmaa on runsaasti: konsertteja, Miss Hanse Sail -kilpailu, ilotulituksia, paraateja ja paljon muuta. Hanse Sailin festivaalikalenterissa on myös lapsille omaa ohjelmaa, ja Kieler Wochen tapaan tämäkin merihenkinen tapahtuma sopii koko perheen kesäkohteeksi.

Hanse Sail Regatta
Rostock 10.–13.8.2017

6. Ilotulitusta viinirinteillä: Rhein in Flammen

Rhein in Flammen -festivaali on läpi kesän jatkuva tapahtumien sarja, joka tuo upeaa kesätunnelmaa Reininvarren viiniseuduille. Tapahtuman nimi on suomeksi ”Rein liekeissä”, ja se viittaa Rein-joen yllä järjestettäviin värikkäisiin ilotulituksiin. Näytöksiä voi seurata jokilaivalta, viinirinteiltä tai rantakaduilta. Näytöspäivinä paikkakunnilla on myös paljon muuta ohjelmaa ja konsertteja. Tapahtuman juuret ovat yli 300 vuoden takana. Ensimmäinen Rhein in Flammen -tapahtuma järjestetiin jo vuonna 1765. Tätä tapahtumaa ei kannata jättää väliin, jos autoilet Reinin varrella tänä kesänä!

Rhein in Flammen
Rüdesheim ja Bingen 1.7.2017
Spay ja Koblenz 12.8.2017
Oberwesel 9.9.2017
St. Goar ja St. Goarshausen 16.9.2017

FinnlinesFinnlines
Reinin varrella autoillessa ei kannata ohittaa pitkin kesää järjestettäviä hienoja ilotulituksia.

7. Taideihmisten must-tapahtuma: Documenta Kassel

Kasselin Documenta on yksi maailman johtavista nykytaiteen tapahtumista. Tänä vuonna järjestettävän Documenta 14:n erikoisuus on, että näyttelyt ovat esillä Kasselin lisäksi myös Kreikan Ateenassa. Numero 14 näyttelyn nimessä ei viittaa vuosilukuun, vaan siihen, että kyseessä on järjestyksessään neljästoista Documenta. Tapahtuman puitteet ovat tarkasti säädetyt: näyttely järjestetään vain joka viides vuosi ja teokset ovat esillä vain sadan päivän ajan, eivätkä Documentaan kuuluvat näyttelyt ole koskaan myyntinäyttelyjä.

Documentan päänäyttely on esillä kesäkuusta syyskuuhun puoliväliin Kasselin Fridericianumissa, mutta myös esimerkiksi Schloss Wilhelmshöhen linnassa ja Karsauen puistossa voi ihailla tapahtumaan kuuluvia teoksia.

Documenta 14
Kassel 10.6.–17.9.2017

FinnlinesFinnlines
Kasselissa kannattaa pysähtyä merkittävässä nykytaiteen Documenta-tapahtumassa.

8. Wagnerin mahtia Unesco-puitteissa: Bayreuthin juhlaviikot

Pohjoisessa Baijerissa sijaitseva Bayreuth tunnetaan säveltäjä Richard Wagnerin kaupunkina. Wagner asui Bayreuthissa useita vuosia ja ensimmäiset Wagner-festivaalit pidettiin jo hänen elinaikanaan. Bayreuthin juhlaviikot tuovat säveltäjän merkkiteokset lavalle edelleen joka kesä. Musiikkiperinteet ovat kaupungissa vahvasti pinnalla ja Bayreuthin koristeellinen oopperatalo liitettiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 2012.

Bayreuthin juhlaviikot
Bayreuth 25.7.–28.8.2017

Katso Finnlinesin laivojen aikataulut ja varaa oma matkasi kohti Saksan aurinkoisia kesätapahtumia!

Lähde ja kuvat: Finnlines

ILMOITUS

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakotzbrücke

Tähän salaperäiseen paikkaan voi tehdä retken Berliinistä – ”paholaisen sillalle” ei ole lupa astua

Neuschwansteinin linna, Saksa

Tämä tosielämän linna Saksassa on kauniimpi kuin sadussa – toimi mallina Disney-linnoille

Berliinin nähtävyydet

Berliinin parhaat nähtävyydet – 21 paikkaa, jotka kannattaa painaa mieleen

Tropical Islands, Saksa

Kokeilisitko? Saksan keinotekoinen tropiikki hämmentää – helppo päiväkohde Berliinistä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja