Ihanat samppanjajuhlat sviitissä

Me olemme miehen kanssa vähän sellaisia, ettei meillä ole tarvetta järjestää suuria juhlia monikymmenpäiselle joukolle ja hyvänpäiväntutuille. Kun me juhlimme, kutsumme kokoon vain ne läheisimmät ja rakkaimmat, joiden kanssa juttu soljuu ja on hyvä olla. Omaan kotiin on aina helppo kutsua vieraita, mutta se siivoaminen ennen ja erityisesti juhlien jälkeen ei kyllä paljoa mieltä ylennä tätä kiireistä perheenäitiä. Jos kerran olemme järjestäneet lastenkutsut jo järjestään muualla kuin kotona, miksipä emme voisi ulkoistaa omiakin lämminhenkisiä ja aikuisten juhliamme jonnekin muualle?

Niin ja ne ihanat tyttöjen illat ympäri pääkaupunkiseutua asuvien hyvien ystävien kesken? Kokoontuisimme jonnekin kodinomaiseen paikkaan, laittautuisimme valmiiksi iltaa varten, juttelisimme, nauraisimme ja nauttisimme siinä samassa samppanjaa ja jotain pientä purtavaa. Ja jos ja kun menojalkaa alkaisi hyvän kuplivan juoman jälkeen vipattamaan, ei matkaa kaupungin sykkivään iltaelämään olisi nimeksikään. Eipä tullut mieleenkään että tuollaiset edellä mainitut kokoontumiset voisikin järjestää hotellin sviitissä ihan kohtuulliseen hintaan.

Piipahdin pari iltaa sitten Original Sokos Hotel Helsingin ja Norex Spiritsin järjestämillä samppanjajuhlilla ja nautin illasta kovasti. Pääsin tutustumaan hotellin muutamaan sviittiin sekä maistelemaan samppanjaa, viinejä ja niille sopivia herkkupaloja.

Saanko esitellä sviittijuhlissamme tarjotun kuplivan, Nicolas Feuillatte Brut-samppanjan joka on myynnissä ainoastaan S-ryhmän ravintoloissa. Tuttavallisemmin Nikke-pullon hinta ravintoloissa on vain 39,90 euroa, mikä on kyllä sen verran edullinen että mielellään tuon hinnan pullosta maksaa. Hyvää siis oli ja pakkohan sitä oli santsilasillinen ottaa.

Pssst, Tässä oiva joululahjavinkki. Kovin tuntuvat olevan suosittuja nämä pussukat joten hopi hopi hankkimaan sellainen sisältöineen Alkosta jos kiinnostaa.

Samppanjan kaveriksi maittavia makupaloja ja muitakin viinejä.

Original Sokos Hotel Helsinki oli minulle tuttu ainoastaan legendaarisen Helsinki Clubin kautta, minkä takia minulla oli tietty käsitys hotellista bilekansan yöpymispaikkana. Voi kuinka väärässä minä olinkaan. Ajat ovat muuttuneet kovasti siitä kun minä olin vikkelä yöelämässä viilettäjä, sillä Helsinki Clubin tilalla villien tanssimuuvien sijaan rehkitään kuntokeskuksen kuntoilulaitteissa. Yöelämäkin on siirtynyt hotellin lähettyviltä muualle, joten yöunet ovat takuuvarmasti rauhalliset hotellin pehmoisissa sängyissä. Niin juu, ja se sänky. Pikkuisenhan se komean Helsinki-sviitin sänky kutsui heittäytymään poikittain vällyjen väliin ja testaamaan muhkeaa tyynyä. Lisääkin olisi löytynyt tyynyehdokkaita pienoista maksua vastaan, mutta nyt niille ei ollut tarvetta sillä sänky oli varattu punaviinipulloille ja syntisen hyville brownies-leivoksille.

Siinä maittavia viinejä maistellessa ja turinoidessa katselin sviittiä sillä silmällä. Meitä oli sellaiset 12 henkilöä samassa tilassa ja mahduimme oikein hyvin nauttimaan keskusteluista ja tarjoiluista. Olohuonemainen, kodikas sisustus korkeakattoisessa sviitissä loi tunnelmaa ja sviitti oli kuin tehty erityisesti meille naisille. Paljon peilejä meikkaamiseen, tilaa istua ja jutella, keskittyä siihen tärkeään yhdessäoloon.

Alla olevat, ilman Passionate Traveller-merkintää olevat kuvat saatu Original Sokos Hotel Helsingiltä käyttöön.

Kaksi isoa sohvaa, tuoleja, sänky ja penkki sängyn päädyssä joten tilaa on istua ja jutella. Kaiken kruunaa ikkunat molemmin puolin mikä teki tästä huoneesta suosikkini.

Kylpyhuoneessa on kolme peiliä ja kaksi käsienpesuallasta tyttöporukan laittautumista varten. Kokovartalopeilit löytyy eteisestä kaappien ovista, joten mallailutilaa riittää.

No mutta sehän on poreamme! Taas yksi hyvä syy varata tämä sviitti niin rakastavaisille kuin ehkäpä jollekin hemmottelua kaipaavalle juhlakalulle.

Ja mitäpä tässä miehiä unohtamaan. Äijien ilta saunallisessa sviitissä, ehkäpä tiukkaa matsia televisiosta katsoen?

Kyllähän tuonne mahtuu. Kunnon löylyt ja kylmä olut kouraan. Priceless.

Lauteille mahtuu jokseenkin mukava määrä porukkaa, vessa on sopivasti erillään kylpyhuoneesta ja sohvakin vaikuttaa siltä ettei kovin paljoa haittaa jos olut pelihurmiossa läikkyisikin hieman sohvalle. Mukavan illan päätteeksi korkeintaan neljä mahtuu nukkumaan sviittteihin ja hotellin aamupalakin on tarjolla viikonloppuisin aina kello 11 saakka.

Ei siis siivousta ennen ja jälkeen juhlien, ruokien väsäämistä, otsan kurtistusta juhlien järjestämisestä taikka kalliita taksimatkoja kotiin bileillan päätteeksi. Aamullakin on mahdollisuus valita runsaasta aamupalapöydästä juuri niitä eväksiä jotka maistuvat juuri silloin. Houkutteleva ajatus vai mitä?

Ja hinta tuolle lystille? Sviittien hinnat vaihtelevat päivän ja kysynnän mukaan 200 euron ympärillä. Tarjouskampanjoiden aikana hinnasta voi pudota pois jopa 40 % joten ei todellakaan paha hinta etenkään jos sen jakaa porukan kesken. Kannattaa rohkeasti kertoa mahdolliset erikoistoiveet hotellille sekä kysellä ruokailu- ja juomavaihtoehtoja, jotta saatte varmasti omannäköisen paketin porukallenne. Sokos Hotellien huonetarjouksista pääsee parhaiten jyvälle tilaamalla Sokos Hotellien uutiskirjeen, linkki tässä.

Pikkuisenhan minua harmitti, ettei mahtavassa Helsinki-sviitissä päässyt tällä kertaa yöpymään. Pientä lievennystä minä sain kuitenkin harmitukselleni, kun Kovanen tarjosi VIP kuljetuksen hotellilta kotiovelle. Mikäs se mahtavampaa oli kuin istua komeassa minibussissa, nauttia yhtiön tarjoamaa samppanjaa ja suussasulavia suklaita.

Yhtiöllä on muuten kuljetuksia moneen tarpeeseen aina hääautopalveluista privaattiin sightseeingiin joten kannattaa käydä katselemassa vaihtoehtoja Kovanen Yhtiöt Oy:n sivuilta täällä. Mikäs olisikaan sen messevämpää kuin rakentaa porukan kanssa ikimuistoinen päivä ja yö aina kuljetuksista ja juhlista miellyttävään hotelliyöpymiseen saakka. Suosittelen!

Illan tarjosi Sokos Hotel Helsinki, Norex Spirits, Kovanen ja Pieni Ideapuoti.

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Kilpailu: Millaiset sviittibileet eli Sviibit sinä järjestäisit? - Passionate Traveller keskiviikko, huhtikuu 15, 2015 at 13:27

    […] kunnian päästä maistelemaan viinejä Original Sokos Hotel Helsingin sviittijuhliin joulukuussa 2014 ja ihastuin jo tuolloin Sviibbi -konseptiin, mutta ihastuksen asteelle se jäi […]

  • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, joulukuu 17, 2014 at 07:47

    Ei yhtään hassumman näköiset huoneet :). Ehkä noitakin voisi käydä joskus testaamassa ;).

    • Reply Kthetraveller keskiviikko, joulukuu 17, 2014 at 12:37

      Minä tosiaan ihastuin tuohon ”tyttöjen sviittiin” ikihyviksi. Erityisesti nuo molemminpuoliset ikkunat sytyttivät.

    Leave a Reply