Luostarien ja kauniiden rantojen Skiathos

Kohdeopas: Skiathos

Kreikan Skiathos

Skiathoksen saarta voisi verrata auringon paisteessa venyttelevään kotikissaan: leppoisan pinnan alta paljastuu tutkimusretkiin valmis nautiskelija. Lähellä Kreikan rannikkoa sijaitseva Skiathos on tunnettu erityisesti hiekkarannoistaan ja luostareistaan, mutta saari soveltuu mainiosti myös aktiivisemmasta lomasta haaveilevalle kreikanmatkaajalle.

Rantaparatiisi Egeanmerellä

Kreikan suosittuihin lomasaarin lukeutuva Skiathos sijaitsee Egeanmerellä ja se kuuluu Sporadien saariryhmään. Skiathoksen lähin naapurisaari on astetta rauhallisempi Skopelos, joka sekin on tunnettu lomailukohde.

Skiathos on kooltaan pienehkö – pinta-alaa on kertynyt 48 neliökilometriä – mutta kompaktista koosta on myös hyötyä ja saarelta löytyy sen pienuudesta huolimatta paljon nähtävää. Skiathosin maisemat ovat monimuotoisia ja hiekkarantojen vastapainoksi saarella voi nautiskella myös vuoristoisista näkymistä etenkin saaren pohjoisosassa.

Rannat ovat saarella lomaileville usein se pääasia. Skiathos on tunnettu lukuisista hiekka- ja pikkukivirannoistaan, joita löytyy saarelta yli 60. Kuuluisin saaren rannoista lienee Koukounariesin ranta, jonka hiekkaisten näköalojen sanotaan kuuluvan Euroopan kauneimpiin rantamaisemiin. Kirkkaassa Egeanmeressä kelluva saari on myös mainio sukellus- ja snorklauskohde.

Valtaosa hiekkarannoista ja suosituimmat matkailualueet sijaitsevat saaren kaakkois- ja luoteisosissa. Skiathos sopii matkakohteeksi rantalomailijoille ja lapsiperheille. Skiathoksen tunnetuin kohde on saaren kanssa samaa nimeä kantava Skiathoksen kaupunki.

Kaupungin kujia Skiathoksella

Skiathoksen ilmasto

Skiathos on suosittu kesäkohde. Kesäisin sekä ilmasto että palvelut ovat saarella parhaimmillaan.

Kesä-syyskuun välisenä aikana päivälämpötila kipuaa saarella reippaasti yli 25 asteen. Kuuminta on heinäkuussa, jolloin päivälämpötila pysyttelee keskimäärin 30 asteessa. Keväällä ja syksyllä on keskikesää selvästi vilpoisampaa.

Rantoja kerrakseen

Pieniä ja suuria, suosittuja ja autioita – Skiathoksen saarelta löytyy yli 60 rantaa, joista jokainen voi makunsa mukaan valita osansa.

Etenkin lapsiperheet viihtyvät hotellien lähellä sijaitsevilla rannoilla, joilla on hyvät palvelut. Monet Skiathoksen rannoista sopivat mainiosti lasten uimapaikaksi. Lapsiperheiden suosikkirantoja ovat esimerkiksi Vasilias ja suomalaisittain hauskankuuloinen Kanapitsa. Myös Skiathosin kaupungin tuntumassa sijaitseva Megali Ammoksen ranta on yksi saaren suosikeista.

Rauhallisempaa rantalomaa kaipaavan kannattaa hypätä bussiin ja suunnata kauempana rannikolla sijaitseviin poukamiin. Astetta seikkailunhaluisimmat rantalomailijat puolestaan lähtevät veneretkelle tai omatoimisesti autoillen kohti pohjoista. Saaren pohjoisosista sijaitsevat, vuoristoisen maiseman rajaamat rannat ovat etelän rantoja vaikeapääsyisempiä, mutta usein vaivannäön arvoisia.

Aktiviteetteja maalla ja merellä

Pelkkään rannalla loikoiluun ei aktiiviseen lomailuun tottuneen matkailijan tarvitse Skiathoksella tyytyä. Egeanmeren kirkkaat vedet ovat oiva sukellus- ja snorklauskohde ja saarelta löytyy useampiakin sukelluskeskuksia.

Sukeltamisen lisäksi Egeanmeri tarjoaa mahdollisuuksia myös purjehtimiseen. Purjehdus- ja veneretkien aikana silmä kannattaa pitää tarkkana: Egeanmeren sinisestä syvyydestä saattaa pongata delfiinejä.

Merellisten aktiviteettien lisäksi puuhaa löytyy myös itse saarelta. Vaihteleva maasto tarjoaa hyvät mahdollisuudet patikoimiselle. Skiathos onkin tunnettu patikkakohde. Saarella on yli 20 merkittyä patikkareittiä ja lukuisia patikkapolkuja, joiden yhteenlaskettu pituus lähentelee 200 kilometriä.

Iltaelämää ja kreikkalaisherkkuja

Vaikka Skiathos muutoin on iltaelämältään melko rauhallinen kohde, viihtyvät iloisesta iltaelämästä ja hyvästä ruuasta nauttivat etenkin keskikesällä Skiathoksen kaupungissa.

Heinä-elokuun kieppeillä kaupungin iltaelämä on vilkkaimmillaan, jolloin bileperhosten kannattaa suunnata Papadiamantiksen kävelykadun maisemiin. Kävelykadun varrelta löytyvät myös saaren parhaat ostosmahdollisuudet.

Hyvän ruoan ystävätkään eivät jää saarella herkuitta, sillä saarella ja etenkin Skiathoksen kaupungissa riittää hyviä kreikkalaisravintoloita. Hotellien ruokapöydistä kannattaakin suunnata esimerkiksi perinteisiin tavernoihin kävelykadun varrella tai sataman kalaravintoloihin.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN SKIATHOKSELLA

Skiathos

Lennot ja pakettimatkat

Skiathoksella sijaitsee kansanvälinen lentokenttä, joka on nimetty Alexandros Papadiamantisin mukaan. Lentokenttä sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Skiathoksen kaupungista.

Euroopasta on kesän kuukausina hyvät lentoyhteydet Skiathokselle. Lennot Kreikkaan maksavat ajankohdasta ja lentoyhtiöstä riippuen noin 100–500 euroa. Myös pakettimatkoja saarelle järjestetään.

Hotellit ja majoitus

Skiathosilla on paljon hotelleja ja matkailijoilla on valittavanaan niin edullisempaa majatalomajoitusta kuin esimerkiksi tasokkaita perhehotelleja ja loma-asuntoja.

Hinnat vaihtelevat majapaikan tasosta ja matkan ajankohdasta riippuen: korkeasesongin aikana hinnat voivat olla yli tuplasti sen mitä muulloin, mutta toisaalta jotkin hotellit sulkevat ovensa kokonaan loka- ja toukokuun väliseksi ajaksi.

Hotellit sijaitsevat pääasiassa saaren itärannikolla ja Skiathoksen kaupungissa, missä asustaa myös valtaosa saaren asukkaista. Vuokrahuviloita löytyy ripoteltuna pitkin etelärannikkoa.

Liikkuminen Skiathoksella

Bussit ovat kätevä tapa liikkua hotellien, rantojen ja joidenkin nähtävyyksien välillä. Skiathoksen kaupungista on bussiyhteys esimerkiksi Koukounariesin rannalle ja Evangelistrian luostariin. Matka maksaa pituudestaan riippuen noin pari euroa. Bussiliikenne on etenkin kesäsesonkina vilkasta.

Saarella lomailevan kannattaa harkita myös autonvuokrausta. Vuokra-auto on ainoa vaihtoehto esimerkiksi silloin, kun haluaa vierailla saaren pohjoisosien rannoilla ja ajella vuoristomaisemissa. Joillekin rannoille pääsee myös venetaksilla.

Kesäisin Skiathosilta on hyvät lauttayhteydet naapurisaarille ja mantereelle. Esimerkiksi tunnin matka naapurisaari Skopelokselle maksaa noin 15 euroa. Keväällä ja syksyllä lauttayhteydet ovat huomattavasti vähäisempiä.

SKIATHOKSEN NÄHTÄVYYDET

Kivikirkko Skiathoksella

Evangelistrian luostari

Skiathoksella on useampiakin luostareita. Yksi kiinnostavimmista on yhä toiminnassa oleva Evangelistrian luostari, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Skiathoksen kaupungista. Luostariin pääsee bussilla.

Lisätietoa: Skopelos.net/Evangelistria

Egeanmeri

Skiathos on erinomainen sukellus- ja snorklauskohde. Kirkkaaseen Egeanmereen tutustuminen kuuluu monen matkailijan lomasuunnitelmiin. Skiathoksella sijaitsee useita sukelluskursseja ja -retkiä järjestäviä sukelluskeskuksia.

Lisätietoa: Skiathos Diving Center

Papadiamantiksen kotimuseo

Skiathoksen tunnetuin henkilö on vuosina 1851–1911 elänyt kirjailija Alexandos Papadiamantis, jonka nimi komeilee esimerkiksi lentokentän ja kävelykadun kylteissä. Kirjailijan elämään, tuotantoon ja asuinsijaan voi tutustua Papadiamantiksen kotimuseossa Skiathoksen kaupungin keskustassa.

Museo on kesäisin avoinna päivittäin, pääsymaksu on pari euroa.

Lisätietoa: Fodors/Papadiamantis Museum

SKIATHOKSEN PARHAAT

Merellinen Skiathos

Kokeile näitä Skiathoksella

  • Vuokra-autoajelu etäisemmille rannoille
  • Snorklaaminen
  • Lauttaretki Skopeloksen saarelle

Skiathoksen miinukset

  • Kesäsesongin ulkopuolella hiljaista ja palvelut vähäisiä
  • Suuret korkeuserot voivat vaikeuttaa liikkumista
  • Vesijohtovettä ei kannata juoda

Lisätietoa

Skiathos.gr
Skiathosinfo.com

Kuvat: Flickr/Dan Taylor, Goran Necin, Son of Groucho

Päivitetty: 6.2.2015

Kreikka: Lue lisää kohdeoppaita

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia