Ateena-1

Ateena

Länsimaisen kulttuurin koti Ateena ei välttämättä vie sydäntäsi heti ensi tapaamisella. Anna sille kuitenkin mahdollisuus, ja vähitellen se paljastaa itsestään ne kiehtovimmat puolet.

Ateena voi vaikuttaa ensi alkuun ruuhkaiselta ja hälyiseltä, mutta kun kaupungin sykkeeseen pääsee sisälle voi Ateenassa alkaa myös viihtyä. Huikea arkeologisten raunioiden määrä, hyvä kreikkalainen ruoka sekä vilkas modernin suurkaupungin elämänmeno saavat nauttimaan Ateenan lomasta.

ATEENA MATKAKOHTEENA

Ateena

Demokratian synnyinpaikka

Länsimaisen sivistyksen, kulttuurin, demokratian ja eurooppalaisen kaupungin syntymäpaikka Ateena ei hurmaa kauneudellaan, mutta kaupungin historiallinen merkitys tekee siitä kiistatta yhden Euroopan tärkeimmistä turistikohteista.

Kreikan pääkaupunki Ateena sijaitsee mantereella Attikan niemimaalla ja sitä ympäröivät useat vuoret ja kukkulat tunnetuimpana Akropoliin kukkula. Kaupungissa on vajaa miljoona asukasta ja sen metropolialueella useita miljoonia.

Antiikin raunioita ja modernia kaupunkielämää

Ateenan tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat itseoikeutetusti antiikin ajan rauniot kuten Parthenonin ja Erekhtheionin temppelit Akropoliilla, Dionysoksen teatteri sekä Agora eli muinainen tori ja poliittisen elämän keskus.

Historian ylitarjonnasta huolimatta Ateena on myös moderni ja eläväinen kaupunki, jonka yöelämä, ravintolatarjonta ja ostosmahdollisuudet ovat erinomaiset. Modernin Ateenan keskus on Syntagma-aukio ja viehättävä Plakan vanha kaupunki houkuttelee illan viettoon ja ostoksiin lukuisilla ravintoloilla ja kaupoillaan.

Ateena on muuttunut ja kehittynyt paljon viime vuosikymmenen aikana, joskin Kreikan valtion viime vuosien talousvaikeudet saattavat näkyä katukuvassa muun muassa ajoittain hyvinkin kiihkeinä mielenosoituksina.

Kaupungin kuumuudesta vilvoittavan meren äärelle

Ateenasta löytyy nähtävää pidemmäksikin ajaksi, joten pelkkä viikonlopun pikapyrähdys saattaa tuntua turhan lyhyeltä. Ateenan lähistöllä on myös rantoja, ja satamasta lähtee päivittäin useita laivoja saaristoon. Ateenan lomaan onkin helppo yhdistää myös lomailu jollain Kreikan kuvankauniista saarista tai piipahdus sisämaan kaupungeissa.

Keskikesällä sää Ateenassa voi olla tukahduttavan kuuma lämpötilan kohotessa reilusti yli +30 asteeseen. Kesät ovat yleensäkin kuumia ja kuivia ja talvet leutoja ja sateisia. Paras ajankohta matkustaa Ateenaan onkin keväällä tai syksyllä, jolloin sää on useimmiten miellyttävän lämmin.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN ATEENASSA

Ateena

Suoria lentoja Helsingistä Ateenaan

Ainakin Finnair, Blue1 ja SAS lentävät suoraan Helsingistä Ateenaan. Yhdellä välilaskulla Ateenaan pääsee myös useilla muilla lentoyhtiöillä. Lentojen hinnat vaihtelevat pääsääntöisesti 250-600 euron välillä matkustusajankohdasta ja lentoyhtiöstä riippuen. Myös useat matkatoimistot järjestävät valmismatkoja Ateenaan.

Ateenan lentokenttä sijaitsee noin 30 kilometrin päässä keskustasta. Lentokentältä pääsee keskustaan sekä bussilla että metrolla. Kalliimpi vaihtoehto on ottaa taksi.

Metro kätevin joukkoliikenneväline

Suuresta turistimäärästä johtuen Ateenasta löytyy paljon erilaisia majoitusvaihtoehtoja kaikista hintaluokista. Hotelleista ja hostelleista löytyy tilaa yleensä myös vilkkaimman turistisesongin aikaan. Hintatasoltaan Ateena ei juuri eroa muista Euroopan pääkaupungeista.

Ateenan joukkoliikenne koostuu metrosta, busseista ja raitiovaunuista. Julkinen liikenne on kattavaa, mutta ei välttämättä aina aikataulussa. Etenkin bussit myöhästelevät usein. Sujuvin tapa liikkua on metro. Myös kävellen pääsee hyvin paikasta toiseen.

Auton vuokraamista kannattaa harkita kahdesti, sillä liikenne on ruuhkaista ja liikennesääntöjä noudatetaan suurpiirteisesti. Myöskään parkkipaikan löytäminen ei ole välttämättä helppoa.

ATEENAN NÄHTÄVYYDET

Ateena

Akropoliilla kohtaavat turistit ja muinaiset jumalat

Akropoliin kukkula kuuluu varmasti lähes kaikkien Ateenan kävijöiden pakollisten kohteiden listalle. Tätä antiikin ajan merkittävintä arkeologista nähtävyyttä hallitsee Parthenonin temppeli, joka on kukkulan suosituin turistinähtävyys. Toinen näkemisen arvoinen kohde on Erekhtheionin temppeli, joka on kuuluisa karyatideistaan eli naishahmoisista pylväistään.

Antiikin raunioista kannattaa katsastaa myös ainakin Dionysoksen teatteri sekä Herodes Atticuksen odeion, jossa järjestetään edelleen erilaisia musiikki- ja teatteriesityksiä. Myös agora, antiikin tärkein torialue ja politiikan keskus sekä myöhemmin rakennettu roomalainen agora ansaitsevat vierailun.

Arkeologisia nähtävyyksiä löytyy valtavasti ympäri Ateenaa, ja muinainen ja moderni kaupunki sekoittuvatkin iloisesti.

Ateenan museot esittelevät antiikin aarteita

Ateenan kansallinen arkeologinen museo tarjoaa huikean kokoelman muinaisia patsaita, frescoja ja muuta taidetta Kreikan historiasta. Museo on yksi maailman suurista museoista ja tärkeimpiä kreikkalaista taidetta ja historiaa esittelevistä museoista.

Antiikin ja bysantin aarteita löytyy myös muun muassa Akropoliin museosta, Agoran museosta, Benaki-museosta sekä bysanttilaisesta museosta.

Plakan ja Monastirakin kaupunginosat

Historian uumenista on mukava siirtyä lähemmäs nykyaikaa ja viehättävän Ateenan vanhaan kaupunkiin Akropoliin alla sijaitsevaan Plakaan. Kapeilla ja sokkeloisilla kaduilla viihtyvät myös monet muut turistit etenkin kesäaikaan, joten ruuhkaan on syytä varautua.

Plakassa ja Monastirakissa on runsaasti pieniä kauppoja, ravintoloita ja hotelleja. Alueelta löytyy myös paljon kauniita kirkkoja. Täältä löytyy myös paljon mahdollisuuksia perinteiseen kreikkalaiseen illanviettoon.

Linkit

Ateenan kaupungin viralliset matkailusivut
Ateenan kaupunki-opas
Kreikan kansallisen matkailuorganisaation sivut
Kansallinen arkeologinen museo

Suvi Huttunen

Arvostele artikkeli: Ateena
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(3,50/5
- 2 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Ateena esittelyssä

Maa: Kreikka
Valuutta: Euro
Pinta-ala: 476 km2
Asukasluku: noin 5 000 000
Aikaero: Ei aikaeroa Suomeen

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti
Muita Ateena-aiheisia artikkeleita

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo