Browsing Tag

Itävalta

Berggasthaus Aescher-Wildkirchli ja Reinin putoukset

Alppireissu, day 1

Se on kuulkaattes niin, että tähän alkuun on pakko lausua muutama mäkättävä sana eräästä lentomatkustajasta. Oikeastaan tämä koskee kaikkia meitä matkustajia, sillä haluaisin puhua hieman lentomatkustamisen kirjoittamattomista säännöistä, niistä pienistä asioista, joilla huomioidaan muut matkustajat. Ei minä en puhu niistä tyypillisistä känniääliöistä, selkänojaan potkivista tenavista tai lastensa vapaista kasvattajista vaan jostain muusta. Meillä oli nääs miehen kanssa käytävä- ja keskipaikka, kun vierustoveriksemme ikkunapaikalle sattui menomatkalla henkilö, jolla oli kyllä lentomatkustamisen pelisilmä hukassa ja pahasti.

Täytyy myöntää, että sorruimme miehen kanssa pyörittelemään silmiämme hiukkasen tälle naiselle, kun hän innostui haluamaan vessaan aivan väärään aikaan. Kun turvavöiden merkkivalo oli sammutettu, mieheni nousi käytäväpaikaltaan ylös ja kaivoi hattuhyllyltä läppärin, niskatuen ja vastamelukuulokkeet. Siinä mies operoi aikansa ja nainen kyllä näki tilanteen, muttei reagoinut yhtään. No, mies istuutui paikoilleen, asetteli niskatuen, laittoi kuulokkeet kiinni kännyyn, avasi läppärin ja näpytteli salasanan. Siinä vaiheessa nainen havahtui vasta haluamaan vessaan. Missä lentomatkustajan pelisilmä ja normaali huomioiminen?!

Noh, eipä siinä vielä kaikki, niinkuin ostoskanavan mainoksissa tupataan sanomaan. Lentoemännät hoitivat tarjoilunsa, nainen tilasi mustikkamehua, joi sen ja tilasi santsikupin. Juomisen sijaan hän jätti pöydälleen täyden mukin mustikkamehua, juuri sille puolelle, jossa minä istuin ja rupesi nukkumaan. Että hyvästi vaan meikäläisen kauneusunet, matka menikin vahtiessa naisen mustikkamehukippoa, joka oli harmillisen lähellä meikäläistä. Yksi vaivainen ilmapomppu ja sitä olisi saanut puhdistella meikäläisen lentovaatteita. Niin että toistamiseen kysymys: missä lentomatkustajan pelisilmä ja normaali huomioiminen?! Pah, sanon minä. Nyt siellä joku tietty ajattelee, että olisin voinut itse siirtää kyseistä mukia, mutten uskaltanut. En ollut ihan oikeasti varma, miten syvässä unessa henkilö on (oli rätti silmillä), joten siinä olisi ollut selittelemistä, jos hän olisi äkännyt meikäläisen sormeilemassa naisen mukia.

Anyway, edellisestä Zürichin lentokentän visiitistä viisastuneena osasimme tällä kertaa suunnistaa nopeammin autovuokraamoon, joskin pientä säheltämistä siinä vieläkin oli. Meiltä ei kyllä heru kehuja kyseiselle lentokentälle miehen kanssa yhtään. Europcarin palvelu oli taasen näppärää ja pian suuntasimmekin jo tarkistamaan vuokra-automme. Muutama lisähuomautus lommuista piti käydä vielä merkkauttamassa paperiin, ennen kuin pääsimme aloittamaan matkamme kohti Euroopan suurimmaksi mainittuja Reinin putouksia. Pysäköinnin hinta putouksilla oli 5 CHF ensimmäiseltä tunnilta, seuraavat tunnit 2 CHF/tunti ja illalla pysäköinti olisi ollut ilmainen.

Reinin putoukset 1

Siellähän ne kohisee. Tuonne mäen päälle sitä olisi varmaan täytynyt rahdata luunsa, jos olisi halunnut saada kenties jonkun ”wau-elämyksen”.

Reinin putoukset 2

Niin tai sitten vaan veneen kyytiin ja tyrskyjä päin. Ei ehkä meikäläisen juttu tuo, pelkuri kun olen.

Niinkuin aiemmassa postauksessa mainitsin, en saanut kyseisestä putouksista oikein mitään irti, muttemme me myöskään pyrkineet hakeutumaan kenties vaikuttavampiin kohtiin putousta. Kävimme popsimassa putousten äärellä sijaitsevassa ravintolassa pienoisen lounaan yhteishintaan n. 22 frangia ja jatkoimme melko nopeasti matkaamme seuraavaan kohteeseen.

Miehen ja minun haaveena oli ollut jo pidempään Rantapallon artikkelissakin esitelty, kallionrinteeseen kiinni rakennettu Berggasthaus Aescher-Wildkirchli. Mitään hinkua majoittua tuonne meillä ei ollut, mutta pakkohan sitä oli päästä katsomaan. Pikkuinen amatöörimatkailija ja prinsessa minussa otti jälleen vallan, kun oletin kyseisen majan olevan kaapelihissin välittömässä läheisyydessä. Minulla oli pelkkä hellemekko päällä, joten päädyin pukemaan mekon alle varmuudelta housut jalkaan. Siihen se varustautuminen villatakin lisäksi sitten jäi. Ei muuta kuin slipareilla matkaan. Jah, niin sitä pitää.

Berggasthaus Aescher-Wildkirchli EbenalpBerggasthaus Aescher-Wildkirchli 0

Kaapelihissi (meno-paluu) Ebenalpin huipulle kustansi meiltä 31 CHF/hlö. Ylhäältä avautui kerrassaan komeat näkymät, mutta ympärillä ruohoa jatkuvasti popsineet lehmät sai meikäläiseltä hieman kritiikkiä. Isojen lehmikellojen kilkatus joka suunnalta alkoi pikku hiljaa häiritsemään tätä puolicitytyttöä ja olinkin oikeastaan iloinen, kun lähdimme talsimaan kohti Berggasthaus Aescher-Wildkirchliä. Juu, ja talsimme (about 20 minuuttia reipasta kävelyä suuntaansa). Ajoittain epätasainen, kurainenkin maasto, pimeä ja kostea luola sekä sellainen alamäki, joka tuntui varpaiden välissä kun jalka tuppasi liukumaan slipareissa mäkeä alas, mutta sliparit pysyi hyvin paikoillaan. Kuran takia meikä käveli reittiä maksihame puoliksi korviin vedettynä, pöksyt jalassa ja sliparit jalassa. Siinä oli vaelluskenkiin ja -asuihin pukeutuneilla turisteilla katsomista ja huomasinpa joidenkin ottavan kuvia kovin paljon minun suuntaani. Eikä ollut muuten mitään tönöä siinä lähettyvillä, joka olisi selittänyt moisen kuvaamisen.

Berggasthaus Aescher-Wildkirchli hikimg 3

Nuin. Hyvin toimi. Melkein. Housut oli komiasti kurassa talsimisen jälkeen.

Berggasthaus Aescher-Wildkirchli hiking 1

Ihan suloisen näköinenhän tuo oli ja ymmärrän, että tuolla vuorilla on parempi kun noilla otuksilla on kilkattimet kaulassa, mutta jösses kun sitä kilkatusta oli AIVAN liikaa. Luulisi reppanoiden kuulon heikentyvän moisesta. Ja eikö ne koskaan lopeta syömistä?!.

Berggasthaus Aescher-Wildkirchli hiking 0Berggasthaus Aescher-Wildkirchli 1Berggasthaus Aescher-Wildkirchli hiking 2

Voitte uskoa, että nieleskelin ajoittain melkoisen isosti ja pitelin vuoren seinämästä kiinni, kun talsin korkean paikan kammoisena kohti kuuluisaa majataloa.

1.454 metriä merenpinnasta sijaitseva Berggasthaus Aescher-Wildkirchli oli juuri yhtä vaikuttava kuin epäilinkin sen olevan. Nautimme täysin siemauksin komeista maisemista ja tunnelmasta, joka meidät vallitsi. Meikä tunsi taas olevansa hyvin pieni ihminen maapallolla ja eipä kyllä ympärillä näkynyt yhtään ihmistä, joka olisi ollut suupielet alaspäin.

Berggasthaus Aescher-Wildkirchli 2 Berggasthaus Aescher-Wildkirchli 3 Berggasthaus Aescher-Wildkirchli 4

Yksi ainoa käsky teille: Käykää!

Berggasthaus Aescher-Wildkirchli menu

Siinäpä joku leipä, jonka mies tilasi Berggasthaus Aescher-Wildkirchlin terassilla. Autoilevana hän ei ottanut kuin muutaman siemaisun oluesta, joka minun täytyi sitten uhrautua juomaan.

Oikeastaan hieman harmitti lähteä sieltä pois, mutta väsy alkoi painaa ja hotelliinkin oli päästävä. Mies oli katsellut meidän reittisuunnitelmaa ennen matkaa ja oli varannut matkan varrelta ihan oivan hotellin, Four Points By Sheraton Panoramahaus Dornbirnin. Hotelli oli luotettava ketjuhotelli, sijaitsi sopivasti kauppakeskuksen vieressä, arvosteltu ihan hyvin Tripadvisorissakin eikä hintakaan ihan huonoin ollut (ilman aamupalaa 108 euroa/yö). Ystävällinen asiakaspalvelu, siistit huoneet ja tasokas kylpyhuone piti huolen, ettemme pettyneet valintaan. Meidän aikana superkallista aamiaista emme ottaneet, sillä tarkoitus oli rahdata aamulla luut mahdollisimman pian tien päälle ja aterioida Liechensteinin puolella. Ja ei, ei kallis hotellibrekkari ollut rahasta kiinni, vaan periaatteesta.

Four Points by Sheraton Panoramahaus Dornbirn Business Room 1 Four Points by Sheraton Panoramahaus Dornbirn Business Room 2

Perustason huone (Business Room). Executive Room olisi ollut ainoastaan muutaman neliön isompi ja tietysti kalliimpi, muttemme ottaneet sitä, sillä mitään lounge-etuja siihen ei olisi kuulunut.

Four Points by Sheraton Panoramahaus Dornbirn Free Water

Ilmaiset vesipullot oli plussaa. Kaikissa hotelleissa vesipullot eivät ole ilmaisia perustason huoneissa.

Four Points by Sheraton Panoramahaus Dornbirn 4 Four Points by Sheraton Panoramahaus Dornbirn Bathroom

Meikäläisen silmää miellyttävä kylppäri.

Siinähän se, meidän ensimmäinen Alppireissun päivä. Sen verran olimme reissustamme ryytyneitä miehen kanssa, että päätimme jäädä huoneeseen, tai hyttiin, niin kuin minä sanon, ja tilasimme huonepalvelusta ruokaa. Miehen Sandwich-ateria ja meikäläisen kasvispasta kustansi palvelumaksuineen yhteensä noin 30 euroa, emmekä katuneet. Ateriat olivat maittavia ja sopivan isoja, eikä mitään moitittavaa löytynyt.

Ei pöllömpi päivä.

Kuis muuten on, onko joku käynyt Reinin putouksilla ja/tai tuolla Berggasthaus Aescher-Wildkirchlissä, kenties vaellellut alueella enemmänkin? Tiedän, että teitä lukjoita on, joten kaikenlaiset vinkit ja suositukset otetaan kommenteissa ilolla vastaan. Niistä on apua muille, jotka suunnittelevat visiittiä kohteeseen.

Blogiani voit seurata myös Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa. Facebookiin päivitän myös blogin ulkopuolisia kuulumisia, joten sieltä näet ajankohtaisemmin missä meikäläinen milloinkin menee. Niin juu, ja aivan tavismenoa löytyy Snapchatistä nimimerkillä Kthetraveller. Omalla vastuulla sitten.

Kodikas, koiraystävällinen Sonnenhotel Zaubek (Itävalta)

Minua harmittaa paljon se että visiitti Itävallan Treffenissä, vuorenrinteellä sijaitsevassa Sonnenhotel Zaubekissa (****) jäi niin lyhyeksi heinäkuussa 2014. Me saavuimme myöhään illalla ja lähdimme seuraavana päivänä aamupalan jälkeen pois, joten lähimaasto sekä hotellin uima-allasosasto ja muut tilat jäivät kokematta. Sen voin kyllä sanoa, että visiittimme aikana henkilökunta osoitti ystävällistä venymistä meidän suuntaan ja olo tuntui tervetulleeksi heti ensimmäisestä hetkestä lähtien.

Seesteinen Kthetraveller. Täällä Sonnenhotel Zaubekin parvekkeella olisi ollut mielellään kauemminkin. Talon puolesta lainaksi tuli ainaskin kylpynuttu, tohvelit ei jäänyt mieleen.

Että tällaiset maisemat parvekkeelta.

Me yövyimme 30 m2:n suuruisessa kahden hengen parvekkeellisessa huoneessa (Panorama-Dobbelzimmer), joka oli siisti ja huonekaluissa ei suurempia kulumia näkynyt.

Mukavasti kaappitilaa eteisen puolella!

Kuin myös tilaa oleskella parvekkeella!

Kylpyhuone oli erikseen wc-tiloista mikä ainakin minua häiritsee sillä wc-tilan puolella ei ollut käsienpesuallasta. Toisaalta pitkästä kylpyhetkestä nauttivat arvostavat varmasti ratkaisua.

Huonehintaan (meillä n. 160 euroa) kuului ateriat. Emme olleet hotellilla vielä illallisaikaan, mutta he järjestivät pienelle neljän hengen seurueellemme illallisen ravintolan aukioloaikojen ulkopuolella. Palvelu oli ystävällistä ja ruoka (illalla tarjotun menun eväksiä) oli ihan kohtuumakuista.

Good morning! Olisimme nauttineet aamupalan terassilla ellei keli olisi ollut aurinkoisuudestaan huolimatta hieman vilpoinen.

Aamupala oli kattava, lämpimätkin perusvaihtoehdot löytyivät, appelsiineista oli mahdollisuus tehdä tuorepuristettua mehua ja aamiaishuone oli siisti. Kyseinen aika ei ollut hotellin high seasonia, joten olimme lähestulkoon ainoita asiakkaita aamupalalla. Siksi tunnelma oli kaikkinensa leppoisa enkä voinut arvioida henkilökunnan toimintaa kiireen keskellä.

Hotelli mainostaa koiraystävällisyyttään, mutta sitäkään emme pystyneet testaamaan kun koiraa ei ollut matkassa. Hotellialueelta kuulemma löytyy aidalla suojattu alue jossa koirat voivat juosta vapaana. Erillinen menu koirille sekä ulkoilutuspalvelukin löytyy, ja koirista vähemmän tykkäävät voivat huokaista helpotuksesta sillä koiraseurueet sijoitetaan ravintolassa omalle alueelleen.

Että tämmöttii, ei paha.

Hotellin plussat:
– hyvä sijainti vuoren rinteellä laskettelurinteiden ja condolihissien lähettyvillä (kauniit näkymät)
– terassi laakson suuntaan
– ilmainen parkkeeraus
– ystävällinen henkilökunta, kielitaidosta ei isoa tietoa sillä Itävaltalainen ystävämme hoiti suurimman osan keskusteluista. Muutamat hetket puhuin englantia ja kommunikointi toimi.
– uima-allasosasto (ei testattu)
– kodikas ja siisti hotelli, ei suuria kulumia
– huoneen suuri parveke

Hotellin miinukset:
– vuoren rinteellä, ajomatkaa on jonkin verran pieniä ja kapeita teitä pitkin
– ei jääkaappia
– ilmastointi? (ei tietoa oliko vain ei)
– hinta? (en tiedä yhtään mihin haarukkaan tämä pitäisi pistää ”syrjäisen” sijainnin takia.)

Menisinkö uudelleen? Ehdottomasti, lastenkin kanssa jos hinta on sopiva.

Sonnehotel Zaubekin sivuille pääset suoraan tästä.

 

 

Alppireissu Day 13: Tyttöjen päivä Wienissä

Wien oli todellakin viime hetken päähänpisto ennen palaamista Zürichin ja kotimatkaa, joten mies jäi keräämään voimia hotellille ennen seuraavan päivän pitkää ajorupeamaa kun me puolestamme päätimme D:n kanssa lähteä viettämään tyttöjen päivää Wieniin.

Kiertelimme ilman karttaa ja päämäärää ympäri kaupungin keskustaa, ihailimme kauniita rakennuksia ja nautimme leppoisasta tunnelmasta.

Wienin kenties tunnetuin kirkko on Stephansdom, joka sijaitsee keskeisellä paikalla, Stephansplatz-aukion laidalla. Värikkään katon omaavan kirkon korkein torni on yli 136 metriä korkea ja kirkko on jo ulkoa hyvin kaunis. Valitettavasti emme käyneet itse sisällä kirkossa vaikka sisäänpääsy olisi ollut ilmainen, joten sisäkuvia minulla ei ole tänne laittaa.

Keisarillinen palatsi Hofburg on laaja kokonaisuus, joka on muodostunut monien palatsien yhteensulautumisesta vuosisatojen saatossa. Hofburg kuuluu Wienin vanhankaupungin osana Unescon maailmanperintöluetteloon (jösses kun minä rakastan käydä näitä Unesco-kohteita läpi) ja nykyään tiloissa sijaitsee mm. useita museoita sekä Itävallan liittopresidentin virka-asunto. Prinsessatarinoita rakastaville Sissi on varmaan tuttu henkilö, joten Hofburgissa sijaitsee myös Sissin elämästä kertova näyttely. Harmikseni tämäkin tieto selvisi minulle vasta nyt joten jos vain olisimme viitsineet tutkia D:n kanssa paremmin Wienin tarjontaa, olisimme varmasti päätyneet Sissi-näyttelyyn josta lisätietoja täällä.

Mielikkäintä rakennusten katselussa kauniin vaalean värin lisäksi oli kuitenkin lukuisat yksityiskohdat ja patsaat, joita löytyi hyvin paljon kun vain jaksoin katsella ympärilleen.

Ja tuosta hevospatsaasta aasinsilta samalla ylvään näköisiin hevosiin, joita jolkutteli melkoisen mukava määrä kaduilla.

Ennen paluuta hotellille piipahdimme vielä nauttimassa muutamat samppanjadrinkit Stephansplazin kupeessa sijaitsevan DO & CO Hotel Viennan Onyx-baarissa, jonka kuudennen kerrokset isoista ikkunoista oli hyvät näkymät Stephansdomille ja kaupungille. Toinenkin kaupungin kattojen tasolla ollut baari olisi lähettyviltä löytynyt, mutta se oli remontin takia kiinni.

Mitäkö tykkäsin Wienistä? Nopeasti kierreltynä vailla päämäärää nautin tunnelmasta ja näkymistä. Hintataso ei ollut loppujen lopuksi niin korkea kuin luulin. Ihmiset olivat ystävällisiä ja auttavaisiakin tyhmien turistien kanssa, joten menisin Wieniin varmasti uudelleen. Tosin seuraavalla kerralla tekisin kyllä ennakkotutkimusta kaupungista ja kiertelisin komeita palatseja ja kirkkoja tarkemmin.

Wienin nähtävyyksistä enemmän Wienin turistitoimiston sivuilta täällä, siitä vain tutkiskelemaan.

 

 

Alppireissu Day 12: Jospa kävis vielä Wienissä!

Päivä 12 ja pieni roadtrip-väsymys alkoi iskeä meihin, sillä emme intoutuneet kiertelemään Innsbruckissa oikeastaan ollenkaan. Söimme D:n kanssa maittavan aamupalan kauppakeskuksessa ja pyörimme siinä lähistöllä napsien kuvia keskustasta.

Jösses mitä namia!

Noin 130 000 asukkaan Innsbruck jäi todellakin kokematta, mutta pienesti tuli sellainen olo ettemme myöskään menettäneet paljoa. Keskustassa oli kauniita rakennuksia kun vain jaksoi katsella ympärilleen, mutta aamulla kadut olivat täynnä lastausautoja minkä takia valokuvien ottaminenkin vaati hieman töitä.

Helblinghaus

Tulipa Innsbruckin The nähtävyys, 1400-1500-luvulla rakennettu Kultainen katoskin (Goldenes Dachl) kävelyllämme vastaan. Nimi tulee katoksen kullatuista kuparipäreistä joita löytyy 2.657 kappaletta. Kyseiseltä parvekkeelta ylimystö ihaili aikoinaan edessä olevan aukion tapahtumia ja turnajaisia.

Goldenes Dachl

Kauniiden rakennusten lisäksi minua itseäni miellytti loppujen lopuksi myös kaupungin halki virtaava Inn-joki, jonka väriä jaksoin ihmetellä hetken jos toisenkin. Valitettavasti en saanut vangittua kameralle joen oikeaa väriä, sillä se oli vieläkin vaaleampi luonnossa.

D:llä oli ollut pienoinen haave nähdä Euroopan turneellaan vielä Wien joka oli hieman väärässä suunnassa Zürichiin nähden, mutta mieheni kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päädyimme kuitenkin suuntaamaan auton kohti Wieniä. Matkamme budjetti alkoi olla jo niissä rajoissa, että valittavasti hotellin tärkein kriteeri oli hinta ja niinpä varasimme Wienin lentokentän läheisyydestä kolmen tähden EuroHotel Airport Vienna-nimisen hotellin. Huonehinta 42 euroa (kolmen hengen huone) oli enemmän kuin hyvä, parkki oli ilmainen ja kun hotellin parkkipaikkakin näytti olevan täynnä autoja ja lapsiperheet lampsivat ovesta sisään huokaisin helpotuksesta. Ei kait tämä nyt niin paha hotelli voi olla?

Jaaa-a, mitäs sitä sanoisi. Palaan piakkoin tuohon hotelliin uudestaan ihan oman arvostelun myötä, sillä budjettimatkalaiselle/henkilölle joka tarvitsee vain jonkun edullisen ja melko ok paikan nukkuakseen lentojen välillä EuroHotel Airport Vienna on ihan suositeltava vaihtoehto.

Hotellin lähiseutu oli melko mielenkiintoinen sillä siellä oli tasokkaitakin (?) taloja ja ihan rauhaisaa. Kävelimme illalla metsästämässä läheltä ruokaa, joten päädyimme aterioimaan pienoisella snägärillä jossa oli terassi. Kasvissyöjälle paikka oli melkoinen painajainen, mutta onneksi salaattia oli sentään tarjolla rasvaisten ranskalaisten kaveriksi.

Rauhallisesta sijainnista huolimatta (katsokaas näkymiä terassin ”ikkunasta”, kuva alla) muutamat snägärin asiakkaat sai meidät kaikki hieman epäilevälle kannalle. Naapuripöydässä istui julman näköisiä tatutoituja miehiä jotka mulkoilivat meitä pidemmän tovin eikä ihme. Emme olleet ainoastaan täysiä turisteja, vaan D istui paikallaan aidon ison Louis Vuittonin kassin kera, isot kultakäädyt kaulallaan ja sormukset sormissa.

Ateriamme söimme tuona iltana hyvin hitaasti odottaen epäilyttäviä henkilöitä lähteväksi. Kun he vihdoin lähtivät, poistuimme odottelun jälkeen kiireen vilkkaa ravintolasta tiiviisti ympäristöön kuikuillen.

Pitihän sitä jotain extremeä ja jännitystä hankkia loppumatkaksi, eikös juu?

P.S.: Rakkaat matkalaiset, pohtikaapa ihan oikeasti sitä onko arvokkaiden korujen ja hienojen laukkujen käyttämiseen joka tilanteessa tarvetta kun reissaa tuolla maailmalla.

 

 

Kohtuuhintainen ravintola Innsbruckissa: Buzihütte

Buzihütte on ravintola, joka sai Hiltonin vastaanottovirkailijankin hymyilemään kun kyselimme sen sijaintia kartalla ennen lähtöämme D:n itävaltalaisen ystävän suosittelemaan ravintolaan. Olo tuntui jotenkin jännältä kun suunnistimme kapeita teitä keskustan ulkopuolella, mäen päällä olevaan pieneen opiskelijoiden suosimaan ravintolaan. Auton jätimme ystävän suosituksesta suuremmalle tielle mäen alle, ja talsimme päättäväisin mielin kohti Buzihütteä.

Hieman tasokkaampiin ravintoloihin tottuneena metsän siimeksestä nouseva talo sai minut hieman nielaisemaan, mutta päätin ottaa visiitin ravintolaan seikkailuna josta tulikin yksi Alppireissumme ikimuistoisimmista.

Pieni ja tunnelmallinen ravintola ei kalusteilla koreile, mutta erityisesti sisätiloista löytyi paljon pieniä yksityiskohtia jos vain jaksoi katsella ympärilleen. Ihmisiä alkoi olla jo sen verran, etten viitsinyt ottaa kovin paljoa terassilta tai ravintolasta kuvia sillä tuntui että kiinnitin huomiota kameran kanssa heiluessani. Kamera tuskin taisi olla ongelma, vaan me satuimme näyttämään niin ulkomaalaisilta turisteilta kun vain voi olla ja taisimme siten olla pienoinen poikkeus paikallisesssa ravintolassa.

Syy ravintolavisiittimme oli itävaltalaisen ystävän suosittelema annos ”Eiterbeule”, jonka resepti on salainen. Juustoa kyseisen paneroidun pihvin sisältä ainakin löytyi, mutta muutoin pihvi taisi jäädä syöjilleenkin arvoitukseksi.Alkusalaatti.

Eiterbeule.

Ja nanna huurteinen olut. Ottaen huomioon miten hölmö uusi alkoholilaki on, tulen pistämään näitä alkoholikuvia enemmän kuin mielellläni blogiini. Tämänkin kuvan olisin tosiaan voinut jättää laittamatta tänne, mutta käsi ylös/hihkaisu tänne jos jollekin tuli aivan mieletön himo lähteä tämän kuvan takia kauppaan/jääkaapille ja ruveta juomaan kaksin käsin alkoholipitoista nestettä.

Jos ja kun pääruoka-annokset olivat tuhteja ja suuren kokoisia, jatkettiin samalla linjalla myös jälkiruokien kanssa.

Ravintolan tunnelma on vapautunut ja se on edullisten hintojensa takia erityisesti opiskelijoiden suosiossa. Kovin hienohelmalle en ko. ravintolaa suosittele, sillä sisällä sai olla koira (ei ollut palvelukoira) ja tarjoilijakin pisti tupakaksi keittiön lähellä ravintolan sisätiloissa. Ruoka on perusruokaa, hyvin tuhtia ja täyttävää, mutta hinnan ja paikallisen tunnelman takia täällä kannattaa käydä. Koko ateriointi (2 x Eiterbeule, 1 x sienipasta, 3 x olut ja 2 x jälkiruoka) maksoi meille yhteensä sellaiset 60 euroa. Palvelu oli hyvää ja englannin kielellä pärjäsi kohtuuhyvin koska henkilökunta oli nuorta. Ravintolaan saakka on kyllä autotie, mutta se on sen verran jyrkkä ja kapoinen ettei se ole kaikkein parhain ajettava. Rankkasateen takia mies haki auton alhaalta päivällisen päätteeksi ja noukki meidät sokerista tehdyt neitoset ravintolasta, joten mies yhtyi näkemykseen tien ajettavuudesta. Tuossa äsken kyseltyäni mies ilmoitti että kesällä hän ajaisi ylös ravintolalle mutta talvella miettisi pari kertaa. Huonon omatunnon takia suosittelisin kuitenkin jättämään auton alas. Pieni reippailu ja kalorinkulus on vain hyvästä tuhdin aterian jälkeen ja ottakaa hyvät kengät matkaan.

Buzihütten saksankielisille sivuille pääset suoraan tästä.

Pikkuvinkki: Menkää ravintolaan tyhjällä vatsalla älkääkä tilatko jälkiruokaa ennen kuin olette syöneet pääruoan.

Mites on, onko joku jo käynyt Buzihüttessä, mitäs tykkäsit?