Monthly Archives

syyskuu 2014

Ja minähän en Välimäen omenanleikkuukurssille osallistu

Juu, melko raflaavahan tuo otsikko on, joten jos joku odotti pääsevänsä lukemaan avautumistani Hans Välimäestä saattaa pettyä pahasti sillä tämä postaus sisältää elämää herkkänä naisena.

Mieheni tosiaan lähti rankan työpäivän päätteeksi kuuden maissa eilen ajelemaan kohti Itä-Suomea peräkärryn kanssa, enkä minä tietty saanut unta sitten millään ennen kuin olin kuullut yhdentoista maissa illalla että hän oli päässyt turvallisesti perille. Tiesin että yö tulisi olemaan minulle tuskaa, joten päätin hiukkasen avittaa nukkumistani nappaamalla melatoniini-pillerin nassuun. Tein kaikkeni rauhoittaakseni olotilani ja nukahdinkin melko rauhaisasti yöunille.

Viime päivien keskustelut, mainoslappuset ja uutiset lienee tulleet uniini, sillä näin melkoista unta yöllä. Pompin rantakivikolla ja päädyin mieheni ja joidenkin toisten ihmisten kanssa kiertelemään mökkikylässä. Jossain vaiheessa roikuinkin puolivalmiin vuokramökin parvekkeella jonkun tuntemattoman K-kauppiaan kanssa ja lällätin melkoisen ilkeällä tavalla Hans Välimäelle huutaen että ” lällällää, minähän en sinun omenanpilkkomiskurssillesi tule!”. Tuo lausahdus oli niin ”ei minua”, että säikähdin sitä itsekin ja heräsin hämilläni. Se oli sitten siinä. Ymmärsin samantien nähneeni vain unta mutta sydän pompahti kurkusta ylös. En uskaltanut katsoa kelloa sillä pelkäsin mieheni jo olevan matkalla kotia kohti aamuyön pimeimpinä tunteina ja se tieto olisi ollut herkille yöunilleni suoranainen tappaja. Pohdin ja pohdin, sydän pompotti varmaan tuhatta ja sataa mutta minun oli vain pakko katsoa kelloa.

Niin klassinen kellonaika lisättynä tässä kuvassa kahdella minuutilla joka minulla meni kaivellessa kännykkää ottaakseni jokseenkin onnistuneen kuvan. Joskus tuntuu että minua kiusataan kellonajan 3.24 kanssa joka tuntuu olevan vuodesta toiseen sama heräämisaika.

Tiesin että mieheni lähtisi ajelemaan kello 4.15 joten olinkin pienesti iloinen ettei hän ollut vielä liikenteessä. Toisaalta tuo tieto ahdisti kun pohdin olisiko minun täytynyt viestittää miehelleni vielä jotain, soittaa tai tehdä edes jotain ”viimeisen kerran” kun en tiennyt miten hän selviäisi kotiin. Olotilaani ei tosiaankaan lieventänyt se, että mieheni oli kertonut minulle ennen Itä-Suomeen lähtöä vinkkejä mitä minun pitäisi tehdä jos ”hänestä aika jättää”. Superhyvä aika siis juu kertoa noita tuommoisia asioita kun meikäläinen on muutoinkin yliherkkä.

Minulla meni varmaan alta puolisen tuntia kun sain tasaannutettua sydämen sykkeeni ja rauhoituttua. Pyrin saamaan ajatukset aivan muualle ja vakuuttamaan itselleni ettei mieheni ollut vielä liikenteessä. Tuo ärsyttävä kellonaika oli tällä kertaa siis pelastukseni, ja olen siitä äärettömän iloinen. Heräsinkin sitten kello 6.30 herätyskellon soittoon ja soitin varovasti miehelleni. Puhelimen päästä kuului iloinen huomenta (hymyn saattoi kuulla linjojen läpi) ja pirteä mieheni kertoi olevan 45 minuutin päässä kotoa. Tuo hetki oli minulle hyvin tunteikas, ja tällä hetkelläkin silmiini nousee kyyneleet. Voitte uskoa että mieheni sai kyllä suuren pusun kun tuli kotiin tänä aamuna.

Minä olen pohtinut kovasti tuota minkä takia tunnen noin vahvasti. Tiedän että olen yliherkkä joissain asioissa ja pystyn tosiaan tulkitsemaan ihmisiä hyvin nopeasti. Herkkyydestä on ollut minulle suuri apu elämässä mutta toisaalta se on myös iso riippakivi, jollaiseksi se muodostui vasta isäni kuoleman jälkeen hyvin monta vuotta sitten. Minua pelottaa se, että minulta viedään jotain minulle arvokasta pois, kostetaan se, että olen kaikella mittapuulla varmaankin onnekas ihminen. Minulla on aivan uskomaton mies, joka rakastaa ja välittää läheisistään, luo ympärilleen paljon hyvää jopa tuntemattomillekin. Minulla on upeat, rakastavat lapset joiden kanssa on hyvä olla. Me olemme terveitä, meillä on kiva koti, omalla mittapuulla hyvät työpaikat ja hyvä elämä, joka sisältää mukavasti rakastamaamme matkustelua. Minun ja ehkä monen muunkin silmissä olen onnekas, joten koen enenevissä määrin huonoa omaatuntoa kaikesta. En minä enää tiedä onko tämä ihan normaalia, mutta en minä tuskin muutakaan pysty ajatuksilleni tekemään. Taustatietoa tähän viimeisimpään kappaleeseen muuten aiemmasta postauksestani http://www.rantapallo.fi/kthetraveller/2014/03/28/kell-onni-se-onnen-katkekoon/

Oikein hyvää tiistaita kaikille, onkos siellä lukijoissa muita herkkiä?

Työntäyteinen viikonloppu indeed

Heips. Taisi olla naapureilla hauskaa lauantaina kun katselivat minua ja miestä rahtaamassa kodinkoneita asunnosta ulos auton peräkärryyn. Minä tosiaan luulin kuolevani sen pakastinjääkaapin kanssa mutta ihme kyllä selvisin keikasta naarmuitta. Pikkuisen rähjääntyneitä me kyllä miehen kanssa olimme sitten illalla, kun hirveän rahtaamis/siivousrumban jälkeen meille jäi vaivaiset 45 minuuttia aikaa syödä ja valmistautua kahdenkeskiseen teatteri-iltaan. The Umbilical Brothers veti aivan hulvattoman esityksen ja on kyllä pakko käydä katsomassa herroja joskus vielä toistamiseen.

Me olimme miehen kanssa aivan poikki kun kotiuduimme hieman ennen iltakymmentä. Perjantai oli mennyt raivatessa kämppää, samoin lauantai joten sinnittelimme ihan periaatteesta ja yritimme katsoa leffaa melko huonoin tuloksin. Uni tuli melko nopeasti ja heräsimme sunnuntai-aamuun ryytyneinä.

Eipä sunnuntai ollut yhtään sen parempi jos myönnän. Aikataulutusta, paikasta toiseen juoksemista ja siihen väliin vielä koko perheen voimin elokuviin. Homma alkoi lirisemään tällä naisella siinä vaiheessa kun kaikki touhotus kostautui karmeana niska-hartiaseudun jumituksesta aiheutuvana päänsärkynä. Päänsärky aiheutti puolestaan pahoinvointia ja en voinut kuin toivoa etten rupeaisi oksentamaan teatterissa. Tuurilla minä selvisin leffareissusta mutta kotiin päästyäni vedin kunnon särkylääkkeet ja painuin sohvalle makaamaan koomassa joksikin aikaa. Jottei nyt ihan makoiluksi olisi mennyt niin palattuani koomasta ja syötyäni ruoan jatkoimme miehen kanssa siivousta. Eihän minun olisi ollut pakko tehdä sitä, mutta minä halusin koska en voi luonteelleni mitään.

Olen ryytynyt, todella pahasti. Tämä kesä ja syksy on tosiaan ollut melko paha ja emme ole oikein ollenkaan saaneet vain olla. Eipä minun pitäisi valittaa, sillä mieheni joutuu lähtemään viemään kodinkonekuormaa Itä-Suomeen tänään työpäivän jälkeen. Hän nukkuu lyhyet yöunet äitini luona ja lähtee ajelemaan viimeistään aamuneljän maissa kotia kohti. Minua tuo tilanne ahdistaa suunnattomasti, koska en haluaisi mieheni ajelevan lyhyiden yöunien jälkeen pimeällä tiellä. Takuuvarmaa on siis se, että meikäläisen sydän tulee rinnasta ulos yöllä kun en voi olla ajattelematta kaikkein pahinta mahdollisuutta.

Tämä ylihuolehtivan pääkopan kanssa on vain elettävä vaikka melkein itkuksi vääntäisi. Elämä on. Pitäkees peukkuja että rakas mieheni selviää elossa ajokeikasta.

Eihän se taaskaan mennyt niinkuin Strömsössä tai sitten ehkä meni

Heips! Kyllä minua kuulkaas ihan nolottaa kun en ole tänne kirjoitellut. Meidän keittiöprojekti ei sitten mennytkään ihan niinkuin Strömsössä joten keittiömme näyttää aivan samalta kuin useampi päivä sitten, eli suoranaiselta työmaalta. Huomasin nimittäin pakastinjääkaapin alahelmassa kuljetusvaurion josta oli pakko reklamoida ja pari vuorokautta siihen projektiin kaikkinensa meni. Eilen Gigantin miehet toivat uuden ehjän kaapin meille ja tällä kertaa ihan asennettunakin ennen iltakahdeksaa, joten huomenissa alkaisi sitten vanhojen kodinkoneiden siirtely peräkärryyn näillä narukäsillä.

Onhan tässä ollut keittiön lisäksi muitakin juttuja, sillä töissä on ollut aika kiirettä ja tulevan lomamatkan viimeisiä viilauksia on ollut pakko tehdä kun meinaa aika loppua kesken. Omatoimimatkailu on se meidän juttu, mutta välillä alkaa ihan otsasuonta tykyttää kun niin monta osaa pitää saada kohdilleen jotta säästöt olisivat mahdollisimman hyvät. Pikkuisenhan minua pelottaa että osa jutuista jätetään vasta paikan päällä järjestettäviksi mutta tiedän että tässä tapauksessa se on paras tapa. Matkasta lisää kuitenkin tuonnempana, koska se on sellainen once in a lifetime-juttu taasen ja taikauskoisena en uskalla siitä hehkuttaa etukäteen sitten yhtään. Matkaan on sen verran aikaa että mitä tahansa voi tapahtua ja juuri sitä minä pelkäänkin. Ihmeellisesti sitä vain muistaa helpommin ne mönkään menneet jutut kuin onnistuneet, sillä esimerkiksi juuri noiden hankintojen kanssa meillä on ollut elämämme aikana huomattavan paljon ongelmia. Esimerkkinä vaikkapa ihan molemmat hankkimamme sohvat, joista ensimmäisestä oli runko poikki ja toisesta eri aikaan hankitusta sohvasta tuli murheenkryyni kun mittatilaussohvasta puuttui huomattava määrä täytettä. Oma lukunsa onkin nuo Ikeasta ostetut kirjahyllyt sun muut, joista voisi kirjoittaa ihan kirjankin.

Tuosta taikauskosta muuten kysymys, onko teissä lukijoissa taikauskoisia ja jos on, miten vahvasti? Itse en kiertele tikapuita taikka säikähdä mustaa kissaa, mutta onnekkaat tulevat tapahtumat kyllä pidän pääsääntöisesti omana tietonani ennen tapahtumaa.

 

 

 

Jaaaaahas!

Kröhöm. Minen nyt oikein tiedä miten päin olisin. Nämä viimeisimmät päivät ovat olleet kyllä aikamoisia kun emme ole kerenneet miehen kanssa paljoa istumaan paikoillamme. Meillä on ollut pikkuinen kodin tuunaamisprojekti päällä tässä ja oli kyllä upeaa että appivanhemmat olivat meillä kylässä. Heistä kun oli suuri apu tuossa tuunausprojektissa jossa yläkerran wc/kylpyhuone pistettiin kalusteiltaan uusiksi ja kaikki väliovet vaihdettiin uusiin. On se kyllä hienoa että nättiä saa halvallakin, sillä kylppärikalusteissa hovihankkijana toimi Ikea ja väliovissa Bauhaus.

Ihan ok vaihtoehto perusoville, kappalehinta näille 49 eur.

Kolmas hovihankkijamme olikin sitten sellainen joka sai tämän naisen hiukkasen lämpiämään eilen osittain heistä ja osittain meistä johtuvista syistä. Ostimme nimittäin vanhojen energiasyöppöjen kodinkoneiden tilalle uudet ja otimme niille myös asennuspalvelun. Gigantin piti tuoda meille eilen koneet kello 16-21 välisenä aikana ja pikkuisenhan me miehen kanssa aloimme epäillä tuota aikaa koska meidän perheessä mikään ei mene uusien hankintojen kanssa kuin Strömsössä. Arvon asennusmiehet sitten soittivatkin meille n. klo 20.15 ja ilmoittivat tulevansa kello 21.30-22 välillä. Olimme siivonneet niska limassa kaikkea sitä ”kivaa” jota oli tullut vastaan kun olimme irrotelleet kodinkoneita paikoiltaan ja availleet roskiskaapin taustoja. Koko alakerta oli myllätyn näköinen kun tavaroita oli jouduttu purkamaan ja siirtämään, ja vajaiden syöminkien sekä lyhyiden yöunien takia minä meinasin nukahtaa seisaalleni. Olisi ollut niin mahtavaa mennä suihkuun ja kömpiä vällyjen väliin mutta enhän minä voinut sillä takaraivossa kolkutti suuri epäilys asennusprojektiongelmista.

Kyllähän asennusmiehet tulivat sitten onneksi kello 21.30 jälkeen. Siitä vaan lamps kengillä sisään ja kärryn kanssa humps. Ymmärrän tuon asian eikä siihen voi vaikuttaa, mutta kun ulkona satoi vettä kaatamalla ja kärryillä/jaloilla oli koukattu nurmikon kautta oli lattia kuraa täynnä. Tottahan toki minä olin siivonnut juuri edellisenä iltana kaiken kauniiksi joten turhaan senkin tein. Lapset olivat valveilla kun uni ei tullut silmään innostuksen takia ja vaikka olivatkin kiltisti ja suloisia, mielestäni tuollainen myöhäinen asennusaika ei vain ollut kovin miellyttävä silloin kun lapset olisivat tarvinneet unta. Siinä sitten odottelimme asennusten valmistumista, uuniakin alettiin alkukäryttämään mukavasti ja kun jääkaappipakastimen vuoro tuli ilmoittivat herrat vain ettei se kuulunut enää heidän hommiin.

Me olimme väsyneitä ja hölmistyneitä, olimme sitä mieltä että tilasimme kaikkiin asennuksen mutta emme viitsineet siinä vaiheessa kyseenalaistaa koko juttua sillä olimme niin poikki. Herrat lähtivät, me jäimme sontaisen kämpän keskelle ja kun päätin pikaisen pyyhinnän jälkeen ruveta imuroimaan heiniä sanoi imurimme työsuhteensa irti juuri silloin. Mitäpäs tuosta, siirsin imurin syrjään ja rupesimme miehen kanssa purkamaan jääkaappipakastinta paketista. Työnsimme tyytyväisenä jääkaapin koloonsa, työnsimme ja työnsimme ja töks. Töks tosiaan, jääkaappi vielä ulkona ja jo takaseinässä kiinni. Meillä alkoi tosiaan keittää miehen kanssa. Eikun nettiin lukemaan miten syvä jääkaappi sitä tulikaan ostettua ja olihan siinä komiasti mittaa keittiön kalustekaapin syvyyteen verrattuna. Olimme tuijottaneet kovasti korkeus ja leveys-mittoja mutta jotenkin tuon syvyysmitan tarkempi tutkinta oli unohtunut. Uuden kodinkoneemme syvyys oli kyllä ihan hyvä, mutta kun siihen lisättiin hervoton ovi ja takana oleva ilmatila, oli tuloksena suoranainen näkyhirviö.

Niinpä päädyimme yön tunteina vertailemaan kaappien syvyyksiä ja tulos oli masentava. Vanha kodinkoneemme oli tosiaan jotain ihan muuta kuin nykyajan yhdistelmät, joten entisen kokoisia kylmälaitteita ei vain tunnu enää olevan. Muutaman sentin me olisimme ehkä voittaneet vaihtamalla kodinkoneen johonkin toiseen, mutta olisimme joutuneet tekemään suuriakin kompromisseja merkissä ja ulkonäössä joten nyt me joudumme elämään tuon näkyhirviön kanssa. Ehkä siihen näkyyn vielä tottuu, mutta keittiömme ei kyllä näytä koskaan yhtä sulavalinjaiselle.

Eipä se keittiömme kyllä muutenkaan näytä nyt sulavalinjaiselle. Säästääksemme muutamia kymppejä (Senttikin se on miljoonan alku) päätimme hoitaa vanhojen kodinkoneiden viennin itse. Niille on jo loppusijoituspaikat tiedossa, mutta tällä hetkellä ne möllöttävät keskellä keittiötä. Tänään olisi tarkoitus rahdata ne ulos kämpästä ja minä, 43 kiloinen 158 senttinen narukäsi olen ahkerana mukana siirtoprojektissa. Kärryjä ei ole, joten ihan hartiavoimin varmaankin hoidamme lieden, astianpesukoneen ja jääkaappipakastimen rahtaamiseen peräkärryyn.

Hip ja hei, sanon minä. Tästä tulee hauskaa.

Niin juu ja koordinaatio on pikkuisen hukassa. Yöunta 4,5 tuntia tuon eilisen takia ja minä en kyllä kykene mihinkään loogiseen ajatteluun saatikka sujuvaan liikkumiseen tällä hetkellä. Seuraava päivitykseni tullee sairasvuoteelta.

Tuo etunäyttö ja jääkaapin sisus pelasti palauttamiselta, mutta piipitys otti siihen malliin pannuun eilen kaiken sen ähkimisen jälkeen että otimme piuhan irti seinästä.

Oikein hyvää maanantaita. Eikun tiistaita, rakkaat lukijat.

Voicen The Risteily ja Scandinavian Hunks-ilmiön ihmettelyä

Heips, risteily tuli ja meni mutta keskityin sen jälkeen olemaan lasten ja appivanhempien kanssa joten pääsin kunnolla vasta nyt koneelle. Enpä minä tuosta Voicen bileristeilystä paljoa ymmärtänyt kun en nykyään kuuntele aktiivisesti radiokanavia, joten kaikki juontajat sun muut oli kyllä täysin tuntemattomia minulle. Keskityimme risteilyllä enemmänkin miehen kanssa yhdessäolemiseen ja nautimme siitä, ettei meillä ollut oikeastaan mitään aikataulua.

Tallink Siljan pisteillä + rahalla tarjous Voicen The Risteilylle oli ihan oiva, sillä saimme A Premium hytin pienillä pisteillä ja 30 eurolla. Eihän hytti isoimmasta päästä ollut (pyhät hyssykät kun vessa oli pieni) mutta kyllä se tuollaiseen vuorokauden romanttiseen getawayhin oli ihan näppärä hytti.

Ja hölmö minä unohdin kenkäni kuvaan. Hyttiin päästessä on vain aina pakko riisua aina kengät ja heittää sliparit jalkaan.

Sen verran mies oli innostunut juhlistamaan harvinaista kahdenkeskistä hetkeä että oli tilannut ennalta hyttiin samppanjaa. Tottakai tämä nainen oli heti myyty miehen ideasta, mutta pientä valittamisen sanaa meiltä molemmilta kuitenkin löytyi. Parahin Tallink Silja, samppanjacoolerissanne olisi voinut olla hiukkasen enemmän jäitä. Tähänkö tässä saastökampanjassanne on tultu?

Jos oli jäissä säästetty niin oli kyllä myös sängyssä. Järkyttävän kova patja ja ohut lituska tyyny jota sai väännellä niskan alle monta kertaa yön aikana. Ymmärrän että tarkoituksena olisi varmaankin pitää porukka ulkona hytistä tuhlaamassa, mutta pääsääntöisesti otaksun parisänkyä halavien ihmisten viettävän sängyssä keskimääräistä enemmän aikaa. A Premiumista ylöspäin hyteissä saisi tai jopa pitäisi olla astetta paremmat sängyt ja petivaatteet.

Vaikka pieniä valitettavia asioita alkuhetkistä oli, nautimme suunnattomasti miehen kanssa siitä kun saimme kellahtaa sänkyyn ja rauhoittua hiukkasen rankan työpäivän jälkeen, nauttia samppanjaa ja ihailla lähtöä hytin ikkunasta. Oli hienoa ettei ollut painetta lähteä Manhattan Piano Bariin nauttimaan pullollisesta samppanjaa, joskin pianomusiikki olisi ollut se meidän juttu. Nuo hetket hytissä oli oikeastaan hyvin nautinnollisia, sillä päädyimme jälleen keskustelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä ja siinä vierähti tovi jos toinenkin.Paremmin meidän hytin ikkunasta muuten näki lähdön kuin Manhattan Piano Barista.

Miellyttävien hyttihetkien jälkeen olikin aika lähteä liikkelle katsomaan illan ohjelmaaa. Janna ei ihan vielä saanut juhlakansaa liikkeelle, mutta toisin kävi Scandinavian Hunksien kanssa. Hiukkasenhan tuo minun mieheni ihmetteli suurta tarvettani mennä katsomaan kyseisiä herroja, mutta käsi sydämellä vakuutan teille rakkaat lukijat, etten mennyt katsomaan heitä sen tavallisen (?) syyn takia vaan tutkimusmielessä.

Scandinavian Hunksit ei ole todellakaan minun juttuni. Minä en ole koskaan ymmärtänyt tätä kulttuuria jossa vähäpukeiset naiset ja miehet pomppivat lavalla tehden jotain epämääräisiä tanssikuvioita eri tahtiin ja katsojat mylvivät ja kuolaavat tuon näyn perään. Minun oli kerrassaan pakko nähdä tuo näky ja testata kolahtaisiko herrojen esitys sittenkin minuun.

Tiedättekekös mitä? Missään ei tuntunut sitten yhtään. Herrojen esityksen sijaan päädyinkin seuraamaan ihmisiä ja ihmettelemään kirjaimellisesti suu auki sitä menoa: hirveä kansanhysteria muutaman paidattoman miehen takia! Minulle tuo fanien sielunmaisema ei aiennut sitten yhtään, joten jos teissä lukijoissa on joku sellainen joka voisi avata minulle Hunks-fanittamisen syvinnät salat niin olisin todella kiitollinen. Vastaukseksi minulle ei riitä se, että ”kun ne on niin hyvännäköisiä ja tanssii niin seksikkäästi”, vaan kiitollisna otan vastaan tarkemman sielunmaailmaselosteen. Pakkohan siinä on olla jotain muuta syvällistä tuon hurmion takana, onhan?

Pikkuisen aikaa tuo leukani jumitti sen jälkeen kun olin tovin paidattomien herrojen tanssia suu auki tuijottanut mutta Jukka Poika piti huolen siitä että istuin suu vakavana ja katselin moista esitystä. Ehkä minä hieman hytkyin jonkun biisin tahdissa mutta käsi sydämellä totean taas, että moinen musiikkilaji kolahtaa peremmin Karibian maisemissa ja muulla kuin suomen kielellä laulettuna. Tärkeintä oli kuitenkin tunnelma, sillä se oli edelleen katossa Hunksien lämmitettyä menoa ensin.

Ilta oli ihan ok ja biletimmekin aina valomerkkiin saakka ja kömmimme hyttiin melko väsyneinä.

Olisihan sitä ollut kivaa jos olisi saanut nukkua aamunsa rauhassa. Joskus aamun aikaisina tunteina tuli kuulutus aamupalalle, myöhemmin kuulutus siitä että laivasta pääsee ulos ja sitten siivooja koputtikin oveen ja avasi sen. Sitä minä kyllä ihmettelen ettei missään ollut lappua jolla voisi moisen siivoupalvelun kieltää taikka nimenomaan erikseen pyytää sitä. Kyllähän nuo herätykset hieman harmitti kun olimme toivoneet pitkiä aamu-unia miehen kanssa. Siinä siis syy sille myös ettemme olleet ottaneet aamiaisia ollenkaan vaan rahtasimme luumme väsyneinä lounaalle Gourmet Baltic Queeniin.Ruokarauhamme oli taattu, sillä olimme ainoat asiaakkaat koko ravintolassa. Iloksemme ravintolassa oli uusi menu joka vaikutti paremmalta kuin edellinen. Odotimme mielenkiinnolla annoksia mutta hieman valjuhkoksi tuo ateriaelämyksemme jäi. Me emme ole mitään ravintolakriitikoita miehen kanssa joten ei tässä voi syvää analyysia eväksistämme antaa. Joskus vain tuntuu siltä ettei asiat mene kohilleen tai annokset hivele makuhermoja ja nyt kävi niin. Annosten nimistä/sisällöstä en osaa tarkemmin sanoa, sillä uusi menu ei ole päivittynyt näköjään vielä nettiin. Kuvia annoksista kuitenkin, olkaatte hyvät.

Nom nom. 

Mitäpä sitten tykkäsin risteilystä ja laivasta? Enpä minä saanut The Risteilystä paljoa irti joten sama se onko kyseessä ns. normaali lähtö vai ei. Laiva oli siistissä kunnossa ja pidin joistain sisustusratkaisuista ja materiaalien värityksistä. Palvelu oli oma lukunsa taas. Hymytön ”Ei ole” ja ”Ei tule” tuli liian helposti tilanteissa joissa itse olisin asiakaspalvelijana toiminut toisin, varsinkin kun kyse oli asioista joihin olisi löytynyt yllättävän helposti toinen ratkaisu. Sen verran palvelu nyppi että kun sain illalla hymyn yhdeltä asiakaspalvelijalta, oli minun pakko kiittää häntä hymystä vielä erikseen. Mies sai hyvää palvelua pubissa, hänen vakitilauksensa muistettiin heti seuraavalla kerralla ja tulipa pubissakin puolinainen hymy. Gourmet Baltic Queenin palvelu oli hyvää, hymyjäkin irtosi mutta me olimme tosiaan ainoat asiakkaat koko ravintolassa ja aikaa palvelemiseemme oli yllin kyllin.

Olen tyytyväinen siitä että Baltic Queen vaihdettiin elämää nähneen Silja Europan tilalle mutta katsellaan missä vaiheessa bilettäjät saavat miellyttävän laivan rupuisempaan kuntoon. Harmi sinänsä ettei laivoja kohdella kunnioittavalla tavalla, sillä aika rumaa jälkeä tuntui joissain hyteissä olevan kun lähdimme laivasta ulos.

Rakastavaisille suosittelen pikkuista arjen luksusta ottamalla vähintään A Premium-hytin ja tilaamalla jotain pientä kivaa odottamaan hyttiin. Tällä hetkellä voimassa olevan hinnaston mukaan kuohuviini lähtee 19,90 eurolla ja kuvissa vilahtaneen samppanjan (Champagne Canard-Duchene Cuvée Léonie) saa 39 eurolla. Alkoholittomia tuotteita ja muutakin kivaa löytyy myös, joten kannattaa katsastaa tuo ennakkotilauslista johon voi tutustua Tallink Siljan sivuilla hyttien kohdalla.