Lomalaiset altaalla

Kreeta

Kreeta on Kreikan suurin saari ja yksi Välimeren suosituimmista matkakohteista. Aluksi matkailijat olivat kiinnostuneita lähinnä kulttuurihistoriasta, mutta huomasivat pian, että saarella on myös muuta tarjottavaa. Kreetalta löytyy paljon koettavaa hiekkarannoista lumihuippuisiin vuoriin ja idyllisiin oliivilehtoihin.

KREETA MATKAKOHTEENA

Kreikkalainen luostari

Tarunhohtoinen saari houkuttaa matkailijoita

Värikkään historian omaava Kreeta on yksi Välimeren alueen tunnetuimmista lomasaarista. Monissa taruissa ja tarustoissa esiintyvä Kreeta tunnetaan esimerkiksi taruhirviö Minotauroksen kotisaarena. Kreetalaiset ovat ylpeitä historiastaan ja antiikin tarinat elävät täällä edelleen.

Matkailu on ollut yksi saaren elinkeinoista jo sadan vuoden ajan ja nykyisin se elättää merkittävän osan kreetalaisista. Suomalaisten suosituimpia Kreetan lomakohteista ovat Hania, Rethymnon ja Platanias.

Noin 250 kilometriä pitkä ja 60 kilometriä leveä Kreeta on Välimeren viidenneksi suurin saari. Vehreät laaksot tuovat upean kontrastin karulle, osin lumen peitossa olevalle vuoristolle.

Saari on tunnettu myös uimarannoistaan. Kreetaa reunustaa lukematon määrä suuria ja pieniä hienohiekkaisia rantoja, osa turistien kansoittamina ja osa piilossa omissa pienissä poukamissaan vain sitkeimpien löydettävinä.

Kuumat kesät, kosteat talvet

Kreetalla vallitsee tyypillinen välimerenilmasto. Sen eri osien välillä ei ole suuria alueellisia vaihteluita, mutta saaren pohjoisosissa on hieman viileämpää kuin saaren eteläpuolella. Huhtikuussa alkava matkailukausi kestää noin seitsemän kuukautta.

Paras matkailuaika ajoittuu huhti-lokakuulle. Kesäkuukausina lämpötilat nousevat helposti yli +30 asteeseen. Sijainnistaan johtuen Kreeta on tuulinen saari ja tuulet viilentävät myös kesän helteitä.

Talvet ovat Kreetalla viileitä ja sateisia. Lämpötilat laskevat huomattavasti kesän lukemista ja talven keskilämpötila on noin +15 astetta.

Rantaelämää ja kulttuuria

Kreetalla voi viettää monipuolista rantalomaa pohjoisen pitkillä hiekkarannoilla ja etelän pienissä poukamissa. Lähes jokaisella kreetalaiskylällä ja – kaupungilla on oma rantakaistaleensa. Suosittuja rantoja ovat esimerkiksi palmujen reunustama Vai, poukamassa sijaitseva Balos ja vähintäänkin nimensä puolesta tunnettu Matala-ranta.

Kulttuurista ja historiasta kiinnostuneen matkailijan kannattaa käydä tutustumassa Knossoksen rauniopalatsialueeseen Heraklionin läheisyydessä. Rethymnonin vanhakaupunki on upea nähtävyys jo sinänsä. Alueella sijaitsee yksi Välimeren suurimmista venetsialaislinnoituksista. Kiinnostava retkikohde on myös Rethymnonista noin 30 kilometrin päässä sijaitseva Melidonin tippukiviluola.

Hanian alueen nähtävyyksiä ovat muun muassa Hanian vanhakaupunki, vanhat makasiinirakennukset ja venetsialaisaikainen satama. Hanian arkeologinen museo ja merenkulkumuseo sijaitsevat lähellä venetsialaista satamaa.

Patikointia Kreetalla

Matkailukauden ensimmäiset kuukaudet huhti- ja toukokuu ovat suosittua patikointiaikaa Kreetalla. Tuolloin sää ei ole vielä tukahduttavan kuuma ja luonto kukkii kauniina.

Kreetan saaren keskellä nousevan Lefka Orin eli Valkoisten vuorten vuoriston korkeimmat huiput nousevat yli 2400 metrin korkeuteen. Sekä vuorilla että alavammilla rannikkoseuduilla on paljon kiinnostavia vaellusreittejä. Maisemissa vaihtelevat lumiset vuoret, jylhät rotkot, lempeät oliivilehdot ja sinisenä kimaltava meri.

Tunnetuin Kreetan reiteistä on E4-vaellusreitti, joka sopii erityisesti kokeneiden patikoijien matkaohjelmaan. Patikointi Kreetalla ei tarkoita yleensä luonnossa yöpymistä, vaan päiväetapit siirrytään vain pienen repun kanssa yöpymiset hoituvat hotelleissa tai majataloissa matkan varrella.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KREETALLA

Kreetalla voit lomailla palmujen alla

Lennot ja lauttamatkat Kreetalle

Suomesta on hyvät lentoyhteydet Kreetalle ja saari kuuluu monien lentoyhtiöiden kohdevalikoimaan, uusimpana suorat lennot on aloittanut halpalentoyhtiö Norwegian. Lentojen hinnat vaihtelevat lentoyhtiöstä ja ajankohdasta riippuen noin 80 ja 400 euron välillä.

Saaren lentokentät sijaitsevat Haniassa ja Heraklionissa (toiselta nimeltään Iraklion).

Useat suomalaiset matkatoimistot järjestävät pakettimatkoja Kreetan kohteisiin kesäkaudella huhtikuusta lokakuuhun.

Kreetalle on myös lauttayhteyksiä lähisaarilta ja Kreikan pääkaupungista Ateenasta. Satamia sijaitsee esimerkiksi Haniassa, Heraklionissa, Rethymnonissa ja Agios Nikolaosissa. Lauttamatka mantereelta auton kanssa maksaa noin 80 euroa.

Hotellit ja majoitus Kreetalla

Suosittuna lomakohteena Kreetan hotellitarjonta on monipuolinen. Saarelta löytyy paljon hyvä- ja keskitasoisia lomahotelleja, sekä pieniä majataloja. Hyviä majapaikkoja löytyy jopa pienimmistä kylissä.

Hotellihinnat vaihtelevat matkustusajankohdasta ja halutusta tasosta riippuen. Halvimmillaan hotellihuoneen saa 30 eurolla per yö, mutta 100-150 euron hinnatkin ovat tasokkaammissa paikoissa normaaleja. Hotellit ovat hinta-laatusuhteelta usein erittäin hyviä ja suomalaiset pidettyjä asiakkaita saaren hotelleissa. Palvelua saattaakin saada suomen kielellä aivan yllättävissä tilanteissa!

Liikkuminen Kreetan saarella

Kreetalla voi liikkua esimerkiksi bussilla tai vuokra-autolla. Linja-autot kulkevat säännöllisesti saaren suurimpien keskusten välillä ja pysähtelevät myös pikkukylissä. Vuokra-autofirmoja löytyy niin ikään suurimmista kaupungeista ja lomakohteista.

Vuoristotiet ja kylien kujat ovat kapeita ja mutkaisia, joten automalleissa yleensä pienuus on valttia. Rannikkoalueiden tasaisilla seuduilla ajaminen on helppoa, mutta kokemattoman kuljettajan ei kannata lähteä testaamaan hermojaan kaikkein kiemuraisimmille vuoristoreiteille.

Eri kohteiden ja lähisaarien välillä voi liikkua myös veneillä ja lautoilla. Saaren satamissa operoi paljon laivayhtiöitä. Satamissa on myös venevuokraamoja. Etenkin kesäkaudella Kreetan eteläisten kohteiden, muiden saarien sekä mantereen välillä on säännöllisiä laiva- ja lauttayhteyksiä.

KREETAN NÄHTÄVYYDET

Kasvitieteellinen museo Kreetalla

Aurinkoinen Hania naapurikylineen

Haniasta Kreetan kohteena puhuttaessa saatetaan tarkoittaa pelkkää Hanian kaupunkia, mutta yhtä hyvin myös koko sen ympäristöä lukuisine lomakylineen. Noin sadantuhannen asukkaan kaupunki on saaren toiseksi suurin heti pääkaupunki Heraklionin jälkeen.

Hanian sydän on venetsialainen satama, joka on myös iltaelämän keskus ravintoloineen ja kuppiloineen. Vietä ikimuistoinen hetki viihtyisässä tavernassa täyteläistä, kreetalaista viiniä siemaillen ja suussasulavaa baklava-leivosta nauttien.

Hanian kaupungista löydät myös pikkuputiikkeja ja muun muassa mielenkiintoisen kauppahallin, josta voit ostaa vaikkapa kuulua kreetalaista oliiviöljyä kotiinviemisiksi. Muita suosittuja tuliaisia ovat laukut, kengät ja muut nahkatuotteet, paikalliset viinit, hopea, keramiikka, kreetalaiset käsityöt, musiikkiäänitteet ja yrttimausteet.

Hanian lomakylät sijaitsevat Hanian kaupungin länsipuolella, kristallinkirkkaan meren äärellä. Vieri vieressä täällä sijaitsevat suomalaisille tutuista kohteista muun muuassa Agia Marina, Kalamaki, Kato Stalos ja Platanias.

Kreetan pääkaupunki Heraklion

Saaren pääkaupunki Heraklion tarjoaa matkailijalle paljon nähtävää. Heraklionissa sijaitsee myös kansainvälinen lentokenttä. Kaupungin tunnetuimpia käyntikohteita ovat venetsialainen satama ja 1500-luvulta peräisin oleva Rocco al Maren linnoitus.

Heraklionista voi tehdä myös mielenkiintoisia retkiä lähialueille. Kuuden kilometrin päässä Heraklionista sijaitsee Knossos, noin 3 700 vuotta vanha labyrinttipalatsi. Tämä minolainen palatsi on entisöity entistä loistoaan muistuttavaan asuun.

Knossoksen kaivauksissa löydetyt esineet on taltioitu Heraklionin Arkeologiseen museoon, jossa on paljon esineistöä saaren monilta muiltakin kaivauksilta.

Idyllinen Paleochora

Toisin kuin monet Kreetan vilkkaimmista matkakohteista, Paleochoran kylä sijaitsee saaren harvemmin asutulla etelärannikolla. Tämä pieni kylä on erityisesti lapsiperheiden suosiossa, sillä kaikki on kätevästi kävelymatkan päässä.

Myös patikoijat pitävät kylää mielellään tukikohtanaan, sillä täältä pääsee helposti paitsi lyhemmille päivävaelluksille, myös pidemmälle E4-reitille.

Paleochoran kaksi rantaa poikkeavat täysin toisistaan: toinen on perinteinen, hienohiekkainen uimaranta, ja toinen harmaakivinen kiviranta. Näistä auringonpalvojat valitsevat joko omien mieltymystensä tai kunkin päivän vallitsevien tuulten mukaan. Uimarannat sijaitsevat pienen niemimaan vastakkaisilla puolilla, joten kun toisella rannalla tuulee, on toisella yleensä tyyntä.

Agios Nikolaos – aina tekemistä

Agios Nikolaos on aito kreetalaiskaupunki, joka sopii hyvin omatoimimatkailuun. Ympäristö on monipuolinen ja tarjoaa paitsi hyviä ostosmahdollisuuksia ja vilkasta iltaelämää, myös hyviä rantoja ja kirkkaat sukellusvedet.

Täältä on kätevää myös tehdä veneretkiä lähisaarille tai jatkaa matkaa kauemmas.

Viihtyisä Rethymnon

Rethymnon on hyvä esimerkki kreetalaisesta kaupungista. Noin 50 000 asukkaan Rethymnon on sekoitus modernia kaupunkiympäristöä ja kiehtovia vanhankaupungin kujia.

Rethymnonista löytyy myös monta kilometriä pitkä hiekkaranta rantakatuineen. Rantakadun varrella sijaitsee paljon ravintoloita. Tunnelma sataman seudulla on pikkukaupunkimaisen leppoisa. Ostosmahdollisuuksia ja ravintoloita on runsaasti ja täällä viihtyvätkin erinomaisesti ne matkailijat, jotka hakevat lomaltaan muutakin kuin rannalla loikoilua.

Rethymnonin tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat vanhakaupunki, Fortezan linnoitus hienoine maisemineen sekä arkeologinen museo.

Rauhallinen Kissamos

Kreetan Kissamos sopii kiireetöntä ja rauhallista lomaa etsivälle matkailijalle, joka tahtoo pysytellä kaukana vilkkaimmista turistipaikoista.

Saaren luoteisosassa sijaitsevaan Kissamokseen (toiselta nimeltään Kastelli) on vain vajaan 40 kilometrin päässä suuremmasta Haniasta, joten kaupungissakin on helppo käydä vaikka päivävisiitillä.

Tunnettu Baloksen ranta on hieno retkikohde Kissamosista käsin. Paratiisimaiselle piilorannalle voi joko patikoida kivistä polkua pitkin samalla maisemia katsellen tai kulkea vesiteitse veneellä.

Toinen kaunis ranta samalla seudulla on Elafonnissin ranta.

Rantaelämää Vailla

Vai on Kreetan koilliskulmassa sijaitseva hiekkaranta ja samalla yksi saaren suosituimmista retkikohteista. Vailla kasvavat ainoat kotoperäiset palmut koko Euroopassa. Palmumetsikkö reunustaa rantaa jopa kilometrin leveydeltä aina rantahietikolle saakka.

Vain rannalle pääsee esimerkiksi vuokra-autolla ja rannan tuntumassa on sekä maksullinen että maksuton parkkipaikka. Vailta voi vuokrata aurinkotuoleja ja rannalla on myös ravintola.

KREETAN PARHAAT

Kreikkalaista tanssia Kreetalla

Kreetan parhaat rannat

  • Vai
  • Malia
  • Matala
  • Balos
  • Plakias

Kreetan kiinnostavimmat rauniokaupungit

  1. Knossos
  2. Malian minolaiskaupunki
  3. Faistos
  4. Gournia
  5. Hagia Triada

Maista näitä Kreetalla

  1. Kreetalainen salaatti
  2. Tsikoudia eli kreetalainen raki – sopii kaikkiin tilanteisiin ennen ja jälkeen aterian
  3. Erilaiset merenelävät
  4. Baklava
  5. Appelsiinit – saari on täynnä appelsiiniviljelmiä ja aina tuoreet hedelmät maistuvat taivaallisilta
  6. Oliivit kaikissa muodoissaan – vaihtoehtoja riittää

Lisätietoja

Explore Crete
Visit Greece

Teksti: Riikka Krenn ja Jenna Lehkonen
Kuvat: Riikka Krenn

Arvostele artikkeli: Kreeta
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(3,80/5
- 56 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

12 kommenttia aiheesta Kreeta

  1. Marko Pyhäjärvi
    Marko Pyhäjärvi sanoo:

    Kiitos, oli kiva lukea. Lähdemme Kreetalle viikon kuluttua. Jeejee..

  2. Jokke
    Jokke sanoo:

    jeehs matkaan joskus kesän loppupuolella kreetaan uudet kohteet.

  3. Miä
    Miä sanoo:

    huhu oli kuulemma ollut astetaa + 35 c

  4. tiirikainen veli
    tiirikainen veli sanoo:

    Toukokuun lopulla 2008,Padanias Evrup tosi hieno viikko retkinee ja paikallisten ihmisten parissa,tosi ystävällistä porukaa,ruoka tavernoissa hyvää eikä turhaa tyrkytystä.Lämpö 25-30 aurinkoista

  5. eka kerta
    eka kerta sanoo:

    Kertokaas te kokeneet, riittääkö Agia Marinassa lämpöä 14.-21.10?

  6. toka kerta
    toka kerta sanoo:

    Eiköhän välimerellä riitä aina lämpö tänne suomeen verrattuna.
    Pääasia ettei lunta tule.

  7. eetu moksunen
    eetu moksunen sanoo:

    onko kreetalla mitään vesipuistoa.esim water park tai agua land

  8. Kreetan matkat
    Kreetan matkat sanoo:

    Iraklionin ja Hersonissoksen välissä sijaitsee Watercity-vesipuisto. Kummastakin kaupungista on n. 20 minuutin ajomatka sinne. Lisäksi Plataniaksessa on Limnoupolis-vesipuisto.

  9. Ansku
    Ansku sanoo:

    Hanian kaupunki on aivan ihana. Päivällä hyvä ostospaikka ja illalla ihana illastamiskaupunki. Ja sinne on hyvät ja edulliset bussiyhteydet lähikylistä. Ravintoloita ja tavernoita löytyy moneen makuun, mutta Venetsialaisessa satamassa on kaikkein kalleinta. Satama ilta-aikaan on ehdottomasti näkemisen arvoinen iltavalaistuksineen ja 1400-luvulla rakennetuine majakkoineen. <3

    • Ansku
      Ansku sanoo:

      Kulttuurin ja historian ystävien kannattaa ehdottomasti käydä myös Knossoksen raunioilla!

  10. Netistä lainattua
    Netistä lainattua sanoo:

    Torstaina 28.8 kun lähdin ulos Miramaren hotellihuoneesta 307 n.klo 18.30 aikoihin oli oven takana tuoli edessä ja lappu maassa, jossa pyyntö: ota yhteyttä vastaanottoon.Tuolloin virkailija selitti että pitäisi vaihtaa huonetta, mutta kun en kaikkia englannin sanoja täydellisesti ymmärtänyt, niin Hän sitten soitti aurinkomatkojen oppaalle ja opas sanoi minulle, että huoneessa on joku vesivahinkoja ja vikaa sähköissä! Sanoin kyllä heti oppaalle että minun tietääkseni ei ole, koska en edes itse ole mistään asiasta valittanut, päinvastoin olin huoneeseen erittäin tyytyväinen,
    Mahtaako nämä paikalliset ihmiset olla jotain meedioita, että näkevät huoneen sisälle, käymättä siellä, että jossain on vikaa?
    Pakkohan se oli huonetta vaihtaa kun opas siinä puhelimessa sen väitti näin olevan, vaikka koko ajan ihmettelin tuota syytä. Itse kun en mitään tuollaisiakaan vikoja ollut koko lomani aikana kyseisessä huoneessa havainnut.

    Tuossa kyseisessä huoneessa 307 en nähnyt muiden käyvän koko seuraavan perjantaipäivän aikana kuin siivoojan, mutta vähän kauempana olevassa huoneessa näkyi kyllä olevan jotain remonttia menossa (olisikohan ollut huone 305?) pitkin päivää, ja siellä oli kyllä enemmänkin porukkaa.
    En ainakaan koskaan ole nähnyt, että siivoojat korjaa tuollaisia vikoja Kreetalla.
    Jos kerran tuollaisen takia voisi olla päivällä mahdollisesti jonkin aikaa sähköt ja vedet poikki – yleensähän ne menee monesti noissa hotelleissa Kreetalla siten, että koskee aina jotakin tiettyä kerrosta tmsv. Eli jos hotellin respa olisi kertonut tuosta, eikä väittänyt oppaalle että vika on nimenomaan tuossa minulla olevassa huoneessa, niin ei olisi ollut mitään ongelmia, olisinhan ollut muutenkin koko päivän poissa.

    Kun AM:n oppaat tuli lauantaina hotellitapaamiselle aloin sitten heiltä tivaamaan oikeaa todellista syytä tuohon turhaan huoneen vaihtoon.
    Opas ei edes halunnut kysyä vastaanottovirkailijalta, kun sanoin että kysy oliko se vika oikeasti siellä missä minä sen epäilin olevan, totesi vaan tylysti että kyllä heidän pitää luottaa hotellin antamiin vastuksiin, ei hotelli valehtele! Eli opas ei edes halunnut keskustella hotellin kanssa siitä oliko vika tuossa huoneessa vaan jossain muussa.
    Hotelli vaan jäi nyt valehtelusta ns. ”rysän päältä” kiinni joten silloinhan normaalisti asia vaan ”lakaistaan pöydän alle” ja odotetaan että asiakas poistuu maisemista – sama käytäntö kuin Suomessakin jossain paikoissa.
    Ymmärtäähän sen toki että oppaat ei halua olla hotellille epäkohteliaita ja kysyä epämieluisia asioita, voivat joutua hotellilla huonoon valoon hyvin äkkiä, mutta pitäisi myös ymmärtää, että epäkohdat pitää selvittää perusteellisesti jos sitä vaaditaan eikä silloin tyytyä noihin kirjasta opeteltuihin perusvastauksiin! Asiat ei korjaannu jos vaan annetaan epämääräisiä, puoliksi ulkoa opeteltuja vastauksia, jos kysymykset ovat selkeitä ja niihin vaaditaan samalla selkeitä vastauksia! Tässä kohdassa tuntuu olevan oppaiden koulutus mennyt pahasti pieleen,
    Vahingossa kuulin eräiden suomalaisten puheen ja he jostain syystä tiesivät kanssa että juurikin siinä huoneessa jota he silloin eräänä päivänä remontoivat olisi ollut kosteusvaurio ja hometta.

    Olisi varmasti ollut kaikille osapuolille helpompi jos hotelli olisi alun perin kertonut että vika on toisessa huoneessa ja sen johdosta voi olla vesi/sähkö jonkin aikaa poikki, olisin ollut muualla ja mitään ongelmaa ei olisi ollut.

  11. pallovaras sanoo:

    Ihana tuonne olisi päästä jos olisi rahaa.
    Kävisin kaikki kirkasvetiset rannat ja rauniokohteet läpi :)

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo