samos-4_iStock

Samos

Samos on onnistunut säilyttämään kreikkalaisen tunnelmansa kasvavasta matkailusta huolimatta.

Kesän aurinkovarmimpiin kohteisiin lukeutuva eloisa Samos houkuttelee matkailijoita rannoilla, kulttuurilla ja vehreillä maisemilla.

SAMOS MATKAKOHTEENA

Viljava kulttuurikohde

Kreikalle kuuluva Samos sijaitsee Turkin rannikon läheisyydessä Egeanmerellä. Samos on noin 470 neliökilometrin kokoisena Kreikan kahdeksanneksi suurin saari ja yksi sen hedelmällisimmistä maapaloista.

Antiikin aikoina Samoksella asusti lukuisia aikansa suuria ajattelijoita, kuten kirjailija Aisopos ja matemaatikko Pythagoras, jonka nimikkokaupunki yhä löytyy saarelta. Samos on aikojen saatossa ollut haluttua aluetta ja se on kuulunut kreikkalaisten ohella myös roomalaisille ja turkkilaisille.

Saarella onkin mittava kulttuurihistoriallinen perintö ja Samoksella sijaitsee Unescon maailmanperintökohteista esimerkiksi Heraionin temppelin rauniot yli 2500 vuoden takaa. Samoksen tunnetuin nähtävyys, Eupalinioksen vesitunneli, sijaitsee Pythagorionin kaupungissa.

Samoksen hedelmällinen maaperä on tarjonnut hyvät lähtökohdat muun muassa viininviljelylle ja saari onkin tunnettu viineistään. Nykyisin viljava Samos elää maatalouden ohella myös matkailusta, ja saari on tunnettu rannoistaan ja upeasta ilmastostaan.

Samoksella voi viettää aktiivilomaa patikoiden ja pyöräillen, tai retkeillä naapurisaarille ja Turkkiin. Saaren tärkeimpiä matkailukohteita ovat Vathi, Pythagorion, Kokkari ja Votsalakia.

Samoksen ilmasto

Kesät ovat Samoksella kuuminta matkailusesonkia – monessakin mielessä. Kesän kuukausina Samoksen rannat täyttyvät turisteista ja lämpötilat kohoavat 30 asteeseen. Lämpimintä Samoksella on heinä-elokuussa, mutta reippaasti yli 20 asteen päivälämpötiloista voi nauttia toukokuusta lokakuulle.

Kylmintä Samoksella on tammi-helmikuussa, jolloin päivälämpötilat jäävät noin 13 plusasteeseen. Talvella myös sataa enemmän kuin kesällä. Kesät ovat Samoksella aurinkovarmoja, sillä sadepäivät ovat touko-syyskuussa erittäin harvassa.

Loikoilua yli 200 rannalla

Samos tunnetaan erityisesti rantalomakohteena, kiitos upean kesäisen ilmaston ja lukuisien rantojen. Samoksella on reippaasti yli 200 erikokoista rantaa, joista lomailija voi valita mieleisensä. Rantoja on monenlaisia, hiekkarannoista aina pikkukivirantoihin.

Yksi saaren upeimmista ja suosituimmista rannoista sijaitsee Vathin ja Pythagorionin kaupunkien välissä. Psili Ammos on etenkin kesällä usein täynnä matkailijoita. Tunnettu on myös Tzamadoun ranta, joka on suosittu muun muassa nudistien keskuudessa.

Monilla Samoksen rannoilla voi harrastaa vesiurheilua ja vuokrata aurinkotuleja. Palvelut ovat hyviä etenkin hotellialueiden lähellä. Pienten lasten kanssa kannattaa useimmilla rannoilla olla tarkkana, sillä vesi voi syvetä nopeasti.

Iltaelämää Samoksen kaupungissa

Samoksen pääkaupunki Vathy tunnetaan myös saaren kaimana, eli Samoksen kaupunkina.

Samoksen kaupunki on yksi saaren tunnetuimmista lomakohteista. Pikkukaupunki tarjoaa vähän kaikkea, joten se sopii hyvin monenlaiseen lomanviettoon. Kaupungissa voi tutustua perikreikkalaiseen elämänmenoon lyhyen matkan päässä hotellialueista, sekä nauttia shoppailusta, iltaelämästä ja rannoista.

Iltaelämää Vathissa tarjoavat etenkin yökerhot ja klubit kaupungin uudemmissa osissa.

Retkiä lähisaaarille ja Turkkiin

Samokselta on helppo retkeillä lähisaarille ja lauttamatkan päässä sijaitsee esimerkiksi naapurisaari Patmos. Saarihyppelyn aikana kreikanmatkaaja voi tutustua esimerkiksi luostareihin, raunioihin, oliivilehtoihin sekä uneliaisiin pikkukyliin, joita löytyy ripoteltuna pitkin saaristoa.

Samos sijaitsee Kreikan saarista lähimpänä Turkkia, joten saarelta on hyvät lauttayhteydet paitsi naapurisaarille, myös naapurimaahan. Samokselta voi tehdä retkiä esimerkiksi Kusadasiin, joka on yksi Turkin suosituimmista matkailukohteista.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN SAMOKSELLA

Lennot Samokselle

Samokselle on Suomesta hyvät lentoyhteydet etenkin kesäkaudella. Lennot maksavat noin 300–500 euroa.

Samoksen kansainvälinen lentokenttä sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Vathista eli Samoksen kaupungista. Suora lento Helsingistä Samokselle kestää noin 3-4 tuntia.

Samos on kesäkaudella suosittu pakettimatkakohde ja valmismatkoja saarelle löytyy esimerkiksi Finnmatkoilta ja Lomamatkoilta.

Hotellit ja majoittuminen Samoksella

Hotelleja Samoksella löytyy etenkin saaren suurimmista kaupungeista. Monet hotellit sijaitsevat kaupunkien keskustoissa tai rantojen lähellä. Tasokkaiden lomahotellien ja perhehotellien ohella saarelta löytyy myös pienempiä ja edullisempia majoitusvaihtoehtoja.

Keskimäärin hotelliyö Samoksella maksaa noin 60–70 euroa. Edullisimmillaan Samoksella majoittuu 20–30 eurolla. Edullisemmat majoitusvaihtoehdot sijaitsevat usein muutaman kilometrin päässä suurimmista keskuksista.

Liikkuminen Samoksella

Paras tapa liikkua Samoksella ovat bussit, joiden reittiverkosto kattaa kaikki suurimmat kylät ja kaupungit. Etenkin Vathista on hyvät liikenneyhteydet ympäri saarta. Bussimatkustus on myös edullista ja nähtävyydelle kuin nähtävyydelle pääsee noin parilla eurolla.

Mikäli haluaa vapaasti tutustua Samoksen maisemiin ja myös niihin syrjäisimpiin pikkukyliin, on autonvuokraus varteenotettava vaihtoehto. Tiet ovat pääosin hyväkuntoisia, mutta liikennekulttuuri suomalaiseen verrattuna hieman erilainen. Taksit ovat Samoksella melko kalliita.

Samokselta on hyvät lauttayhteydet lähisaarille ja Turkkiin.

Lauttamatkojen varaussivusto

SAMOKSEN NÄHTÄVYYDET

Eupalinos-tunneli

Saaren antiikinaikaisessa pääkaupungissa Pythagorionissa sijaitseva Eupalinos-tunneli on Samoksen tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Orjien vuoren läpi kaivama tunneli kaivetiin merirosvo Polykrateen hallinnon aikana. Yli kilometrin mittainen vesitunneli on lähes 2500 vuotta vanha ja yksi esimerkki saaren pitkästä historiasta.

Heraionin temppeli

Samoksen kaakkoisrannikolla sijaitsevassa Pythagorionissa näkee arkeologisia kaivauksia jopa kaupungin keskustassa.

Yksi kaupungin tunnetuimmista kaivausalueista on Hera-jumalattarelle omistetun Heraionin temppelin rauniot. Heraion temppeli on peräisin yli 2500 vuoden takaa ja se on päässyt myös Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Pythagoraan asuinluola

Pythagorionin kaupunki on saanut nimensä jonkin aikaa Samoksen saarella asuneen kuuluisan matemaatikko Pythagoraan mukaan. Pythagoraan asuin- ja opetusluolaan voi tutusta noin 60 kilometrin päässä Pythagorionin kaupungista sijaitsevassa Votsalakian kylässä.

SAMOKSEN PARHAAT

Samoksen parhaat kohteet

  1. Pythagorion
  2. Kokkari
  3. Vathy
  4. Votsalakia
  5. Karlovassi

Lisätietoa

Greeka.com: Matkailutietoa Kreikasta
Greekisland.co.uk: brittiläinen kohdesivusto

Teksti: Jenna Lehkonen
Kuvat: iStockphoto ja SXC

Arvostele artikkeli: Samos
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 1 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti
Muita Samos-aiheisia artikkeleita

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo