Aurinkoinen Kreikka on kesän lomakohteiden klassikko

Valkoinen hiekka, turkoosit rannat, herkullinen ruoka sekä edullinen hintataso ovat Kreikan valtteja. Lue Rantapallon kohdeopas ja suunnittele oma lomasi.

Kohdeopas: Kreikka

Symi, Kreikka

Ihana Kreikka hurmaa kerta toisensa jälkeen

Välimeren supersuosikki Kreikka kerää rannoilleen satojatuhansia suomalaisia joka vuosi. Edes talouden horjahtelut eivät ole vähentäneet välkehtivien vesien, vehreän luonnon ja suussasulavien paikallisherkkujen vetovoimaa.

Etelä-Euroopassa Välimeren rannalla sijaitseva Kreikka ylpeilee historiallaan ja vuosituhansien takaa kumpuavalla kulttuurillaan. Myös matkailijan on helppo päästä nauttimaan kiehtovien tarujen tunnelmasta ja rentoon rantalomaan on helppo yhdistää myös kulttuurikokemuksia. Maahan kuuluu Manner-Kreikan lisäksi noin kaksituhatta saarta, joista vain murto-osa on asuttuja. Kohteet ovat keskenään hyvin erilaisia jo maantieteellisten syiden vuoksi, sillä olosuhteet Manner-Kreikan pohjoisosassa vaihtelevat huomattavasti verrattuna Välimeren saariin.

Kreikan saaret tunnetaan parhaiten rantakohteina, mutta maassa on myös kiehtovia kaupunkeja, mahtavia luontokohteita sekä tietysti loputtomasti herkullista ruokaa. Maa sopiikin matkakohteeksi niin kaupunkilomalle, aktiivimatkalle, rantairtiotolle sekä ruokalomalle – kulttuurimatkaa unohtamatta! Kreikka sopii täydellisesti myös purjehdusmatkailijalle, sillä tiheä saaristo mahdollistaa monipuolisen saarihyppelyn.

Pääkaupunki Ateena on suosittu kaupunkikohde, jonka komea Akropolis-kukkula sekä kaikkialla läsnä oleva kiehtova kreikkalainen kulttuuri vievät hetkessä mukanaan. Muita suosittuja kreikkalaisia matkakohteita ovat lomasaaret: esimerkiksi Kreeta, Rodos ja Santorini pitävät paikkansa suosituimpien matkakohteiden kärjessä.

Kreeta, Kreikka
Valkoinen hiekka ja turkoosi vesi houkuttelevat Kreikkaan runsaasti matkailijoita.

Lämmin ja aurinkoinen ilmasto

Kreikassa vallitsee pääosin Välimeren ilmasto. Alueelliset vaihtelut saattavat kuitenkin olla maassa suuria, sillä Kreikka on maisemiltaan erittäin vaihteleva. Saaristossa nautitaan hieman erilaisesta säästä kuin Manner-Kreikan vuoristossa. Vuoristossa vuodenaikavaihtelut ovat näkyvämpiä ja lämpötilaerot suurempia kuin rannikolla.

Keväät ovat Kreikassa leutoja ja miellyttäviä, kesät lämpimiä ja aurinkoisia. Aurinko saattaa kesäisin paistaa pilvettömältä taivaalta 12–14 tunnin ajan ja sateita saadaan harvoin. Keskimääräiset päivälämpötilat nousevat yli 20 asteen toukokuussa ja jatkuvat pitkälle syksyyn. Kuumimpia kuukausia ovat heinä- ja elokuu, jolloin päivän keskilämpötila voi nousta yli 30 asteeseen.

Rannikolla merituulet vilvoittavat helteitä, mutta etenkin mantereen suurissa kaupungeissa kuumuus voi keskikesällä olla painostava. Esimerkiksi Ateenassa lämpötilat nousevat heinä- ja elokuussa reilusti yli 30 asteen. Talvikuukausia Kreikassa ovat joulu-, tammi-, helmi-, ja maaliskuu. Talvet ovat leutoja ja sateisia. Lunta sataa usein maan pohjoisosassa ja vuoristossa. Monien kokeneiden Kreikan-kävijöiden mielestä paras ajankohta matkustaa Kreikkaan on huhti-toukokuussa, jolloin sää on jo miellyttävän lämmin, mutta ei vielä liian kuuma suomalaiseen makuun. Pisimmästä rantakaudesta nautitaan Kreetan saarella.

Kulttuuria, aktiviteetteja ja rantoja

Kreikka on tunnettu rannoistaan ja kulttuurinähtävyyksistään. Unescon maailmaperintökohteiden listalle on päässyt maasta kaikkiaan jo 17 kulttuuri- ja luontoaarretta. Kulttuurin ystävä viihtyy esimerkiksi Ateenassa Parthenonin temppelillä tai Kreetalla Knossoksen rauniokaupungissa.

Kreikan rannikolta ja saaristosta puolestaan löytyy monia pitkiä rantoja ja niiden ympärille kasvaneita rantalomakohteita. Kreikan kohteista muun muassa Zakinthos, Rodos, Kreeta ja Lefkas soveltuvat erinomaisesti rantalomailuun. Kreikka on koko perheen matkakohde, josta löytyy tekemistä isoille ja pienille lomailijoille. Rantojen lisäksi esimerkiksi Rodoksen Falirakilla on vesi- ja huvipuistoja. Useat rantakohteet tarjoavat mahdollisuuden sukeltamiseen ja snorklaamiseen muita vesiurheilulajeja unohtamatta.

Kreikka sopii myös ostosmatkailijalle. Hyviä ostospaikkoja löytyy helposti Ateenasta ja rantalomakohteiden lähettyviltä. Rodoksella matkailija voi tehdä hyviä löytöjä vanhastakaupungista, Kreetan Haniassa on pikkuliikkeiden lisäksi värikäs kauppahalli. Suosittuja tuliaisia ovat kengät ja muotivaatteet, keramiikka, elintarvikkeet, oliivit ja oliiviöljy sekä käsityöt.

Hintataso Kreikassa on hieman alhaisempi kuin Suomessa. Kohteesta riippuen hintatasossa on jonkin verran vaihtelua, sillä suosituissa matkakohteissa suuri matkailijamäärä nostaa hintoja. Esimerkiksi hotellit ja ravintolat ovat yleensä selvästi edullisempia kuin Suomessa, samoin taksimatkan hinta. Sen sijaan ruokakaupasta haettu ostoskassi voi tulla joillakin saarilla lähes saman hintaiseksi kuin Suomessakin – toki ostospaikasta ja kassin sisällöstä riippuen.

Turvallisuus ja tavat

Kreikka on yleisesti ottaen erittäin turvallinen matkailumaa. Suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa on kuitenkin syytä normaaliin varovaisuuteen: pidä omaisuudestasi huolta ja varo taskuvarkaita, jotka vaanivat erityisesti ruuhkaisissa paikoissa, kuten toreilla ja busseissa.

Valokuvaamisessa tulee Kreikassa noudattaa samaa kohteliaisuutta kuin Suomessa. Kuvauksen kohteena olevilta ihmisiltä on hyvä etukäteen kysyä lupa valokuvaamiseen. Sotilaskohteiden kuvaaminen on kiellettyä ja tähän kieltoon matkailijoita kehotetaan suhtautumaan vakavasti. Myös esimerkiksi lentokentillä kuvaaminen on yleensä kiellettyä.

Vieraanvaraisuus kuuluu kreikkalaiseen kulttuuriin ja etenkin maaseudulla sekä saariston pikkukylissä se näkyy sydämellisenä suhtautumisena myös matkailijoihin. Ei ole epätavallista, että ohikulkija kutsutaan istahtamaan kupposelle tai viinilasilliselle.

Kreikka on ortodoksinen maa ja monet paikalliset ajatusmaailmaltaan syvästi uskovaisia, vaikka esimerkiksi kirkossa käyminen ei välttämättä kuulu tavallisen ihmisen jokaviikkoiseen ohjelmaan. Pyhimyksiä kunnioitetaan silti syvästi, luostareita on paljon ja kaikki tärkeät perhejuhlat toimitetaan kirkollisin menoin. Myös matkailijoilta odotetaan kunnioittavaa käytöstä kirkollisissa paikoissa: älä mene kirkkoon liian paljastavissa vaatteissa äläkä valokuvaa kirkon sisäosissa.

Kreikassa puhutaan kreikkaa, mutta englannin kielellä pärjää mainiosti erityisesti turistikohteissa. Maaseudulla sen sijaan saatat päästä turvautumaan elekielen apuun. Jos joudut matkan aikana suunnistamaan kartan avulla, kannattaa kreikkalaiset kirjaimet opetella ennen matkaa. Myös kohteliaisuussanat ja tervehdykset on hyvä opetella kreikaksi.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KREIKASSA

Santorini, Kreikka
Santorinin sanotaan olevan tyypillisintä Kreikkaa parhaimmillaan.

Hyvät lentoyhteydet Suomesta

Suora lento Suomesta Kreikkaan kestää kohteesta riippuen noin neljä tuntia. Lentohinnat vaihtelevat noin sadan ja viidensadan euron välillä – haitari on suuri, sillä hinnat riippuvat paljon kohteesta ja matkustusajankohdasta.

Kreikan suurin kansainvälinen lentokenttä, Elefthérios Venizélos, sijaitsee Ateenan kupeessa. Muita tärkeitä kansainvälisiä kenttiä ovat Nikos Kazantzákisin kenttä Heraklionissa, Makedonian kenttä Thessalonikissa, Diagórasin kenttä Rodoksella ja Ioánnis Kapodístriasin kenttä Korfulla. Myös Kreetan Haniaan on suoria lentoja Suomesta.

Matkatoimistot järjestävät matkoja Kreikan rantakohteisiin kesäkaudella huhtikuusta syys–lokakuuhun. Kaupunkikohteista Ateena sopii hyvin myös ympärivuotiseen matkailuun. Kreikka on erittäin suosittu äkkilähtokohde, ja edullisia viime hetken matkoja on yleensä tarjolla koko matkailukauden ajan.

>> Katso edullisimmat äkkilähdöt Kreikkaan juuri nyt

Hotellit ja majoitus

Hotellitarjonta on Kreikassa monipuolinen. Monen tasoisia hotelleja löytyy paljon etenkin suurista kaupungeista ja lomakohteista, mutta myös pienemmistä kylistä. Osa hotelleista sulkee talven ajaksi, joten varaudu valikoiman kapenemiseen jos matkustat sesongin ulkopuolella.

Perustasoiset hotellit ovat Kreikassa tyypillisesti siistejä, mutta muuten varustukseltaan vaatimattomia ja yksinkertaisia. Luksushotelleja löytyy lähinnä suurista kaupungeista ja lomakohteista. Yö keski- tai hyvätasoisessa hotellissa maksaa Kreikassa noin 40–100 euroa. Luksustasoiset design- tai boutique-hotellit ovat reippaasti kalliimpia, mutta niihinkin saattaa silloin tällöin löytää edullisia tarjouksia, jolloin Kreikkaan matkustava voi yllättyä positiivisesti hinta-laatusuhteen kohdalla.

Halvimmillaan budjettimatkailija voi löytää majapaikan hyvinkin edullisesti. Vaatimattomissa hotelleissa kahden hengen huone saattaa maksaa vain 20 euroa yöltä.

Hotellien ja hostellien lisäksi Kreikassa voi asustaa kodinomaisessa perhevoimin toimivassa majatalossa tai vaikka vuokrata huvilan. Myös huoneistohotelleja on hyvin saatavilla. Yhä suositummaksi on käynyt myös tapa nauttia Kreikan maisemista vuokraamalla vene kippareineen, jolloin loman aikana on helppo nähdä monta saarta kerralla ja majoitus hoituu kätevästi veneessä.

Kreikan hyvät sisäiset kulkuyhteydet

Bussit ovat kenties suosituin julkisen liikenteen väline Kreikassa. Linja-autoliikenteen reittiverkosto on laaja ja kattava, sillä linja-autoyhteyksiä löytyy jopa pienimmiltä saarilta. Linja-autot ovat myös kohtuullisen edullinen tapa liikkua Kreikan sisällä.

Kreikan junayhteydet olivat pitkään varsin rajalliset, mutta raideliikennettä on nyttemmin uudistettu ja raideverkostoa laajennettu. Paikalliset pendolinot alkavat vähitellen olla oiva liikkumisväline Kreikassa.

Kotimaan lennot ovat kasvattaneet suosiotaan Kreikan sisäisessä liikenteessä. Kreikan kotimaisen lentoliikenteen pääoperaattoreita ovat Olympic Air ja Aegean Airlines. Lentoyhtiöt tarjoavat kattavat yhteydet Kreikan kohteiden välillä ja operoivat myös Välimeren saaristossa.

Saaristossa luonnollinen liikkumisväline on lautta ja lauttaliikenne onkin vilkasta etenkin kesäisin. Kreetan satamien kaltaisten suurten kohteiden ohella lautat kuljettavat matkustajia myös pienemmille saarille ja muutoin vaikeapääsyisiin kohteisiin. Talvella lauttaliikenne on pienen kysynnän ja vaikeiden sääolojen vuoksi rajoitettua.

Auton vuokraaminen on Kreikassa melko suosittua myös matkailijoiden joukossa, mutta paikalliseen liikennekulttuuriin tottuminen vaatii hieman aikaa. Ajotavat poikkeavat suomalaisesta, ja paikallisten käsitys liikennesääntöjen noudattamisesta voi olla suurpiirteinen.

KREIKAN MATKAKOHTEET

Symi, Kreikka
Kreikka on suosittu saarihyppelykohde.

Historiallinen Ateena

Ateena on Kreikan pääkaupunki ja samalla myös maan suurin kaupunki. Manner-Kreikan koillisosassa sijaitsevalla Ateenalla on historiansa aikana ollut suuri vaikutus eurooppalaiseen sivistykseen ja politiikkaan.

Kulttuurin ystävä viihtyykin Kreikan matkallaan demokratian syntysijoilla Ateenassa, joka on pullollaan antiikin ajan nähtävyyksiä. Ateenan tunnetuimpia käyntikohteita on Unescon maailmaperintölistaltakin löytyvä Akropoliin kallio, missä sijaitsee muun muassa Kreikan tunnuskuva, Parthenonin temppeli. Muita Ateenan nähtävyyksiä ovat antiikinaikainen Agora-aukio sekä kuuluisa Olympiastadion, jossa järjestettiin ensimmäiset nykyaikaiset olympialaiset vuonna 1896.

Suursuosikki Kreeta

Kreikan suurin saari Kreeta on yksi Välimeren suosituimmista matkakohteista. Kreeta on Välimeren viidenneksi suurin saari ja tarjoaa kauniiden rantojensa lisäksi myös kiinnostavia kulttuurikohteita ja vehreitä patikointimaastoja.

Kulttuurista kiinnostuneet voivat Kreetalla tutustua esimerkiksi Heraklionin lähellä sijaitsevaan Knossoksen rauniopalatsialueeseen, Rethymnonin vanhaankaupunkiin ja Melidonin tippukiviluolaan. Rantalomailun ystävät viihtyvät Hanian ja Agios Nikolaoksen rannoilla. Yksi Kreetan suosituimmista rannoista on palmujen reunustama Vai. Hania on myös loistava kohde historiasta kiinnostuneelle matkailijalle, sillä vanhakaupunki on täynnä upeita rakennuksia. Hanian venetsialainen satama on Unescon maailmanperintökohde.

Kreetalla sijaitseva Rethymnonin yliopistokaupunki on loistava rantakohde, sillä kaupungissa on yli kymmenen kilometrin verran hiekkarantaa. Rannalla oleskelun lisäksi loma kuluu myös pieniä käsityöläisputiikkeja ja leipomoja tutkiessa. Monipuolinen Platanias tarjoaa hyvän valikoiman pikkuputiikkeja, ihania kreikkalaisia ravintoloita sekä diskoja, mutta myös valkoista hiekkarantaa. Vieressä sijaitseva Agia Marinan kylä on huomattavasti Plataniasta rauhallisempi kohde, ja sopii täydellisesti matkaajalle, joka haluaa nauttia rauhallisesta lomasta palveluista tinkimättä.

Kreetan saari sopii monipuolisuutensa ansioista erinomaisesti lapsiperheiden lomakohteeksi. Tarjolla on runsaasti hotelleja, joiden palvelut on suunnattu nimenomaan perheille. Myös vesipuistoja, lapsille sopivia rantoja ja muita nähtävyyksiä on helppo löytää. Kreetan hintataso on melko edullinen ja tyypillisesti myös äkkilähtöjä on hyvin tarjolla.

Rodos on auringon saari

Kreikan neljänneksi suurinta saarta, Rodosta, kutsutaan auringon saareksi. Lempinimeä voi pitää oikeutettuna, sillä Rodoksella nautitaan jopa kolmesataa aurinkoisesta päivästä vuodessa. Rodos onkin hyvä lomakohde auringonpalvojille.

Rodoksella on auringon lisäksi myös muita nähtävyyksiä. Saarelta löytyy esimerkiksi antiikin keskus Lindos sekä Unescon maailmanperintölistalla oleva Rodoksen keskiaikainen vanhakaupunki. Rodoksen matkailupalvelut ovat erinomaiset ja Kreetan tavoin saarelta löytyy paljon erityisesti lapsiperheille sopivia hotelleja ja käyntikohteita.

Kos sopii kaikenikäisille

Vaikka Kosin saari on tunnettu nuorten suosimana bilekohteena, on se mainio matkakohde kaikenikäisille matkailijoille. Saarella on nimittäin kaikki täydellisen lomakohteen elementit: riittävästi aurinkoa ja rantoja, herkullista ruokaa sekä runsaasti historiaa ja nähtävyyksiä. Kos onkin mainio kohde kulttuuri- ja aurinkolomalle.

Turkin rannikon edustalla sijaitseva Kos kuuluu Dodekanesian saariryhmään, johon kuuluvat myös muun muassa Rodos, Tilos, Kalimnos, Leros ja Patmos.

Santorini on yksi Kreikan kauneimmista paikoista

Kaunis Santorini kuuluu Kykladien saariryhmään ja on vain 75 neliökilometrin kokoinen. Saaren vaihteleva maasto tekee Santorinista monipuolisen matkakohteen, sillä saaren länsiosassa on vuoristoa, kun taas rannikolla on runsaasti hiekkarantoja. Kaikki Santorinin paikkakunnat ovat hyvin pieniä, joko kyliä tai korkeintaan pikkukaupungeiksi kutsuttavia paikkoja. Tunnetuin niistä on Oia, jonka auringonlaskumaisema lienee koko Kreikan tunnetuin.

Santorinilla on tummia laavakivirantoja, jotka voivat käydä kuumassa kesäauringossa polttavan kuumiksi. Tummien rantojen lisäksi sinikattoiset, rinteeseen vieretysten rakennetut vitivalkoiset talot ovat tyypillistä Santorinia. Santorini on suosittu häämatkailijoiden ja luksusta arvostavien matkailijoiden kohde, mikä liittyy sekä syynä että seurauksena saaren muuta Kreikkaa korkeampaan hintatasoon.

Elämää Kreikan saaristossa

Jokaisella Kreikan saarella on oma, ainutlaatuinen tunnelmansa. Tyypillisimmillään Kreikan saaristo on Santorinilla ja Naxosessa, missä rinteeseen rakennetut vitivalkoiset talot muodostavat upean kontrastin kirkkaansinisen veden vieressä. Vilkasta yöelämää haluavien kohteita saaristossa ovat esimerkiksi Kos, Paros ja Mykonos. Patikoija puolestaan viihtyy Kreetalla, joka sopii erinomaisesti myös perheen kanssa matkustaville.

Yli 200 rannan täyttämä Samos on viinimatkailijan kohde, sillä saarella on runsaasti pieniä viinitarhoja, ja se onkin Kreikan vehrein saari. Aivan Turkin edustalla sijaitseva Lesvoksen saari taas tarjoaa matkan menneisyyden Kreikkaan, ja saaren pikkukylistä voi helposti kulkea toiseen vaikkapa polkupyörällä.

Aivan Albanian eteläpuolella sijaitsevalla Korfulla riittää kumpuilevaa maisemaa ja vehreitä oliivilehtoja. Matkailja voi viettää aikaa paitsi kaupungeissa, myös sympaattisissa kalajastajakylissä. Niin ikään Joonianmerellä sijaitseva Zakinthos tunnetaan kilpikonnista ja mahtavista rantapoukamista, joissa voi nauttia yksityisyydestä.

Kalimnoksen saari on aktiivilomailijan kohde, sillä saaren vuoristo houkuttelee kiipeilijöitä Kalimnokselle. Perinteiselle rantalomailijalle Kalimnos tarjoaa aurinkoa ja rantoja, joten saarella on helppo yhdistää aktiivi- ja rantalomailu. Vesipedot viihtyvät millä tahansa Kreikan saarista, mutta Lefkas on mainio kohde, jos tarkoitus on viettää valtaosa lomasta veden äärellä. Lukemattomat kauniit rannat ja runsaat vesiurheilumahdollisuudet takaavat onnistuneen loman.

Manner-Kreikassa sijaitseva Parga on kahden tuhannen asukkaan pikkukylä, jossa on upeita rantoja ja rauhallisuutensa vuoksi se sopii myös mainiosti kohteeksi koko perheen lomalle. Rauhallista lomaa etsivät voivat suunnata myös Tiloksen saarelle, joka sijaitsee melko etäällä muista Kreikan saarista.

KREIKAN PARHAAT

Naxos, Kreikka
Kreikassa riittää nähtävää, sillä jo esimerkiksi saarikohteet poikkeavat toisistaan hyvin merkittävästi.

Koe nämä Kreikassa

  1. Auringonlasku Välimerellä
  2. Pitkä ilta tavernassa herkutellen
  3. Torien ja kauppahallien tuoreet herkut
  4. Kuuma rantapäivä uiden ja rannalla makoillen
  5. Keskustelut ystävällisten kreikkalaisten kanssa

Kreikan parhaat aurinkokohteet

  1. Rodos
  2. Kreeta
  3. Zakynthos
  4. Korfu
  5. Lefkas

Kreikkalaisen keittiön herkut

  1. Mezet – valitse mieleisesi tai anna tarjoilijan tuoda pöytään talon parhaat palat
  2. Tzatziki – ei ateriaa ilman tzatzikia
  3. Juustot – erityisesti feta-tyyppiset juustot ovat herkullisimmillaan Kreikassa
  4. Souvlaki – kanaa, lammasta tai porsasta vartaissa
  5. Moussaka – kreikkalaisen keittiön kenties tunnetuin ruokalaji

Lisätietoja

Kreikan virallinen matkailusivusto

Teksti: Inka Khanji, Riikka Krenn
Kuvat: Istockphoto


Päivitetty: 21.5.2017

Kreikka: Lue lisää kohdeoppaita

Vastaa käyttäjälle Anne Poutiainen Peruuta vastaus

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

13 kommenttia

Korfu on helmi muiden Kreikkalaisten saarten joukossa. Kaikki ovat ihania mutta kyllä Korfu vie voiton. Öiseen aikaan lepakot saapuvat, päivällä ihanat rannat ja kylät. Asuin aikoinaan Haniassa Kreetalla ja luulin että se on maailman paratiisi kuten Kypros, Mykonos, Rodos, Kos , Santorini, Halkidiki… ei ole Korfua voittanutta…nyt siellä käynyt 4 kertaa muutaman vuoden välein. Uskomaton saari. Hyvä lenttokenttä. Kansainvälinen ilmapiiri (Italian ja Albanian läsnäolon takia).
Kaikilla Korfulaisilla perinteinen elämä kesken globalisuuden <3

Ateenaan toukokuussa tekemäni kahden viikon kaupunkiloma onnistui täydellisesti, niin ilmaston, kuin tapahtumienkin osalta. Kiersin kaupunkia kaikilla paikallisilla kulkuvälineillä ja tein pitkiä kävelymatkoja, löytäen mielenkiintoisia kohteita, päivästä toiseen. Kreikkalaiset ovat hienoa kansaa. Sen aistin kaikkialla. Apua saat, kun tarvitset. Kukaan ei tuputa sinulle mitään. Olet kuin yksi heistä.

Korfu hukkuu jätteisiin! Lämpötila +32 ja Korfun kaduilla noin sadanmetrin välein valtavia jätekasoja. Kolmeen viikkoon ei jätteitä ole kerätty, vaan ne lojuvat kaduilla kasoissa, jotka vaan kasvavat. Lemu on sakea ja jotkut liikkeet ja ravintolat ovat sulkeneet ovensa, Pahinta on pääkaupungissa, mutta missään ei jätehuolto toimi.

Ateenassa kerätään jätteet säännöllisesti! 6 miljoonan ihmisen kaupungissa voi joskus tulla ongelmiakin, mutta ei ole mitään syytä moittia Ateenaa. Siellä on siistimpää, kuin useimmissa muissa suurkaupungeissa.

Lähdössä toukokuussa kreetalle (: Tietäisikö joku, että onko siellä huvipuistoa ja nimenomaan huvipuistoa, ei vesipuistoa, kun niitä on jo hauista löytynyt… Mutta jos huvipuistoja ihan laitteiden kera olisi :D Niin jos tiedätte kertokaas minulle (:

Vierailin jokunen vuosi takaperin Halkidikillä Kreikassa ja ihastuin paikkaan aivan täysin!Matkoja sinne tehdään vaan hirveän harvoin!

Kreikka, Kefalonian saari. Skalan pikkukylä. Tämä on upea paikka jos matkaat yksin rentoutuaksesi rauhassa. Näyttää myös hyvältä paikalta pariskunnille ja perheille joilla lapset jo vähän vanhempia. Theodora hotellin vieressä ihana ruokapaikka Makis Grill House. Mies tuo lihat oman pihan eläimistä ja kaikki on tuoretta. Avoliekki grilli on näkemisen arvoinen. Koko tämä saari on aika rauhallinen, mutta ihan täällä Skalassakin on muutama modernimpi menomesta jos menojalkaa vipattaa.

nimimerkki tuulalle vastaus – Minä ainakin olin Ikarosissa ja se oli todella mielenkiintoinen ja hieno paikka. ( Siis kun kysyit ideoita ) Tietysti Kreikassahan on vaikka mitä muistakin =)

Olen halukas , että kertoisitte lomakohteista Ateenasta tai Glyfadasta johon olemme menossa maaliskuussaa. Lennot on jo otettu, hotellit ovat harkikinnassa. Glyfada, vanha lentokenttä, oon juoksemassa 48h, (hullu). sen jälkeen kai tarttis läheltä hotsku johon päänsä kallistais…Ikaros on tullut mieleen .. Onko ideoita??.

Vastaa käyttäjälle Anne Poutiainen Peruuta vastaus

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *